Taas yksi kusipää kyrpiäinen liikenteessä. Järjestä tyhjä pää on varmastikin luonut kuvitelman oikein miehekkäästä olosta.
Nuorukainen kaahasi Tohmajärvellä yli kaksi kertaa sallitun
18-vuotias tohmajärveläismies kaahaili sunnuntai-iltana kotikunnassaan. Poliisi mittasi miehen henkilöauton nopeudeksi Tehdastiellä peräti 114 kilometriä tunnissa, vaikka paikalla on 50 kilometrin tuntinopeusrajoitus.
Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
"kaahasi Tohmajärvellä yli kaksi kertaa sallitun"
2
299
Vastaukset
- sukuvikaa_varmaan
Mistä näitä siellä oikein riittää !? Millaisesta perheestä tämä median sivuille päätynyt ajelija on lähtöisin?
Onkohan jotakin sukua niille pari vuotta sitten puuhun pamauttaneille älyköille??- KylilläKertoivat
Eipä tuo ensimmäinen kerta ollut kun tohmajäveläiset puuhun pamauttivat.
Luonnollisesti en kovin montaa tapahtumaa niistä tiedä kun muualla asustelen, mutta se jäi mieleen kun pari mustilaista oli lähtenyt yöllä viinanhakuun ja koittivat kylän ja Onkamon puolessavälissä mäntyjen kestävyyttä. Siinäpä se henki lähti kummaltakin.
Ei se puoleen: Kuulin että ovatpa nuo aikoinaan pamauttaneet Tohmajärvellä muullakin lailla toisiltaan hengen pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1179952Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki775012Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.694832Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.73290Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j142497Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1071730Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.551550- 471526
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591444Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?661382