Kokemuksia "kroonistuneesta" paniikkihäiriöstä

Itselläni auttaa joskus se että jos vain kykenee näkemään loogisesti sen, että tunteet ja ajatuksetkin tulee ja ne menee, samoin kuin vaikka tornado tai rankkasade tulee ja sitten menee. Kuten ei luonnonilmiöillekään voi sanoa että "ole tälläinen" tai "älä ole sellainen", niin ei hyviä ajatuksiakaan (tai tunnetiloja) saa pysymään paikallaan kovin pitkään, eikä huonoja saa välttämättä lähtemään kun haluaisi. Ne kaikki kuuluvat tähän suureen elämän näytäntöön jota seuraamme... Siis siten jos voisi ajatella, niin olisi lähes vapaa kaikesta kärsimyksestä, mutta helpommin kirjoitettu foorumille kuin tehty! Hyvää kesää!!

Paniikkihäiriön aiheuttaa joku asia/jotkut tietyt asiat. Pitää vaan raa'asti ruotia ne asiat läpi.
Pitää katsoa ikäviä ahdistuksen syitä ja totuutta silmästä silmään rohkeasti ja sen jälkeen korjata asiat, jotka voi ja sopeutua niihin, joita ei voi muuttaa. Useimmat asiat voi muuttaa. Yhden pienenkin asian korjaaminen on voiton alku.

Kiitos vastauksista! Täällä aamulla kärvistellään ja unen määrä näköjään voimakkaasti taas vähenemään päin. Eilen heräsin kuudelta ja tänään neljältä. Ei hyvä todellakaan. Alkaa taas fyysisestikin olemaan jo aika huono olo kun nukkuu liian vähän ja aamulla ja aamupäivisin ei saa syötyä oikein mitään. Huhhuh. Jossain tilassa pystyn vielä loogiseen ajatteluun mutta kun ahdistus pikkuhiljaa valtaa isomman osan aivoista ni sitten ei se logiikka oikein tahdo pelata.

Mitkä teillä on ollut ne käsiteltävät asiat mitkä siellä taustalla ovat kummitellet? Itselläni tosiaan turvattomuuden tunnetta kotona (ei kuitenkaan fyysistä) ja koulukiusaaminen, jotka molemmat tapahtuivat osittain samanaikaisesti ja kestivätkin aika kauan. Vähän minua epäilyttää miten näitä asoita voi työstää, tiedossahan nämä ovat jo pitkään olleet. Mutta yritetään.
Haluaisin myös tietää miten paljon teillä on paniikkihäiriö vaikuttanut työntekoonne. Itse pärjäilen tai ainakin tähän mennessä olen pärjäillyt hyvin. Mutta nyt taas tietysti jännittää, että ssanko tilanteen "hallintaan" tässä loman aikana. Onko muuten tuttua että ahdistus vaanii kun työkiireet helpottavat..?

Mulla oli paniikkihäiriö 5 vuotta oireeton, nyt noin 2kk sitten sain töissä paniikkikohtauksen ja kyllä säikäytti! Siitä jäi ahdistus päälle/uuden kohtauksen pelko. Koko tuon viiden vuoden ajan söin lääkitystä, vaikka toisinaan olin miettinyt että voisin lääkkeet lopettaa. Uskoin että kohtauksia ei tule kun en lopeta niiden syöntiä. Väärässä olin... lääkitystä nostettiin ja olo on tasoittunut. Mulla ollu pitkään stressiä niin se laukaisi tämän uudelleen. Jäin kolmen viikon saikulle (terapeutti suositteli saikkua) ja kesäloma heti perään. Lomasta en voinut nauttia normaaliin tapaan mutta välillä oli hyviä päiviä ja olo tosiaan ehti rauhoittua. Helppoa ei ole ollut. Töihin paluu sujui ihan hyvin mutta nyt vaapaapäivien jälkeen väsy ja ahdistus painoi töissä. Nukuin kotona päikkärit. Teen siis vuorotyötä, mikä ei omasta mielestäni ole hyvä ollenkaan... mutta vakituinen työ niin ei helpolla luovukaan. Mä kans uskon/ajattelen että elämään myös kuuluu ne huonot päivät mutta kun tosissaan ahdistaa ja meinaa kohtausta yrittää niin eihän se mukavaa ole! Kaikesta huolimatta uskon että tämä menee taas ajan kans ohi. Uskon hyviin päiviin :) Ja mua on helpottanut oloon mökkeily saaressa, siellä rentoutuu ihan erilailla. Juoksulenkit auttaa myös ja ihan vaan myös saunominen. Terapia myös tärkeää! Ja mä pidän mukana aina rauhoittavia ja propralia, helpolla en ole ottanut mutta ovat turvana taskussa. Hyvinä päivinä jopa unohtanut ottaa mukaan ja hyvin selvinnyt esim. kauppareissun :) Tsemppiä, selviät kyllä tästä! Ajan kans helpottaa :)

Menneisyytensä pitäisi jättää rauhaan, jos se ei vatvomalla ole parantunut tähänkään päivään asti. Se, että yhä uudestaan sitä miettii, käynnistää ahdistuksen, joka johtaa paniikkihäiriöön.
Ei ole helppoa yrittää unohtaa asioita, jotka ovat ristiriitäisia ja kesken, mutta tulokseston jauhaminenkaan ei paranna tilannetta.
Varmasti parempi keskittyä siihen, että annat lapsellesi sitä turvaa, jota et itse saanut ja yrität pysyä arjessa kiinni, tässä hetkessä ja nähdä tulevaisuuteenkiin.

Kiitos taas vastauksista! Neela1983 kurjaa kuulla sinullakin kohtauksen uusineen. Minusta tuo kohtauksen jälkeinen ahdistus ainakin pitkäkestoisena on jopa uuvuttavampaa kuin itse kohtaus. Vuorotyö varmasti lisääkin haasteita, ainakin itseni kohdalla huomaan säännöllisen ja riittävän pitkän unen merkityksen. Mukavaa kuulla että pystyt selkeästi relaamaankin siellä mökillä. Minua jos vähäänkään ahdistaa niin relaamisesta ei tule mitään vaan pitää kokoajan puuhailla jotain. Minkälaisessa terapiassa olet käynyt?
Oma-perhe-on-paras olen kanssasi samaa mieltä että vatvominen ei tuota tulosta. Mutta tuntuu kyllä että jotain ahaa-elämyksiä olen kyllä taas tässä lähiviikkoina saanut. Itselläni on mahtava äiti ja turvattomuutta koin isän känniraivoamisista. Olenkin ollut omaa lastani kohtaan jopa ylisuojeleva ( mikä myös on aika uuvuttavaa) ennenkuin tajusin sen merkityksen että hänellä on kaksi rakastavaa ja turvallista vanhempaa, joten hänen "perustuksensa" ovat jo lähtökohtaisestikin ihan eri luokkaa kuin itselläni. Kuullostaa ehkä itsestäänselvältä mutta minä sisäistin tämän vasta. Ja myöskin kuin on taipumus vatvomiseen ja murehtimiseen, niin toivon saavani myös tähän apua terapiassa. Että oppisin muunlaisia ajatusmalleja. Miten sinä olet päässyt eroon vatvomisesta?

