Miksi idän ja lännen uskonnot erotetaan toisistaan? Mitä ovat lännen uskonnot? Suurinosa taitaa olla syntyisin juuri idästä ja lähi-idästä, myös ne, joita kutsutaan lännen uskonnoiksi.
Pääsenkö aloittamaan?
pht
401480
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Lännen uskonnolla tarkoitetaan varmaan pelkästään Kristillisyyttä ja Muslimeja. Näiden kahden läntisen valtauskonnon ja idän uskomuksien välinen suurin ero lienee Jumalan olemuksessa Persoonallinen, pitää palvoa pelastuakseen vastaan Persoonaton ei vaadi palvontaa.
Vaikka molemmat ovat kuitenkin idän uskontoja. Kumma, että lännen uskonnot niin helposti jäivät silloin kristinuskon armottomien peitsien alle. Tai sitten soluttautuivat ovelasti kirkon muotoihin, kuka ties.
Tuossa on perää, että persoonalliset ja persoonattomat piirteet erottavat myös yleistyksenä näitä uskontoja. Persoonallinen on jotain, joka hallitsee, jota pitää palvella ja joka päättää, mikä on oikeudenmukaista. Persoonaton taas hallitsee omalla tavallaan lakinsa kautta, sitä pitää "palvella" myös, jotta pääsisi "samsarasta" ja kärsimyksestä. ja se on myös ehdoton oikeudenmukaisuus.
Persoonattoman voima palveleminen on tehnyt osaltaan itäisistä uskonnoista sellaisia, joissa tutkitaan vain itseä, ja pyritään pelastamaan vain itsensä. Persoonallisen voiman palvonta taas on aikaasaanut suuntatumisen ulospäin, luontoon muihin ihmisiin, joissa pyritään enemmän tuomaan pelastus muille, ainakin oman käännynnäisyytensä jälkeen. Tämä näkyy selviten itäisen ja länsisen maailman kulttuurin eroissa. Lännessä on menty huimalla vauhdilla eteenpäin teknologiassa ja tieteissä ja ainakin näennäisessä hyvinvoinnissa. Idässä ollaan taloudellisesti ja kultuurillisesti samassa alennuksen tilassa, jossa ihmisoikeudet sekä elintaso ovat edelleen jostain satojen vuosien takaa, suurimmaksi osaksi.
Syy siihen voi hyvin olla tiedon rappeutuminen.
Lisäksi eräs vakavasti otettava syy tähän on että itäinen kultuuri on romahtanut sodassa.
On löytynyt todisteita ydinsodasta lisäksi nämä
tapahtumat on kerrottu Vedassa:
http://www.sawf.org/newedit/edit10162000/mythology.asp
Olen lukenut Mahabharatan ja tutustunut noihin asioihin, vaikken mikään orientalisti olekaan. Varmasti kyseessä on tiedon rappeutuminen. Mielenkiintoista on, että vielä tänäkin päivänä ihmisillä voi olla pitkään mielikuvia tarunhohtoisesta intiasta, saati sitten viimevuosisadalla olleista käsityksistä. Sensijaan jo 1800- luvulla intialaiset itse (monet vedantistit) olivat sitä mieltä, että se tarunhohtoisuus on kadonnut aikakausia sitten. Alkoihan reilut 5000 vuotta sitten KaliYuga, musta aikakausi, joka tietää 432 000 vuoden pimeää synkää aikaa ihmiskunnassa (tahi sitten joissain erityisissä kansakunnissa).
Niin tai näin, sekä läntinen ajattelumallit ja uskonnot vievät ääripäissään kurjuuteen ja niin tekee myös itämainen ajattelutapa. Keskitiestäkin voidaan tehdä ääriajattelua. Noh, ihmisen omaa syysä se lienee...
No vuorotellehan nämä valtiot ovat olleet maailman valtoja. Idässä oli pitkälle kehittyneitä yhteiskuntia jo silloin kun täällä vielä kivikirveellä karhuja jahdattiin. Kentien kun nykyisen länsimaisen yhteiskunnan vuoro tulee kadota, mahti nousee taas idästä kenties Kiinasta.
> Persoonattoman voima palveleminen on tehnyt osaltaan itäisistä uskonnoista sellaisia, joissa tutkitaan vain itseä, ja pyritään pelastamaan vain itsensä. Persoonallisen voiman palvonta taas on aikaasaanut suuntatumisen ulospäin, luontoon muihin ihmisiin, joissa pyritään enemmän tuomaan pelastus muille, ainakin oman käännynnäisyytensä jälkeen.
Minusta on tuo on varsin outo näkökulmaa, ainakin buddhalaisuutta persoonallisen jumalan uskontoihin verrattaessa. Tässä lainaus Soygal Rinpochen kirjasta "Tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta":
----
Joten meidän tekojemme hedelmät määräytyvät siis hyvän tai pahan motivaatiomme perusteella. Shantiveda sanoi:
Mitä iloa onkin tässä maailmassa
se johtuu siitä että toivoi onnea muille,
ja mitä kärsimystä onkaan tässä maailmassa, se johtuu siitä että toivoi itselleen onnea.
Koska karman laki on väistämätön ja erehtymätön, aina kun aiheutamme vahinkoa muille vahingoitamme suoraan itseämme, ja aina kun tuotamme muille onnea tuotamme itsellemme onnea tulevaisuudessa. Niinpä Dalai Lama sanoo:
Jos yrität hillitä itsekkäät motiivisi - vihan ja niin edespäin - ja kehittää itsessäsi lempeyttä ja myötätuntoa muita kohtaan, viime kädessä sinä itse saat siten suuremman hyödyn. Niinpä toisinaan sanon, että viisaasti itsekkään ihmisen pitäisi harjoittaa tätä. Typerästi itsekkäät ihmiset ajattelevat aina itseään ja tulos on negatiivinen. Viisaasti itsekkäät ajattelevat muita, auttavat muita niin paljon kuin pystyvät, ja tulos on että siitä koituu hyötyä myös heille.
----
Oletko muuten kuullut boddhisattvoista? He ovat buddhalaisuudessa melkein valaistumisen saavuttaneita ihmisiä, jotka auttavat muita valaistumaan, ja ovat vannoneet, että pysyvät jälleensyntymisen kierrossa niin kauan kuin yksikin olento ei ole vielä valaistunut.
Minusta persoonallisen jumalan palvonta on nimenomaan sitä mitä nimi sanoo: palvontaa. Jumala on pomo näillä nurkilla, ja voit joko tehdä niinkuin pomo sanoo tai painua helvettiin (heh). VT:n jumala on ikään kuin heimopäällikkö tai shamaani potenssiin kaksi: varsin inhimillisellä luonteella, mutta jumalallisilla voimilla varustettu hallitsija. Hän hallitsee kepillä ja porkkanalla, kuten maalliset vastineensa, mutta keppi ja porkkanakin ovat kaikkivaltias-tasoa: ikuinen autuus tai kärsimys.
Minusta ihminen loi persoonallisen jumalan omaksi kuvakseen, mutta jokainen saa tottakai uskoa niinkuin tahtoo, eikä edellisen ollut tarkoitus loukata.
> Tämä näkyy selviten itäisen ja länsisen maailman kulttuurin eroissa. Lännessä on menty huimalla vauhdilla eteenpäin teknologiassa ja tieteissä ja ainakin näennäisessä hyvinvoinnissa. Idässä ollaan taloudellisesti ja kultuurillisesti samassa alennuksen tilassa, jossa ihmisoikeudet sekä elintaso ovat edelleen jostain satojen vuosien takaa, suurimmaksi osaksi.
Totanoinnii. Ihmisoikeudet alkoivat olla länsimaissa pop vasta kun kirkko alkoi menettää valtaansa ja yhteiskunta maallistui. Orjuus (ja myöhemmin rotuerottelu), Amerikan alkuperäiskansojen tuhoaminen, ristiretket inkvisition toimet, veriset uskonsodat Euroopassa... Ja mikään kristillinen kirkko ei ole koskaan oikein digannut tiedettä. Renessanssi oli antiikin ajan arvojen ja henkisen perinnön henkiinherättämistä ja kirkon vallan murtumista.
Ja enpä sanoisi että esim. Japani kärsii mitenkään siitä että lännen uskonnot eivät ole siellä vallassa. Tai että Tiibetin kulttuuri oli alennustilassa ennenkuin Kiina miehitti sen.
