Autopaikan maksujen periminen taannehtivasti

Sattusiko kenelläkään olemaan tietoa tai kokemusta tästä asiasta:

Vuokrasin Realian kautta kerrostalokaksion pääkaupunkiseudulla tammikuussa 2015. Varasin myös erillisen autopaikan lämpötolpalla. Vuokranmaksulasku tuli melko nopeasti(vuodeksi kerrallaan), mutta siitä ei autopaikan maksu näkynyt, minkä huomasin vasta paljon myöhemmin, oli avioero ja masennusdiagnoosi yms tekeillä samoihin aikoihin , joten en ollut tarkkaavainen. Missään vaiheessa ei maksulappuja taikka minkäänlaista pyyntöä maksamaan autopaikkaa tullut. Jätin sen sikseen, ajatuksella että jos eivät halua rahaa nin mikäs siinä.

Nyt saapui postissa lasku jossa oli kaikki kahden ja puolen vuoden autopaikkamaksut, yhteensä lähemmäs tonni! Saatekirjeessä luki selvästi että ei ollut laskutettu "inhimillisen virheen" takia.

Kysymys kuuluu: Voiko näin toimia, vaatia taannehtivasti tuollaista summaa vaikka virhe on vuokranantajan?
2437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Taitaa olla niin, että olet velvollinen kyseiset maksut maksamaan. Ota yhteyttä laskuttajaan ja sovi jonkinlainen maksusuunnitelma, sellainen, joka sinun on mahdollista toteuttaa. Esimerkiksi kahden ja puolen vuoden ajan kaksi kuukausimaksua joka kuukausi. Korkoa sinun ei mielestäni kuulu maksaa edes ajalta tästä eteenpäin, puhumattakaan menneistä kahdesta ja puolesta vuodesta. Yritys vetosi inhimilliseen virheeseen ja myöntääkin siten virheen olleen yksinomaan heidän, älä missään nimessä hyväksy sitä, että olisit osasyyllinen, kun et ole maksulappuja perännyt - vetoa inhimillisiin syihin!

Äänestä

Kuten edellinen kirjoitti, niin kyllä se lasku on maksettava, jos olet sitä autopaikkaa käyttänyt.

Miten vuokrasit tuon autopaikan? Suoraan taloyhtiöltä, vai onko vuokrasopimukksessasi maininta tuosta autopaikasta. Jos suoraan taloyhtiöltä, niin sinun olisi ollut syytä maksaa autopaikkamaksu suoraan taloyhtiölle.

Kyllä sinunkin velvollisuus olisi ollut kysellä tuon maksun perään.

Voit tietysti yrittää neuvotella laskun pienentämisestä.

Tuollaisen maksun vanhenemisaika on 3 vuotta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ville699 kirjoitti:

Sattusiko kenelläkään olemaan tietoa tai kokemusta tästä asiasta:

Vuokrasin Realian kautta kerrostalokaksion pääkaupunkiseudulla tammikuussa 2015. Varasin myös erillisen autopaikan lämpötolpalla. Vuokranmaksulasku tuli melko nopeasti(vuodeksi kerrallaan), mutta siitä ei autopaikan maksu näkynyt, minkä huomasin vasta paljon myöhemmin, oli avioero ja masennusdiagnoosi yms tekeillä samoihin aikoihin , joten en ollut tarkkaavainen. Missään vaiheessa ei maksulappuja taikka minkäänlaista pyyntöä maksamaan autopaikkaa tullut. Jätin sen sikseen, ajatuksella että jos eivät halua rahaa nin mikäs siinä.

Nyt saapui postissa lasku jossa oli kaikki kahden ja puolen vuoden autopaikkamaksut, yhteensä lähemmäs tonni! Saatekirjeessä luki selvästi että ei ollut laskutettu "inhimillisen virheen" takia.

Kysymys kuuluu: Voiko näin toimia, vaatia taannehtivasti tuollaista summaa vaikka virhe on vuokranantajan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu