Juoppolijat ovat yhteiskunnan alinta pohjasakkaa

säälittääpuolestanne

Se on vieläkin mysteeri, mikä saa ennen järkevästi käyttäytyvän ihmisen kokoontumaan yhteen alkoholia ylistävien ongelma-ihmisten seuraan vakipuliukon sossun maksamalle vuokraloukulle litkimään marketin halvimpia olutjuomia melkein joka ainoa päivä. Kai siinä on kyse ihmisellä jostakin yksinäisyydestä, että ihmisellä on niin huonot sosiaaliset vuorovaikutustaidot, että ainoat elämän merkittävät ihmissuhteet syntyy vain päihtyneenä yhtä typerien ihmisten seurassa.

Alkoholi tavallaan antaa lohduntunteen saamattomalle ihmiselle, joka ei muuten pärjää ihmisten kanssa erilaisissa tavallisissa ihmisten harrastuksissa, esim. urheilu, metsästysseura, ompeluseura, teatteri, jne. jne..

27

1131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiljujjdgf

      Kännissä on parasta.Hyvää kiljua!

    • Kyllähän sitä voi yhdistää alkoholin ja harrastuksen. Esim useasti olen käynyt ton mun avokin kaa kalastamassa ja samalla juopotellut. Nytkin käytiin vasta toissa päivänä metikössä retkellä ja laitettiin sinne kunnon pulileiri pystyyn. Samalla tietty juopottelin kun istuttiin nuotiolla ja vähän paistelin makkaraa. Nytkin ajattelin käydä salen kautta ja mennä taas ulos harrastamaan eli auton kimppuun. Niitä on mukava humalassa purkaa ja kasata,sitten selvinpäin käydään kokeileen että oliko onnistunut joku juttu mitä nyt milloinkin värkkää

    • pääsee.jos.tahtoo

      Myös: Mitä ihmisen päässä oikein hyrrähäärää kun se ostaa kalliin tupakki-askin ja alkaa poltteleen. Nikotiini tekee erittäin vahvan riippuvuuden.
      Moni pääsee tupakka-addiktistaan sinnikkyydellä eroon. Kaikille se ei enää onnistu. Viinasta ja tupakasta koituu paljon ongelmia.

    • Naapurinhellevi

      Tiedän kunnan vuokratalon, jonka yhdessä askissa asuu hurmaavan sivistyneitä sontaseppoja. Joukossa on entisiä opettajia, virkamiehiä, yrittäjiä ja ekonomeja. Kaikkia heitä yhdistää sammumaton jano ja yhteinen huumorintaju. Luukussa on yksi vessa, jossa juoma valmistuu ja asiat hoituvat. Aina silloin tällöin perheenisä lähialueelta tipahtaa mukaan remmiin, jolloin sontasepot juovat Alkon ja marketin juomia,kunnes luottokortti kuoletetaan. Heitä ei saa häädettyä ja yhteiskunta maksaa kaiken , myös kotihälytykset ja ambulanssit. Suomi on rikas valtio.

    • mulla.kilisee

      Vai alinta pohjasakkaa. Minulle tulee päivittäin vastaan somessa erilaisia uutisia alkoholiin liittyen vaikka yritän niitä erilaisin keinoin väistellä, keksiä tekniikoita välttäkkseni ne. Mutta mitä sanotte tästä yhdestä monista alkoholiuutisista.
      - Margaret Rhodesin, kuningatar Elisabetin serkun, mukaan kuningatar nauttii joka päivä saman määrän alkoholia. Elisabet, 91, juo lasin giniä ja Dubonnetia sitruunan ja jäiden kera ennen lounasta. Lounaan kanssa kuningatar Elisabet nauttii lasin viiniä, lounaan jälkeen martinin ja illalla lasin samppanjaa.
      http://www.iltalehti.fi/kuninkaalliset/201708022200299752_kg.shtml

      • Anonyymi

        ainahan alkoholistit hakee "vertaistukee" omalle pohjattomalle juomiselleen . . .


    • Ostarinkuningatar

      Miksi suomalaisten sontaseppojen annosmäärät suurenevat, kunnes päätyvät aseman nurkille, katkolle ja kadulle?
      Olisiko suomalaisten sontaseppojen älykkyysosamäärä liian matala moderniin yhteiskuntaan? Olisiko maastakarkoitus tai kaikkien tukien evääminen sontasepoilta oikea ratkaisu, sillä sontasepon elättäminen aiheuttaa vain kärsimystä läheisilleen.

    • Kasvinviljelijä

      Hyvä, että saamme geneettisesti raitista ja työtä pelkäämätöntä matalaan palkkaan tyytyväistä työvoimaa maahanmuuttajien ansiosta.

    • UPPPISTA

      Muistutus taas perjantai-illan tuuripulsuille!!!!!!!!!!!!!!

    • Onneniijupuneetjo

      Öööh, eikö tämä olisi luulunut profetiat - palstalle?

      • säälittääpuolestanne

        Aloitus kuuluisi Suomen baarien kaikille ilmoitustauluille, mutta kun näillä olutsiepoilla ei ole sielläkään varaa käydä nähdäkseen tämän, koska joka toinen päivä pitää saada halvat kännit, niin he tyytyvät lorvimaan vakipulsun kerrostaloasunnossa kajarit paukkuen 80-luvun hittibiisejä ja imeskellen marketin halvinta käytettyä viljalitkua.


    • Äitipuoli

      Yleensä siellä juopon luukussa on yksi hampaaton alholisti luuska, joka imeskelee, kun pulsut ryystävät kotiviiniä. Lapset katsovat touhua sivusta. Näitä lusmuja elätetään sossun rahoilla.

    • Anonyymi

      Niinpä, Matti Nykänen, Mika Myllylä ja sadat ja tuhannet muut urheilija-alkoholistit ovat tietenkin vain poikkeus?

      • Anonyymi

        Eivät todellakaan.

        Juoppo saattaa tervehtyä ja mennä oikeisiin töihin. Urheilijajuopon tapauksessa näin tuskin tapahtuu.


    • Anonyymi

      Oletko koskaan miettinyt miksi näin on?

      dopamiini alittuu ja kaikki saa uuden kuvan...
      Oletko ikinä nähnyt kun Amfetamiini hirmu vetää övereistä nollat...

      Sanonpahan vaan että verta oli seinällä.

      "Järkevästi käyttäytyvä ihminen" katoaa kun puhutaan addiktista.

      Se miten pitkälle tipahtaa riippuu vähän siitä missä mennään ja ihmisestä itsestään.

      Minä olin vain menossa järveen... joku muu saattaa puukottaa toista.
      Mutta intensiteetti tulee muistaa.

    • Anonyymi

      kun puhutaan tästä ongelmasta niin perhana soikoon puhutaan eikä halveksita.

      kaikilla ei pää toimi samalla tavalla.

      • Anonyymi

        Grogilasissa hiljalleen sulavia jäitä joukossaan paksuja siivuja rommitynnissä kypsyttä viskiä, huulilla hedelmäiset sokerin suudelmat, kirpeä maksullisen naisen maku reisien puristuksessa. Takkatulen äärellä, nousuhumalan unelmissa sydän täynnä odotusta, uimahousujen pullistuen kuiskien entisten heilojen puhelinnumeroita niin minä nostan grogilasini huulilleni ja tunnen kuinka elämä valuu taas 1.hoitsun pohjattomaan kitaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Grogilasissa hiljalleen sulavia jäitä joukossaan paksuja siivuja rommitynnissä kypsyttä viskiä, huulilla hedelmäiset sokerin suudelmat, kirpeä maksullisen naisen maku reisien puristuksessa. Takkatulen äärellä, nousuhumalan unelmissa sydän täynnä odotusta, uimahousujen pullistuen kuiskien entisten heilojen puhelinnumeroita niin minä nostan grogilasini huulilleni ja tunnen kuinka elämä valuu taas 1.hoitsun pohjattomaan kitaan

        Minun huulilleni nousee vain pulsukaverin vehje
        Asd


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun huulilleni nousee vain pulsukaverin vehje
        Asd

        Tänä yönä loistava fiilis. Grogilasin helistessä öisen järven heijastuessa lasin läpi nuoren notkean naisen odottaessa löylyn lämmössä... taidan siemaista väliin viagraa. Tunnen olevani elossa vain nousuhumalassa toki lääkekaapistani löytyy aamuksi apua. Viski tekee kielen pitkäksi notkeaksi ja pakahtuneen tunteen uikkareihin, parantaa makuaistia...alle 30 v naiset pitöisi kieltää..paitsi joskus grandmanosastolle erehtynyt itsekin...kilju lievittää naisen tuskaa asd ellei nobea saatavilla... itse pidän pitkään kypsyneestä viskistä kuten myös naisten reisien välistä..1.hoitsu ps. Tästä ei nousu humala parane ja aamulla terveellisesti mansikkamehua ehkä siivu lääkepirtua...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänä yönä loistava fiilis. Grogilasin helistessä öisen järven heijastuessa lasin läpi nuoren notkean naisen odottaessa löylyn lämmössä... taidan siemaista väliin viagraa. Tunnen olevani elossa vain nousuhumalassa toki lääkekaapistani löytyy aamuksi apua. Viski tekee kielen pitkäksi notkeaksi ja pakahtuneen tunteen uikkareihin, parantaa makuaistia...alle 30 v naiset pitöisi kieltää..paitsi joskus grandmanosastolle erehtynyt itsekin...kilju lievittää naisen tuskaa asd ellei nobea saatavilla... itse pidän pitkään kypsyneestä viskistä kuten myös naisten reisien välistä..1.hoitsu ps. Tästä ei nousu humala parane ja aamulla terveellisesti mansikkamehua ehkä siivu lääkepirtua...

