Työkaverista eroaminen.

Mulle tulee mieleen puiden lehdissä kun on itsepäinen tauti joka on iskenyt ei lähde

"Miten ihmeessä saisin voimia erotakseni melko narsistisesta henkilöstä joka sattuu vieläpä olemaan työkaverini?"

Tähän käytetään tai joskus oli käytössä olluttaa AA-kerhon toipumisohjelman ideaa. Sen perusta saattaa olla jossain sosiaalipsykologiassa, joka puolestaan käsittelee ryhmien käyttäytymistä, siis ryhmien psykologiaa. Lisäksi se lienee hengellinen, saanut alkunsa Amerikasta kauan sitten. Suhteeseen kai pariterapiassa sovellettaisiin jotain lievempiä portaita, niitähän on naistenlehdissä ja kirjoissa.

Saattaa hämmentää vertaus AA:n toipumisohjelmaan, mutta taustalla on lievä läheisriippuvuus, haluaa omistaa sen puolison oman kilpensä taakse eikä jättää vaapaasti "toisten riistaksi". Kuulostan väärältä sanojalta, mutta olen itse käynyt tuollaista omatoimisesti läpi. On hirveä tunne, kun menettää kaiken, koko kuvitellun "kulissin". Suhteissa usein toinen on jätetty, kuten yksi ystävänä sanoi, hän ei hyväksy jätetyksi tulemista ja on vaikeaa.

Itse ainakin olen huomannut, että konkreettiset teot vänhentää kontaktipintoja auttavat ulkoisesti, "mikä on poissa silmistä on myös poissa mielestä". Siinä onkin sitten oltava hyvin kekseliäs, että asia järjestyisi tarpeeksi nopeassa ajassa, synnyttämättä lisää "traumoja" omaan mieleen. Puhun täysin siitä, miltä siitä henkilöstä tuntuu, joka ei purematta pysty asiaa nielemään.

Uutta tyhjiötä, joka syntyy, pitää kantapään kautta pyrkiä täyttämään muulla. Olen kova repäisemään itse irti itseni asioista, joita tiedän kärsiväni, ellen toimi AKTIIVISESTI ja pääse itse tekemään loppua. Jos vaan odattelen, vituttaa, en halua olla typerys, pyrin pois tuosta olotilasta, teen kaikkeni. Kerran lähdin ihan eri paikkakunnalle koulutukseen pitkäksi aikaa ja siellä todellakin pääsin eroon koko "paskasta", joka riisti mieltä, hävetti ja teki ns. elämän "hulluksi". Kun palasin, kaikki asiat olivat muuttuneet, yksi juttu jäin harmittamaan, kun en ollut läsnä, mutta aika on sitäkin vähän paikkaillut. En palannut enää koskaan ko. työpaikkaan, enkä palaa.

En olisi pystynyt edes lähtemään toiselle paikkakunnalle vuosiksi, mutta tuttu sanoi siihen, että kun alkaa sitä muuttoa tekemään ja siirtyy uuteen kämppään, tulee uusia asioita. Sitten voi palata aina käymään entisellä paikkakunnalla. Hitaasti, melko varmasti aika muuttaa koko tilanteen ja alkaa helpottaa. Uuden ihastuksen löytyminen oli takuuvarmaan mm. toisessa isossa kaupungissa, varsinkin koulutuksessa, kun sinne saavutaan kaikkialta. Ihastuksesta ei tarvitse tulla edes mitään, mutta mieli virkistyy.

Olet kyllä todella liemessä. Jo pelkästään toinen noista, tekee jutun äärimmäisen vaikeaksi.

Erosin aikoinaan työkaverista parinvuoden suhteen jälkeen. Oli kyllä todella vaikeaa aikaa. Aivan kaikessa tuli ongelmia matkaan. Koin suoranaista kiusantekoa sekä harkittua mustamaalaamista ja pitkään. Ex yritti vielä kovasti lirkutella muille työ-yhteisömme jäsenille ja tietysti tällä tavoin halusi näyttää keskisormea minun suuntaan, mutta onnistui lähinnä nolaamaan itsensä. Tätä lystiä kestikin sitten useamman vuoden, kunnes kaikki vierestäseuraajat olivat tilanteeseen niin kyllästyneitä että tekivät porukalla asian hänelle selväksi, ettei moinen toiminta kuulu työmaalle tai oikeastaan mihinkään.

Niin, ja olen itse työnjohtaja ja tämä toinen osapuoli oli alainen. Suhteen alkaessa olimme molemmat työntekijöitä. Sain ylennyksen vasta suhteen aikana.

Helpoimmalla pääset, kun et eroa. Opettelet vaan kiltisti nielemään kaiken mitä tulee. Jossainvaiheessa siihen turtuu kyllä ja tilanteesta tulee sinulle uusi normaali.

Ei vaan tottapuhuen, tarvitsisit etäisyyttä ja tuota aiemmin mainittua yheyden pitämättömyyttä ainakin joksikin aikaa. Viikko parikin voi riittää, että saisit riuhtaistua itsesi irti nykykuvioista jotka varmaankin on kovastipaljon pelkästään sen toisen rakennelmia. Tarvitset omia juttuja ja rutiineita joita teet. Muuten palaat aina samaan ja löydät itsesi taas samasta suosta.

Etäisyys auttaa, mutta kun se ei tahdo käytännössä onnistua. Pitäisi olla tarpeettoman tyly ja jotenkin suutuksissa, mutta koska elämää pitäisi töissäkin jatkaa tulevaisuudessakin niin kovin vaikeata on. Pääsen kyllä irti varmaankin helposti kun minusta päästetään irti ensin. Sen olen huomannut.