Kannabiksen laillistaminen

alkoholisti23

Arvoisat päättäjät, oletteko tulleet koskaan ajatelleeksi meitä kenelle alkoholi ei sovi, eli tulee riippuvuus/muuttuu agressiiviseksi? Mitä me teemme viikonloppuisin kun kun muut juovat alkoholia? Ei kukaan jaksa olla jatkuvasti selvinpäin ja pitkään selvinpäin olo alkaa nostamaan ainakin itselleni stressin ja vitutuksen pintaan. Eikä siinäkään ole mitään järkeä olla jatkuvasti tohtorin vastaan otolla kovan työ/muun stressin takia hakemassa rauhoittavia. Minun mielestäni kannabiksen myynti tulisi sallia alkoissa, ja vahvuuksia voisi olla mieto,medium,vahva ja nämä vahvuudet molemmilla lajikkeilla (Sativa/Indika) ja nämä syötävänä sekä poltettavana versiona . Samalla poistuisi se ongelma, että samasta paikasta ei saisi vahvempia/muita aineita, pois lukien alkoholi joka on kannabista paljon vahvempi aine. Samalla myös verotulot nousisivat, kun kannabis saataisiin laillisille markkinoille. Ja lopuksi fakta tietoa: alkoholin vieroitus oireet ovat paljon vaarallisemmat kuin heroiinin. Kannabis on terveellisempää kuin alkoholi, eikä aiheuta juuri mitään vieroitus oireita pitkänkään käyttö putken jälkeen. Toivon todella, että te arvoisat päättäjät otatte tämän asian kuuleviin korviinne. Terveisin raitistunut alkoholisti.

22

1962

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mafiaalas

      Ottakaa päättäjät mallia Tanskasta, jos ei oma ns. "pohjoismainen" äly riitä.
      Sillä tuotteita kuitenkin käytetään, vaikka ilman lupaa. Ja pahinta on kun alaikäiset tekee niin, kun vielä on valheellista propagandaa haitallisuudesta.

    • silliviis

      Huumetestejä enemmän työpaikoille ja liikenteeseen, eihän alkoholinvaikutuksen alaisenakaan saa olle töissä/ratissa.

      • NukkuvaTiedustelija

        Älä viitsi, vai haluatko Orwellilaisen kyttäysvaltion? Juttelin nimittäin Kosmos festivaaleilla erään naisen kanssa ja hänet erotettiin koulusta sen takia että opettaja epäili hänen käyttäneen opiaatteja laajentuneiden pupillien takia. Siis koulusta saa kenkää pärstäkertoimella ja sekö on mielestäsi toivottava kehityssuunta?!? Lisää kyttäystä tänne eurostoliiton koillisimpaan haarakonttoriin byroslaviaan aka Sääntö-Suomeen!

        ps: Jos juon kaksi kaljaa ja puhallan alkometriin 0,4 promillea niin saan autoilla aivan vapaasti. Mikään laki ei sitä estä.


    • Huumeperuna

      Taas yks vanha juoppo kirjoittelemassa ilman aivoja. Hohoo, mikä hörhö. Mene töihin siellä unohtuu kyllä nuo huumeet!.

      • ALKOPERUNA

        Painu itse takaisin sinne vitun peräkammariin ja pysy siellä, vitun autisti, ja jos totta puhutaan tosta sun kirjoituksesta paistaa junttimaisuus/tietämättömyys aika rankasti läpi. Usko alkoholin vaikutukseen ja dokaa mun puolesta itsesi vaikka hengiltä.


    • 5346436

      Terve ihminen ei kaipaa mitään hermomyrkkyjä, ei alkoholia eikä kannabista. Vieroitushoitoon siitä jos selvinpäin on noin vaikeaa. Nytkin huomaa kuinka aiheutat vain kustannuksia yhteiskunnalle kun pakko vetää kaikenlaista kamaa jatkuvasti kun et jaksa selvinpäin olla. veronmaksajat saa sitten maksaa hoitosi. Tällaisia ongelmatapauksia tulisi paljon enemmän jos kannabis laillistettaisiin. Paras olisi jos nää huumehörhöt lähetettäisiin vain ulkomaille tai vaikka vankilaan lukkojen taakse.

      • VOIVOI123

        HEI VITUN VALOPÄÄ, KANNABIS EI OLE NEUROTOKSISTA, MUTTA ALKOHOLI ON MYRKKYÄ JOKA SOLULLE JA JOS SE KANNABIS OLISI NIIN VITUN VAARALLISTA, NIIN KERRO MINULLE SE, ETTÄ MIKSI SITÄ LAILLISTETAAN KOKOAJAN ERI PUOLILLA MAAILMAA? VITTU MÄ KOHTA RÄJÄHDÄN TÄN SAATANAN PERÄHIKIÄN AUTISTI/PERÄKAMMARIN POIKIEN JA MUIDEN TERVEESEEN KRITIIKITTÖMÄÄN AJATTELUUN KYKENEMÄTTÖMIEN IDIOOTTIEN KANSSA. JA VITUN IDIOOTTI KANNABIS EI AIHEUTA MAINITTAVIA VIEROITUS OIREITA. OO VITTU KESKENÄS VAIKKA KUIN RAIVORAITIS JA PIDÄ VAIKKA KAHDEN VUODEN PAASTO, KUN RUOKAKIN ON TERVEYDELLE HAITALLISTA. JA EI SUN OLE KANNABISTA PAKKO KÄYTTÄÄ VAIKKA SE LAILLISTETTAISIIN. PIDÄ HUOLI OMIST ASIOSTAS.


      • ehgoaghoe

        "Paras olisi jos nää huumehörhöt lähetettäisiin vain ulkomaille tai vaikka vankilaan lukkojen taakse. "

        Vittu paras olisi kun tuollasille kusipäille suoritettaisiin armomurha.


      • holionmyrkky

        Mitä vitun pohjois-koreaa haluat suomesta rakentaa. Tuntuu että päättäjien mielestä suomessa ei ole muuta kuin viina/sauna/puukko. HERÄTKÄÄ NYT JA VIISASTUKAA.


      • Kimjong

        Puhut asiaa, mutta hölmölässä kun eletään ja asutaan niin asiat ovat miten ovat. Asiasta kolmanteen Pohjois-Koreassa kannabiksen kasvatus ja käyttö on laillista. Tuli vain mieleen kun mainitsit ton pohjois-korean.


      • Kimjongtäällätaas
        Kimjong kirjoitti:

        Puhut asiaa, mutta hölmölässä kun eletään ja asutaan niin asiat ovat miten ovat. Asiasta kolmanteen Pohjois-Koreassa kannabiksen kasvatus ja käyttö on laillista. Tuli vain mieleen kun mainitsit ton pohjois-korean.

        Siis tarkoitus oli kommentoida tuota holi on myrkyn viestiä eikä tuota raivoraitista. Anteeksi kömpelyyteni suoli 24:sen immeiset


    • vittutääonpaskaa

      Joo, nyt mulle vittu riitti en enää kommentoi sanaakaan tänne saatanan aivovaurioisten "keskustelu" palstalle. Täällä kirjoittaminen on kuin yrittäisi kiville puhua paitsi siinäkin on enemmän järkeä. IHAN SAMA TEHKÄÄ VITTU MITÄ LYSTÄÄTTE, MULLE RIITTI. HYVÄSTI SUOLI24.

    • jghfdcfsda

      Kannabis pitäisi laillistaa niin olisi alkoholille miedompi ja vähemmän haitallinen vaihtoehto.

      • kannabis_psykoosi_iskee

        Rehelliset suomalaiset eivät halua laillistaa sakakäyttöä. Suosittelen päihteettömyyttä, se on kaikkein terveellisintä ja vähähaittaisinta jos sellainen kiinnostaa.


    • kannabis_psykoosi_iskee

      "Ei kukaan jaksa olla jatkuvasti selvinpäin ja pitkään selvinpäin olo alkaa nostamaan ainakin itselleni stressin ja vitutuksen pintaan. "

      Ei pidä sekoittaa asioita, ei se selvinpäin olo saa stressiä ja vitutusta aikaan vaan se itse päihteillä ja huumeilla hankittu riippuvuus siellä vaan ilmoittelee itsestään vitutuksen muodossa, pitää saada sitä VIINAA ja HUUMETTA.

      Kannattaisi ennemmin pohtia miten siihen omaan elämään saisi mielekästä sisältöä, ajankulua ja tekemistä kuin miettiä uusien vaihtoehtoisten päihteiden vaikutuksenalaisena nuppi sekaisin huumemaaimoihin pakenemista.

      Sekakäytön laillistamisen perään haihattelu on täysin turhaa ja hukkaan heitettyä aikaa, mitään hyvää se ei tähän maailmaan toisi. Tämä yhteiskunta ei sillä muutu paremmaksi että kannabishippi saisi heilua huumeissaan hulluna kuin hatuntekijä.

      • fyudshgtzd

        Se pajauttelu ja seksi on just sitä mielekästä sisältöä elämään.


      • Hnbpp

        Ainakin sulta näyttää toi pajauttelu ja runkkaminen sujuvan.


    • Kullio

      Tutkimusten mukaan jo yksi piipullinen kannabista voi aiheuttaa elinikäisen riippuvuuden.

      • Kannabisti

        Max 10 prosenttia kannabista käyttäneistä tulee riippuvaisiksi ja nämäkin henkilöt ovat psyykkisesti riippuvaisia, eivät tule fyysisesti riippuvaisiksi kuten nikotiinista ja alkoholista tullaan fyysisesti riippuvaisiksi.


    • Anonyymi

      Itselleni on ainakiin tullut hyvin selväksi tätä keskustelua seuratessani mitä puoluetta en tule äänestämään seuraavissa vaaleissa ja tuskin enää ollenkaan.Yllätys, yllätys, puolue on VIHREÄT.
      Helpompaa tällä poiskarsimis menetelmällä tuosta moninaisuudesta valita.Kiitos keskusteluista ja mielipiteistänne kaikille.😊

    • Anonyymi

      Kannabiksen lääkeviljelyssä ja tuottamisesessa enemmän on potentiaalia, laillistamisessa ei vielä. Suurempi asia olisi dekriminalisoida sen käyttö ja pienimuotoinen kasvatus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      251
      4535
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      127
      2971
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2742
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1710
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1451
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1304
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      204
      1083
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1075
    Aihe