Outokummun kaupungin työpaikat on "aikuisten" nahkan alla olevien lastentarhan ikäisten (mieleltään) leikkipaikkoja, sinne jos ulkopuolinen eksyy niin saa kärsiä helvetilliset henkiset tuskat. Kokemuksia läksin hakemaan ja kokemuksia sain roppakaupalla, niin hyvät etten uudestaan enää koskaan halua niitä kokea. Yhden suvun jäsenet ystävä kaartineen on linnouttautuneet niin palkkatoimistoon kuin koko kaupungin alueen työpaikkoihin. Tämä "klaani" sitten terrorisoi kaikkia sinne eksyviä työläisiä omien lakiensa mukaan. Kahvipöytä keskustelut viedään pomojen tietoon, niin että tämä puhuja saa haukut soten työnantajalta. Ko. pomo kaikessa huvittavuudessaan esitteli itsensä viimeisen viikon aikana (vasta). Eikö hänen olisi kuulunut esittäytyä reilusti sen aloituspäivien aikana, kun kerran ylempi toimihenkilö oli ja nuorempi itseäni katsoen? Ei mitään tapoja alun alkaenkaan?? Ne vakituisten työntekijöiden kahvipöytäkeskustelut ei ole niin mielenkiintoisia, että niitä kannattaisi pomolle mennä avautumaan. Tosi kypsää toimintaa. Eikä mitään puolustuspuhetta saa syytetty osapuoli tietenkään sanoa, mitäs sitä suotta turhaan kateelliset on jo sinut mustamaalanneet ja huonoksi työntekijäksi havainneet. Sitä mustamaalausta sitten jatketaan kaikkialla kaupungilla, ettei tätä mustamaalattua sitten uskalla työllistää sen enempää yksityiset kuin kuntakaan. Eihän sitä henkisesti "vajakkia" voi kellekään ottaa töihin, kun se ei osaa niitä tehdä. Vajakiksi haukuttu on kestänyt synnytyksen jälkeiset masennukset ja avioeronsa ilman lääkkeitä, kasvatti lasta 13v yksin aikuiseksi asti ja tämä lapsi elää nyt omillaan, on jättänyt alkoholin pois ilman AA-kerhoon liittymistä, on laihduttanut vuodessa 60kg pois ilman painonvartijoita, on toiminut yksityisenä yrittäjänä samalla alalla kuin missä työskenteli kesäloma tuuraajana, kävi alan koulutuksen työn ohessa jne. Kuinka moni oikeasti VAJAKKI sen olisi osannut tehdä ja kuinka moni vähänkin luonteeltaan HEIKOMPI olisi jaksanut nuo yllä luetellut tehdä omin voimin?? Olinko vain yksinkertaisesti niin VAHVA luonteeltani, että minut piti PASKAPUHEILLA saada talosta ulos?? Ja työnantajat olivat sitten niin HEIKKOJA, että oli helpompi laittaa vasta tullut pihalle, kuin tehdä uutta työsopimusta, kun kerran niitä sairastavia ihmisiä niin paljon näissä työpaikoissa kuitenkin on ja työntekijöistä on huutava pula. Ja mielipiteet on sitten omiani, niitä on turha jälkikäteen tulla mulle NILLITTÄMÄÄN!!
Lastentarha
lomatuuraaja
23863
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Piiri pieni pyörii...Muistakaa ketä äänestätte seuraavissa vaaleissa.
Näitä piirejä mahtuu monta kuppikuntaan.
En äänestä ollenkaan enää.
Mikään ei näköjään muutu.
Mikä suku meitä outokumpulaisia hallitsee?
Sitäpä en sulle uteliaalle kerro. Otapa selvää ihan itse, kun kerran noin utelet.. ;)
Totuus on, ettei mikään suku Outokumpua hallitse. Sinä väität jotain julkisuudessa ja luulet sen muuttuvan totuudeksi.
Lapsellista
Ei hallitse. Mutta yksi suku piinaa kyllä kaikkia muita ihmisiä. Siinäpä vasta "vajakkeja" puolisokin valitaan suvun sisältä ettei tyhmyys pääse vähenemään. Jääköön nimi sanomatta mutta monessa ovessa se lukee.
Lapsellinen avautuminen jolla ei pitkälle pötki täällä, mene asioiden alkulähteille jos olet asiasi takana..
Tee niin kuin lukemattomat muutkin eli muuta muualle mutta tuskin pärjäät missään sen paremmin.
Piiri pieni pyörii siis edelleen Outokummussa..
Muutin 2009 paikkeilla paikkakunnalle työn perässä luulin että saan eläkeviran ja saamme perheineni asettua kaikki paikkakunnalle. Mieheni kävi töissä noin 80 kilometrin päässä ja haeskeli alansa työpaikkaa koko ajan lähempää. asuimme tällöin vuokralla ja harkitsimme oman asunnon ostoa.
Meni reilu puoli vuotta todella hyvin niin työssä ja vapaa-ajallakin kunnes kaikki romahti. Työpaikallani läksi minusta jostakin kumman syystä jokin juoru liikkeelle ja tästä syystä olin pikkuhiljaa kaikkien silmätikku.
Tein työni moitteettomasti ja tunnollisesti mutta sekö lie ollut liikaa eräille työyhteisössämme ja he eivät keksineet muuta kuin typerän juorun jolla pilkata. Tuntui pahalta ja en voinut kuin ihmetellä kohtaani kohdistuvaa käytöstä. Juorut levisivät kaikkialle ja meitä tuijotettiin kuin lehmä uutta veräjää ja kaikki tuntui todella pahalta.
Juttelimme mieheni kanssa asiasta ja päätimme laittaa asunnon osto haaveet jäihin ja aloin etsiä työtä naapurikunnista. Meni jokunen kuukausi ja sain työpaikan Varkaudesta läheltä mieheni työpaikkaa.
Asumme nykyään omassa asunnossa Varkaudessa ja olen edelleen siinä työpaikassa johon minut valittiin Outokummussa asuessamme, mieheni käy edelleen alkuperäisessä työssään tykäten siitä ja olemme täällä tyytyväisiä elämäämme. Meillä on kaksi suloista lasta sekä koiruus lemmikkinä..
Ikävää että Outokummun ilmapiiri on edelleen luotaantyöntävä, teillä olisi siellä kaikki mahdollisuudet pärjätä ja rakentaa ihmisten kanssa tulevaisuutta ja elinympäristöänne.
Muuttajia paikkakunnalle olisi edullisten omistusasuntojen muodossa, ympäristö ja harrastusmahdollisuudet moninaiset osaisittepa vaan suhtautua itseenne ja ulkopuolelta tuleviin ihmisiin eri tavoin.
Aloittajalle sanon että muuta muualle sillä raskaaksi käy elo pitkässä juoksussa kun on silmätikku, Varkaus otti meidät avosylin vastaan ja olemme viihtyneet todella hyvin.
Tervetuloa Varkauteen oikeihen immeisten kaupunkiin
Ikävä kuulla kokemuksestasi. Pienen paikkakunnan yksi etu on, että melkein kaikki tuntevat toisensa edes jollain tavalla. Se on toisaalta myös pienen paikkakunnan etu.
Aivan liian usein ihmiset puhuvat juoruina eteenpäin luulemiaan asioita ja liian usein ne päättyvät jonkin version muodossa kohteensakin korviin. Kertojalta kannattaa kysyä, mitä hän on oikeasti kuullut ja kuka sellaista on kertonut? Viestin tuojalla on usein oma juttunsa asian levityksessä. Pahaa levittämällä haluaa omaa asemaansa korostaa.
Itse ole jo melkein 30 vuotta Outokummussa töissä ja asumassa viihtynyt. Alusta alkaen olen halunnut olla kaikenlaisessa mukana. Minulle järjestötoiminta ja liikunta ovat olleet hyvä henkireikä. Puuhaa on riittänyt myös vapaa-aikoina. Juttuja itsestäni ja perheestäni en ole kuunnellut.
Hyvää elämää sinulle Varkauteen!
Älä laita tänne Suomi24 paskapalstalle asioita.
Tämä on huumoripalsta.
Pienen paikkakunnan etuja sekä haittoja.. Jos joudut pilkankohteeksi olet sitä maailman tappiin, pieni juorupiiri pitää siitä huolen että menetät ihmisarvosi ja kaiken siihen liittyvän..
Älä laita tänne Suomi24 paskapalstalle asioita.
Tämä on huumoripalsta./Sulle vastaan, että veetun huumoria täällä harratetaan ja asiat saa asioina kertoa kuka tahansa, en perkkeekkele tuu sulta kysymään missä avaudun ja tuskin on sulta pois, joten haista pitkä pee!!
Oletko pessyt sen pitkän veesi? Miten pitkä se on?
Tulin kauan sitten Outokumpuun töihin ja uskokaa tai älkää minä järkytyin. k uinka täällä tämä vasemmistomafia jylläsi. Huomasin, että en ollut mitään, kun minulla ei ollut kummankaan vasemmistopuolueen jäsenkirjaa. Sain kuulla, että kaikki duunipaikat täytettiin jäsenkirjan perusteella.
Yleisesti ottaen tilanne lienee muuttunut poliittisen suunnanmuutoksen myötä. Se on hyvä se!
Tuo on yllättävää, että joku"klaani" terrorisoi työpaikoilla uusia työntekijöitä.. Kyllä esimiesten ja esimiesten esimiehen tai-naisten tulee tarttua asioihin topakasti.
Onneksi vasemmiston valta on mennyttä pöhötystä...
Vasemmiston tilalle on tullut oikeistomafia KEPUn johdolla, siitähän koko suomi kärsii..
Tällainen terrorisoiva työpaikka ilmapiireineen ei sovellu monelle, kaiken vähimmän ulkopuolelta tuleville tekijöille. Paikkakunnallemme tarvittaisiin tekijöitä ja uusia asukkaita mutta ei heitä syrjimällä tänne saada, karkoitamme pois vanhojakin negatiivisella ilmapiirillä..
Joo kirjoittaja oikeassa , valta on vaihtunut ,verot pilvissä, laajakaista linjoja jaetaan kunnan tuella kylien "kellokkaille", ja heidän suvuilleen.
Ihmeen pitkä jono on terveyskeskuksen vastaan otolle????.,kuka saa aikoja.
Alottaja on ihan oikeassa tästä hepu mahviasta,
Eiku verorahat viskellään pitkin mehtiä.
Taidanpa melkein tietää mistä työpaikasta aloittaja kirjoittaa. Saman huomasin jo aloittaessani työssä palkkatuella n. 4 v sitten. Kahvipöytä keskustelut olivat tosiaan sitä luokkaa, että oksat pois alta, kun pohdittiin, kuka voisi tulla sijaiseksi eräälle pidemmällä sairaslomalla olevalle. Puhuttiin pahaa työllistetyistä selän takana ja sijaisuuksista keskustellessa sanotttiin, että sitä nyt ei ainakaan oteta, se on sellainen ja tälläinen ja osastonjohtaja oli aivan samaa mieltä. Syrjimistä ja juoruilua esiintyy kyllä aivan avoimesti. Ilmapiiri on tulehtunut ja jopa vakituisetkin puhuvat selkänsä takaa toisistaan pahaa.
Aivan totta!
Isäntä puuttuu näköjään talosta.
Hiiret hyppi pöydillä vallattomasti.
Taitaa kuulua Outokumpulaiseen mielenmaisemaan takana juoruilu ja kaikenlainen paskanpuhuminen siinä samalla.
Jos varsinkin haluat suojella yksityisyyttäsi ja rajata oman elämäsi itsellesi niin silloin helvetti repee ja kilvalla keksitään juttuja joissa siementä totuuteen.
Väki vähenee ja ukkoutuu ja mummoutuu väkisinkin nuorille ei ole juuri tulevaisuutta eikä työpaikkoja ja suurin osa haluaa lähteä työn perään muualle ja perhe perustetaan leivän ääreen. Näin ollen meidän olisi päästävä juoruilusta ja ottaa kaikki vastaan avosylin.
Joku tietenkin tähän kommentoikin että näin on mutta nämä ilkeilijät ja paskanjauhajat heidän olisi vilkaistava peiliin ja mietittävä paikkakunnan tulevaisuutta ajatellen tekojaan.
Paremman huomisen toivossa...
Ilkeilijöiden peili on paskapytty. Siihen he katsovat ja yrittävät sitten muita kiusaamalla omaa naamaansa puhdistaa.
itse olen työskennellut useassa kaupungin kohteessa ja jokapaikassa on niitä ilkeilijöitä ollut ja perätöntä paskaa puhuttu toisessa paikassa jossa en ole ollut edes töissä. ei noista pidä välittää. hoitaa vaan hyvin työnsä eikä lähde mukaan jonninjoutavaan jauhantaan.