Onko tällä forumilla tai jossain muualla käyty asiallista keskustelua trafin eli ns liikenteen turvallisuusviraston mielivaltaisesta ajoneuvon eli auton käyttöverosta.
Mielivallalla tarkoitan sitä silmitöntä rahastusta jonka kohteeksi minun autoni vuosimallia 1998 on joutunut vuosittain nousevan verotaakan takia. Noin €30:- - 50:_ nousu vuositasolla. Tänä vuonna € 450: ja ensi vuonna yli 500:-.
Annetaan ymmärtää että maksu perustuu kokonaismassaan ja päästöihin.
Jos tuo on peruste niin se on täysin puolueellinen mm minun tapauksessani koska ajan nykyään noin 5000km vuodessa. Ostin aikanaan autoni uutena velkarahalla ja olen sitä huolellisesti hoitanut ja huollattanut ja kokonais km kertymä on tänään 168000km. Puhutaan hiilidioksidi päästöistä ja maksu sen perusteella. Näen näin että 5000km/vuosi on vähemmän kun 35000km/ vuosi. Eli tässä verossa ei ole mitään järkevää perustetta. Sellaisia ihmisiä rangaistaan jotka haluaa pitää autostaan hyvää huolta ja ajavat vähän. Olen eläkkeellä enkä koskaan pysty ostamaan uutta vähäpäästöisempää autoa ja miksi ostaisin koska nykyinen autoni 2700cc lohkolla pyörittää akseleita vielä toiset 19vuotta jos vain kori kestää.
Kyseinen vero pitää ehdottomasti saada kilometriperusteiseksi ja on erittäin tärkeää että seuraavien vaalien alla tapaan ehdokkaita jotka lupaavat hoitaa asian.
Olen varma että en ole tämän harmini kanssa yksin. Miten tämä yhteiskunta tuli yleensäkään toimeen ennen moista trafia jossa on johtajia johtajien perään toinen toistaan korkeammalla palkalla ja mikä vastuu heillä kenelläkään on. Miten trafi esim kunnostaa keräämällään sadoilla miljoonilla suomemme teitä, siltoja,,,,
Luulen että ei näitä rahoja ohjata teiden kunnossapitoon vaan pakolaisten hyysäämiseen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.