Mistä Sulkko kaivettiin kaupunginjohtajaksi?

Kepulainen märkäkorva pisti jo Forssan asiat perseelleen ja nyt on siis vuorossa Riihimäki.
4197
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miksi et pysy vain Forssan palstalla kirjoittelemassa? Mielestäni kj. Sulkko on aloittanut kaupunginjohtajan työnsä hyvin asiallisesti. Ei täällä Riihimäellä ole esiintynyt mitään negatiivista kirjottelua häntä vastaan. Ainakin minulla on muodostunut hänestä oikein hyvä kuva. Hänellä on edessä ikäviä tehtäviä, sillä kaupungin talous on heikossa hapessa - perintönä edeltäjältä ja entisiltä valtuustoilta.

Äänestä
  • Eihän oikeistoenemmistöiset valtuustot osaa tehdä päätöksiä kaupunkilaisten eduksi.

    1Äänestä

Eikö ole parempi märläkorva kuin homekorva?

Äänestä

Sulkko pistää suomalaiset kaupungit kuntoon. Aloitti forsasta ja nyt haasteita on saada rixu kuntoon. suomen velkaisin kunta per asukki. rakennusviranomaiset se voisi pistää vaihtoon että saataisiin alueen pientalojen rakentamiseen vauhtia. rakennuslupina mitattuna riihimäki on suomen vähiten rakentava kaupunki. ei voi tietysti rakentaakaan kun luvat on tiukassa vieläkö leponenä on diktaattorina norsunluutornissa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suokukko kirjoitti:

Kepulainen märkäkorva pisti jo Forssan asiat perseelleen ja nyt on siis vuorossa Riihimäki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu