Kuinka herkästi HIV- tarttuu? Minulla oli muutaman kuukauden mittainen määrittelemätön suhde erään ulkomaalaistaustaisen mieshenkilön kanssa (käyttää myös huumeita). Mies teki selväksi, että tahtoisi kanssani parisuhdetta. Päädyimme eräänä iltana alkoholin käytön seurauksena samaan sänkyyn, käyttäen kondomia. Mies valitteli, ettei kondomi tunnu hyvältä, mutta kielsin häntä ottamasta sitä pois. Mies kuitenkin otti kondomin pois salaa tahtomattani (en ole varma missä kohtaa), ja laukesi päälleni.
Tilanteen jälkeen suutuin hänelle ja kysyin mitä tämä ajattelee? Hän totesi, ettei hänellä ole mitään tauteja, ja jos minulla on minun tulisi kertoa se hänelle heti. Hän käyttäytyi todella oudosti, kun yritin keskustella mahdollisista taudeista, sain kuulla, että minulla on päässäni vikaa, kun tenttaan ihmistä, jonka kanssa olen juuri ollut sängyssä. Aiheutan hänelle kuulemma stressiä.
Sitten hän heittää seuraavanlaisen kortin: "voin mennä tekemään sukupuolitautitestit kanssasi, mutta sen jälkeen emme tapaa enää ikinä. En tahdo tälläistä suhdetta, sinun tulee oppia luottamaan ihmisiin. Luuletko että panen kaikkia naisia ilman kondomia?!" (Suhde päättyi)
Seuraavana päivänä kurkkuni tuntui olevan hieman turvoksissa ja minulle alkoi pieni flunssa, joka kesti noin kaksi viikkoa. Kuuden viikon kuluttua tapauksesta minulle ilmaantui kaksi outoa näppylää pohkeeseeni. (Voi olla ötökänpuremia...) Näppylät kutisivat niin, että raavin ne verille ja ne tulehtuivat (ympärillä punoitusta, märkii).
Tutustuin HIV sivustoihin ja otin selvää tartunnoista ja etenemisestä jne... Miehen käytös epäilyttää kaikista eniten ja ilmaantuneiden oireiden takia olen menossa sukupuolitautitesteihin, mutta HIV:stä saa luotettavan tuloksen vasta kolmen kuukauden jälkeen.
Haluaisin kysyä teiltä, onko kellään kokemusta sairaudesta ja tartunnoista? Kuinka helposti HIV-voi tarttua suojaamattomassa - keskeytetyssä yhdynnässä? Miten minun tulisi toimia? Olen vielä kovin nuori (20-vuotias nainen) ja ihan paniikissa. Tämä ei ehkä ole paras paikka etsiä neuvoja, mutta ainakin pääsen purkamaan hieman ahdistustani.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.