Minua masentaa

Minua masentaa tämä yksinäisyys. Kaikki alkavat ihmissuhteet ovat päättyneet ennen kuin ne ehtivät alkaakaan ja vika on varmasti minussa. En osaa luoda pysyviä ystävyyssuhteita seurustelusuhteista puhumattakaan. Kaikki aina vaan jäävät.

Tätä bipolaarimasennusta on kestänyt yhtäjaksoisesti jo puolitoista vuotta. Sen aikana olen yrittänyt ottaa itseni hengiltä ja samalla vaurioittanut vakavasti muistiani ja fyysistä terveyttäni. Toinen jalkani ei enää toimi. Mietteissäni ajattelen vain pessimistisiä kuvia tulevasta. Kärsin myös ongelmista sosiaalisissa tilanteissa joissa tunnen ahdistusta. Lääkkeitä on kokeiltu jo monenmoisia ja keskusteluapua hoitosuhteiden kautta on paljon tarjolla mutta mikään ei näytä tuovan lohtua tähän masennuksen ja yksinäisyyden helvettiin. Tekisin itsemurhan vaikka jo tänään jos minulla olisi siihen varma ja kivuton keino. En uskalla ottaa henkeäni väkivaltaisesti. Mutta kun keinoa en löydä ja viimekertainen jäi vain yritykseksi ja sain vain vakavat vammat siitä, niin itsemurha jää tekemättä ja epävarmoihin yrityksiin en enää lähde. Toivoisin vaan jotain helpotusta tähän. Saisinkin edes yhden ystävän jonka kanssa voisin viettää aikaa.
4327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mene ulos kirjastoon, uimarannalle (vaikka et uisikaan), torille, seurakuntaan jne. Ei sisältä kukaan tule sinua hakemaan.

Äänestä
  • Tiedän. Siksi asunkin tällä hetkellä asumispalveluyksikössä jossa soitellaan heti jos ei ilmesty ryhmätapaamisiin tai muihin aktiviteetteihin. Mutta olen silti niin yksin oman kuoreni sisässä että tässä loppua näy.

    Äänestä

Oonpa samaa usein miettinyt. Että miten lähtis helposti ja kivutta. Mut en oo vielä keksinyt. Ehkä ensin joku hyvä nappi ja sit siitä lopulliseen uneen, mut en oo keksinyt et mikä ois se viimeinen niitti.

En haluu tuottaa tuskaa sukulaisille, et kaikki väkivaltaiset ja sotkuiset tavat on out.

Tänään kyl viimeeks mietin, kun touhusin mattoveitsen kanssa, et jos tästä vetäis kurkun auki, ni oispa siinä tutkimista poliisilla, varsinkin jos heittäis viime voimilla sen veitsen jonnekin pusikkoon.

Äänestä

Vois sinua... en tiedä mitä sanosin. TnT
Olen surullinen puolestasi nyt kun luin tekstisi. Oletko kokeillut joitain masennus lääkkeitä jotka voisivat auttaa oloasi? Onko sinulla joitan asioita joista pidät? Luonnossa kävelystä, laulamisesta, juoksemisesta? Mene vaikka ulos, jonnekkin metsään ja juokse. Juokse niin kauan kun tunnet ettet enää jaksa juosta. Kun pääset ulos, ja ajattelet jotain muuta, se voisi auttaa. Tai sitten meditointi. Rauhoita itsesi ja mielesi. Kuparikettu- niminen tubettajalla on todella hyviä meditointi ohjeita. Minua ne ainakin autttaa.

Voimia sinulle, ja tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätoivoinenbipo12 kirjoitti:

Minua masentaa tämä yksinäisyys. Kaikki alkavat ihmissuhteet ovat päättyneet ennen kuin ne ehtivät alkaakaan ja vika on varmasti minussa. En osaa luoda pysyviä ystävyyssuhteita seurustelusuhteista puhumattakaan. Kaikki aina vaan jäävät.

Tätä bipolaarimasennusta on kestänyt yhtäjaksoisesti jo puolitoista vuotta. Sen aikana olen yrittänyt ottaa itseni hengiltä ja samalla vaurioittanut vakavasti muistiani ja fyysistä terveyttäni. Toinen jalkani ei enää toimi. Mietteissäni ajattelen vain pessimistisiä kuvia tulevasta. Kärsin myös ongelmista sosiaalisissa tilanteissa joissa tunnen ahdistusta. Lääkkeitä on kokeiltu jo monenmoisia ja keskusteluapua hoitosuhteiden kautta on paljon tarjolla mutta mikään ei näytä tuovan lohtua tähän masennuksen ja yksinäisyyden helvettiin. Tekisin itsemurhan vaikka jo tänään jos minulla olisi siihen varma ja kivuton keino. En uskalla ottaa henkeäni väkivaltaisesti. Mutta kun keinoa en löydä ja viimekertainen jäi vain yritykseksi ja sain vain vakavat vammat siitä, niin itsemurha jää tekemättä ja epävarmoihin yrityksiin en enää lähde. Toivoisin vaan jotain helpotusta tähän. Saisinkin edes yhden ystävän jonka kanssa voisin viettää aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu