Tuleeko muille ahdistuville/masentuneille sellaisia ajattelun lukkiutumia, että kun joku asia (voi olla suhteellisen pienikin) negatiivisesti yllättää/järkyttää (esim. joku pettää luottamuksen, huomaat jonkun pitävän sinua hölmönä ja koittavan huiputtaa tai on vaan suorastaan törkeä yms.) se asia koodautuu jotenkin niin luihin ja ytimiin ja mielen syvimpiinkin sopukoihin, että tilanteen mentyä jo ohi, se asia vaan tuntuu sellasena tasaisena paineena rintakehässä ja vatsassa, ja kun sitä tietoisesti sekunnin ajattelee, tulee sellainen nopea väremäinen kouraisu koko kehoon.
Lisäksi se tapahtuma ja siihen liittyvä ihminen ei ikäänkuin lähde lähde mielestä eikä silmistä vaan kummittelee jatkuvasti alitajunnassa ja näkyy ikäänkuin silmissä (siis ei oikeasti näkymällä näy, mutta kasvonpiirteitä tai värejä (vaikea kuvailla) ikäänkuin tunkee alitajunnasta, vaikka pesisi pyykkiä ja katsoisi telkkaria. En tavallaan pääse ajatuksen yli enkä tiedä, miten ratkaista sitä, vaan se tapahtuma ja tunne vaan kiristää mieltä joka hetkessä ja jatkan sitä samaa surkuttelua kymmeniä kertoja mielessä. Onko nämä pakkoajatuksia vai onko nämä pieniä traumoja tai shokkitiloja?
Kyseessä kun ei vaan tarvitse olla edes mikään ero tai läheisen kuolema, vaan vaikka pomon epäreilu vallankäyttö yllättävässä tilanteessa. Usein menetän yöunetkin tällöin. Tällöin huomaan usein myös säpsähteleväni, kun puhelimeen saapuu viesti/joku soittaa. Jotenkin koen sen ahdistuneena sellaiseksi, että joku vaatii minulta jotain yms. kun olen tässä "tilassa, jos sitä sanaa voi käyttää.
Olen aina tiennyt, että olen herkkä ja helposti ahdistuva ja stressaava. Toisaalta minulla on ollut tosi hyvät coping keinot ja aika sitkeä luonne ja taito kameleonttimaisesti peittää ja mukautua aina tilanteisiin, ihmisiin ja jos minkäkinlaisiin tapahtumiin. Yksin pystyn sitten pysähtymään ja liian kauan esimerkiksi kolme päivää putkeen oltuani yksin herkistyn tällaisesksi ja ilmeisesti minulla on vain liikaa aikaa antaa ajatusten tärvellä mieltä ja hrekistyä muutenkin. Olen myös jotenkin äärimmäisen oikeustajuinen, ja pienimmätkin selkkaukset minua tai vaikka mukavaa työkaveria kohtaan saavat minut tavallaan pois tolaltaan ja epäluuloiseksi. Onko kohtalontovereita?
Lisäksi se tapahtuma ja siihen liittyvä ihminen ei ikäänkuin lähde lähde mielestä eikä silmistä vaan kummittelee jatkuvasti alitajunnassa ja näkyy ikäänkuin silmissä (siis ei oikeasti näkymällä näy, mutta kasvonpiirteitä tai värejä (vaikea kuvailla) ikäänkuin tunkee alitajunnasta, vaikka pesisi pyykkiä ja katsoisi telkkaria. En tavallaan pääse ajatuksen yli enkä tiedä, miten ratkaista sitä, vaan se tapahtuma ja tunne vaan kiristää mieltä joka hetkessä ja jatkan sitä samaa surkuttelua kymmeniä kertoja mielessä. Onko nämä pakkoajatuksia vai onko nämä pieniä traumoja tai shokkitiloja?
Kyseessä kun ei vaan tarvitse olla edes mikään ero tai läheisen kuolema, vaan vaikka pomon epäreilu vallankäyttö yllättävässä tilanteessa. Usein menetän yöunetkin tällöin. Tällöin huomaan usein myös säpsähteleväni, kun puhelimeen saapuu viesti/joku soittaa. Jotenkin koen sen ahdistuneena sellaiseksi, että joku vaatii minulta jotain yms. kun olen tässä "tilassa, jos sitä sanaa voi käyttää.
Olen aina tiennyt, että olen herkkä ja helposti ahdistuva ja stressaava. Toisaalta minulla on ollut tosi hyvät coping keinot ja aika sitkeä luonne ja taito kameleonttimaisesti peittää ja mukautua aina tilanteisiin, ihmisiin ja jos minkäkinlaisiin tapahtumiin. Yksin pystyn sitten pysähtymään ja liian kauan esimerkiksi kolme päivää putkeen oltuani yksin herkistyn tällaisesksi ja ilmeisesti minulla on vain liikaa aikaa antaa ajatusten tärvellä mieltä ja hrekistyä muutenkin. Olen myös jotenkin äärimmäisen oikeustajuinen, ja pienimmätkin selkkaukset minua tai vaikka mukavaa työkaveria kohtaan saavat minut tavallaan pois tolaltaan ja epäluuloiseksi. Onko kohtalontovereita?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.