vana linn - turistirysä

oleeol

Olen käynyt Tallínnassa 90-luvun alusta lähtien yhteensä noin 20 kertaa. Edellinen kerta oli kolme vuotta sitten ja nyt siis taas.

Onhan vanhassakaupungissa aina ollut turisteja, mutta mielestäni koskaan ei ole aikaisemmin Tallinnan vanhakaupunki ollut sellainen turistirysä kuin se nyt oli: ihan kaamea määrä kiinalaisia, saksalaisia, espanjalaisia jne jne. Vellovat joka puolella.

Muutenkin keskusta oli mielestäni muuttunut, luultavasti lisääntyneen turismin myötä, levottomammaksi.

Olenko oikeassa vai oliko tämä vain jokin satunnainen turistipiikki?

Koko vanhankaupungin hieno tunnelma katoaa näiden turistimassojen myötä!

18

779

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Piloilla-On

      Turistit pilaa kaiken

    • Piritan_Urmas

      Terveiset Tallinnasta! Minulla ensimmäinen käynti oli täällä 1974. Kyllähän tämä kylä on siitä hieman muuttunut. Enää esim. sateen jäljiltä märkiä Kaubamajan lattioita ei kuivata sahanpuruilla. Sinkkiämpäritkin ovat poistuneet valikoimista. Eipä täällä mitään muuta ostettavaa ollut kuin Viru Valge, Vana Tallinn ja leipä. Laivan ruokalista oli komea: kanankoipi ja riisi. Eipä tarvinnut pähkäillä, että mitä tilaisi. Kyllähän tuolla vanhassa kaupungissa on kesäisin turisteja niin paljon, että hyvä kun sekaan mahtuu.

      • Kanaonpoikaa

        Ei ihan noinkaan, Virun baarissa oli kaksikin ruokalajivaihtoehtoa silloin kun minä siellä poikkeilin. Mutta totta että kanankoiven minäkin valitsin. Kerrankin muistan kun siellä istuin ja juomisen käydessä voimille päätin jotain myös syödä. Kysyin baarin avogrillin kokilta, että mitä heillä siinä on tarjolla. Vastaus oli että makkaraa ja kanaa, ja kokki osoitti siellä grillissä lojuvia tuotteita kohti, että tuollaisia. No se makkara näytti erehdyttävästi kotoisan koiran sellaiselta, joten päädyin kanaan. Kun sitten kerroin kokille päätökseni eli pyysin kanaa, hän totesi ihan hyvällä suomen kielellä, että "niin minä arvelinkin, että ottaisit kanaa"!


      • Piritan_Urmas

        Joo, mutta laivalla, m/s Tallinn oli tuo suppeahko ruokalista. Laivalta maihinmeno oli kanssa elämys: laivalla tarkastettiin henkkarit kahteen kertaan, sitten pääsi lankokia pitkin laiturille, jossa oli vaihteeksi henkkarien tarkastus, tämän jälkeen sisälle "terminaaliin" varsinaiseen maahantulotarkastukseen. Ensin tietenkin tarkastettiin vaihteeksi henkkarit ja sitten tullitarkastukseen, jossa piti näyttää paljonko oli rahaa ja mitä oli tavaraa matkatavaroissa.
        Viru hotellissa oli baareja joka nurkassa. Toisessa kerroksessa myös. Joissakin oli baaritiskinä pukkien päälle viriteltyjä lankkuja. Muutakin vastaava tarinaa ois: kaupankäynti molemmin puolin, rahan vaihto jne. Virun henkilöstö puhui hyvää suomea samoin bisnesmiehet ja sataman viranomaiset. Kiitos pikku kakkosen. Eipä tuolloin Tallinnassa muita turisteja ollutkaan kuin suomalaisia ja neuvostotasavaltojen iskurityöläisiä palkintomatkoilla. Olivat päässeet "länteen".


      • alkuaikamuisti

        Kyllä 25 vuotta sitten vaadittiin passi ja moneen kertaan, hymyttömästi syynättiin ja hitaasti leima leimattiin. Kärsivällisyyttä koeteltiin. Sittennmin kun vanhaa kaupunkia restauroitii, parit kerrat käbvin. Nyttemin keksitysn luomutuotteisiin kuten http://www.foorumkeskus.ee/kauplused/bio4you/
        .


    • YstävänNeuvo

      Jos pysyt itse pois niin ainakin hieman helpottaa...

    • näinonnnnn

      Jos ei turisteilta saataisi tuloa, ja jos vielä ei paikallisetkaan suostuisi siellä lainkaan enää asumaan ja osaltaan kustantamaan rakennusten ylläpitoa, niin tämä vanha kaupunki olisi ulkoilmamuseo jonka ylläpito pitäisi kaupungin tai valtion kustantaa. Se tulisi niin kalliiksi että tuskin Viron varat siihen riittäisivät vaan seuraus olisi se, että koko alue alkaisi röttelöityä arvottomaksi.

      • Paikallinenasukki

        Ja missä ne "paikalliset" sitten asuisivat, kun eivät suostuisi Tallinnassa asumaan? Entä jos "paikalliset" Helsinkiläisetkään eivät haluaisi asua Helsingissä, missä he sitten asuisivat, Lontoossako? Mitä siitä seuraisi?


    • Halpakaljavellotuttaa

      Aloittaja, olet oikeassa, siellä oli "turistipiikki", olithan sinäkin siellä sitä piikkiä rakentamassa!
      Ne Kiinalaiset, saksalaiset ja Espanjalaisetkin ihmettelevät puolestaan siellä aina vaan vellovia suomalaislaumoja...

      • oleeol

        no, en aiokaan nyt lähivuosina olla osa tuota suomalaislaumaa... ei kiinnosta turistirysät


      • asialinja

        Miks tunkea Vanhaan kaupunkiin, on paljon muutakin


      • niinpä-ni
        asialinja kirjoitti:

        Miks tunkea Vanhaan kaupunkiin, on paljon muutakin

        Katsomaan narkkeja mustallemäelle, lasnamäkeen ja kopliin


    • Wiski-
    • Kuido

      Vanha kaupunki homehtuu, jännä seurata tuota alueen asuntokauppaa, kuka menee miinaan.

      • Miiinaa

        Tallinna homehtuu, jännä seurata tuota alueen asuntokauppaa, kuka menee miinaan.


    • niinkuin.Suomen.koulut

      Venetsia ei homehdu. Se on rakennettu hyvälle paikalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      277
      4722
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2931
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      37
      2899
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1826
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1694
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1531
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      62
      1459
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      97
      1322
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1222
    Aihe