Hyvä puolustuspuhe :-) Itse esitinkin vain sellaisen yleistävän kuvan, joka pitää mielestäni edelleen paikkansa, vaikka poikkeuksia aina on, sekä idässä, että lännessä. Tunnen buddhalaisuutta aika hyvin ja tiedän bodhisattva käsitteen, itse olen näillä palstoilla ja muualla maininnut asiasta monesti. Buddhakin oli valmis menemään "nirvanaansa" heti bodhipuun alta, mutta joku jumalista pyysi hänät jäämään ja säälimään ihmiskuntaa ja sen kärsiviä.
Mielenkiintoista tuossa kirkon toiminnassa on juuri se, että se toisaalta on saanut niin paljon pahaa aikaan historiassa, mutta silti vaikuttanut niin suuressa hyvässä.
Kristinopin ydin ei ole kepissä ja porkkanassa, koska pelastusta ei ihminen ansaitse omilla teoillaan. Hyvä tehdään siksi, että se on hyvää, ei siksi, että pelastuttaisiin tai päästäisiin eroon kärsimyksestä tai samsarasta.
pelastusta ei ansaita omilla teoilla. No varmaan ei ansaita. Mutta onko kerran pelastettu aina pelastettu?
Riippuu siitä mitä pelastuksella nyt sitten tarkoittaa. Esim. Paavali ei pitänyt itseään pelastuksesta osallisena välttämättä ja ehdottomasti jos pelastuksella tarkoittaa ylösnousemista.
1. Fil. 2:12 "..: Tehkää peläten ja vavisten töitä pelastuaksenne"
3:10,11 "Minä tahdon tuntea Kristuksen ja Hänen ylösnousemisensa voiman ja tulla Hänen kaltaisekseen osallistumalla Hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa. EHKÄ silloin saan myös nousta kuolleista"
Uskoontuleminen ja suuntunnustus ei varmaankaan ole pelastuksen ainoat edellytykset. Uskostaan kun voi luopua ja suullakin tunnustaa mitä sattuu.
Oli usko mistä päin tahansa, niin ajatuksista ne saa alkunsa ja ajatuksista on sodat saaneet alkunsa.
Pahuudesta pahat ajatukset ja sodat, hyvyydestä hyvät ajatukset ja rauha...
Samasta lähteestä kaikki ajatukset saavat aikansa, samasta energiasta.
pariin päivään, mutta kun nyt näkyy niin senverran on kommentoitava, että ei ne samasta lähteestä lähde. Nämä tässä ovat minun lähteestäni ja mitä sinä kirjoitat ovat sinun lähteestäsi, vaikka energia onkin samaa, jota käytämme. Hyvästä sydämestä hyvät ajatukset, pahasta sydämestä pahat. Elämä sisältää niin persoonallisen, kuin persoonattoman puolen. Ei vain toista.
Tämä hyvän ja pahan selkeä erottaminen on "länsimainen" ajatus. Idässähän on korkeintaan oletetun hyvän ja oletetun pahan käsite, joiden väliin jää iso harmaa vyöhyke, josta ei voi sanoa kumpi on kumpaa. Tietysti vastakohtiakin löytyy esim. Tiibetistä joissa elämän kunnioitus ja rakkaus on viety äärimmilleen. Mutta siinäkin tapauksessa, se opetus näkyy siellä käytännössä, toisin kuin täällä lännessä.
En nyt tiedä miten se näkyy elämässä välttämättä, jos kuuntelee tämänpäivän uutisia idästä. Kaikella hyvällä on taipumus rappeutua, kun se koskettaa maata ja ihmistä. Hyvä ja paha erotetaan kyllä myös idässä, niille annetaan vain hieman erilaiset nimet ja niiden suhteellisuus alkuaan itämaisessa filosofiassa on paljon pohdittu aihe. Mutta näinhän se on myös läntisissä uskonnoissa. Paha on koettelemus ja kärsimys kirkastaa kruunun, eli niistä tuleekin hyvä loppujen lopuksi ihmiselle. Laittakaa uskonne koetukselle on käytännön elämänläheinen Paavalin neuvo, jota kyllä valitettavasti harva sitten toteuttaa. Hyvän ja pahan vastakkain asettelusta ei pääse sillä, että huomaa niiden muuttuvan alati toisikseen, koska vastakohdat silti elävät ja jäävät olemaan. Elämä on ilmennyksissään dualistinen, väkisinkin. Viisas on se, joka näkee ykseyden kaiken tuon takana.
Dualismi on vain mielen luomus, persoonan tulkinta jostakin joka vain on ..kaikki asiat maailmassa vain ovat ,ihminen tulkitsee ja antaa tulkinnoilleen merkityksiä ja alkaa sitten uskoa omiin merkityksiinsä ..ei mitään pahaa tai hyvää sinällään, tarvitaan aina joku joka sanoo mikä on hyvää mikä pahaa : vuoren rinteellä syttyi tulipalo ja mies huusi alas kylään:tulkaa auttamaan, kaikki kyläläiset lähtivät juoksemaan apuun ja juoksivat ylös vuorelle, sieltä he näkivät miten suuri hyökyaalto iski kylään ja vei kaikki talot mennessään.
mikä on se ykseys kaiken takana, esim. tao vai jumala? vaikka lähde ja ajatus on sama, niin luonteeltaan ja jumala ovat erilaisia. toiseksi jumala itse loi vastavoimansa, kun puolestaan tao on yksi, johon sisältyy kaikki, se ei luo mitään.
Ajatuksella on todella tuon kaltaisia ongelmia.
Onko jumala olemassa vai eikö ole.
Onko ykseyttä olemassa vai ei ole.
Onko olemassa monta jumalaa vai vain yksi, jne.
Kysymykset ovat mahdollisia siksi, että on ajatuksia jotka nuo kysymykset tekee.
Perimmäinen totuus, ykseys on olemassa.
Voit kokea ykseyden liikkeen ollessasi tietoinen kehosta ja ajatusten liikkeestä.
On mahdollista kokea ykseys ilman, että olet tietoinen kehostasi ja ajatuksistasi. Silloin et ole tietoinen maailman kaikkeudesta, maailmasta ja siinä olevista ilmiöistä etkä siis persoonallisesta minästä.
Tuo tila on rajaton, ääretön ykseys.
Jokin on kuitenkin tietoinen tuosta tilasta.
Sitä ei voi sanoin kuvailla eikä ajatuksin kuvitella, koska ajatus on rajallinen.
Tarkoitan tällä sitä, että ajatus ei voi antaa Sinulle vastausta kysymyksiisi.
Kun tyhjennät mielesi kaikista ajatuksista, saat hiljaisuudesta vastauksen kysymyksiisi.
Tuo hiljaisuus on sinussa itsessäsi.
Mielenluomukset ovat vahvoja luomuksia eikä niitä varmaankaan voi vähätellä. Ei persoonaakaan voi vähätellä, koska se on epäämättä jotain todellista ja vaikuttavaa, vaikka on niin vaikeasti määriteltävissä.
sitä varmaan voi kutsua ihan millä nimellä ja sanalla tahansa. Sen mitä esitit tuosta luojasta ja siitä johon sisältyvät kaikki niin nekin ovat vain katsontakysymyksiä. Jumalaan sisältyy myös Luoja, kuin ne vastakohdat. Myös se, mikä ei luo mitään. Käytännössä siis sisältää _ehdottomasti_ kaiken, vastakohtaisuudet ja vastakohdattomuuden. Ei vain Luojaa tai ei-Luojaa. Persoonan ja persoonattomuuden. Ei-persoonan ja ei-persoonattomuuden.
Ajatus on jo ilmennyttä dualismia. Siinä varmaan syy miksi se ei koskaan voi ilmaista ykseyttä kokonaisuudessaan, minkäänlaisessa sanassa, kirjaimessa, virkkeessä tai kirjassa. Se kertoo aina vain toisen puolen asiasta, koska sen oma luonto on dualistinen, jakautunut itse ajatukseen ja sen havaitsijaan. Mutta millaista dualismia on se, missä tajutaan vain olemassaolo ilman kehollisuutta (ajatukset, mielikuvat, tunteet, fyysisten aistien ärsykkeet, jne...), tajutaanko siinä olemassaolo vai ollaanko siinä olemassa?
"millaista dualismia on se, missä tajutaan vain olemassaolo ilman kehollisuutta (ajatukset, mielikuvat, tunteet, fyysisten aistien ärsykkeet, jne...)"
Siinä tilassa ei ole dualismia.
"tajutaanko siinä olemassaolo vai ollaanko siinä olemassa?"
Siinä tilassa ei olla tietoinen persoonallisesta minästä eikä näin ollen mistään muodosta.
Tietoisuus joka tiedostaa tuon äärettömän tilan on sama joka tiedostaa rajallisen tilan.
Tiedostatko Sinä nyt rajallisen tilan vai rajaton tietoisuus?
Ainoa joka estää oivaltamasta tämän asian on ajatus.
Tuon äärettömän, rajattoman tilan "Kokeminen" on mahdollista mutta se edellyttää mielen täydellistä hiljaisuutta siis mielen täydellistä tyhjyyttä ajatuksista, mielikuvista,ja muistikuvista.
Mielestäni minä-olen-tietoisuus on vielä dualistinen olemassaolon kokemus. On joku, joka kokee olemassaolon, on siis subjekti ja objekti. Se on myös yksilöllisen minän kokemus vaikka persoonallisuus hahtuukin siinä olomattomiin.
Se, että muistaa(?) tuollaisen ajatuksettoman tilan tai että voi kokea sitä, tarkoittaa siis jonkun subjektin kykyä suhteutettuna objektiin.
Se, mikä asiasta tekee rajallisen on yksinkertainen toteamus, että vaikka ajatukset ja mielikuvat ovat väliaikaisesti siirretyt syrjään, en silti ole kukaan muu kuin minä, joka "palaa" takaisin samaan persoonaansa, ei kenenkään muun persoonaan tai kehoon.
Voimme siis olla murunen tuosta rajattomuudesta, mutta murusena tietenkin samalla hyvin rajallisia.
Mielestäni ajatus ei ole itseasiassa se, joka estää oivaltamasta jotain rajattomuuteen vivahtavaa, vaan se, että joku ihmisessä samaistuu ajatukseen. Kuka on se, joka samaistuu ja "tappaa" rajattoman Mielen? Kuka on se, joka voi tappaa tuon tappajan?
Omalta kohdaltani en pidä teorisointia lainkaan tarpeellisena. En ole pätevä ketään neuvomaan mutta sanoisin silti, että mielen kääntäminen sisäänpäin tietoisuutta kohti ja etsimällä ajatusten alkulähde sieltä, hiljentää mielen tehokkaasti ja koska se ei ole menttaalinen prosessi niin sen takia se on tehokas, tehokkaampi kuin mikään meditaatio.
"Kuka on se, joka samaistuu ja "tappaa" rajattoman Mielen? Kuka on se, joka voi tappaa tuon tappajan?"
Vain tietoisuus on olemassa, se on kaikki, se tekee kaiken. Tulet tämän tietämään silloin kuin hiljaisuus vallitsee olevaisuudessa.
Itseasiassa tuo sisäänpäinkääntyminen on meditaation toinen vaihe. Näkisin myös samalla tavalla, että se ei ole enää mentaalinen toimenpide, koska siinä on tahto, joka ohjaa tällä kertaa mentaalisia tapahtumia, kun normaalisti ihmistä itseään ohjaa halut ja nämä mentaaliset kuvat.
Teoretisointi on kyllä tarpeellinen ja hyödyllinen silloin kun teorian alkuasetelmat pohjautuvat itsekoettuun todellisuuteen. Mutta muuten se kyllä on aika tarpeeton tämänlaatuisissa asioissa.
Edelleen, onko se tietoisuus, jota koet tuossa hiljaisuudessa kaikki-tietoisuutta vai omaa yksilöllistä tietoisuuttasi? Tarkasteleppa tunnetko pöydällä olevan kukan lehdet ja "elintoiminnot" omaksesi siinä hetkessä. Jos tunnet ne niin silloin sanoisin, että tietoisuutesi on jotain muutakin kuin perinteisesti ymmärretty persoonallinen tai yksilöllinen tietoisuus.
"Edelleen, onko se tietoisuus, jota koet tuossa hiljaisuudessa kaikki-tietoisuutta vai omaa yksilöllistä tietoisuuttasi?"
Jos puhutaan äärimmäisestä rajattomasta hiljaisuudesta, niin sen tiedostaa ääretön tietoisuus, se on ajatukseton tila, siinä tilassa minä ajatusta ei ole.
Tuo sama tietoisuus tiedostaa rajallisen tilan, nyt on tullut ajatus joka sanoo kokevansa rajallisen tilan.
Tämä voisi tarkoittaa myös sitä, ettei ole mitään löydettävää ja etsittävää.
Samoilla linjoilla etsijän kanssa...Hiljaisuudessa aukeaa kokemus jolloin kukasta tulee minä ja minusta kukka ,minä tulen lumeksi ja lumi minuksi jolloin kaikki rajat katoavat ja voi kokea yhtäaikaa kaiken ja ei mitään. Se on kauneimpia ja hienoimpia kokemuksia ihmisen elämassä ja sen saavuttaminen on vaivan arvoinen .Sen jälkeen mikään ei ole enää kuin ennen ja voi aloittaa uuden matkan jolloin asteittain tuo kokemus siirtyy jokapäiväiseen elämaan ja kun täläinen laajempi kokeminen tulee arkitodellisuudeksi,silloin lakkaa pinnistelemästä ja oivallus ovalluksen perään alkaa virrata ja olet vain osa tätä hetkeä, ei ole tarpeellista tehdä eroa asioiden välillä ,olet osa prosessia.
"kukasta tulee minä ja minusta kukka ,minä tulen lumeksi ja lumi minuksi "
Millä perustein sanot olevasi tuota, mitä edellä mainitset, sanotko olevasi myös siinä ajatustyhjiössä yhtä kuin "minä"? Tiedät kuka ja mitä minä olen myös siihen nähden mitä olen erillistyneenä, erikoistuneena?
Muuten olen samoilla linjoilla, että kyseessä on todella erikoinen ja vähän tunnettu/tutkittu oivalluksien meri, mahdollisuuksien rajattomalta tuntuva lähde. Mutta sitä ennen, jos olen rehellinen itselleeni, niin tuo rauha on mahdollisesti vain perustavalaatuisen olemassaolon samuuden tuntemista, ei samana olemista. Näin tarkentaisin haluamatta silti viiltää läpi menevää aukkoa hienoihin ja tosiin asioihin.
Sen hiljaisuuden saavuttaminen on vaivan arvoinen, mutta siihen hiljaisuuteen "jääminen" tulee monelle "tosi"vaivaksi.
Meditaatiosta on olemassa jo jonkun verran
tutkimustulkosia. On tietysti olemassa monenlaista tapoja meditoida, mutta seuraavassa linkissä TM-tekniikasta saatuja tuloksia.
http://www.tm-meditaatio.org/tutkimus.htm
olen myös törmännyt joskus tutkimuksiin, joissa on ollut toisensuutnaiset tulokset juuri mitä tulee noihin mielenterveydellisiin seikkoihin. Sen takia enemmän tutkimusta tarvittaisiin, että nähtäisiin se vaaralliset osa-alueet tuosta tutkimus ja harrastuskentästä. Tosi hyvä linkki, täytyy lukea tarkemmin vielä.
"...Hiljaisuudessa aukeaa kokemus jolloin kukasta tulee minä ja minusta kukka ,minä tulen lumeksi ja lumi minuksi"
En missään vaiheessa ole kokenut, tarkoittanut tai sanonut, että näin tapahtuu.
Käsitän olevani vesipisara,sade,sumu,lumi,puro,joki,meri kaikkea tätä yhtäaikaa siis vettä joka ilmenee monimuotisena prosessina ( tämä on vertaus, metafora,kielikuva) ,välillä ilmenen rajallisempana välillä rajattomampana olen aktiivinen ja olen pasiivinen ja käsitän olevani osa yhteistä kokemusta ja samalla oma kokemukseni . En siis koe olevani joko minä tai jotain muuta vaan sekä että vuorovaikutuksessa kaiken kanssa . Toisin sanoin jos sinä uppoudut johonkin kiinnostavaan esim . olet niin kiinnostunut siitä mitä teet unohdat itsesi tai se jää takaalalle jos vaikka uit et voi koko ajan ajatella kuka ui jne. antaa merkityksiä ym siis KOKEA TÄTÄ HETKEÄ TÄYDESTI sitä tarkoitan kun tulee osaksi luontoa tai kokee olevansa kukka tms esimerkiksi koko ajan joka hetki ei voi olla niin tietoinen itsestään , ihminen on monia asioita yhtäaikaa ,siis jos vaikka soittaa pianoa tulee osaksi musiikkia ja ei pysty vetämään rajaa mista musiikki alkaa tai mihin se päättyy, ja vaikka halkoja hakatessa siitä voi tulla keskittymis harjoitus kokemus upea juttu
Niin se on minun kokemukseni hiljaisuudesta en tarkoittanutkaan että se olisi sinun kokemuksesi jep ,jep yksi pieni kuvaus ykseydestä
Kyllä, ymmärsin sen. Viittasit allekirjoittaneeseen, niin oikaisin vain sen etten ole kokenut aivan samoin kuin mitä Sinä mainitsit, ei sen kummempaa.
Tai voisiko asian ilmaista siten, että hiljaisuuden kokemus on kaikille sama mutta kuvailu saattaa olla eri.
Sanat on symboleja eikä tarkoita mitään .Merkityksissä on aina uskomuksia ym viitekehyksiä ja sitten vielä tulkinta on aina suhteessa sosiaaliseen kontekstiin jne... että kun sen kaiken ottaa huomioon eikä siitä niin välitä tai välittää silloin kun se on tarpeen ja vielä ottaa huomioon että kaikia noita kolmea sanoja ,merkitystä tulkintaa kannattaa kyseenalaistaa ..antaa uusia merkityksiä jotka ehkä toimivat paremmin jne . Kannatan enemmän tekoja en niinkään puhetta.
Ehkä samuuden kokemista....ilmaisee parhaiten kokemuksen ja joskus se on samuuden havaitsemista....asioiden havannoiminen ei ole ihan sama asia.... mielestäni ei ole mitään lopullista totuutta vaan totuuden takaa paljastuu aina uusi totuus joten jämähtäminen esim vain mietiskelyyn voi sopia jollekin mutta minusta se että on ja toimii maailmassa ja siitä huolimatta pyrkii muuttamaan kokemuksensa teoiksi jne on vasta tien alku
meditaatiossa on kyse... ajatus itsessään ei ole mitään, mutta siitä huolimatta, jos puhutaan jumalasta tai jumaluudesta, ihminen joutuu myös ajatuksettomana tulkitsemaan, silloin vaistojensa varassa. jos ja kun ihminen on sidottu niin ajatteluun, mieleen ja omaan vartaloonsa, kuoreensa, kehoon, niin ihminen itsessään on ykseys. mutta se, että jokaisesta asiasta löytyy kysymys ei osoita muutakuin sitä, että ihminen ajattelee ja on asioita, joista ihminen ei ole varma. itselleni nämä kysymykset jumaluudesta ovat pitkälti haihattelua, sanaleikittelyä ja kieleen kompastelua. ihminen kun ei näytä viisastuvan yhtään, vaikka pyrkisi ajatuksettomaan tilaan, koska jos jumaluus löytyy hiljaisuudessa, joka on itsessä, jolloin jumaluus löytyy vain ihmisestä itsestään, niin sen sanalliseen muotoon asettaminen on valehtelua. jos ihminen siis sanoo uskovansa jumalaan, hän on jo lausunut totuuden jumalan olemassaolosta. tämä pitäisi pitää ihmisessä itsessään ja edelleen täysin sanattomana. jumalalla ei ole nimeä.
aiempi, oma viestini lähinnä yritti kysyä sitä, että jos ihmiset uskovat ykseyteen, niin mikähän se ykseys on? jos puhutaan kaikkivaltiaasta, rajattomasta tms. niin silloin tarkoitetaan kaikkivaltiutta ja rajattomuutta, mikään ei rajoita, eikä estä. tällöin tämä kaikkivaltias on kykenevä niin hyvään kuin pahaan, rajattomasti. itämaisessa uskossa tämä esitetään toisella tavalla. länsimaisissa uskonnoissa jumaluus on luova, vuorovaikuttava, persoonallinen hyvä (eikä laisinkaan paha), itämaisessa ajattelussa sen sijaan jumalat saattavat olla joko persoonallisia (kuten ihmiset, tekevät niin hyviä kuin pahoja asioita) tai persoonattomia, jotka eivät ole missään vuorovaikutuksessa maailman kanssa. jos taolaisuudesta puhutaan vielä ja verrataan sitä kristinuskoon, niin näissä on vielä tuon persoonallisuus/persoonattomuus-aspektin lisäksi se, että saatana ja jumala ovat erisnimiä, yin ja yang eivät ole. ne ovat kaksi taon (erisnimi) persoonallisuudenpiirrettä, luonnetta, hyvä ja paha, kuten ihmisillä ja maailmalla ylipäätään. jos siis haluaa nähdä vaikkapa niin taon kuin jahven olevan samaa ykseyttä, niin törmätään pariin ristiriitaan, joiden yli ei pääse vain sivuuttamalla kaikki ongelmakohdat.
koetapa ymmärtää jotenkin jumaluus, joka on kaikki 0 ja 1 -akselilla. tai vaikkapa niin, että jumala on kaikki -1, 0 ja 1 -kohdissa ja kaikki sen välillä. jos vielä ns. tutustuu ja tuntee jumalan ja on yhteydessä kaiken tämän kanssa, niin voi pientä ihmisparkaa.
katsantokannastahan kysymys on jo siinä, jos alkaa suosimaan jahvea tai taoa. itsehän en ole oikeaoppinen taolainen, enkä kutsu taoa jumalaksi (kuten ateistin on ihan tervettä olla kutsumatta). mutta jahven, sebaotin, jumalan, allahin ja taon välillä on eroja. voihan ne väljästi katsoa olevan sama jumaluus, mutta muutama ongelmakohta tulee, alkaen siitä, että:
jumalalla on vastavoima: saatana. taolla ei ole vastavoimia, se sisältää vastavoimat. jumalalla on nimi, saatanalla on nimi, tao on nimi, yin ja yang eivät ole nimiä, sen enempää kuin yksiselitteiset sanat: hyvä ja paha. mennään kristilliseen tulkintaan, jos hyvälle ja pahalle halutaan antaa kristilliset nimitykset jumala ja saatana. siinä sivussa unohtuu, että tao on jumala, eikä tao itsessään sisällä jumalaa ja ei-jumalaa.
nämä erot ovat aika ylitsepääsemättömiä, jos on kiinni jommassa kummassa uskossa. itselleni taolaisuus edustaa luonnollisempaa ajattelutapaa, filosofiaa. en esimerkiksi millään pysty näkemään ikkunasta katsoessani vain jumalan tai saatanan vaikutuksia, vaan on huomattavasti helpompi nähdä tao, kaiken ykseys, kokonaisuus, jossa tapahtuu hyviä ja pahoja asioita. eikä vain näitä, vaan myös paljon muuta. kaiken luonnetta ei tarvitse pyrkiä ymmärtämään, varsinkaan hyvänä ja pahana, jollain tavalla erillisinä sen mukaan, kuka on minkäkin takana... silloin saatetaan olla jatkuvassa salaliittoteoria-ajattelussa, neurooseissa ja lopulta ei huomata sitä, jos oikeasti jokin salaliitto on olemassa.
Jumala on suomalainen sana, jolla voidaan viitata ihan mihin vain, mutta normaalisti tietenkin uskonnollisiin asioihin. VTssä sanotaan, ja UTssa toistetaan, että Jumalan kädestä tulee niin hyvä kuin paha, joka viittaa ihan samaan ajatukseen kuin Tao, joka sisältää molemmat aspektit. Lisäksi Raamatussa on nähtävissä Jumala myös absoluuttisen hyvän merkityksessä ja Saatana tuon hyvän palvelijana tai sen vastustajana, syyttäjänä. Itse olen tullut siihen lopputulokseen, että Raamattu sisältää hieman laajemman kokonaisuuden kuin taolaisuuden TaoTeChing. Kertoo siis persoonallisen ja näkyvän maailman näkökulmista asioita, mutta myös näkymättömän ja Tuntemattoman Jumalan aspektista. Sisältää siis kaiken oleellisen :)
Mielestäni siellä siis ei ole mitään erityisiä ylitsepääsemättömiä esteitä, mutta toki mieli voi sellaisia luoda. Mutta minkä mieli on luonut, sen mieli myös voi murtaa. Näin ainakin mitä noihin esteisiin tulee.