Ajattelin joskus mennä terapiaan, mutta sitten ajatus alkoi tuntua liian uuvuttavalta, ongelmavyyhteni on niin iso. Tulin tulokseen, etten jaksa alkaa jauhaa sitä vielä terapiassakin, kun olen jo jauhanut sitä parikymmentä vuotta itsekseni kaikkia self-help psykologisia kirjojakin apunani. Ajattelin, että olkoon miten on, asioita ei voi enää muuttaa, ne on menneitä, mitä oikeastaan hakisin terapialta ja mitä sieltä luulisin saavani ? Jotain hyväksyntää, lohdutusta, "korvausta" vai mitä ? Ymmärrän muutenkin miksi on tapahtunut niinkuin on tapahtunut.
En halunnut edes alkaa maksaa noin 500€ kk siitä, että puhun vieraalle ihmiselle, joka ei edes kommentoi juuri mitään. Voin puhua kotonakin seinälle yhtä hyvin.
Päätin suunnata katseeni tulevaisuuteen ja jättää menneisyyden rauhaan.
Se päätös helpotti minua. Karistin henkisesti menneisyyden taakat pois harteiltani.
Ihmisen historia seuraa mukana koko elämän, mutta ei sen tarvitse antaa hallita elämää.

Oikeasti henkisistä kärsimyksistään ei saa vapautusta ja omiakin ihmisoikeuksiaan puolustettua (jälkijunassa) kuin puhumalla suoraan asiat selviksi niitten kärsimysten aiheuttajien kanssa.

Hienoa oma-perhe-on-paras että olet itse saanut selvitettyä asiat itsesi kanssa. Toivottavasti jokainen meistä saa tehtyä jonkilaisen tilipäätöksen tavalla tai toisella.

Siihenkin täytyy tottua, että "elämä jättää jälkensä", ei mitkään terapiat pyyhkäise kaikkea pois.
Silti me voimme elää hyvää elämää. Me kannamme menneisyyttämme mukanamme.
Ihmisen paradoksi on siinä, että hyvä ja paha, ilo ja suru, toivo ja epätoivo ovat olemassa vain toistensa kautta. Kukaan ei ole missään erikoisasemassa. Kenenkään elämä ei ole yhtä juhlaa.
Suuri voima meille on toivo kaikissa elämänvaiheissamme.
Hyvä elämä voi toteutua äärettömän monella tavalla.
Meillä itsellämme on "avaimet" siihen.

Olen samaa mieltä että kohtauksen jälkeinen ahdistus on tosi uuvuttavaa. Mua ahdistaa vaikka ei kohtausta oliskaan hetkeen ollut, siitä toivon pääseväni eroon. Ja olen huomannut että vaikka kohtausta nyt yrittäiskin niin se ei enää tule päälle kunnolla, ehkä lääkkeen nosto auttaa siihen. Puuhastelen itsekin kun ahdistaa mutta onneksi onnistun myös rentoutumaan välillä. Lapsetkin saa ajatuksen hetkeksi muualle :) Aurinko tekee mulle myös ihmeitä! Nautin todella kun saan istua ja nauttia auringon lämmöstä :) Sadepäivät onkin sitten ahdistavia välillä mutta yritän keksiä tekemistä. Käyn mielenterveys toimiston kautta terapiassa, mikä on maksuton. Nyt on taukoa kun terapeutti kesälomalla mutta ens kuussa taas pääsen poriseen sinne. Haaveilen vielä joku päivä tekeväni päivävuoroa, nytkin yövuorossa töissä..

Kuulumisia täältä. Olo on taas normalisoitunut. Nyt jälkikäteen ajateltuna ehkä se ahdistusjakso taas vei asioita ja ajatusprosesseita eteenpäin. On taas ihana olla elossa ja olo on kevyt kun ahdistus ei yritä imaista alas kuilun reunalta. Halusin kertoa myös positiivisia kuulumisia, jos joku sen kokisi lohduttavaksi. Voimia kaikille alkavaan syksyyn!

http://paniikkihairio.fi < Käykää lukaisemassa tuolta aiheesta, ymmärrätte mistä tässä on kysymys ja miten siitä pääsee eroon. Itse kärsin ahdistuksesta ja paniikkikohtauksista lähes 20 vuotta, lääkityksineen ja terapioineen. Se maksoi melkein henkeni, ihmis-suhteista puhumattakaan.. Mutta lukekaa ajatuksella teksti ja tulette yllättymään positiivisesti ja mikä tärkeintä, pääsette tuosta piinasta eroon!