Millaista aluetta? Onko paljon häiriöitä kaupungin vuokrataloissa ja niiden ympäristössä?
Erkinpellontie?
OstankoAsunnon
835560
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 83
Vanhimmat
ghetto
Ihan jees paikka, mutta keskustaan toki 5 kilsaa matkaa. Joissakin taloissa häiriöitä, mutta muuten jopa tylsää seutua. Asuin 7 vuotta siinä lähellä.
Maahanmuuttajia sijoitettu nyt viimeisen 5 vuoden ajan paljon näihin vuokrataloihin. Näky kuin itiksessä hesassa. Aamusta alkaa kuulua kovaääninen muun kielen molotus ja musiikki pihalta. Tupakoidaan huoneistossa. Yöllä ajellaan rappujen eteen autolla jostain helvetin syystä! Grillailevat omilla pallogrilleillä jäljet jää aina pihalla ja pyykkituvilla siivoamatta ja valot pyykkärillä aina päälle.
Anteeksi.
Antavia yh äitejä täynnä😆 eipä valittamista
Mikä pahin rappu? 9 -talossa onko?
Ostarilta katsoen erkinpellontie on ihan ihmisten aluetta väinöläntielle asti, mutta siitä eteen päin vain omalla vastuulla... Pitkä matka keskustaan, tosin kaupat, koulut, päiväkodit, apteekki, alko ovat ihan kävelymatkan sisällä. Kusipää mopopärrääjät kesäaikana ovat vitsaus ja mitään irtonaista tavaraa älä koskaan jätä lukitsematta edes lyhyeksi aikaa. Hälytysajoneuvot tulee täällä kyllä tuttaviksi, roskalaatikot palaa, puukotellaan, kämpät palaa, varastetaan kaikki mikä irti lähtee... Iloisesti höpöttelevät avohoidokit ovat tavallisia vastaantulijoita samoin kuin mamulitkin. Ja ennenkuin päästät lapsesi leikkikentille, hiekkalaatikoille leikkimään niin kerää ensin huumeruiskut ja neulat sieltä pois. Että ihan kiva paikka, terve tuloa!
Häiriöitä? JK:n vuokrataloissa takuulla on, muualla vähemmän. Jos olet tolkun eläjä ja arvostat rauhallista kerrostaloasumista niin kysäisepä ovenialta.
Entäs siinä Erkinpellontien ns. sivukaduilla olevat rivitalot? Onko rauhaa tollasen gheton vieressä?
Nazit ulkoiluttaa koiriaan lippu olalla
Onko Erkinpellontiellä kellään koskaan tullut housuun kakkapökäle? Kertokaa??
Ostaa asunto ekilästä? Miksi ihmeessä?! Jos sulla oikeesti on rahaa ostaa asunto niin älä mee ainakaan kilometriä lähemmäs noljakan ostaria...
Hjuva on, julen hjuva. Sina osta minulta asunto. Minulla hjuva vuokra-asunto, mina se sinulle mjuu, halpa hinta, njet doraga. Kaikki fso harashoo, ei problema. no, njaapurit hjuva, kauppa hjuva, viinakauppa jest. Kaikki Hjuva. Osta, osta!
En aikonutkaan Erkinpellontieltä ostaa asuntoa, vaan siitä LÄHISTÖLTÄ. Joten kyselin lähinnä, yltääkö Erkinpellontien vuokraghettojen häiriöt lähikaduille, missä on myös omistusasuntoja ja pientaloja.
Linnunlahti olisi parhaita paikkoja joensuussa ostaa asunto. Rauhallinen alue, lähellä keskustaa ja lähellä rantaa ja metsää. Eikä ole näiden gettojen kuten noljakan, marjalan, rantakylän, utran lieveilmiöitä.
Gettoa koko alue Joensuu, paljon vähävaraisia ihmisiä, ja sitä myötä eri ongelmat kasaantuneet koko alueelle. Työttömyysluvut aina "tapissaan" jne....
haista paska
Se uusi katujengi NK noljakan gangstat pitää kentän aluetta hallussaan. Jengissä on kantiksia,romani nuoria ja maahanmuuttaja taustaisia nuoria. Iältään noin 10-35/40 vuoden vanhoja jengiläisiä,. Onneksi meillä npljakassa on oma nahkapää...
Tunnen kyllä lähes koko kaupungin laita puolen kulkijat entisen elämän kautta. Ei oo mitää 40 vuotiaita jengissä joissa on samaan aikaan samassa jengissä lähes lapsia ainakaan Suomalaisissa jengi kulttuurissa. Eivät aineskaan ole hyvin järjestäytyneitä kun ei heistä ole liikoja kuulunut tai puhumattakaan rinnastettu järjestäytyneisiin rikollisryhmiin. Ei kukaan noista etnisistä pelleistä tuu omistaa mitään kaupunginosaa niin pitkään kun mussa henki pihisee. Massimo
NK=Noljakan Kangstat..??? Missä päin Noljakkaa nämä jengiläiset pyörii? Erkinpellossako?
Heti muuttui paikka levottomaksi kun alkoivat asuttaa narkkeja pulsujen tilalle tänne ja sijoittivat jonkun yksityisen lastensuojeluyksikön ja nyt kaupanpäälle mamuja.Bussipysäkeillä riekkuvat iltamyöhään nuoret ja pulsut.Ovet on lukossa ennen olivat auki ja lukituista varastoista häviää pyöristä osia ja jopa kuulemma pyöriä.Miksi näitä yhteiskuntakelvottomia sijoitetaan normi ihmisten joukkoon???
Höpöhöpö! Ei siellä mitään jengejä ole. Yksinäisiä ja syrjäytyneitä moniongelmaisia ihmisiä jotka mieluimmin liikkuvat vain pimeällä ja silloinkin huppu päässä. Varastelevat ihmisten fillareita ja autonrenkaita, polttelevat roskakatoksia ahdistuksissaan ja runkkaavat puskassa kun pikku tytöt kulkee ohi. Päänsä sekoittavat kaikilla aineilla mitä sattuvat saamaan.
Juuri näin olen kanssasi samoilla linjoilla
Massimo
Kyllähän jengiammuskelusta tutut niemeläiset ja nousiainen ainakin aikanaan asuivat erkinpellontiellä.
kyllä takanoljakka on rauhallisempi kun esim. rantakylä, keskusta ja marjala. joku tykkää, joku ei.
Rantakylän on yksi rauhallisin paikka. Joka paikkaan mahtuu ongelma nuoria joista useista kasvaa aikanaan miehiä
Massimo
Noita jengiläisiä vaeltaa kuuselantie-ostari väliä. Ilta/yö aikana norkkoilevat kentällä. Itsellä loppuu ilta liikkuminen noljakassa juuri kyseisen jengin takia.
eipä ole tullut omalle kohdalle vastaan. outoa.. kyllä ostarin nurkilla pyörii futis pojuja ym urheilu jengejä takit ojossa. mutta eipä muita ole tullut vastaan..
Millä kentällä nämä kokoontuvat? Siinä skeittiramppien takanako? Onko tietoa aiheutuneista häiriöistä/vahingoista? Uskaltaako lapsia päästää pelaamaan siihen kentälle??
Usko nyt näitä pösilöitä. Ei täällä mitään ole tapahtunut, anna lasten vaan leikkiä äläkä turhaan pelottele.
Siellä kentällähän ne juuri värväävät näitä nuoria. Muettisin kahdesti päästäisinkö muksujani kentälle.
Tänäänkin iltasella kentällä kymmeniä penskoja ja nuoria, oli myös vanhempia lastenvaunuineen. Ketkähän heistä lie olleet niitä pelottavia jengiläisiä...?
Pysy kuule ihan kotona ja laita vielä verhotkin kiinni jos noin pelottaa normaali elämä...
Uskon että siellä voi olla joitakin mihin kertyy ongelma nuoriso. Siitä on vielä matkaa alkuperäisiin jengiläisiin. Itsekkin olin nuori meitä saattoi olla 30 jätkää PV susukien kanssa kännissä joissakin mäen harjanteilla (valheilla) ei sellainen ole jengi. Etniset ryhmät yhdistyy aika yksiselitteistä syistä kun kaikki etniset ja jos ollaan vielä ongelmissa niin kaverit löytävät vaan toisensa ja tekevät kaikkea tyhmää. Älä sotke oikeaa jengipoliitiikkaa ongelma nuorten ryhmiin.
Massimo
Juuri noi 👍
Massimo
Äijä yrittää salailla totuutta, koska jengissä on kantasuomalaisia, maahanmuuttajia sekä romaneita. Taidat itse olla jengin jäsen
Linnunlahden ongelma on vanhat asunnot kuka nyt ostaisi 70 luvun taloja ei kukaan.
Hyvä paikka asua kiva lähiö😆 ei tarvitse tuntea olevansa yksin.aina joku pummimassa jotain
Mukava, rauhallinen paikka on noljakka, turhaa pelottelua, minä itse asunut yli 30v.
Huume porukkaa,juoppoja, prostituutioita sekä katujengejä täynnä. Eli mukavaa seutua jos elämänkoulaisista tykkää.
Jaa, monta vuotta oon asunut eikä vielä ole tultu maksullista pimpsaa tarjoamaan, mistähän tuota vois kysellä?
kusi haisee erkinpellontiellä ja juopot makailee ojissa
Voisitteko Erkinpellontien köyhälistöt edes korjata autonne, en jaksa kuunnella korttelin päähän kantautuvaa jatkuvaa käynnistelyä ja revittelyä, kun yritätte saada ruosteiset peltipurkkinne/moponne liikenteeseen!! Kiitos!
Erkinpeltohan on legendaarista aluetta. Pilvi haisee jos ei paska. Asunnoissa kukkii ja sähkötehot huipussaan, u know. Känniläisiä sammuneina siellä täällä. Illalla asukaskunnan puukkohipat. Sanalla sanoen saatanan siisti paikka ja muuttaisin takaisin jos pystyisin.
Vaan taas sain koivusta mukaan yh äidin ja matkahan johti erkinpellontielle ja loput arvaattekin😆
Juu kyllä. Erkinpellontiellä siinä ulko-ovella tuli sitten vastaan yh-äidin peltikaapinkokoinen poikaystävä. Sait pahasti turpaasi ja kävelit sitten rahattomana kotiisi hyttitielle utraan, jossa auringonnnousua katsellen vedit käteesi ja nukahdit omaan oksennuslammikkoosi. :D
Eikun mää otin sen peltikaapin sit varastossa😆ja ajoin taksilla penttilän rantaan ja avasin konjakki pullon.
Erkinpellontie oli ihan mukavaa seutua, asuin Erkinpellontie 15:ssa 7 vuotta, ja se oli hyvä paikka asua. Ikinä ei pyörää varastettu, Suksimestarintiellä asuessa lähti kylläkin potkulauta jne.
Erkinpellontie on itä-Suomen ghetto, saa aina pelätä milloin joutuu ammutuksi. Varsinkin jos kannat väärää väriä, niin ilmakiväärin luoti on sata varmaan silmien välissä.
höpö höpö... rantakylä on joensuun ghetto.
Nyt on taidettu jokunen hills-street-bues katsottua liikaa.
Rantakylä on nykyään paljon parempi paikka kuin noljakka.Ongelmat on sysätty erkinpellontielle ☃️Jäätävää porukkaa.
Erkinpellontie oli mukavaa asuin aluetta vielä 2000 luvun alkupuolella. En osaa vastata kokemuksesta onko piha piirit siellä muuttuneet mutta kuulopuheitten mukaan siellä päin on aineskin enemmän häiriö tekijöitä kuin useita vuosia sitten.
Jani Lehdonkartano
Roskasakkia ollut alunperinkin nuo Noljakan ja Rantakylän kerrostalot ja tulevat varmasti aina olemaankin.
Erkinpellontie nykysin ongelmasin alue Joensuussa t. Piikkimatto
Clopalitsit on muuttaneett koko alueen pelkäksi AIrbdtvx-huoneistoiksi ja pakottavat polttamaan huumeita.
Nuljakassa on paljon airbmw asuntoja.
On joku vonguttaa keskuspölynimuria faivolla että kaikuu monen korttelin verran.
Asumaan erkinpeltoon...???!!! 🤣😂🤣😂🤣😂!!!
Inhottavaa seutua, kertakaikkiaan!
Tänään jonkun äijän möykkä ja rynkytys kuului läpi korttelin.
Anteeksi.
Pörri Erkinpellontieltä, missä mahtaa olla nykyään?
Pörri. On nykyään rahastajana kiskobussissa välillä Ilomantsi-Kovero.
No niin varmasti
Heh heh...
Jaa, uusi aluevaltaus sitten hoiturista rahastajaksi...
Istumassa on
What?
Tokkopa on istumassa
Erkinpellissä on exiä ja kuumia ilmastopalleja.
Erkinpellontie...? Aaaaa... Muistot heräävät... Sehän on Joensuun ehdoton eliittialue!
Sekaan vaan rohkeasti, et varrrrrrmasti pety!
1768<T
T8787< T7Ö,UHEm ETYIWTnyePO
Narkkeja ja sossurottia täynnä koko alue.
Erkinpellissä on ihan auvoista, joskus vaan erkinpellin eksät fillaroivat sukkahousuissa sumuvalot päällä ja kakiskelevat liikennepylpyröihin, mutta eivät ne ole vihaisia eivätkä pure, ne haluavat vain leikkiä...
Puukkoa tulee keuhkoon tasain väliajoin, niinkuin muuallakin.
Hyviä treenattuja pyllyjä viipottaa sillä raitilla
Halpoja vuokra-asuntoja?
Lapsille jännä paikka, näkevät paljon poliisiautoja, ambulansseja ja paloautoja...
Auttaa ammatinvalinnan suhteen.
Käykö Erkinpellissä joku töissä?
Entäs Äkkivääräntie? Onko yhtä karmea vai mahdollisesti vielä karmeampi kuin Erkinpellontie?
Siinä lähellä?
Erkinpellintiellä ei ole tapettu ketään puoleen vuoteen.