Valkoposkihanhet

Ihmettelen mihin perustuu valkoposkihanhien suojelu? Ymmärtääkseni Suomi on ainoa maa missä ne on suojeltu, vaikka eivät kuulu edes suomalaiseen luontoon. Laulujoutsenene metsästämistä on alettu sensijaan jo vaatia, vaikka on ollut sukupuuton partaalla ja suojelun ansiosta alkanut näkyä jo useavähän useammin suomen maaseudulla.
7297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

-70 luvulla näin ekat valkoposket, korkeasaaressa. Ihmettelin kovasti, että ompa eksoottinen hanhi. Maaseudulla tavattiin erittäin harvoin. Siksi rauhotettu. Samoin joutsen, korppi ja naakka lisääntyneet valtavasti -60-70 luvun ajoista.

Äänestä

Suomessa on satoja kosteikkoja, siirretään niitä sinne. Annetaan kannan siellä vahvistua ja saamme valkoposkihanhista Suomeen uuden metsästystä kestävän riistalajin. Luulisi kelpaavan kaikille.

Äänestä

Kun kerran jotain päätöksiä tehty, niin sitä ei voi näköjään muuttaa. Pitäisi huomata, että tilanne on muuttunut, valkoposkihanhet ovat riesa ihmisille ja alkuperäiselle eliöstölle.
Joku tästä saa varmaan hepulin, mutta minusta niitä pitäisi harventaa ammattilaisten toimesta ampumalla rajoitetun ajan ja tietyn kiintiön.

Äänestä

Aiemmin nuo tuholaiset lensivät etelään lokakuussa, mutta tänään yllätyin Arabianrannassa, kun huomasin, että osa oli jäänyt tänne talvehtimaan. Samaa en ole huomannut Eestin rannikolla. Taitaakin olla niin, että kaikkia haitallisia lajeja kohdellaan Suomessa siten, että ne viihtyvät täällä.

Äänestä
  • Onneksi Kokoomus vaatii tämän tuholaishanhen metsästyksen sallimista. Nyt äkkiä vihreät, demarit ja kommunistit vastustamaan sitä.

    Äänestä

äkkiä kaikki persut ja kepujuntit vaatimaan myös norsujen, sarvikuonojen ampumista korkeasaaressa! ammutaanhan niitä afriakssakin joten onhan niitä! tosimiehellä pitää aina olla jotain ammuttavaa ja metsästettävää. Puutteellista ja lerpahtanutta miehisyyttä pitää saada korostaa myös tappamisella, koska tatskat, bodaus ja harlikat ei välttämättä riitä.

Äänestä

Aloittajan ymmärrys ei pidä sikäli paikkaansa, koska valkoposki on koko EU:n alueella ykköskategoriaan suojeltu lintu. Suojelua yritettiin viimevuonna lieventää kakkoskategoriaan , jolloin asiaan olisi helpommin voitu tehdä poikkeuksia, mutta yksimielisyyttä asiassa ei saatu ja valkoposki on edelleen tiukasti suojeltu lintu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joutsenkaula kirjoitti:

Ihmettelen mihin perustuu valkoposkihanhien suojelu? Ymmärtääkseni Suomi on ainoa maa missä ne on suojeltu, vaikka eivät kuulu edes suomalaiseen luontoon. Laulujoutsenene metsästämistä on alettu sensijaan jo vaatia, vaikka on ollut sukupuuton partaalla ja suojelun ansiosta alkanut näkyä jo useavähän useammin suomen maaseudulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu