Miksi mies salaa yhteyd.pidon ex:äänsä?

Deeliah

Olen 47 vuotias nainen ja mies 51 vuotias. Yhdessä 7 vuotta. Olen yietoinen hänen ex seurustelukumppanistaan josta ei ole kylläkään paljoa hiiskunut. Avoimena ihmisenä itse olen aikoinani selvittänyt suhteitani (mm.petin vuosia sitten erästä ja kertonut syyn tähän) ja meillä menee mielestäni ihan ok. Pari kertaa olen kysynyt esim. tämän vuoden aikana oliskos (tämä ex kerran soitti Jouluaattona kun olimme vanhemmillani) tästä ko. henkilöstä kuulunut mitään, ihan automatkalla ohimennen. Mies vastasi "ei". Joku kuitenkin pisti yksi päivä mut katsomaan hänen puhelinta vaikka tiedän miten idioottimaista se on jos toiseen luottaa, siis haluaa luottaa. Hänellä oli tippunut puhelin sohvalle (aina on taskussa 24 tuntia vuorokaudessa,jopa nukkuessa) ja jostain syystä uteliaisuus vaan vei voiton.Tarkistin numerot numeropalvelusta ja yksi oli yli muiden: 4 puhelua: Ex soittanut hänelle toukokuussa 2 krt. ja hän soittanut takaisin. Tänä aamuna menin kumppanini luokse ja kysyin rauhallisesti onko hän ollut tekemisissä siis viimeksi exänsä kansa (sanonut jo pitkän aikaa että yli vuosi sitten). Vastasin vain tyynesti"valehtelija" ja länttäsin puhelimen hänen viereensä. Olivat olleet siis yhteydessä maaliskuussa sekä toukokuussa. En tiedä miten suhtautuisin tähän, tuntuu vain että haluan sulatella tätä hiukan aikaa. Miksi ei voi asioita sanoa rehellisesti jos ei ole mitään salaamista yleensäkään? En varmasti olisi hermostunut jos olisi suoraan sanonut. Hän on myöntänyt että eronsa jälkeen (siis seurustelivat 8 v.)olivat vielä sängyssä kuin kysyin kerran. Vihaan salailua koska olen tehnyt sitä joskus itse ja häpeän sitä vieläkin mutta tosi on se että ihminen salailee asioita silloin kun on ns. tosi kyseessä.

10

564

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Deeliah

      Olisin kaivannut joitain kommentteja tähän, asia on vieläkin ajankohtainen.

    • Näunsevainon

      Niin miksi salata? Minäkin kysyn samaa kun kumppanini kieltää kaiken ja kun puhelimen tarkistin jopa soittoja/viestejä kyseiselle naiselle. Kun sanoin mitä olin tehnyt tulostuu ensin siitä. Kun lopuksi käytiin asiaa läpi sanoi että vastaa sille koska ei halua olla ilkeä? Tuntenut sen jo aikanaan ennen minua. Kun otin suoraan yhteyttä naiseen eipä vastannutkaan. En käsitä miksi salata asiaa? Toki se miksi luottamuksen rikoin oli se että sain joltain jopa kuvia tapaamisesta. Enkä uskonut selitystä miksi oli käymässä sen kotona. Toki olen sanonut jos aikoo jatkaa yhteyksiään niin vastaa myös mulle silloin. Eiköhän se reilua kaikkia kohtaan koska en pysty luottamaan siihen mitä kertoi tilanteen olevan "auttamisen. Sain siis vastaukseni kun ei vastannut. Joten mitä pitää salata jos ystävyydestä kyse? Ikävä juttu mutta kumppani tietää mitä vaadin. Enään ei salata ketään oltiin sitten yhteyksissä vanhoihin tuttuihin tai muihin kavereihin.

    • Rentoudu

      Olet 47 vuotias ja ollut kumppanisi kanssa vuosia. Mies on ollut puhelinyhteydessä exäänsä maaliskuussa ja toukokuussa. Hmm... Minusta ei kuulosta hälyttävältä. Ei ole ihmeellistä, kuulostaa ihan tavalliselta.

      Mies todennäköisesti tietää sinun olevan hieman mustasukkainen ja jos olisi kertonut exänsä soittaneen, olisit alkanut tivaamaan olemattomista. Eli mies toimi tahdikkaasti. Ei kannata rakentaa ongelmia joita ei oikeasti ole.

    • Oletvähäntyhmä

      Miehesi panee muitakin naisia tiedän tapauksen tuo ikä 51v sopii kuvaan. Sanoo kaikille olevansa sinkku eikä enää koskaan meinaa sitoutua, jotta saa paneskella.

    • Allyou

      Minunkaan mielestä ei kuulosta vakavalta. Olen nainen ja mulla meni uudessa suhteessa 10 vuotta, että välttelin exä-aihetta uuden kumppanin kanssa. En pystynyt suhtautumaan luontevasti aiheeseen ollenkaan. Miehen exiin kylläkin.
      Tästä pari vuotta myöhemmin halusin olla oman exän kanssa yhteydessä ja tekemisissä, mutta omalle puolisolle oli jotenkin vaikea tunnustaa ja kertoa tästä asiasta. En siis kertonut. Itsellä oli vaan sellainen olo, että on vielä jotain kesken exän kanssa.
      Oltiin muutamat viestittelyt tekemisissä, Muutama viikkoa tämän exä yhteydenpidon jälkeen sanoin asiasta nykyiselle kumppanille, eikä se enää ollut hankala aihe ollenkaan. Se jokin keskeneräinen asia on osaltani selvä. Ei se salailu välttämättä mitään sen kummempaa tarkoita, mutta sun epäilyt kieltämättä voi kyllä saada säröä aikaan.
      Miten sinulla, onko tilanne jotenkin edennyt, ilmennyt jotain uutta? Ootko mustasukkaista sorttia? Tuo puhelimen tutkailu kuulostaa ihan inhimilliseltä, mutta kuitenkin jotenkin epätoivoiselta.

    • kanssakävijä

      Ei kuulosta vakavalle, vaan ihan normaalille. Jotkut ovat kavereita exien kanssa. Itse en kylläkään kuulu tuohon joukkoon. Mulla ei ole mitään sanomista exilleni. Ne suhteet on aikanaan eletty valmiiksi. Ymmärrän silti, jos kaverina joskus yhteyttä pidetään. Jos on yhteisiä lapsia, on yhteydenpito tietysti toivottavaakin.

      Sensijaan olen kokenut ikävänä, kun toinen on puhunut suhteen alusta asti pari vuotta joka päivä exästään. Se on ollut rasittavaa. Onnekseni tosin loppunut nyt. Lisäksi on ollut loukkaavaa, kun toinen on suhteen alusta asti pari vuotta viestitellyt tiiviisti erään naiskaverinsa kanssa. Tuo nainen on roikkunut miehessäni ja mieheni on mahdollistanut sen. Suhteellemme se ei ole ollut uhka, mutta minua tuo kaikki on loukannut ja lopulta pitkän ajan jälkeen huomautin asiasta. Silloin ja sen jälkeen minua syytettiin mustasukaisuudesta. Sain mustasukkaisen akan leiman, kun raivostuin tuon naisen maisnitsemisesta sellaisessa yhteydessä, missä mieheni oli auttanut häntä. Kaikki kokemani ja sietämäni tuon asian suhteen ehdollistivat minut ärsyyntymään herkästi joissakin tilanteissa ja tällä hetkellä olen siis mustasukkaisen akan maineessa.

      Olen varma, että mieheni kertoisi mahdollisen eromme jälkeen muille, että olin hyvin mustasukkainen. Itse olen sitä mieltä, että minua on loukattu ja olen sietänyt hiljaa sormien läpi katsoen paljon, sanomatta mitään. Asiasta sanominen ja ärsyyntyminen on ollut luonnollinen reagtio, mutta koska mieheni on narsistisen itsekäs ja ei tunnevammaisena ymmärrä kaikkia asioiden mekanismeja, hän syyttää minua vääränlaisesta ajattelusta ja käytöksestä.

      • Mustisko

        Kyllä yhteydenpito toivottavaa jos lapsia, mutta eikö riitä, että keskustellaan lapsia koskevista asioista. Mieheni ex ja lasten äiti on yhteydessä mieheeni yhtenään, muissakin kuin lasten asioissa lisäksi minua haukutaan huoraksi ym. ja silti mieheni suostuu muuhunkin yhteydenpitoon kuin lapsia koskevaan ja tämä kyllä aiheuttaa kismaa välillemme ja varmaan eroonkin jos jatkuu ....


    • Mielipidevaan

      Mun mielestä ei ole normaalia pitää puhelinta koko ajan taskussaan. Miksi pitää yhteyttä exään jos on ex.

    • nimierkki

      Jos puhelimesta ollaan noin tarkkoja, niin itsellä ainakin heräisi epäilys.

    • Miessivusta

      Salailu vie enerkiaa, mikä on pois luottamuksesta.
      Puhuttava on rauhassa järkevästi, varo tuohtumasta silloin sinua on helppo ohjailla, jos miehesi pelaa.
      Vaikka epäilyksesi olisi aiheeton se ei ole tarpeeton koskaan, miehesi tulisi voittaa luottamus, silloin et epäilisi ja molemmilla rento ilo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      889
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      872
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      554
      789
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      610
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe