Oon käytännöstä yläasteeesta asti kärsinyt masennukseta enemmän tai vähemmän ja muutaman kerran on ollut todella lähellä etten ole itsemurhaa tehnyt. Kaikesta pääsin yli ja lukiotkin suoritin hienosti. Sitten lähti taas alamäki. Seuraavan vuoden aikana meinasin tehdä itsemurhan kolmesti ja kerran meinasin toteuttaa yhden. Onneksi tiessä oli niitä tärinäjuttuja jotka herättivät mut todellisuuteen ennen kalliota ja oikaisin ratin.
Olen käynyt puhumassa psykologeille, psykiatreille, normilääkäreille ja ties mille kallonkutistajille. Terapiassakin oon ollut ehkä 7 vuotta. Kaikki nämä ovat helpottaneet oloa hetkeksi, mutta huono olo tulee aina vaan takaisin. Oon myös syönyt ainakin kolmea erillaista masennuslääkettä, joilla millään ei ole ollut kovin suurta vaikutusta. Jokainen on enemmänkin haitannut mm. (suht olematonta) seksielämää, päivärytmiä, särkenyt päätä, tappanut kaikki tunteet hetkeksi yms... Olen kohta 30v enkä tiedä onko syy epäonnistuneissa (max 3kk) parisuhteissa, koulussa, pillun saannissa, planeettojen asennoissa, jumalan suuttumisessa, jumalan olemattaolossa, kaverisuhteissa, yksinäisyydessä, ikäkriisissä, masentumisessa sosiaalisessa mediassa ja niiden älyttömissä odotuksissa ihmisestä, vai missä. Aina tämä olo vaan tulee takaisin.
Luulin päässeeni yli tästä olosta jo 10 vuotta sitten ja uudestaan 5 vuotta sitten, mutta nyt noin 10 vuotta myöhemmin tuntuu homma jo ihan mahdottomalta. En vaan kestä tätä oloa enää. En vaan tajua miksi en voi olla onnellinen tai tyytyä siihen mitä mulla on... Okei mulla ei ole masennuksen takia parisuhdetta, koulutusta, vakituista työtä, itseluottamusta, ystäviä, mutta kai mulla jotain edes on? Tai niin mulle on sanottu että kannattaa ajatella. Ihme kyllä en ole tässä ajassa edes alkoholisoitunut/alkanu käyttään huumeita ja osa-aikaisesti töissäkin oon ollut, mutta vaikeata se on ollut...
Nyt on taas (once again) kaikki tuntunut niin vaikeelta että stoppi on taas tulossa... Nyt HUOMATTAVASTI viisaampana ihmisenä osaisin tehdä sen itsemurhan oikeasti (jota oon viime kuukausina miettinyt liian paljon),mutta en tiedä että haluanko. Toisaalta en kyllä enää luota tähän systeemiin, kavereihin, vanhempiin, tai varmaan mihinkään muuhunkaan, mutta haluaisin vain jaksaa jatkaa.
Toivon vaan itseni puolesta että jaksaisin jatkaa enkä tekisi mitään tyhmää. Ehkä tämä osaltaan auttaa että kirjoittaa jonnekkin, vaikka välttämättä kukaan ei edes lue tai vastaa.
ps. Niin ja tän kirjotus meni vielä aamuun kun en vaan saanut nukuttua... :|
Olen käynyt puhumassa psykologeille, psykiatreille, normilääkäreille ja ties mille kallonkutistajille. Terapiassakin oon ollut ehkä 7 vuotta. Kaikki nämä ovat helpottaneet oloa hetkeksi, mutta huono olo tulee aina vaan takaisin. Oon myös syönyt ainakin kolmea erillaista masennuslääkettä, joilla millään ei ole ollut kovin suurta vaikutusta. Jokainen on enemmänkin haitannut mm. (suht olematonta) seksielämää, päivärytmiä, särkenyt päätä, tappanut kaikki tunteet hetkeksi yms... Olen kohta 30v enkä tiedä onko syy epäonnistuneissa (max 3kk) parisuhteissa, koulussa, pillun saannissa, planeettojen asennoissa, jumalan suuttumisessa, jumalan olemattaolossa, kaverisuhteissa, yksinäisyydessä, ikäkriisissä, masentumisessa sosiaalisessa mediassa ja niiden älyttömissä odotuksissa ihmisestä, vai missä. Aina tämä olo vaan tulee takaisin.
Luulin päässeeni yli tästä olosta jo 10 vuotta sitten ja uudestaan 5 vuotta sitten, mutta nyt noin 10 vuotta myöhemmin tuntuu homma jo ihan mahdottomalta. En vaan kestä tätä oloa enää. En vaan tajua miksi en voi olla onnellinen tai tyytyä siihen mitä mulla on... Okei mulla ei ole masennuksen takia parisuhdetta, koulutusta, vakituista työtä, itseluottamusta, ystäviä, mutta kai mulla jotain edes on? Tai niin mulle on sanottu että kannattaa ajatella. Ihme kyllä en ole tässä ajassa edes alkoholisoitunut/alkanu käyttään huumeita ja osa-aikaisesti töissäkin oon ollut, mutta vaikeata se on ollut...
Nyt on taas (once again) kaikki tuntunut niin vaikeelta että stoppi on taas tulossa... Nyt HUOMATTAVASTI viisaampana ihmisenä osaisin tehdä sen itsemurhan oikeasti (jota oon viime kuukausina miettinyt liian paljon),mutta en tiedä että haluanko. Toisaalta en kyllä enää luota tähän systeemiin, kavereihin, vanhempiin, tai varmaan mihinkään muuhunkaan, mutta haluaisin vain jaksaa jatkaa.
Toivon vaan itseni puolesta että jaksaisin jatkaa enkä tekisi mitään tyhmää. Ehkä tämä osaltaan auttaa että kirjoittaa jonnekkin, vaikka välttämättä kukaan ei edes lue tai vastaa.
ps. Niin ja tän kirjotus meni vielä aamuun kun en vaan saanut nukuttua... :|
Vastaukset 1
Vanhimmat
Varmaan auttoi rehellinen avautuminen, miltä kirjoittamishetkessä tuntui. Vaikuttaa että et ole löytänyt elämääsi tarkoitusta ja ei kaikille riitä että syö, hengittää, nai, on käy töissä, harrastaa. Vasta äskettäin olen saanut nähdä, että yksi ikäisesi koki ihan juuri noin. No itsemurhaa hän ei ole sanonut harkinneensa, löysi tasapainon ja rauhan kohdatessaan Jumalan. Ei ole tarkoitus että sen myötä kaikella normaalilla elämään kuuluvalla ei olisi arvoa ja ne tulisi jättää sivuun, mutta kun se perusjuju löytyy, niin masennus väistyy ja jaksaa ja jopa jaksaa innostua ja mennä eteenpäin.
Rukoile ja ala sisimmässäsi etsiä Elämän antajaa. Samaa olen itse kokenut. Ei kaikilla masennus ja paha olo juonnu aivokemiasta tai neuronien häiriöistä eikä myöskään menneisyyden kokemuksista.
Ne itsetuhoiset jutut jätä nyt ainakin tältä erää. Sinunkin ura voi vielä aueta.