meilläpän näitä mystisiä juttuja on tapahtunut aikojen saatossa monia, kaikki ei edes muista. no tässä jokunen. äitini kertoi että kun olin ollut melko pieni, naapurin kuollessa yöllä (hän oli käynyt meillä usein ja oli kova metsästysmies, muistan hänet itsekin) ajokoiramme oli noussut kesken uniensa pystyyn ja alkanut haukkumaan tai ulvomaan. aamulla tuli puhelu että naapuri on kuollut. aika oli nähtävästi täsmännyt koiran ulvonnan ja kuolemisajan kanssa. toinen tapahtuma oli kun eräs tuttavamme kuoli tässä hiljattain, tuli pikkulintu pimeän aikaan illalla tirkistelemään ikkunasta sisään. ei se siitä mihinkään lähtenyt vaikka isän ja kissan kanssa sitä tuijoteltiin. kun menin ulos katsomaan oliko lintu kenties haavoittunut kun niin outoon aikaan oli liikkeellä, se katosi. isä näkee enneunia, kerran sellaisen, jossa kaksi lintua oli lähtenyt puusta.. ja jonkin ajan kuluttua 2 ystäväänsä kuolivat. meillä uskotaan että esim. metsäneläimet jos tulevat pihaan, se tarkoittaa että ne tuovat sanoman jonkun kuolemasta. ehkä, hyvin mielenkiintoista. itelleni on sattunut lähinnä kummitusjuttuja, kuten outoa ääntä, liikettä ja näkyjä sekä ovien ja tavaroiden liikkumista.
pieniä kertomuksia
6
1053
Vastaukset
- vintiö88
mummoni kertoi joskus kun olimme mökillä kävelyllä että jos käki tulee pihalle kukkumaan niin joku läheinen kuolee. Hänen äidille ja jollekkin muulle tuttavalleen oli kuulemma käynyt näin...
- kafka
joku sanoi joskus että ei saa laskea montako kertaa käki kukkuu...koska niin monta kertaa kun käki kukkuu niin, niin monta vuotta on laskijalle elin aikaa...
- -Kumiankka-
hei haloo! mäkin oon kuullut ton käki homman. kerran mä kuulin kun käki kukkui kaks kertaa ja ei oo vielä koulemaa tullut vaikka tapahtuneesta on kolme vuotta!
- kuullut
tuon saman "tarinan" että "niin monta kertaa kun käki kukkuu niin, niin monta vuotta on laskijalle elin aikaa",mutta sillä lisäyksellä että käen kukunnan on kuuluttava kirkon suunnasta,eli siltä paikalta katsottuna missä itse on käen äänen on kuuluttava suunnasta jossa (lähin) kirkko on.
- yksvaan
-Kumiankka- kirjoitti:
hei haloo! mäkin oon kuullut ton käki homman. kerran mä kuulin kun käki kukkui kaks kertaa ja ei oo vielä koulemaa tullut vaikka tapahtuneesta on kolme vuotta!
Ethän leiki sellaisilla asioilla. Jos aihe kiinnostaa, niin lue Raamatusta kertomus Pietarista hiilivalkealla. Kukon laulaessa Pietarikin muisti palautui...ja se oli kolmas kerta.
Koirat aistii tommoset jutut. Niistä on vaikka mitä juttua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011001
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54918Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61810Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa142751- 65685
- 78541
- 39508
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86507- 40506
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel97493