Kriisiä pukkaa

Eihyvä_eikätäydellinen

Muita 40v äitejä?
- eivät jaksa siivota toisten jälkiä ja koti on melkein koko ajan räjähdyksen jäljiltä
- mikäli vaatteet viedään pyykkikoriin niitä ei pyynnöistä huolimatta käännetä nurin ja suljeta vetoketjuja ja nappeja (kyseessä jo melkein aikuiset lapset ja tämä helpottaisi 5 henkisen perheen pyykkiruljanssia) lisäksi likavaatteet yleensä tuodaan pesuun kertarysäyksellä juuri kun olet saanut korit tyhjiksi
- väsyvät hoitamaan pyykkejä yksin mutta jos sen jättää muiden kontolle työ on kaksinkertaisena edessä
- ovat ilmeisestikin epäonnistuneet kasvatustyössä, koska eivät saa lapsiaan pyynnöistä, käskyistä, kiristämisestä tai lopulta rukoilusta huolimatta siivoamaan omia jälkiään tai tekemään muutenkaan mitään minkään yleisen viihtyvyyden kannalta oleellisiin toimiin
- eivät ole superäitejä jotka töiden lisäksi pystyvät pitämään talon koko ajan tiptop-kunnossa ja käymään lenkillä, kuntosalilla tai jumpassa (sohva is my friend ja joskus rentoudun pelaamalla pleikkaa tai katsomalla netflixiä. Olenkohan sittenkin mies?)
- viettävät viikonloput kuitenkin pääosin siivoten ja pyykäten ja huomaavat sen viimeistään sunnuntai-iltana olleen turhaa
- ovat vähitellen alkaneet harkita omaa pientä yksiötä vaikka rakastavatkin miestään ja lapsiaan yli kaiken
- saavat raivareita säännöllisin väliajoin kaikkeen ylläolevaan liittyen ja ovat perheen "pahiksia"

Pitäisi nauttia, kun lapset ovat vielä kotona? Kuinka se tapahtuu? Kertokaa ihmeessä!

T: Ilmeisen epäonnistunut yksilö äitinä ja kodin hengettärenä (vai vaihdevuosia lähestyvä hormoonihirviö?)

19

285

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TeenMinkäJaksan

      Tee vain se minkä jaksat. Jos koti ei ole tiptop, niin so what? Anna niiden siivota, keitä se eniten häiritsee.

    • Väsynytäiti

      Täällä. Sillä erotuksella, että lapsia vain yksi 2 vuotias. En pääse edes lenkille ennen, kuin lapsi nukkumassa. Mies ei auta, miehen mielestä vissiin mun työaika on tarpeeksi omaa aikaa. Jos joskus mies ottaa viikonloppuisinkin klo 7 heräävän lapsen alas, pitäisi siitä antaa mitalli. Mies kyllä ottaa oman aikansa. Vuorotyöläisenä on hällä 6pv vapaata, jolloin lapsi tarhassa, tai minun kanssa. Olen niin kypsä. Sitten ihmetellään, kun seksiä ei saa, no ei saa ei. Ei huvita, en jaksa enkä viitsi. Ilmoitin itseni yhteen harrastusyhmään, senkin nurkuamisen kautta. Eli omaa aikaa 1h kerran kahteen viikkoon. Lopun ajan olenkin töissä/lapsen kanssa/siivoan. Sinäänsä toki lastani rakastan, mut saispa joskus yhden päivän levätä/käydä patikoimassa/lukea. Riitäisi, jos toi m#@##u saisi edes omat astiansa koneeseen ja lopettaisi jatkuvan vi####lemisen milloin mun laiskuudesta, milloin siivoamisesta/siivoomatta jättämisestä ja milloin seksinpuutteesta.

      • annapilluu

        voi auttaa moneeee asiaan:)


      • Väsynytäiti

        Enpä taida. Kai sinä miehenä tajuat, että tuskin sullakaan seisoisi jos akka nalkuttaa ja nälvii. Minäkään en "kostu" huonoäiti paskalaiskaeukko kommenteista.


      • kantsiikoittaa
        Väsynytäiti kirjoitti:

        Enpä taida. Kai sinä miehenä tajuat, että tuskin sullakaan seisoisi jos akka nalkuttaa ja nälvii. Minäkään en "kostu" huonoäiti paskalaiskaeukko kommenteista.

        jos vaikka auttais asiaa; koita ees.. et hävi mitää-


      • Väsynytäiti

        Kokeiltu on. Ei toimi. Siispä en toimi minäkään. Enää. Mut hienoa jos sinä toimit pelkällä pillulla. Et siis juurikaan eroa keskivertomiehestä.


      • mitäseuraavaksi
        Väsynytäiti kirjoitti:

        Kokeiltu on. Ei toimi. Siispä en toimi minäkään. Enää. Mut hienoa jos sinä toimit pelkällä pillulla. Et siis juurikaan eroa keskivertomiehestä.

        lasten vieraannuttaminen?


    • OtaIisimmin

      Tässä kohtaa jo repesin: "mikäli vaatteet viedään pyykkikoriin niitä ei pyynnöistä huolimatta käännetä nurin ja suljeta vetoketjuja ja nappeja..."

      Taitaa tämä avaaja olla vain nipotäti, hormoonihirviö. Olisit tyytyväinen, jos ne pyykit laitetaan pyykkikoriin. Älä vaadi mahdottomia. :D

    • Hei Eihyvä_eikätäydellinen

      Nimimerkissäsi on mielestäni toiveikas saundi: täydellinen ei tarvitse kenenkään olla. Miten silti muodostaa elämästä ja perhekuvioista riittävän hyvä? Niin, että kaikki jotenkuten viihtyvät kotona.

      Minulle tuli mieleen, millä tavalla te perheen aikuiset voisitte yhdessä nyt hioa arkielämän käytäntöjen sääntöjä lasten kanssa niin, että vastuut jakaantuisivat jotenkin tasaisemmin, mutta että säännöt eivät ole kenenkään sanelemia, vaan yhdessä muovattuja. Joissain perheissä toimii vuorolistat, toisissa joku muu systeemi. Systeemillä ei sinänsä ole väliä, vaan sillä, että aikuiset ottavat aikuisina asian puheeksi ja pyrkivät löytämään jonkun win-win-ratkaisun, joka helpottaa kaikkien arkea. Siinä on tärkeä oppia kuuntelemaan, joustamaan ja tulemaan vastaan. Yleensä juttu toimii niin, että mitä enemmän luottaa lapsiin eikä kontrolloi jokaista yksityiskohtaa, sitä paremmin he oppivat ottamaan asian omalle vastuulleen - toki tässä on monta mutkaa, unohdusta, anteeksiantoa ja poikkeusta matkan varrella ennen vastuun oppimista.

      Mutta vielä enemmän ehkä kannustaisin sinua miettimään, millaisia ihanteita ja vaatimuksia omassa mielessäsi äitiydelle asetat? Kerrot ettet jaksa olla superäiti jolla aina tiptop - mutta niinkö kuitenkin mielessäsi vaatisit asian olevan? Voisitko perusteellisemmin luopua omista turhista painolasteistasi ja enemmän pyrkiä tavoitteeseen, joka on 'vain' riittävän hyvä, eikä nimenomaa tiptop ja täydellinen? Minulle tuli kuva, että korostat voimakkaasti velvollisuuksia, suorituksia ja tehtäviä. Voitko enemmän lisätä nauttimisen ja seuranpidon elementtejä perhe-elämäänne omalta kannaltasi? Olipa se sitten hauskan ruuan kokkaus, seurapeli tai pyörälenkki. Voitko myös omaan elämääsi lisätä näitä ilon mahdollisuuksia?


      Merja, diakoni

      • lopetasössöttäminen

        ja ota kantaa oikeisiin asioihin Raision seurakunnan "diakonian-" kanssa, kuten ovat itse luvanneet. Siis keskityppä diakoni Merja
        tähän jo ennenkin sinulle todettuun Raision kaupungin- ja lapsen "äidin-" harjoittamaan tarkoitushakuiseen lapsen vieraannutta miseen, lapsen- ja isän vieraannuttamiseen, vainoamiseen perättömin lausumin, selvityksin mm. tuomioistuimessa lapsen olosuhteista. Etkö ymmärrä lukemaasi?


      • EiKiinnostaRaisio

        Miksi pitäisi Raisio kiinnostaa, kun harva edes tietää, missä moinen käpykylä sijaitsee? Kerroppa itse tämä!


      • Eikiinnostaa
        EiKiinnostaRaisio kirjoitti:

        Miksi pitäisi Raisio kiinnostaa, kun harva edes tietää, missä moinen käpykylä sijaitsee? Kerroppa itse tämä!

        vieraannuttaja "äiti- ja viranomainen; Miksi pitäisi Raision kaupunkia kiinnostaa vieraannuttaessaan, vainotessaan lasta "viranomais-" menettelyssä tarkoitushakuisesti yhteistyössä "äidin-" kanssa- Kerroppas itse tämä!


      • EiKiinnostaRaisio

        Iskikö aspergeroireet päälle?


      • Eikiinnostaa
        EiKiinnostaRaisio kirjoitti:

        Iskikö aspergeroireet päälle?

        Niin näyttäisi sulla iskeneen. Kysyppä asiaa vieraannuttaja "äidiltä- ja Raision kaupungin luonnehäiriöisiltä vieraannuttaja viranomaisilta" perättömin lausumin, selvityksin; lapsen tarkoitushakuisin vieraannuttamisin, lapsen- ja isän vieraannuttamisin, vainoamisin mm. tuomioistuimessa lapsen oloshuteista. Miksi pitäisi Raision kaupunkia kiinnostaa vieraannuttaessaan, vainotessaan lasta "viranomais-" menettelyssä tarkoitushakuisesti yhteistyössä "äidin-" kanssa- Kerroppas itse tämä!


      • Asiaa.seuraava
        lopetasössöttäminen kirjoitti:

        ja ota kantaa oikeisiin asioihin Raision seurakunnan "diakonian-" kanssa, kuten ovat itse luvanneet. Siis keskityppä diakoni Merja
        tähän jo ennenkin sinulle todettuun Raision kaupungin- ja lapsen "äidin-" harjoittamaan tarkoitushakuiseen lapsen vieraannutta miseen, lapsen- ja isän vieraannuttamiseen, vainoamiseen perättömin lausumin, selvityksin mm. tuomioistuimessa lapsen olosuhteista. Etkö ymmärrä lukemaasi?

        Kuinka vanhoja lapsesi jo ovat?


      • lopetasössöttäminen
        Asiaa.seuraava kirjoitti:

        Kuinka vanhoja lapsesi jo ovat?

        ja ota kantaa oikeisiin asioihin lasten iästä huolimatta; Raision kaupungin- ja lapsen "äidin-" harjoittamaan tarkoitushakuiseen lapsen vieraannuttamiseen, lapsen- ja isän vieraannuttamiseen, vainoamiseen perättömin lausumin, selvityksin mm. tuomio-istuimessa lapsen olosuhteista. Etkö ymmärrä lukemaasi?


      • lopetasössöttäminen
        Asiaa.seuraava kirjoitti:

        Kuinka vanhoja lapsesi jo ovat?

        Kyllä ne ovat jo aikuisia. Minä jatkan tätä sössöttämistä niin kauan kuin elän. Tai siis enhän minä elä, olen vain elossa. Jos eläisin, niin minulla ei olisi tätä pakkomiellettä raisiosta, vaan nauttisin elämästä, niinkuin muutkin ihmiset.


      • Asiaa.seuraava
        lopetasössöttäminen kirjoitti:

        Kyllä ne ovat jo aikuisia. Minä jatkan tätä sössöttämistä niin kauan kuin elän. Tai siis enhän minä elä, olen vain elossa. Jos eläisin, niin minulla ei olisi tätä pakkomiellettä raisiosta, vaan nauttisin elämästä, niinkuin muutkin ihmiset.

        Oheinen ylläoleva vastaus on oikeudettomasti kirjoitettu nimimerkin "lopetasössöttäminen" nimissä;
        Kyllä ne EIVÄT OLE aikuisia. SINÄ OIKEUDETTOMASTI NIMIMERKIN "lopetasössöttäminen" NIMISSÄ KIRJOITTANUT jatkat tätä sössöttämistä niin kauan kuin elät. Tai siis ethän sinä elä, olet vain elossa. Jos eläisit, niin sinulla ei olisi tätä pakko-miellettä raisiosta, vaan nauttisit elämästä, niinkuin muutkin ihmiset.


      • ÄitiNeuvoo
        Asiaa.seuraava kirjoitti:

        Oheinen ylläoleva vastaus on oikeudettomasti kirjoitettu nimimerkin "lopetasössöttäminen" nimissä;
        Kyllä ne EIVÄT OLE aikuisia. SINÄ OIKEUDETTOMASTI NIMIMERKIN "lopetasössöttäminen" NIMISSÄ KIRJOITTANUT jatkat tätä sössöttämistä niin kauan kuin elät. Tai siis ethän sinä elä, olet vain elossa. Jos eläisit, niin sinulla ei olisi tätä pakko-miellettä raisiosta, vaan nauttisit elämästä, niinkuin muutkin ihmiset.

        Mene vaikka koulukaverisi kanssa uimahalliin ja anna aikuisten naisten kirjoitella tälle äitien palstalle. Pikkutytöt ja etenkään pikkupojat eivät tänne kuulu. :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      262
      7201
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      39
      3762
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3298
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      66
      3071
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      107
      2758
    6. Tämä on persut

      Persut kannattavat koko Suomen alueiden luovuttamista Venäjälle. Kannattavat myöskin väestönvaihtoa suomalaisten ja ven
      Maailman menoa
      10
      2656
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      43
      2404
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      48
      2180
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      65
      1918
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      96
      1811
    Aihe