YYA-aika oli turvallisinta Suomelle!

PaasikiviKekkosen-linja

Paasikiven ja Kekkosen aikana Suomi oli parhaiten turvassa, vaikka kylmä sota riehui täysillä. Koska silloin tajuttiin, että Suomen suurin etu turvallisuuden kannalta oli pitää hyviä suhteita ainoan suurvalta-naapurimme kanssa.

Nykyinen meno suorastaan pelottaa! Valtaeliittimme ärsyttää tahallaan Venäjää ja luo siitä vihollista maallemme. Myös valtamedia on valjastettu viholliskuvan luomiseen.

Mikään ei voi olla pahempaa maanpetturuutta, kun vaarantaa oman isänmaansa turvallisuus ja jopa vapaus!

16

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • svekoeliitti

      Ruotsinmielinen svekoelittimme haluaa Suomen nojaavan turvallisuuden kannalta täysin hyödyttömään Ruotsiin ja siksi pelaa Venäjää viholliseksemme. Sille Ruotsin etu on tärkeämpi kuin Suomen etu. Eikä vaan turvallisuuspolitiikassa!

    • YYA-aika oli tosiaan silloin kauan sitten kaukana historiassa. Sen jälkeen maailma on muuttunut täysin erilaiseksi. Nyt me olemme osa maailman suurinta kansantaloutta ja Venäjän talous vain yksi kymmenesosa meistä.

      Osaatko kertoa miten Suomen valtaeliitti ja media ärsyttää Venäjää? Minusta Suomen ja Venäjän valtiosuhteet on täysin moitteettomalla ja asiallisella tasolla. Venäjästä kerrotaan hyvää silloin kun se on oikeassa ja arvostellaan silloin kun se on väärässä. Samoin saa Venäjä kohdella Suomea. Onneksi ei ainakaan enää eletä samaa rähmällään olon aikaa kuin suomettumisen aikoina. Et sinäkään halua olla niin munaton.

      Älä vaan sano, että talouspakotteet heikentävät Suomen ja Venäjän suhteita. Ne on EU:n päätöksiä. Tätäkään eroa kaikki ei tunnu ymmärtävän.

      • PaasikiviKekkosen-linja

        En tiedä missä Suomessa sinä olet asunut, jos et ole huomannut ilmiselvää ja tarkoituksellista Venäjä-vastaista trendiä eliitissämme ja mediassamme?


      • PaasikiviKekkosen-linja kirjoitti:

        En tiedä missä Suomessa sinä olet asunut, jos et ole huomannut ilmiselvää ja tarkoituksellista Venäjä-vastaista trendiä eliitissämme ja mediassamme?

        Pyysin kertomaan esimerkkejä siitä miten valtaeliitti ja media ärsyttää Venäjää. Miksi et voi kertoa? Ilmeisesti mitään sellaista ei ole olemassa.


      • käyntiecbertille
        Deronda kirjoitti:

        Pyysin kertomaan esimerkkejä siitä miten valtaeliitti ja media ärsyttää Venäjää. Miksi et voi kertoa? Ilmeisesti mitään sellaista ei ole olemassa.

        Etkö nuija homannut Soinin pyllistelyä? Ukrainan nuolentaa ja muuta vihanpitoa!!


      • käyntiecbertille kirjoitti:

        Etkö nuija homannut Soinin pyllistelyä? Ukrainan nuolentaa ja muuta vihanpitoa!!

        Mitään Suomen osaa Ukrainapolitiikkaa ei ole olemassakaan. Soini toistaa EU:n politiikkaa. Virkaveljensä Lavrovin kanssa Soinilla näyttää olevan suorastaan veljelliset välit.

        Seuraavaksi osaat kertoa, mitä on "muu vihanpito". Koska sinulla on se tiedossa, niin voit kertoa muillekin. Osannet myös kertoa, miksi sekä Suomen että Venäjän valtiojohto kertovat maiden olevan hyvissä väleissä, kun sinusta on vihanpitoa.

        Sitä ennen sinun kannattaa kuitenkin rauhoittua. Kun alat nimittelemään minua henkilönä, niin mielessäni tulkitsen, että sinulla ei ole mitään järjellisiä perusteita.


      • etkötajuatollo
        Deronda kirjoitti:

        Mitään Suomen osaa Ukrainapolitiikkaa ei ole olemassakaan. Soini toistaa EU:n politiikkaa. Virkaveljensä Lavrovin kanssa Soinilla näyttää olevan suorastaan veljelliset välit.

        Seuraavaksi osaat kertoa, mitä on "muu vihanpito". Koska sinulla on se tiedossa, niin voit kertoa muillekin. Osannet myös kertoa, miksi sekä Suomen että Venäjän valtiojohto kertovat maiden olevan hyvissä väleissä, kun sinusta on vihanpitoa.

        Sitä ennen sinun kannattaa kuitenkin rauhoittua. Kun alat nimittelemään minua henkilönä, niin mielessäni tulkitsen, että sinulla ei ole mitään järjellisiä perusteita.

        Suomi meuhkaa eniten pakotteista, vaikka sattuu eniten? Soini vaati rajumpia. Soini ja Niinistö kilvan nuolemassa Cenkkoa ja itkemässä Krimiä.


      • etkötajuatollo kirjoitti:

        Suomi meuhkaa eniten pakotteista, vaikka sattuu eniten? Soini vaati rajumpia. Soini ja Niinistö kilvan nuolemassa Cenkkoa ja itkemässä Krimiä.

        Missä yhteydessä Soini ja Niinistö ovat olleet nuolemassa Ukrainan johtoa? Putin on jälleen tulossa kyläilemään. Siitä sinä et ole huolissasi.

        Oletko sinä sitten sitä mieltä, että Euroopassa maiden rajoja voidaan muuttaa sotilaallisesti? Siitähän EU on tuominnut Venäjän.

        Suomi ei ole vaatimassa talouspakotteita sen enempää kuin mikään muu maa. Ei ne edes koske Suomeen kovinkaan paljon. Talous on lähtenyt niopeaan kasvuun muutenkin.


      • oletaikayksinkertanen
        Deronda kirjoitti:

        Missä yhteydessä Soini ja Niinistö ovat olleet nuolemassa Ukrainan johtoa? Putin on jälleen tulossa kyläilemään. Siitä sinä et ole huolissasi.

        Oletko sinä sitten sitä mieltä, että Euroopassa maiden rajoja voidaan muuttaa sotilaallisesti? Siitähän EU on tuominnut Venäjän.

        Suomi ei ole vaatimassa talouspakotteita sen enempää kuin mikään muu maa. Ei ne edes koske Suomeen kovinkaan paljon. Talous on lähtenyt niopeaan kasvuun muutenkin.

        Nato yritti kaapata Krimin..Et huomannut tollo? Luoko vain Aku-Ankka?Niinistö ja Soini oli useasti nuolemassa Cenkkoa..Tunkivat rahaa sinne korruptioon.. USA pyörii Ukrainassa pyörittämässä kapinaa..


      • oletaikayksinkertanen kirjoitti:

        Nato yritti kaapata Krimin..Et huomannut tollo? Luoko vain Aku-Ankka?Niinistö ja Soini oli useasti nuolemassa Cenkkoa..Tunkivat rahaa sinne korruptioon.. USA pyörii Ukrainassa pyörittämässä kapinaa..

        Venäjä kaappasi Krimin, ei Nato. Naton rooli tässä on pelkästään sinun mielikuvituksesi tulosta. Venäjä myös synnytti kapinan Itä-Ukrainassa.

        Venäjä on myöntänyt olleensa kaappaamassa Krimiä ja Itä-Ukrainaa. Sinä kuitenkin väität vakavissasi, että Nato ja Yhdysvallat ovat olleet taustalla. Koska sinä ilmeisesti luet myös muuta kuin Aku Ankkaa, niin kerro luotettavat lähteesi.

        Toiseksi voisit kertoa tarkemmin Niinistöä ja Soinia koskevista väittamistäsi.

        Sinulle on täysin vierasta se, että väitteidesi pitäisi perustua tosiasioihin. Sinä kuvittelet, että inttämällä ja polkemalla jalkaa maahan mustakin muuttuu valkoideksi.


    • Barbarossarevanssilla

      Hurriti,nää ikuisia sotia Venäjää vastaan käyneet! Puristeli kättä nyrkissä... Suomen tollot saatava uhooman Nato -optiolla.

    • Yääk

      Kyllä YYA ajanjakso oli parasta Suomelle. Maata rakennettiin ja täällä oli turvallista, siitä piti huolen Kekkonen ja hallitukset. RAJAvalvontaa ja itsemääräämisoikeutta oli sekä ihmisillä oli kunnioitusta omaa maata kohtaan. Toisin on nyt nyt, turvatonta jopa kadulla liikkua ja nykyihmiset halveksii Suomea, koska antaa tämän maan tuhoutua kulttuuria ja uskontoa myöten. Mustiksi ja haiseviksi on kaikki ihmiset muuttuneet, yäk.

      • Natoonrähmällään

        Ei tarvinnut pelätä, että Nato tuo hyökkäysjoukkonsa tänne!


      • TotuusSattuuX

        "Toisin on nyt nyt, turvatonta jopa kadulla liikkua "

        Aika kultaa muistot. Esim. henkirikosten määrä on pudonnut puoleen 70-luvun alkuvuosista.

        http://findikaattori.fi/fi/97


    • AatosAprikoija

      Aikakausilla ja asetelmilla on puolensa ynnä toisensa. Kyllä me onnistuimme eli Suomi onnistui taaplailemaan toisen maailmansodan jälkeisten vuosikymmenien tilanteessa aina Berliinin muurin murtumiseen ja Neuvostoliiton hajoamiseen saakka. Siitä alkoi uusi, seuraava, aikakausi. Yya-sopimus jäi historiaan ja meidän valtiojohtomme katsoi aiheelliseksi viedä Suomen EU-jäsenmaaksi. Kansanäänestyksessä 43 prosenttia äänestäjistä vastusti EU-jäsenyyttä. Eduskunnassa harjoitettiin "luovaa laintulkintaa" ja itsenäisyydestä luopuminen luokiteltiin muunlaisen lainsäädännön kuin perustuslain alaiseksi asiaksi.

      Kun presidentti J.K.Paasikiven virkakauden lopulla Suomen ja CCCP-valtakunnan välillä sovittiin v.1955 Porkkalan vuokra-alueen palauttamisesta Suomelle seuraavana vuonna 1956, niin Paasikiven kerrotaan huokaisseen helpotuksesta ja lausahtaneen: "Me selvisimme sittenkin". Porkkalan palauttamisen taustalla vaikutti olennaisesti myös Geneven sopimuksen henki, jonka sopimuksen seurauksena liittoutuneet vetäytyivät Itävallasta ja maa sai virallisesti puolueettomuusstatuksen.

      Eipä meidän ole aiheellista surra Neuvostoliiton hallitseman blokin ja itsensä Neuvostoliiton hajoamista. Periaatteessa "uusi itäinen naapurimme" Venäjä on meille parempi naapuri kuin Neuvostoliitto oli. Tämä periaate sai kuitenkin kovan kolhun, kun Venäjä miehitti Krimin ja ryhtyi operoimaan itäisessä Ukrainassa. Siinä Venäjä rikkoi ennen muuta meille niin läheistä ETYK/ETYJ-sopimusta, jossa valtioitten rajojen muuttaminen oli sovittu mahdolliseksi vain maitten itsensä molemminpuolisella suostumuksella. Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti suoraan julkisesti, että vanhentuneita sopimuksia ei tarvitse enää kunnioittaa. Se oli ankara henkinen isku meille suomalaisille, jotka olimme kuvitelleet uuden Venäjän noudattavan allekirjoitettuja sopimuksia. Joudumme ilmeisesti luopumaan sopimuksiin uskomisesta ja joudumme elämään raadollisessa maailmassa, joka on edelleen käytännön todellisuutta.

      • TotuusSattuuX

        " Eduskunnassa harjoitettiin "luovaa laintulkintaa" ja itsenäisyydestä luopuminen luokiteltiin muunlaisen lainsäädännön kuin perustuslain alaiseksi asiaksi. "

        Kaikki solmitut kansainväliset sopimukset kaventavat aina jonkin verran itsemääräämisoikeuttamme. Aikoinaan Suomessa pohdittiin tosissaan sitä voimmeko liittyä YK:n jäseneksi kun sekin asettaa jonkin ulkopuolisen elimen tietyissä asioissa meidän itsemääräämisoikeutemme yläpuolelle. Mutta liityttiin silti, eikä käsittääkseni silloinkaan muuten kuin ihan normaalilla eduskuntapäätöksellä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      335
      38338
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      103
      6966
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      5520
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      21
      4018
    5. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      67
      3149
    6. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      54
      3035
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      62
      2321
    8. En suuttunut missään vaiheessa

      Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
      Ikävä
      12
      2154
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      18
      2141
    10. Trump on jo ihan seonnut...

      Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.
      Maailman menoa
      499
      2042
    Aihe