        kaakelin haju tuoksuu vessasta... kaveri kaakeloi vahingossa saunan lauteille. Kiljumukien kolahdellessa kumeasti yhdymme kanssatovereiden kanssa yhteiseen petting-hetkeen, koska naista ei ole. Tyhjän jääkaapin kelmeä valo tuijottaa ja aamulla taas uusi maksusitoumus Kelalta. Lauteiden puhdistamiseen ekstramaksusitoumus. Ryypiskelyputken jälkeen 1hoitsu menee takaisin kesälomalta töihin ansaitsemaan meille rahaa, joten ei hätää. Ikiliikkuja on keksitty. Pitäisiköhän hakea Nobelin palkinto kotiin?

        as f


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kaakelin haju tuoksuu vessasta... kaveri kaakeloi vahingossa saunan lauteille. Kiljumukien kolahdellessa kumeasti yhdymme kanssatovereiden kanssa yhteiseen petting-hetkeen, koska naista ei ole. Tyhjän jääkaapin kelmeä valo tuijottaa ja aamulla taas uusi maksusitoumus Kelalta. Lauteiden puhdistamiseen ekstramaksusitoumus. Ryypiskelyputken jälkeen 1hoitsu menee takaisin kesälomalta töihin ansaitsemaan meille rahaa, joten ei hätää. Ikiliikkuja on keksitty. Pitäisiköhän hakea Nobelin palkinto kotiin?

        as f

        alkoholi tuhoaa myös aivosoluja, kaiken fyysisen lisäksi.


    • Anonyymi

      Onnistuu se vieraassakin porukassa sekä myös yksin. Riittää kun raitis vaimoni on kaverina.
      Tämä sontaseppo hörppi vajaan kahden vuoden takaisella kansainvälisellä AI-risteilyllä viikon aikana rannekkeelle 65 annosta alkoholia. Satamapaikoissa lisää noin 30 mutta ne olivat suurimmalta osin olutta.
      Klo 9:n jälkeen aamiaiseksi puolikarvahatullista paistettua pekonia ja kaksi paistettua kananmunaa. AI-tarjoilu alkoi klo 10.
      Tasaista tankkausta ravinnon ja nesteen suhteen. Nukkumaan klo 22 - 23 tietämissä.
      Virallinen omatuntoni ( = raitis vaimoni ) ei nähnyt tavassani huomauttamisen aihetta.

    • Anonyymi

      Yhden konferenssin nettisisivuilla oli linkki "submission". Yllätyin positiivisesti että akateemisissa piireissä on samoja mielenkiinnon kohteita jakavia ihmisiä ja olen nyt kuukauden ajan lähettänyt kaikille konferenssin järjestäjille laadukkaita aalistushoomoeroottisia fantasioita, joita olen tällekin palstalle kirjoittanut melkoisen pinon tässä vuosien sisään.

      Yksikään ei ole vastannut. Pitääkö tässä vain lisää yrittää lähettää niitä vai onko tämä joku valemediasivusto?

      -asd

    • Anonyymi

      Istuin bussissa matkalla ostamaan pari xstra-lonkeroa pullonpalautuskuiteilla. Kuskiin upposi taas "kännykkä hajosi" -selitys. Eihän se raukka ees tiedä ette saa edes pankkikorttia näillä luottotiedoilla ":D

      RIIBULINEN moottoroitu pitkulainen esine surisi oikeassa paikassaan ja kanssa matkustajat eivät olleet siitä tietoisia. Tämä huvitti kovasti ja nauroin katkerakseni, mikä tas sai aikaan sen, että kuusset rpmahtivat virttyneisiin college-housuihini.

      Koko muu matkustajisto poistui seuraavalla pysäkillä keskellä metsää, jossa yleensä ei poistu kukaan.

      Elämäntyylini on hyvää. Yksityinen bussi ja bussikuski ilmaiseksi, matkan päässä odotti pari lonkeroa. Kassallakin kaikki päästävät ohi. Ja on syytäkin, että ehtii vielä sossuunkin tänään satuilemaan.

      Asd

    • Anonyymi

      Krapulakauhu pukkaa, rapsutanko sikaa vai koiraa? Kumpikin löytyy naapurista! Pulsukaveri lähti pakoon imutteluyrityksiäni

      asd

    • Anonyymi

      Ei vaan huumeen käyttäjät alkoholi on suht viatonta.

    • Anonyymi

      Minusta 'Juoppolijat' eivät olet niin pahoja, kuin aidon Kylmiksen kaltaiset manipuloivat psykopaatit, jotka yrittävät värvätä näistä onnettomista, elämänsä kadottaneista, sotureita Suomen islamisoitumista vastaan.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      172
      4990
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      15
      1600
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1585
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1441
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1253
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      93
      1046
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      48
      1026
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      932
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      178
      889
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe