Hartolan ampuja

Yleisen turvallisuuden nimissä olisi suotavaa, että ampujan henkilöllisyys ja motiivit kerrottaisiin. Oliko kantasuomalainen, hartolalainen jne.
171978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Eipä tarvikaan täällä kysellä. Asia selvisikin jo.

Äänestä

kantasuomalaisen nimen saa kertoa. muualta tulleista ei saa sanoa yhtään mitään, loukkaa tekijän persoonaa.

1Äänestä

Allahu Akbar, kaikui huuto kaukainen :)!

Äänestä

Kuitenkin ns. suosittu kaveri ja paljon ystäviä. Facebookissa useita satoja kavereita, joten ei ole kysymys mistään yksinäisestä syrjäytyneestä kaverista.

Äänestä

Antakaa nyt vähän vihjeitä, ettei kylällä tarvitse lähteä kyselemään.

Äänestä
  • Joo. Kyllä tulee olemaan poliiseilla ylivoimainen urakka kuulustellessa silminnäkijöitä. Yllättäviä kytöksiä! Facebookin mukaan tuolla kyseisellä nuorukaisella on suuri kaveripiiri Hartolassa ja ei kai kukaan kaveria ilmianna. Oletan, että hän on vapaana muutaman päivän kuluttua kuten edellisilläkin kerroilla.

    Äänestä

  • En_Nähnyt_En_Kuullut kirjoitti:

    Joo. Kyllä tulee olemaan poliiseilla ylivoimainen urakka kuulustellessa silminnäkijöitä. Yllättäviä kytöksiä! Facebookin mukaan tuolla kyseisellä nuorukaisella on suuri kaveripiiri Hartolassa ja ei kai kukaan kaveria ilmianna. Oletan, että hän on vapaana muutaman päivän kuluttua kuten edellisilläkin kerroilla.

    Kyllähän Facebook-kaveruus on sellaista, ettei siitä aina ole mahdollista kieltäytyä. Esimiehet, työkaverit ja kaverin puolisot varmasti pyydetään, tai ainakin hyväksytään kavereiksi sosiaalisen paineen takia.

    Tuollaisessa kylässä asuessa kaikki haluavat pysyä jollain tasolla "väleissä" hullujenkin kanssa. Kaveeraaminen ei välttämättä ole pakollista, mutta kukaan halua olla se, joka aiheuttaa tuollaisen kusipään joutumisen linnaan, eikä kukaan halua helposti edes olla tuollaisen sekopään silmätikkuna jättäen hyväksymättä fb-kaveripyynnön. Yleensä "suuri yleisö" vain hiljaisesti toivoo, että nämä menisivät vittuilemaan riittävän isolle taholle, että päätyisivät pahasti hakatuksi. Se voisi olla toimintaa tervehdyttävä tie, tai sitten se veisi suoraan hautaan.

    Äänestä

  • Kyseessä ei ole ampuja ja kuva ei liity millään tavalla ko. tapaukseen. Nyt arvon herra/rouva Matlock hieman jäitä hattuun. Tuo mitä teet aiheuttaa vain lisää harmia niille ihmisille, jotka sitä ei ansaitse.

    Äänestä

Miksi poliisi pyytää KAIKKI paikalla olleita ilmoittautumaan , ns silminnäkijät rekisteröidään / pakkolailla vaiennetaan vai miksi ?

Äänestä

Yleisen turvallisuuden nimissä olisi suotavaa saada huume/sekakäyttö ongelmaan stoppi kyseisessä kylässä..Mökkeillä voi sentään rauhassa-Läheltä piti tilanteita esim.hörhökaahareiden toimesta on ollut mittavasti,sekä autopommi..siitä luettiin vaimon kanssa lehdistä myöhemmin.Muuten kesäisin varsin viihtyisä miljöö Lavatansseineen ja kaunis Tainionvirta.Jaksamisia ja voimia Sokos henkilökunnalle teon aiheuttamista traumoista.

Äänestä

Onko tällä pyssymiehellä kovakin rikostausta, mitä kaikkea tehnyt? Meinaan että vaaralliset rikolliset pitäisi pitää lukkojen takana.

Äänestä
  • Lisäksi poliisien aseenkantoa rajoittaa sillä jo järjestyslaki kieltää aseet julkisella paikalla.

    Äänestä

  • Onhan tällä taustaa. Silti tuollaisellakin olennolla on valtava määrä yhtä elämänkoululaisia fanittajia.

    "Hartolan S-marketissa aseella uhkailusta epäilty mies on vuonna 2012 tuomittu yli kolmeksi vuodeksi vankeuteen tapon yrityksestä, laittomasta uhkauksesta ja vahingonteosta.

    Mies oli viiltänyt entisen naisystävänsä seurassa ollutta miestä kääntöveitsellä kolme kertaa kaulaan sekä lyönyt häntä veitsellä useita kertoja ylävartaloon Lahdessa huhtikuussa 2012.

    Mies oli myös hajottanut vasaralla entisen naisystävänsä omaisuutta.

    Tapon yrityksen lisäksi mies on tuomittu aiemmin pahoinpitelyistä, varkaudesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta."

    http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708042200305247_u0.shtml

    http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2012/11/23/puukottaja-katui-se-ei-auttanut

    Äänestä

Hartolassa on väkilukuun suhteutettuna erittäin paha huumeongelma. Oletettavasti tämä paikallinen on ns. piripää, jolla on mennyt vähän liian kovaa.

Äänestä

Nimi ja kuva on julkaistava jotta ihmiset osaavat varoa vaarallista rikollista koska kohta on taas vapaana.

Äänestä

Poliisi on lähtenyt Lahdesta asti tunnin ajomatkalle. Hemmo ei ole tänä aikana saanut pyssyä toimimaan eikä päässyt poistumaan liikkeestä.
Outoa?

Äänestä

Kyllähän Aatu on jo valmistettu saattamaan hautaan.Vuosiin ei hänen elämäänsä ole pidetty minkäänarvoisena mutta ei ole osannut itse hypätä junan eteen.Turhake,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sdfs435 kirjoitti:

Yleisen turvallisuuden nimissä olisi suotavaa, että ampujan henkilöllisyys ja motiivit kerrottaisiin. Oliko kantasuomalainen, hartolalainen jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu