Löysin tällaisen asiallisen kirjoituksen juuri äsken ja piipahdin vaan kyselemään onko täällä muita nuorena leskeytyneitä yksinhuoltajia?
Erityisesti ao. kirjoituksessa kolahti tuo viimeinen lause. Allekirjoitan tuon täysin.
"Kirjoittanut: Nosmo.King 23.1.2005 klo 22.48
Niin eihän kukaan aina vartavasten haluakaan yksin jäädä. Joskus vaan elämä potkii vastaan sitä "normaalia" latua kulkeviakin. Esim. rakkaan puolison kuolema on yksi "syy" yksinhuoltajuuteen. Jotenkin MYÖS yhteiskunta ikäänkuin olettaa, että on epänormaalia kuolla nuorena, jolloin muu perhe jää elämään omaa elämäänsä jotenkin erikoisena."
Erityisesti ao. kirjoituksessa kolahti tuo viimeinen lause. Allekirjoitan tuon täysin.
"Kirjoittanut: Nosmo.King 23.1.2005 klo 22.48
Niin eihän kukaan aina vartavasten haluakaan yksin jäädä. Joskus vaan elämä potkii vastaan sitä "normaalia" latua kulkeviakin. Esim. rakkaan puolison kuolema on yksi "syy" yksinhuoltajuuteen. Jotenkin MYÖS yhteiskunta ikäänkuin olettaa, että on epänormaalia kuolla nuorena, jolloin muu perhe jää elämään omaa elämäänsä jotenkin erikoisena."
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei!
Täällä ainakin toinen. Sillä erotuksella, että olimme eronneet pari vuotta ennenkuin ex-avomieheni ja kahden lapseni isä päätti päivänsä. Niin, ilmeisesti itsemurhaan. Jätti jälkeensä 5- ja 8-vuotiaat lapset, joista poika oireilee vielä viisi vuotta menetyksen jälkeenkin... Isättömyys on kipeä asia. Elämä todella ei aina helli, siksi onkin ikävää, että tämä sana "yksinhuoltaja" aiheuttaa joissakin suurta halveksuntaa ja vihamielisyyttä... Ei ymmärrä.
Mutta. Elämähän jatkuu ja sitä toivoo, että vastoinkäymiset olisivat eri suuruusluokkaa kuin jo koetut...
onko yksinhuoltaja joillekin joku mörkö?
Minulla on nuori miniä, joka jäi leskeksi pienen lapsen kanssa ja nyt suurin huoleni onkin surun keskellä, tämän yleisen mielipiteen vallitessa, ettei nuori yksinhuoltaja olisi yhteiskuntakelpoinen ihminen. Pelottaa hänen ja pienen puolesta se miten jumaksi maailma onkaan mennyt.Toivon ettei heidän koskaan tarvitse lukea tai kuulla noita mielipiteitä.
on kun isä on kuollut, erityisesti jos kyseessä on itsemurha. Tänään tapasin ystäväni, joka on samanikäisen kuin sinä ja samassa tilanteessa. Puhuimme lapsista ja heidän pahasta olostaan, minä itkin -äiti oli jo tottunut tilanteeseen..Kuolemasta on kulunut n.3v, te ehkä enemmän "voiton" puolella.
Voimia sinulle ja muillekin samassa tilanteesssa oleville. Joskus elämä koettelee tavalla jota ei olisi koskaan kuvitellut.
Kyllä on muitakin. Täällä on kuitenkin vaikea keskustella asiallisesti aiheesta.
Suosittelen kaikille työikäisille leskille 'suljettua' keskusteluryhmää, www.msn.fi ja sieltä ryhmä nimeltä winkut.