CIDP/ikäihmisellä

Isälläni 82v diagnosoitiin juuri CIDP. Oireilu alkoi, ja aluksi diagnosoitiinkin, polyradikuliittina. Taustalla borrelioosin pitkäaikainen vasta-aine koholla, oletettu syy tautiin.
Ensin lähti jalat alta, virtsaumpi jne. Seuraavaksi kädet romahtivat muutamassa viikossa niin, että vain suuret lihakset toimivat, hienomotoriikka kadonnut. Pystyy joten kuten juomaan ja syömään lusikalla, kaukosäädin ylivoimainen, lääkkeiden ottaminen itse mahdotonta ja liikkuu pyörätuolilla avustettuna (jalat eivät kanna ollenkaan, tarvitsee apua myös siirtymisiin sänky/pyörätuoli/sänky). Kotona kotihoidon avustuksella.
Nyt suurena haasteena on, että hän ei usko omaa tilaansa ja kieltäytyi jo fysioterapiasta ja nyt sanoi, ettei lähde hänelle jo järjestettyyn gammaglobuliinihoitoon, kun ei halua olla sairaalassa (hoidon vaatimat 5pv). Kertoo tutuille istuvansa tuolissa, koska kaatui pyörällä.
On hyväntuulinen ja hymyilevä meille lapsille, äidille (omaishoitaja) piinaava.
Olen puhunut isän kanssa moneen otteeseen ja kertonut ja lukenut epikriisit. Hän sanoo, ettei usko, ei lääkärit tiedä mikä hänellä on. Kieltäytyy myös psykiatrisesta avusta.
Nyt kyselenkin, olisko paikalla joku itse sairastanut tai läheinen samassa tilanteessa. Mikä neuvoksi ja kuinka edetä ?
0196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


huolestunut_tytär kirjoitti:

Isälläni 82v diagnosoitiin juuri CIDP. Oireilu alkoi, ja aluksi diagnosoitiinkin, polyradikuliittina. Taustalla borrelioosin pitkäaikainen vasta-aine koholla, oletettu syy tautiin.
Ensin lähti jalat alta, virtsaumpi jne. Seuraavaksi kädet romahtivat muutamassa viikossa niin, että vain suuret lihakset toimivat, hienomotoriikka kadonnut. Pystyy joten kuten juomaan ja syömään lusikalla, kaukosäädin ylivoimainen, lääkkeiden ottaminen itse mahdotonta ja liikkuu pyörätuolilla avustettuna (jalat eivät kanna ollenkaan, tarvitsee apua myös siirtymisiin sänky/pyörätuoli/sänky). Kotona kotihoidon avustuksella.
Nyt suurena haasteena on, että hän ei usko omaa tilaansa ja kieltäytyi jo fysioterapiasta ja nyt sanoi, ettei lähde hänelle jo järjestettyyn gammaglobuliinihoitoon, kun ei halua olla sairaalassa (hoidon vaatimat 5pv). Kertoo tutuille istuvansa tuolissa, koska kaatui pyörällä.
On hyväntuulinen ja hymyilevä meille lapsille, äidille (omaishoitaja) piinaava.
Olen puhunut isän kanssa moneen otteeseen ja kertonut ja lukenut epikriisit. Hän sanoo, ettei usko, ei lääkärit tiedä mikä hänellä on. Kieltäytyy myös psykiatrisesta avusta.
Nyt kyselenkin, olisko paikalla joku itse sairastanut tai läheinen samassa tilanteessa. Mikä neuvoksi ja kuinka edetä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu