Perätön raiskaussyyte

SyyttömänäSyntymään

Kaikki alkoi kun makasin kännissä puolitutun muijan kanssa kolmisen kuukautta sitten. Kaikki oli hyvin kunnes nyt postissa pärähti kutsu
kuulusteluun epäiltynä raiskauksesta. Itselle tämä tuli täysin shokkina.

Tyttö, nuori (ei alaikäinen), oli viikon lähetellyt minulle viestejä että haluaa tavata nimenomaan hänen luonaan. Jonkinlaiseksi
lohduksi minulla on yhä viestit tallessa. Sitten lopulta tapaamme baarissa, alamme suudella ja lopulta tyttö kysyy minua yöksi hänen luokseen. Tyttö kutsuu kaverinsa hakemaan meidät tytön ja tämän kaverin kämpille. Harrastamme melko kömpelää seksiä koska molemmat kohtalaisen
kännissä. Herättyämme makaamme pitkälle aamupäivään sängyssä, lopulta tyttö sanoo lähtevänsä kahville kaverinsa kanssa, puen päälleni ja poistun.

2pv myöhemmin tyttö lähettää vihaisena viestiä että vuotaa verta. Järkytyin ja sanon olevani ymmälläni ja pahoillani, pyydellen enemmän
selitystä. Tyttö ei vastaa. Nopealla googlauksellakin "bleeding after intercourse" löytää että tämä ei ole niin harvinaista normaalissa seksissäkään. En saa vastausta enää tytöltä ja jatkan elämääni. Kunnes n. 3kk tapahtuneen jälkeen saan kutsun kuulusteluun.

Kuulustelussa minua kuulustelee mukavan oloinen nuorempi konstaapeli. Kerron kaiken edellä mainitun selvästi ja hän ottaa
kuvat keskusteluista. Nuorempi konstaapeli avoimesti sanoo että aika paska tilanne, sanoo että nämä usein jää syyttäjälle ja mainitsee että tämä ei ole tytön
ensimmäinen "tällainen tapaus".
En ole naiivi ja tiedän että tämä saattoi olla kaikki valhetta ja että tämä oli osa kuulustelutaktiikkaa, mene ja tiedä. Mutta mikä olisi
nuoremman konstaapelin motiivi keksaista "aikaisempi tällainen tapaus"?

Lisäksi onko prosessi oikeasti näin hidas vai onko rikosilmoitus tehty vasta myöhemmin?

Vittu mikä sotku, ainoa pieni lohtu on että Suomessa oikeatkin raiskarit selviää ehdollisella.

11

5713

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Antisaatana

      Vihaan naisia/tyttöjä, jotka saattavat tehdä tuollaista, halventaen kaikkien raiskattujen kärsimystä ja kokemuksia, mutta täytyy myös myöntää korruptio tuossa asiassa. Suomessa on Euroopan surkeimmat raiskaustuomiot ja lisäksi jopa naispuolisia pyritään saamaan raiskaajiksi, jotta tilastot pysyisivät positiivisina mies-ryhmään päin.

      - Itse kuulostat ainakin kertomuksessasi rehelliseltä ja tyttö on joko ollut kännissä, unohtanut ja neitsyt tai sitten hyväksi käyttäjä. Ja konstaapeli sitten tietää, mistä puhuu - ja sitten hänellä on todisteetkin, taikka on näitä korruptoituneita, jotka valehtelee.

      • Jaksjsukz

        Onko tullut mieleen, että kyseinen nainen olisi aiemmin kokenut raiskauksen tai pahan hyväksikäytön ja seksin jälkeen (ehkä jopa ensimmäisiä kertoja )tapahtuneen jälkeen ahdistui ja mielenhäiriön tullen alkoi vain sekoilemaan, ehkä jopa alkoholi- tai muu pähdeongelmainen (alkoholipsykoosin aikana päähän tulleet ajatukset sekoittuvat todellisuuteen ja selvänäkin muistaa asiat niinkuin alkoholipsykoosissa asiat kuvitteli menevän)? En missään nimessä puolla tällaisia ihmisiä ja luulisi, että virheellisen ilmoituksen tehnyt saisi tuomion väärästä valasta. Mutta jokainen reagoi eri tavalla eri asioihin. Toivottavasti oikeus tapahtuu, toisaalta jos poliisi toteaa noin, on kyseinen nainen mitä luultavimmin vain sekopää. Paras tapa välttää on harrastamatta tuollaisia. Ihan samalla tavalla kuin, että ainut täysin 100 prosentin varmuus välttyä lapselta, on jättää yhdyntä tekemättä.


      • Karua-faktaa

        Länsimaissa (suomi mukaanlukien) naisten poliisille ilmoittamista raiskauksista n. 40 % on aiheettomia, siis täysin keksittyjä.


      • ytrfd
        Jaksjsukz kirjoitti:

        Onko tullut mieleen, että kyseinen nainen olisi aiemmin kokenut raiskauksen tai pahan hyväksikäytön ja seksin jälkeen (ehkä jopa ensimmäisiä kertoja )tapahtuneen jälkeen ahdistui ja mielenhäiriön tullen alkoi vain sekoilemaan, ehkä jopa alkoholi- tai muu pähdeongelmainen (alkoholipsykoosin aikana päähän tulleet ajatukset sekoittuvat todellisuuteen ja selvänäkin muistaa asiat niinkuin alkoholipsykoosissa asiat kuvitteli menevän)? En missään nimessä puolla tällaisia ihmisiä ja luulisi, että virheellisen ilmoituksen tehnyt saisi tuomion väärästä valasta. Mutta jokainen reagoi eri tavalla eri asioihin. Toivottavasti oikeus tapahtuu, toisaalta jos poliisi toteaa noin, on kyseinen nainen mitä luultavimmin vain sekopää. Paras tapa välttää on harrastamatta tuollaisia. Ihan samalla tavalla kuin, että ainut täysin 100 prosentin varmuus välttyä lapselta, on jättää yhdyntä tekemättä.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Occamin_partaveitsi

        Kannattaa tutustua.


    • väärä-laki

      Pitäisi olla sama tuomio väärästä ilmiannosta kun kyseisestä rikoksesta saisi. Eli jos raiskaaja saa vaikka vuoden linnaa niin jos väittää tulleensa raiskatuksi niin vuosi myös linnaa sitten.

    • IhaOikeeUhri

      Itse olen ollut aidosti seksuaalisesti hyväksikäytetty ja raiskattu ja tunnen kyllä tässä kohdin sympatiaani aloittajaa kohtaan, jonka kertomus kuulostaa aidolta ja uskottavalta. Eikä poliisikaan aina ole tyhmä, vaikka usein tältä vaikuttaisikin.

      Kaikista, nimenomaan aidoista raiskauksista ja seksuaalirikoksista ei mene tieto poliisille. Itseasiassa vain murto-osa, sillä näitä tekoja tapahtuu paljon ja esim. tietyntyyppinen, henkisesti ehkä jo lapsuudestaan asti murrettu uhri on usein jatkossakin tällaisten tekojen jatkuva uhri. Joskus tekijä / tekijät saatetaan tuomita, useimmiten ei. Silti uhrin oma kärsimys on pysyvä ja muuttumaton.

      On halpamaista joiltain naikkosilta tekeytyä uhriksi, vain esim. kostaakseen miehelle jonkin asian, tai saadakseen huomiota, tai jopa kiristystarkoituksessa! Tällaiset valehtelijat ovat aidosti rikoksen kokeneiden silmissä pelkkiä narttuja, joille oma huomionsaanti menee ohi minkään myötätunnon aidosti tuon kärsimyksen kokeneita kohtaan, joita vastaan he myös valheillaan toimivat. Ketään - edes "täysi kusipää-miestä" - ei saa tuomita sellaisesta teosta jota hän ei ole tehnyt. Kusipäisyydestä, ehkä, muttei tyhjästä.

      Perätön ilmianto on rikos. Koska nainen on tehnyt sinusta ilm. perättömän rikosilmoituksen ja mikäli hän ei voi asiaansa todistaa, tee sinä häntä vastaan rikosilmoitus perättömästä ilmiannosta. Muista poliisin kautta vaatia sekä rangaistusta, että lakisääteistä korvausta häneltä. Älä missään tapauksessa keskustele hänen kanssaan kahdenkesken enää yhtään mitään ja esim. ota suoraan rahaa häneltä vastaan tai sinua voidaan syyttää kiristyksestä. Hänellä saattaa olla esim. kaveri vierellä "todistamassa" asiaa. Näiden asioiden kanssa ei pidä leikkiä. Ilmeisesti nainen, poliisin puheista päätellen, on ennenkin tällaista tehnyt, joten on aika hänen saada tuomionsa. Myöskin perättömän todistuksen antaja voi saada mahd. jopa 2 vuoden vankeustuomion. Nainen siis itse saattaa ehkä yrittää kiristää sinua. Älä vastaa hänelle sanallakaan, tai anna rahaa, vaan kerro tämäkin kaikki poliisille.

      Tuo nainen on halveksittava horo, jonka toiminta osaltaan voi viedä uskottavuutta todellisen raiskauksen ym. seksuaalisen väkivallan kokeneilta uhreilta. Mikään hänen mahd. aiemmin kokemansa asia ei puolusta hänen tekoaan, nyt käsiteltävänä olevaa, ilmeisesti viatonta miestä vastaan. Kirjoitan oletuksessa, että aloittaja on ainakin tähän rikokseen viaton henkilö.
      .

      • melkeintuomittu

        Se vaan on niin vaikea saada perättömän ilmoituksen tehnyt nainen tuomiolle. Naista uskotaan helpommin. Ei riitä todisteeksi edes teletiedot, että on oltu eri kaupungeissa satojen kilometrien päässä. Videota ei sentään tämä oikeusvaltiokaan voi kiistää. Toisaalta salakuvaaminen on rikos, mutta kelpaa kuitenkin todisteeksi. Ristiriitaistako...? https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000608594.html


      • Voimia.Sinulle
        melkeintuomittu kirjoitti:

        Se vaan on niin vaikea saada perättömän ilmoituksen tehnyt nainen tuomiolle. Naista uskotaan helpommin. Ei riitä todisteeksi edes teletiedot, että on oltu eri kaupungeissa satojen kilometrien päässä. Videota ei sentään tämä oikeusvaltiokaan voi kiistää. Toisaalta salakuvaaminen on rikos, mutta kelpaa kuitenkin todisteeksi. Ristiriitaistako...? https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000608594.html

        Tuo naisen tuomiolle saaminen on poliisin asia. Ei sinun tarvitse sitä yrittää. Kun kerrot poliisille rehellisesti asian ja olet jo kertonutkin, nyt naisen velvollisuus on todistaa, että raiskaus tapahtui.

        Poliisi tutkii asiaa, arvioi sitä, kertomuksianne. Jos nainen kerran on syyttänyt sinua raiskauksesta, hänen täytyy kyetä myös todistamaan se. Tämä todistamisvelvollisuus, että toinen henkilö on tehnyt hänelle jotain rikollista, on naisella. Hän on tässä heikoilla, et niinkään sinä!

        Kyllä tuo rikosasiasi pitäisi tutkia loppuun asti, että saat mielenrauhan. Henkinen tuskasi antaa sinullekin ehkä aavistuksen niistä tuntemuksista joita oikea raiskauksen uhri tuntee tällaisessa tapauksessa! Valtava tunteiden kirjo, vihasta ja häpeästä alkaen.

        Sillä jos et ole syyllistynyt mainittuun rikokseen ja sinua on perättömästi siitä syytetty, sinä olet tämän kertomuksen rikoksen uhri ja tuo nainen itse on seksuaalirikollinen. Kyllä! Hänen rikoksensa on seksuaalirikos: hän kohdistaa perättömän ilmiantonsa sinun seksuaalisuuttasi vastaa, loukaten sinua, tahraten seksuaalista mainettasi! Perättömästi syyttää sinua seksuaalirikoksesta jota sinä et ilmeisestikään (oletan) ole tehnyt.


    • rangaistusmyös

      Myös poliiseille pitäisi tulla rangaistus näissä aiheettomissa tapauksissa ja myös oikeuden jäsenille niin vähenisi nämä aiheettomat. Nythän näillä laivoilla tapahtuu melko usein näitä raiskauksia ja laivojen järjestysmiehet pääsevät ilman rangaistusta näissä aiheettomissa tapauksissa.

      • gregwes

        Järjestysmiehiä ei ole ollut kohta kahteenkymmeneen vuoteen. Noin niinkun puuttumatta kaikkiin muihin älyttömyyksiin viestissäsi...


    • äitykkä

      Tällaiset perättömät raiskaussyytökset vievät pohjan niiltä joissa todella on kyse raiskauksesta.Tytöllä on ollut kosto mielessä,olisiko antanut liian helpolla ja jannu leveillyt asialla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      115
      5965
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4067
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3352
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2986
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2054
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1787
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe