Tässä on mahdollisimman tarkka kattava kuvaus itsestäni. Toivoisin että kertoisitte millainen vaikutelma teille jäi tämän tekstin perusteella.
Olen 16v/01 poika. Olen 185 cm. pitkä ja painan 58 kg. Ruumiinrakenteeltani olen siis pitkä ja aika hoikka, mutten kuitenkaan mikään luuranko ja lihaksiakin näkyy vähän. Silmienvärini on sinertävän harmaat/harmahtavan sinertävät ja muiden mukaan minulla on kauniit silmät ja sympaattinen katse. Hiukset ovat brunetehkot/vaalean ruskeat, sivuilta suht lyhyet, päältä vähän pidemmät ja kammattuna oikealle puolelle. Finnejä ei ole juuri ollenkaan. Hampaat ovat aika valkoiset ja hyvin hoidetut. Ei reikiä. Sanoisin etten ole mitenkään hirveä "komea" mutta kuitenkin jollain tavalla viehättävän näköinen. En mikään susiruma myöskään. Kasvonpiirteeni ovat ehkä vähän "terävät" ja pää hiukan "suorakaiteen" muotoinen ja leukalinjani on aika vahva. Ei hirveän vahva mutta erottuu kumminkin. Karvoitusta on lähinnä kainaloissa, säärissä ja häpyalueella. Penikseni on lepotilassa n. 10-12 cm ja kovana n.17 cm eli (omasta mielestäni) ihan kiitettävä. Tyylini on lähinnä seuraavamitäkaapissaon-tyyli. Käytän aika neutraalin värisiä vaatteita. Kouluun laitan yleensä farkut ja pitkähihaisen paidan. En ole mitenkään super tyylitajuinen, enkä oikein jaksa välittää mitä puen. Kunhan on vaatteet niin se riittää. Yleisilme on sopusuhtainen ja ystävällisen ja helposti lähestyttävän näköinen.
Luonteeltani olen Myers-Bricksin tyyppi-indikaattorin mukaan ISFJ eli puolustaja. Olen introvertti eli en mielelläni viihdy suuressa ja meluisassa porukassa ja tykkään olla yksin. En kuitenkaan ole täysin erakko vaan viihdyn pitkäänkin oikenlaisessa seurassa. En myöskään tykkää olla huomion keskipisteenä ja yleensä punastun helposti jos minua kehutaan ja ylistetään. Olen aika ujo ja minuLLE tutustuminen ja aloitteen tekeminen on vaikeaa, kuitenkin minUUN on helppo tutustua ja olen oikein menevä ja mukava, jos joku muu tekee aloitteen. Olen hyvin empaattinen ja hyvä kuuntelija. Muut ovat sanoneet että olen heille tukipilari ja minulle voi puhua mistä vaan ja minuun voi luottaa. Isommassa porukassa saatan olla aika hiljaa ja seurailen sivusta kun muut puhuvat, mutta kun sanon jotain, se yleensä on mielenkiintoista ja asiallista ja muut kuuntelevat ja oikeasti miettivät mitä sanon. Puhun silloin kun on asiaa. Kahdenkesken kuitenkin olen yleensä se keskustelun ylläpitäjä. "Puolustajapersoonat, erityisesti kiihkeät sellaiset, ovat usein pikkutarkkoja, jopa perfektionisteja, ja vaikka he jahkailevat, heidän voi aina luottaa saavan työnsä valmiiksi ajallaan. Puolustajat ottavat vastuunsa henkilökohtaisesti, ylittävät jatkuvasti omia rajojaan ja pyrkivät tekemään kaikkensa ylittääkseen odotukset ja miellyttääkseen muita, sekä kotona että työpaikalla." tämä pitää minuun hyvin paikkaansa. Olen myös aika hillitty ja hyväkäytöksinen. En polta enkä juo.
Olen hyvä koulussa ja omasta mielestäni melko älykäs ja muihin samanikäisiin verrattuna "kypsempi". Lukuaineiden keskiarvoni peruskoulun päättärissä oli 9.3. Olen aika Lisa Simpsonin kaltainen ja ehkä vähän opettajien lellikki. Tykkään koulusta ja olen menossa lukioon. Lempiaineitani koulussa ovat biologia, maantiede, kemia ja historia. Lukion psykologiaa odotan innolla. Minulla on hyvä kielipää ja puhun suomen lisäksi englantia (erittäin hyvin), ruotsia (hyvin) ja saksaa (melko hyvin). Lukiossa aloitan espanjan opiskelun. Olen innokas oppimaan uutta, luen Tiede-lehteä ja tykkään tutkia ja ottaa asioista selvää. Sanoisin että minulla on aika hyvä yleistietämys ja paljon knoppitietoa. Isona haluaisin lääkäriksi ja uskon että minulla on aika hyvät mahikset siihen. Olen myös kiinnostunut maailmanlaajuisista ja yhteiskunnallisista asioista, esim. köyhyys, ilmastonmuutos, vähemmistöt, pakolaiset, ympäristön hyinvointi, vieraat kulttuurit yms. Ja miten nämä ongelmat saataisiin ratkaistua. Olen matkustanut aika paljon ja isompana haluaisin tehdä Madventures-tyyppisen maailmanypärimatkan, erityisesti vähän köyhempiin ja ei-niin-tavallisiin matkakohteisiin ja tutustua toisiin kulttuureihin.
Tässä on niin tarkka kuvaus minusta kuin vain pystyn kirjoittamaan. Kertokaa siis mielipiteenne ja mitä ajattelette minusta ja voisitteko/haluaisitteko olla tällaisen henkilön kaveri . Jotain todennäköisesti unohtui, joten tarkentavia kysymyksiä saa ja kannattaa kysyä. Kiitos jos jaksat lukea kokonaan ja vastata.
Mielipiteenne minusta
9
157
Vastaukset
5/5
- tämmönemäoon
Mukava kuulla :)
apustaja kirjoitti:
Ainakin jos AP tulee
Hän katkeaisi keskeltä kahtia. Vaikuttaa aika heikolta tapaukselta fyysisesti.
- Turboladaperkele
Ostaks turbo lada
- EnJaksaMiettiä
Ulkonäkö joo hyvä ja varmast tytöt kattoo suo hyvällä suurin osa ainakin. oot niinku sellain unelmapituus kun katon poikii nii oot just sellain pitkä (hei ok mä)
Luonne on tollain tosi symppis mut meijän tutustuminen ois vaikeus koska ollaa tosi samanlaisia introvertti, ujo yms xd
Koulussa oot vitun hyvä eli lähetä puolet sun aivoista mulle jooko?
Elikkä vaikutat hyvält tyypilt - Arto.vaan
Olet rankasti alipainoinen. Kannattaisi olla kotona ruoka-aikaan.
Lihaksia? Ihanko vitsillä? - 0305
ihan hyvältä tyypiltä vaikutat, voisin todellakin tutustua :) ulkonäöllisesti vastaat mun mieltymyksiä mutta tärkeintä on tietenki luonne.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001713- 551123
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4381094- 1701023
- 58801
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126782- 83730
- 51698
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38675- 57671