Kissanpentujen murhaajaa etsitään - vihjepalkkio

https://yle.fi/uutiset/3-9737971

"Kissanpennut sinnittelivät pitkän päivän jätesäkissä keskellä valtatietä ennen kuin kukaan ymmärsi, että pussissa on jotain muuta kuin roskia."

"Lähelle Laitilaa tiputetusta jätesäkistä oli tehty havaintoja pitkin päivää."

"Kissat olivat harmaavalkoisia, noin viikon ikäisiä. Muuta niistä ei tiedetä."

"Ratkaisevasta vihjeestä luvattiin ilmoituksessa ensin 200 euron palkkio. Kommentoijat lisäsivät pottia ja tänään iltapäivällä se oli jo 900 euroa. Huomattavasta vihjepalkkiosta huolimatta tekijästä ei ole vielä tietoa."
5127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Luulen, että tekijä on lähiseudulta, voin toki olla aivan väärässäkin... Koska tekijällä ei ole ollut viitseliäisyyttä viedä kissanpentuja ilmaiseksi eläinsuojeluyhdistykselle tai edes jättää niitä näkyvälle paikalle pahvilaatikossa, jossa olisi hengitysreiät, niin epäilen vahvasti, että hän on ajanut pennut jätesäkissä satoja tai edes kymmeniä kilometrejä. Pennut on hylätty ilmeisesti lauantaina aamuyöllä 22.7. Facebook-päivityksen mukaan löytöpaikka on noin 2 - 3 kilometriä Laitilasta Raumalle päin (valtatie 8).

Onko kukaan tai kenenkään tuttu tai tutun tuttu ajanut tietä perjantain 21.7.2017 ja lauantain 22.7. 2017 välisenä yönä tai lauantaiaamuna ja nähnyt jotain?

Tietääkö kukaan esimerkiksi Laitilasta tai lähiseudulta henkilöä, jolla olisi ollut lähiaikoina pentuja odottava naaraskissa, myöhemmin emolla kuusi harmaavalkoista, noin viikon ikäistä pentua, jotka ovat yhtäkkiä vain hävinneet (esim. muka kaikki kuolleet sairauteen yhtäaikaa)?

Äänestä

Laitetaan some laulamaan!

Äänestä

Todella järkyttävä tapaus!

Äänestä

Sama kohtalo tekijälle! Voi ruuvimeisselillä vähän tehdä reikiä kuoleman nopeuttamiseksi ja jätesäkkiin vaan! Kyllä nimi pian selviää ja tekijä ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kissanpentujenpuolesta kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-9737971

"Kissanpennut sinnittelivät pitkän päivän jätesäkissä keskellä valtatietä ennen kuin kukaan ymmärsi, että pussissa on jotain muuta kuin roskia."

"Lähelle Laitilaa tiputetusta jätesäkistä oli tehty havaintoja pitkin päivää."

"Kissat olivat harmaavalkoisia, noin viikon ikäisiä. Muuta niistä ei tiedetä."

"Ratkaisevasta vihjeestä luvattiin ilmoituksessa ensin 200 euron palkkio. Kommentoijat lisäsivät pottia ja tänään iltapäivällä se oli jo 900 euroa. Huomattavasta vihjepalkkiosta huolimatta tekijästä ei ole vielä tietoa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu