enkä meinannut päästä pois alueelta esityksen jälkeen. Riihisaari oli täynnä poliiseja jotka pidättelivät satapäistä ihmisjoukkoa jotka olisivat halunneet Viiskulman suuntaan, paikoillaan noin tunnin ajan. Ainoa suunta johon olisi päässyt, oli sataman suunta rannan kävelytietä pitkin. Ikävä odotella että pressat ja satalukuinen siipeilijöiden ja poliisien joukko lähtee matkaan ennen kuin pääsi itse autolle. Sanoinkin parille nuorelle mistään mitään tietämättömälle poliisille että jos ihmiset olisi päästetty heti kotiin, Riihisaareen tuskin olisi montaa jäänyt tuijottamaan Mersujen ohiajoa 50 m päästä. Sanon ihan suoraan että helvetin huonosti ja jopa tökerösti organisoitu eikä ollut muuten ihan halpaakaan.
Kävin oopperassa
Truspa
7171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No olipa hyvä, että SINÄ pääsit sanomaan! Varmaan ne "mitään tietämättömät poliisit" säikähtivät ja ottivat opikseen, kun SINÄ sait sanoa oman mielipiteesi! Hienoin reitti poistua linnasta on juuri se rannan kävelytie. Varmaan kaikki muut tiesivät, että ruuhkia ja odotusta torstai iltana on. Sinun olisi varmaan ollut fiksumpi pysyä siellä kotimökissäsi, ettei olisi mieli pahoittunut ihmispaljoudesta!
riippuu siitä, mihin suuntaan pitäisi päästä. Jos sataman suuntaan, rantareitti oli ok mutta Viiskulman suuntaan täysin tukossa. Poliisin kanssa keskustelu oli positiivissävytteinen vaikka eiväthän nuoret pojat uskalla mitään sanoa kun niiltä kysyy, puhumattakaan että pystyisivät perustelemaan tunnin odotusta jonka aikana koko alue olisi tyhjentynyt ihmisten lähtiessä kotiin. Ymmärrän kyllä että poliisi oli vähän vauhkona koska Putinkin selvästi nähdyn perusteella oli omine gorilloineen.
Eiköhän ne poliisit tee just sitä, mitä heitä on käsketty tekemään? Tuskin oli heidän tehtävänsä perustella sinulle yhtään mitään. Harmi, kun joku tuommoinen Niinistö ja Putin pilasivat sinun kulttuurinautinnon!!
Poliisit oli siellä rosvojen perässä.
Sain kyllä vähän eri kuvan tilanteesta. Pressat jäivät vielä Linnaan ja poistuivat sieltä vasta 12 jälkeen; tämä luki lehdessä ja näimme hotellin parvekkeelta turvatoimien jatkuvan ilmassa ja teillä vielä pitkään oopperan loppumisen jälkeen. Siis ainakin me (melkein eturivissä istuneet) pääsimme heti kävelemään kun vaan jono veti eikä ketään pidätelty paikoillaan.
linnasta Viiskulman suuntaan estettiin. Matkustajasataman suuntaan olisi päässyt muttei se mitään auta jos kulkuneuvo on Viiskulmassa. Linnasta pääsi toki pois kohtuullisessa ajassa.
Tietysti jos ei jaksa kävellä sataman kautta viisikulmaan niin ei voi mitään. Tietysti olisit voinut ennakoida asian ja jättää kotterosi semmoiseen paikkaan johon olisi kävellen päässyt. Tiet oli kyllä suljettu itäänpäin joten aivan sama odotitko linnassa kadun reunassa vai autossa.