Olen ajamassa itseäni lähemmäksi itsemurhaa, kokoajan. Kukaan ei huomaa pahaa oloani, eikä myöskään ole ketään kelle siitä tahtoisin puhua. Kaikki koskee tätä ihastumista, jossa kaikki on mahdotonta, myös unohtaminen. En vain unohda häntä ja se syövyttää minut loppuun sisältäpäin, kunnes en enää kestä tätä kipua ja minun on päätettävä kaikki ja toivottava, että saan sen jälkeen rauhan. Tämäkö on elämäni kulku, tapaan sinut, jotta tapan itseni? Ei tässä ole mitään järkeä, pelkkää tunnetta. Ei auta, vaikka ruuhkauttaisin päiväni, vaikka millä tekemisellä, aina hän tulee jostain mielensyövereistä ajatuksiini. Todella raivostuttavaa. Tahtoisin halata häntä tai en sittenkään tiedä tahtoisinko koskea häneen edes pikkurillillä, jos hän ei tahdo mitään kanssani. Tai joskus, jos halaan häntä ja siitä ei muuta meidän välillä seuraa niin siitä seuraa se että tapan itseni, koska se tekee jonkun ultrasuperhypersyövytyksen sisälleni. Nytkin tässä kirjoitan tällaista paskaa, vaikka voisin tehdä jotain muutakin, mutta ei, tämä taitaa olla kohtaloni. Lukea täällä tätä paskaa ja tuottaa sitä myös itse. Kuulostan varmaan hyvin epätasapainoiselta ja ristiriitaiselta ihmiseltä, ja ehkä sitä olenkin, en sitä kiistä. Vetelen päivänkakkaran lehtiä ja sanon, en tahdo kuolla, tapan itseni, en tahdo kuolla, tapan itseni.. No eipä siitäkään hyötyä olisi, koska ei kukaan ole koskaan rakastanut minua, vaikka päivänkakkara olisi niin ilmoittanut. Noh, mitähän hittoa sitä nyt sitten seuraavaksi keksisi. Odotan pelastajaa, joten en ainakaan saa ketään rakasta ihmistä rinnalleni kulkemaan. Enkä ketä tahansa rinnalleni tahdokaan, pitää olla tunnetta ja hyvä olla hänen seurassa. Vitun tylsyys ja vittuun tylsyys. Miten ihminen osaakin tylsistyttää elämänsä tällä tavalla, noh tiedän kyllä siihen vastauksen, mutta jätän siitä kirjoittamisen johonkin toiseen kertaan. Ja blaablaa..
kunhankirjoitan
kunhankirjoitan
65805
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Vai mies?
Mitä vatun väliä tuolla on?
Kysyn voisitko olla kaivattuni.
Tuolla kyssärilläkö sen ajattelit selvittää?
Lähemmäksi. No, oletko mies vai nainen?
Oletko itse mies vai nainen?
Veikkaan, että olet nainen.
Veikkaan, että olet nainen
Oikeaan?
Kumpi olisi parempi, että olisin mies vai nainen?
Älä nyt viitti hei. Ota siihen tyyppiin yhteys ja selvitettehkä asiat ja lopetat tuon rypemisen. Okke? Teetkö näin? Et ala mitää tappaa itseesi, se peli ei vetele.
En vaan pysty tekemään aloitteita, koska tilanne
Voitko vähän kertoa mikä se tilanne on? Onko toinen varattu tai sinä? Tai onko suhde vaan muuten mahdoton?
En voi. Mutta kerro toki omasta tilanteestasi.
Karu totuus on, että joitain ihmisiä ei vain p.skaakaan kiinnosta, eikä heiltä mitään myötätuntoa saa.
ja blaablaa
Kieltämättä olisi kiva saada jonkunlainen vihje siitä, kuka tämän on kirjoittanut. Haluaisin nimittäin vastata, jos olisit hän.
Voithan sinä vastata niin kuin kirjoittaisit hänelle.
Niin voin ja niin ensin ajattelinkin. Mutta kun tiedän, että se on sitten sellainen kahden tunnin projekti ja maratonteksti taas, niin olisi kiva vähän tietää, kirjoitanko hänelle vai jollekin muulle asioita, jotka eivät liippaa läheltäkään sen jonkun muun tilannetta.
Kysyn nyt kuitenkin tässä kohtaa pari asiaa. Entä jos ihastuksesi kohde haluaisi olla kanssasi vähintään yhtä palavasti kuin sinä ilmeisesti hänen kanssaan? Oletko valmis ottamaan sen riskin, että jätät katsomatta tuon kortin, jos ja kun näin on, että hän haluaisi? Olisiko hän sellainen ihminen, jonka kanssa sinulla olisi hyvä olla?
Onko ap tilanteesi se, että olet varattu? Ja olet mies?
Oletko itse nainen joka kaipaa varattua miestä
Olen.
Sitä et kyllä tee, olit kuka tahansa. Yksi kauheimmista skenaarioista olisi, että olisit hän. Kirjoitat nyt sen verran vakavaa asiaa. Itsekin ollut usein epätoivoinen, mutta itsemurha on asia erikseen. Hae apua itsellesi, rukoile... kaikki järjestyy. Aina on toivoa. Lupaa lopettaa nämä puheet. Poistat vain tuon ajatuksen kokonaan. Mikä tragedia tuo olisikaan. Nyt lopetat heti!
Tapaat hänet ja elämä muuttuu kyllä johonkin suuntaan. Tai sit et tapaa mutta elämä on vaan, kolmatta vaihtoehtoako ei ole? Itsemurha se ei ainakaan ole, toinen osapuoli on tässä katsos myös mukana, omasta mielestäni.
Hankalaa.
En missään tapauksessa haluaisi että joku tekee minun takia itsemurhan.
Yrittäisitte löytää toisenne, jos ei muuta niin joku kompromissi.
Ap sä oot aika mahdoton venkula. Jos olisit se mies jota ikävöin, ottaisin välittömästi yhteyttä koska mulla on väylä auki. Mut ei voi yhtään tietää.
Jos sulla on mahku ottaa yhteyttä niin todellakin otat.
"Kukaan ei huomaa pahaa oloani, eikä myöskään ole ketään kelle siitä tahtoisin puhua." Eipäs nyt liiotella, minä huomaan kyllä, oma on moka kun et suutasi auki saa.
Jeesus pelastaa ja helluntailaisten kokouksissa parantuu ihmisiä vaikka minkälaisista vaivoista. Ei anna, jos ei otakkaan,. kannattaa kokeilla, eikös niin?
Eihän sinua kukaan voi auttaa kun ei tiedä kuka olet, sinun pitää puhua jonkun kanssa.
Aphan kirjoitti että ei vaan vittu ole ketään kelle sen turpansa tahtoisi avata.
Aina on ammattiapuakin. Turhaa puhetta
Tämä on mahdollisesti ainoa rakaisu apeen kohdalla, mutta aina voi löytyä huonoja kokemuksia ammattiauttajille puhumisesta.
Ammattiapuakaan ei ole aina niin helppoa saada... toki jos itse on valmis maksamaan niin sitten. Mutta ilmaiselle psykiatrian poliklinikalle ei niin vaan mennä puhumaan.
En ole aloittaja mutta kommentoin sivusta tämän..
Sulla mikään ole, en usko. Kiusaat vain. Jätät kertomatta asioita, koska haluat vain mahd. paljon herättää reaktioita.
Kenenkään ei pidä hautoa itsemurhaa toisen ihmisen takia. Se on aina väärin, se on itsesääliä. Pidetään oma elämä arvokkaampana jolla on aina tarkoitus vaikka sitä ei aina nähdä.
Ei ole toista ihmistä jonka takia kannattaa tuhota itsensä ja oman elämänsä. On vain ihmisiä joilla on erilaisia tunteita, jokaisessa on myös vikansa. Elämä voi sujua jopa helpommin yksin. Voi mennä ja tulla vapaasti, voi tavata erilaisia ihmisiä.
Yhteinen elämä toisen kanssa on usein muuta kuin oma kuviteltu onnellinen ja rakkauden täyteinen elämä. Lopulta kaikki on vain elämää eikä kukaan ole jatkuvasti onnellinen vaikka rinnalla olisi rakastettu. On otettava vain itsestä kiinni ja mentävä toisten ihmisten seuraan. Kokemukset toisten elämästä rikastuttaa myös omaa elämää.
En ole tappamassa itseäni kenenkään vuoksi.
En vain saa tätä ihmistä pois mielestäni, enkä voi täten myöskään jatkaa elämääni kunnolla kenenkään muun kanssa enkä ilman ketään. Olen siis tappamassa itseäni vain tämän paskan tunteen takia, kun en voi rakastaa ketään, vaikka tahtoisin.
Minua ei ole luotu elämään tätä elämää, jota nyt jostain syystä elän. Tarvitsen ihmisiä ympärilleni, uusia ihania ihmisiä ja mieluusti sitä tärkeintä ihmistä itselleni, mutta kukaan ei tarvitse minua. Kukaan ei tarvitse minua, sen olen nähnyt monet kerrat. Olen kuin purjevene, jonka on tyydyttävä pelkkään moottoriin, vaikka se tarvitsisi purjeet tai purjeita, jotka kuljettaisivat elämässä eteenpäin.
Hei nyt otat siihen tyyppiin yhteyttä ja lopetat ton rypemisen?! Camoon. Meinaatko pilata ainoan elämän? Laitat sille viestiä ja näette ja puhutte ja thats it. Tiedä vaikka kuinka urpo se on niin voit todeta että hähää mitä tos oikein näin ja life goes on ja löydät jonku toisen. tai sit menette yhteen ja saatte 5 lasta. Jokatapauksessa puhuminen on AINA hyvä.
Sanoinhan jo aiemmin, etten voi ottaa häneen yhteyttä.
Oletko mies vai nainen? Mikä tuossa on vaikeaa????????
Ja mikäs on se helvetin hyvä syy?
Miksi et voi? Etkö voi muka lähestyä mitenkään?
Saisiko ees pienen vinkin tähän syyhyn, mikset? Oletko mykkä? Eikö hän omista puhelinta? Jos kaikki menee päin peetä, voit silti vetää itsesi hirteen!
En voi kertoa syytä
Haista kuule iso pieru
Jos noin kärsit ni perskele...kannattasko kuitenkin. Ei tommonen elämä superhauskalta kuulosta... 🤔
"Jos kaikki menee päin peetä, voit silti vetää itsesi hirteen!" Totta, mutta mieluummin kuolen ilman lisähäpeää.
Mutta, mitäpä jos siitä ei aiheutuisikaan häpeää?
Jos ei häpeää niin jotain muuta paskaa sitten, kuten vitutus.
Kiitos, helpottiko maha kipua?
Et siis uskalla ottaa ratkaisevaa riskiä, jottei sinulle tulisi paha mieli, ennen lopullista luovuttamista, vaikka riski saattaisi poikia hyviäkin asioita.
Sanon nyt vain sen verran, että olet hakoteillä
Kysyn aloittajalta syytätkö tätä miestä että on syyllinen että sinulla menee huonosti.
Oletko miten itse käyttäytynyt, tämä mieskö on sulle aiheuttanut vakavat ongelmat.
Onko tämä mies varattu??
Vaikka se olis varattu ni ota silti yhteyttä, et sä mitää hävii. Ahdistus tappaa
Onko tämä nainen varattu?
Tai sit onks siinä sun ihastuksen kohteessa jotain vikaa.... nii et haluu ottaa Yhteyttä...? 😐
Minkä takia ylipäätään kyselette ja yritätte udella kaiken tilanteestani? Minkä vuoksi teitä liikuttaa, jos yksi teille olematon ihminen tappaa itsensä? Miksi itse olette palstalla? Miksi kirjoitatte täällä, jos teillä on joku vitun hyvä elämä? Miksi ette keskity ihmisiin keitä teidän elämässä on, vaan tällaisen randomin ihmisen kirjoitukseen netissä, jos teillä on elämässänne ihania asioita ja ihania ihmisiä, joihin keskittyä? Katsotaan kuinka moni vastaa näihin kysymyksiin, eikä vain kysele muilta (esim. minulta). Ja keitä itse olette sitten neuvomaan, että minun pitäisi ottaa yhteyttä häneen, jos ette itsekään sitä tee tai, että minun pitäisi puhua, jos itsekään ette?
Arvasin, että ette oikeasti välitä, kunhan utelette. Ette te oikeasti tarvitse minua. Kuten sanottua, tämän purjeettoman purjelaivan luona muut laivat ei vain viihdy
Voisin vastata joka kysymykseen, mutten jaksa. Tämän yhteydenoton takia sukupuoli on tärkeä tieto, koska jos olet mies on vastuu sinulla
olet varmaan 76,8 vuotias kun ajattelet, että mies on vastuussa yhteydenotosta
Olen ollut samassa tilanteessa. hän oli mulle elämän ja kuoleman kysymys. Olin hänelle vain yksi ihminen hänen elämässään. Mikä hirveä tuska! Otan osaa.
Tarinallani oli "onnellinen loppu". Oivalsin paljon itsestäni ja elämästäni. Ensinnäkin, hän on vain ihminen. Suhde on mahdoton edes alkaa, niin kauan kuin pidät häntä jalustalla. Tai käyttäydyt niin. Kohtele häntä mielummin kuin hyvää ystävää. Älä anna minkään vihjasta, että hän on koko elämäsi. Tunteemme toimivat usein meitä vastaan. Käytännön vinkkejä: Älä ole liian helppo. Esim. Älä aina vastaa heti hänen tekstiviesteihinsä vaan anna hänen odottaa. Nauti vallantunteesta, hän odottaa ja miettii koska vastaat. hän kiinnostuu, kun et vastaa samantien. Älä vain ala pommittamaan häntä tekstareilla tai puhelinsoitoilla jos hän ei heti vastaa. Älä paljasta epätoivoasi. kun olette yhdessä älä tentaa häneltä tunteita sinua kohtaan tai mieti mihin suhteenne on menossa, vaan unohda koko suhde ja keskity hauskanpitoon ja rentoudu. Unohda ahdistavat ajatukset ja "elä hetkessä". "tartu hetkeen". Olet rakastunut ajatukseen tuosta henkilöstä. oikeasti et taida edes tuntea häntä.
Älä missään nimessä käytä häntä terapeuttinasi. Älä vuodata hänelle elämäsi kurjuutta. hanki ammattitaitoinen terapeutti sitä varten. Kun vastaat tekstiviesteihin muista mainita, että sulla oli hieno päivä olit punttisalilla, kalastamassa, taidetunneilla yms. Anna kuva että olet rakastunut elämääsi.
Tarinallani oli kai onnellinen loppu. Sain rakastamani ihmisen. Jo vuoden olemme eläneet saman katon alla. Hän on edelleen se suloinen otus johon rakastuin, tosin kiihkeinkin rakkaus lakastuu ja hiipuu. Kysehän on huumeesta. Hän herää joka aamu aikaisemmin kuin minä. Sänky rytisee kun hän kömpelösti kapuaa lattialle. Hän päästää ensitöikseen mojovan sarjan pieruja, Sohvan reunalla roikkuu vanhat kalsarit. Kärsin jälleen tyhjyyden ja masennuksen tunteista, joiden jo luulin loppuneen uuden rakkauden myötä. Toisinaan kaipaan entistä elämääni.
Ihmisen pitäisi ensiksi oppia rakastamaan elämäänsä. Sinun on pienin askelin opittava löytämään omia intohimon kohteitasi. onko se sitten eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoistyö, puutarhanhoito,luonnossa vaellus, taide, (sinä voisit alkaa kirjailijaksi) kuntoilu, matkustelu. Mikä tahansa, mikä saa sydämesi sykkimään ja antaa elämällesi tarkoitusta. Intohimoinen ihminen on hurmaava. Vaikka saisitkin sydämesivalitun, niin hän tekee elämäsi onnelliseksi vain hetkeksi. Lopulta olet pettynyt ja kysyt itseltäsi, tämänhän piti olla niin ihanaa? kukaan toinen ei loppupeleissä pysty tekemään elämääsi onnelliseksi ja antamaan sille merkitystä -vain yksin sinä itse.
Tuohon hirveään rakkaudentuskaan sain apua kuntoilusta. kuntoilu piristää kummasti. Sitten katselin elokuvia. Hömppä-piirrettyjä komedioita, jännäreitä yms. kaikkea mikä sai piinaavat ajatukset pois . Myös päiväkirja johon itkien vuodatin kaikki, toimi hyvänä terapiana.
Olet masentunut nyt ja tarvitset asiantuntija-apua ja ehkä lääkkeitä. Kun alat toipua, ala kehittämään itseäsi. kuntoile, huolehdi ulkonäöstäsi, opiskele uutta kieltä. Tee itsestäsi uusi kehittyneenpi versio itsestäsi. Muista, että tulet rakastumaan vielä monta kertaa. Sinun elämäsi pitää olla niin vahvalla pohjalla ja nautittavaa, ettei kukatahansa pysty sitä horjuttamaan.
Voi olla, että saat sydämenvalittusi, kun olet vain oma suloinen itsesi. kohtele häntä ystävällisesti. Varo juomasta itseäsi känniin ja vuodattamasta hänelle karmeutta kuinka kaipaat pelastajaa ja kuinka vain hän voi pelastaa sinut. Ne toimii ehkä romanttisissa hömppäsarjoissa mutta tosielämässä pienikin takertumisen ele suhteen alkuvaiheessa on turn-off. Voit toki välillä halata häntä. pieni kosketus on aina paikallaan. Voi katsoa häntä silmiin ja kehua silmiä, jos hän on nainen. voit nuuhkaista hänen hiuksiaan kevyesti. jos hän on mies, voit tarttua häntä käsivarresta. myös naista voi tarttua lempeästi käsivarresta. Se ei ole tunkeutuvaa vaan aika neutraali mutta läheisyyttä lisäävä ele. älä halaa häntä takertuvasti kuin hellyydenkipeä karhu.
paljon voimia sulle tänä raskaana mutta opettavaisena aikana.
Kyllä minä tiedän, ettei hän halua tutustua minuun yhtään tämän enempää, eikä varsinkaan jakaa omaa elämäänsä kanssani. Hän ei halua tutustua minuun, tein tai käyttäydyin miten tahansa, pidinpä elämästäni kuinka paljon tahansa. Olen hänelle vain laiva, en varmasti herätä hänessä mitään reaktiota. Ongelma on siinä, etten pysty unohtamaan häntä, vaikka se olisi varmasti kohdallani kaikista paras vaihtoehto. Voisinpa jatkaa elämääni ilman ajatuksia hänestä. Mutta koska hän on takertunut ajatuksiini, en kohta halua enää edes yrittää elää, koska elämisestä ei vain tule mitään, kun hän pongahtaa häiritsemään kaikkea tekemistäni.
Tähän koko ketjuun että hankkikaa teinit elämä!