Muilla ahdistuneilla samoja ajatuksia/oireita?

AjatuksetLukkiutuvat

Tuleeko muille ahdistuville/masentuneille sellaisia ajattelun lukkiutumia, että kun joku asia (voi olla suhteellisen pienikin) negatiivisesti yllättää/järkyttää (esim. joku pettää luottamuksen, huomaat jonkun pitävän sinua hölmönä ja koittavan huiputtaa tai on vaan suorastaan törkeä yms.) se asia koodautuu jotenkin niin luihin ja ytimiin ja mielen syvimpiinkin sopukoihin, että tilanteen mentyä jo ohi, se asia vaan tuntuu sellasena tasaisena paineena rintakehässä ja vatsassa, ja kun sitä tietoisesti sekunnin ajattelee, tulee sellainen nopea väremäinen kouraisu koko kehoon.

Lisäksi se tapahtuma ja siihen liittyvä ihminen ei ikäänkuin lähde lähde mielestä eikä silmistä vaan kummittelee jatkuvasti alitajunnassa ja näkyy ikäänkuin silmissä (siis ei oikeasti näkymällä näy, mutta kasvonpiirteitä tai värejä (vaikea kuvailla) ikäänkuin tunkee alitajunnasta, vaikka pesisi pyykkiä ja katsoisi telkkaria. En tavallaan pääse ajatuksen yli enkä tiedä, miten ratkaista sitä, vaan se tapahtuma ja tunne vaan kiristää mieltä joka hetkessä ja jatkan sitä samaa surkuttelua kymmeniä kertoja mielessä. Onko nämä pakkoajatuksia vai onko nämä pieniä traumoja tai shokkitiloja?

Kyseessä kun ei vaan tarvitse olla edes mikään ero tai läheisen kuolema, vaan vaikka pomon epäreilu vallankäyttö yllättävässä tilanteessa. Usein menetän yöunetkin tällöin. Tällöin huomaan usein myös säpsähteleväni, kun puhelimeen saapuu viesti/joku soittaa. Jotenkin koen sen ahdistuneena sellaiseksi, että joku vaatii minulta jotain yms. kun olen tässä "tilassa, jos sitä sanaa voi käyttää.

Olen aina tiennyt, että olen herkkä ja helposti ahdistuva ja stressaava. Toisaalta minulla on ollut tosi hyvät coping keinot ja aika sitkeä luonne ja taito kameleonttimaisesti peittää ja mukautua aina tilanteisiin, ihmisiin ja jos minkäkinlaisiin tapahtumiin. Yksin pystyn sitten pysähtymään ja liian kauan esimerkiksi kolme päivää putkeen oltuani yksin herkistyn tällaisesksi ja ilmeisesti minulla on vain liikaa aikaa antaa ajatusten tärvellä mieltä ja hrekistyä muutenkin. Olen myös jotenkin äärimmäisen oikeustajuinen, ja pienimmätkin selkkaukset minua tai vaikka mukavaa työkaveria kohtaan saavat minut tavallaan pois tolaltaan ja epäluuloiseksi. Onko kohtalontovereita?

4

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EiköKellään

      Eikö oikeesti kellään ole samoja kokemuksia???

    • eihuoltaoletvainherkkä

      Olet erityisherkkä, huomaat enemmän asioita kuin muut. Poikkea erityisherkkien palstalle. Löytyy googlaamalla.
      Ihan luonnollinen asia.

      Saat apua ja neuvoa sieltä!

    • 436464

      On ollut samoja oireita ja mielestäni nuo ovat tyypillisiä ahdistuksen oireita, aletaan liiallisesti murehtimaan jotain asiaa jossa ei välttämättä ole suurta murehtimisen syytä.

      Neuropsykiatrian yksi teoria tälle on että aivojen muistialue eli hippokampus ei toimi optimaalisesti ja liittää aistimuksiin virheellisesti negatiivisia muistoja/kokemuksia kun järkevien muistikuvien prosessointi on häiriintynyt. Tervekin ihminen voi aluksi tulkita aistimukset liian negatiivisesti mutta heillä aivojen virheenkorjaus toimii nopeasti ja tajuavat ettei asiassa murehtimisen syytä. Masentuneella/ahdistuneella virheenkorjauskaan ei toimi kunnolla ja negatiiviset ajatukset pinttyvät mieleen. Mielestäni jo tämä auttaa että ymmärtää aivojen mahdollisen heikentyneen aistisignaalien käsittelyn olevan syynä turhaan murehtimiseen. Kannattaakin keskittyä tulevaisuuten ja asioihin joihin voi vaikuttaa, eikä murehtia menneitä ja asioita joille ei voi tehdä mitään.

      Masennuslääkkeiden on todettu parantavan hippokampuksen toimintaa ja se selittää mahdollisesti miksi pidemmän käytön jälkeen masennus/ahdistusoireet häviävät. Jos asia haittaa selvästi normaalia elämää kannattaa keskustella lääkärin kanssa.

    • APjatkaa

      Kiitos näistä muutamastakin vastauksesta. Olen epäillyt olevani erityisherkkä tai toinen vaihtoehto liittyy juuri siihen, että masennus/ahdistus on herkistänyt minut ja joka tapauksessa hippokampus käy varmaan kovilla tai vajaasti eikä aistimusten tulkinta toimi kovin terveesti. Voi liittyä myös molempiin, uskoisin.
      Ajatuksen pinttymät ovat tosi voimakkaita ja saattavat hallita mieltäni kuvailemani voimakkaasti muutamista tunneista viikkoon tai jopa viikkoihin. Tuntuu, että persoonani muuttuu tällöin vakavaksi ja tuntuu kuin ikää olisi tullut 30v lisää (olen 29) ja luottamus ihmisiin katoaisi, mikä näkyy vain sellaisena varuillaan olona ja tarkkailuna sekä asiallisuutena ja muutoin aika minimalistisena kanssakäymisenä. Muutun myös jotenkin persoonattomaksi. Lisäksi tunnen olevani raskasta seuraa, mikä hävettää. En ikään kuin ole läsnä eikä tunteeni ole aitoja tai ainakaan spontaaneja, koska nämä pinttyneet ajatukseni ja tunteeni ovat tällöin niin uhkaavia ja tärkempiä kuin mikään tai kukaan muu. Saattaa olla pakonomainen ja kehämäinen tarve purkaa asiaa uudestaan ja uudestaan ja kymmenestä eri näkökulmasta, kunnes alan hermostua itseeni ja hävetä itseäni, kun kumppani, ystävä tai vanhempi joutuu sitä elämää vakavampaa pohdintaa kuuntelemaan.

      Yleensä muutaman päivää kestää, jotka ovatkin todella raskaita. Sen jälkeen ihme tunteet ja ajatukset puskevat enää satunnaisesti, kun satun tietoisetsi ajattelemaan. Lopulta haihtuvat ja voivat hieman ihmetyttääkin parin vuoden päästä. Onhan tässä eletty masentavassa suhteessa useampi vuosi ja suoritettu toista korkeakoulututkintoa vaativalla alalla olevien töiden ohessa. Olen omien halujeni (minkä tahansa suhteen) aika hukassa. Ihmekös, jos ahdistaa välilä...Täytyy kai harkita lääkehoitoa, vaikka millään en haluaisi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2810
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      94
      2030
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      42
      1543
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      69
      989
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      901
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      874
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      726
    Aihe