Ahtaasta portista löytäjän iloon

H_Einolalainen

Jumalan valtakunnan portilla on Jumalan palvelijoita sitä varten, että he ovat valmiita saarnaamaan katuvalle syntiselle kaikkien syntien anteeksiantamuksen.
Mieleeni on jäänyt rakkaan puhujaveljen saarna noin kahdenkymmenenviiden vuoden takaa. Siinä hän puhui kauniisti siitä, että Jumalan valtakunnan porttia pidetään auki. Hän korosti sitä, että uskominen on vapaaehtoinen asia. Portista saa vapaasti tulla ja käydä sisälle.

Valitettavan usein etsivä ihminen ensiksi eksyy ajattelemaan portin ahtautta. Onkin totta, että portista ei mahdu, ellei ihminen luovu kaikesta siitä, mikä erottaa hänet Jumalasta.

Ahtaasta portista Jumalan valtakuntaan

Jumala voi herättää ihmisen omantunnon. Tällöin hän alkaa huomata, että hänen omallatunnollaan ei ole ainoastaan yksittäisiä syntejä, vaan että koko hänen elämänsä suunta on väärä (KO 1948, 70). Hän on kulkemassa laveaa tietä, joka vie kadotukseen.

Ihminen, jonka Jumala on pysäyttänyt, alkaa miettiä omia mahdollisuuksiaan pelastukseen. Jumalan herättämä ihminen näkee vain kaksi vaihtoehtoa. Hän voi joko jatkaa nykyistä lavean tien kulkemista, jonka päämääränä on kadotus tai sitten nöyrtyä myöntämään oman syntisyyden ja uskoa kaikkien syntien anteeksiantamuksen evankeliumin Jumalan valtakunnasta. Pelastuksen kannalta ainoaksi mahdollisuudeksi jää pyrkiä ahtaasta portista sisälle.

Ahtaalla portilla on Jumalan palvelijoita sitä varten, että he ovat valmiita saarnaamaan katuvalle syntiselle kaikkien syntien anteeksiantamuksen. Raamatun mukaan ihminen saa ”lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi”. (Room. 3:24–25.)

Kaita tie vie iankaikkiseen elämään

Sielunvihollinen on aina halunnut tehdä uskomisen vaikeaksi asiaksi. Se ei antaisi ihmisen luopua syntielämästä eikä omasta vanhurskaudesta ja nöyrtyä parannukseen. Sielunviholliselle on tyypillistä, että hän alkaa kertoa kaikesta siitä, mitä ihminen menettää, jos hän nöyrtyy parannukseen ja menee sisälle ahtaasta portista. Menetysten lisäksi vihollisen mielestä pelastuvien joukko on liian pieni.

Päivän evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että vain harvat löytävät ahtaan portin ja kaidan tien, joka vie elämään. Ne, jotka ovat vastaanottaneet evankeliumin, ovat kokeneet Jumalan valtakunnan löytämisen iloa. Heidän kohdallaan on toteutunut Raamatun lupaus: ”Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen” (2. Kor. 7:10). Ei käykään niin kuin vihollinen saarnasi, että parannuksen tehtyään ihminen menettää ystävät ja kaikki hyvät asiat, joita elämässä on ollut.

Jeesus opetti, että ”jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän” (Matt. 19:29).

Nimi elämänkirjassa taivaassa

Ajalliset lahjat ovat meille tärkeitä, mutta tärkeintä on Jumalan valtakunnan etsiminen. Kaidan tien kulkija, Jumalan lapsi, saa kokea että ”Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa” (Room. 14:17).

Saamme iloita siitä, että Pyhä Henki todistaa sydämessämme, että olemme Jumalan lapsia ja nimemme on kirjoitettu elämän kirjaan taivaassa. Saamme kokea, että ”tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden” (2. Kor. 4:17).

34

498

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • cosserowa

      Avaus = vanhoillislestadiolaista ROSKAA!

      • Aloittajahan

        puhuu asiaa.


      • Kalevilla_on

        vaikeaa, kun täällä ei enää ole ketään.


      • vakikävijä

        Eipä tähän aikaan kovin paljon ole täällä kirjoittelemassa.


      • avaus.on.vl-valhetta
        Aloittajahan kirjoitti:

        puhuu asiaa.

        Avaus on selvästi vl-valehtelijan tekstiä:

        "Jumalan valtakunnan portilla on Jumalan palvelijoita sitä varten, että he ovat valmiita saarnaamaan katuvalle syntiselle kaikkien syntien anteeksiantamuksen."

        "rakkaan puhujaveljen saarna"

        "Jumalan valtakunnan löytämisen iloa. "

        Jumalan valtakunta tarkoittaa avauksessa vanhoillislestadiolaista herätysliikettä.


    • """Jumalan valtakunnan portilla on Jumalan palvelijoita sitä varten, että he ovat valmiita saarnaamaan katuvalle syntiselle kaikkien syntien anteeksiantamuksen."""

      Missä on Jumalan valtakunnan portti?

      Luuk. 17:

      ##20. Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,

      21. eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä". ##

      • portinvartijoita

        "Ahtaalla portilla on Jumalan palvelijoita sitä varten, että he ovat valmiita saarnaamaan katuvalle syntiselle kaikkien syntien anteeksiantamuksen"???

        Eiköhän tilanne ole se, että ahtaalla portilla on vl-saarnaajia, jotka eivät päästä Jumalan valtakuntaan sisälle muita kuin vl-läisiä!!!


      • Suviseuroissa
        portinvartijoita kirjoitti:

        "Ahtaalla portilla on Jumalan palvelijoita sitä varten, että he ovat valmiita saarnaamaan katuvalle syntiselle kaikkien syntien anteeksiantamuksen"???

        Eiköhän tilanne ole se, että ahtaalla portilla on vl-saarnaajia, jotka eivät päästä Jumalan valtakuntaan sisälle muita kuin vl-läisiä!!!

        Jumalan valtakuntaan ainakin kutsuttiin kaikkia. Niin kuin aloituksessakin.


      • ahdasportti
        Suviseuroissa kirjoitti:

        Jumalan valtakuntaan ainakin kutsuttiin kaikkia. Niin kuin aloituksessakin.

        Taas vään.
        Suviseuroissa kutsuttiin vain vl-läisten johtamiin rukoushuoneyhdistyksiin.


      • aikakuluu_
        ahdasportti kirjoitti:

        Taas vään.
        Suviseuroissa kutsuttiin vain vl-läisten johtamiin rukoushuoneyhdistyksiin.

        Erehdyt pahasti. Se kutsu koski myös sinua , Kesitasta ja Melperiä.


    • Ilonmiel

      Ahdistavaa iloako?

    • JeesuksenTarkoittama

      Jumalan valtakunnassa ei lisäännytä:

      (Matt.5.) "Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'.
      28. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista/vaimoa himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa".

      Luuk.20:34 Jeesus vastasi heille: "Tässä maailmassa otetaan vaimo ja mennään vaimoksi. 35 Mutta tulevassa maailmassa ne, jotka on katsottu ylösnousemuksen arvoisiksi, eivät enää mene naimisiin. 36 He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkelien kaltaisia. He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia".

      Ilm.20:6-7 6 "Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa..

      "Ahtaasta portista" käyvillä on mies ja nainen yhtä, kuten Kristuksessa. (Gal. 3:28) - "Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa".

    • Tyhmää kopiointia sekulaarilta kirjoittajalta.

      Missä Raamatussa ihminen saarnaa toiselle synnit anteeksi. Se on niitä saatanan leikkejä, joiden kainaloon SRK on luisunut.

      Kopioin erään VL puhujan tekstejä; Siinä hän puhui kauniisti siitä, että Jumalan valtakunnan porttia pidetään auki.

      Minkä Jumalan Valtakunnan portti? Eihän Jumalan valtakunta ole vielä tullut, mutta saatanalla on jopa Jumalan antama rajattu valta toimia ihmisten pään menoksi ja siihen ansaan tuollaiset kirjoittajat kuuluvat.

      Etkö tajua, että Jumalan TULEVAA VALTAKUNTAA johtaa Jumala, eikä pedofiili valehtelevat lahkolaiset ihmiset.

      Totta kai usko vapaata toimintaa, ei niitä SRK voi omia eikä rajata, koska ei ole vielä itsekään löytänyt uskoa Jeesukseen, joka on uskon fokus.

      Teille portti on vain portti lahkoonne, SRK;hon ja te leikitte sillä ahdasta porttia, joka todellisuudessa on ahdas teille, jopa niin ahdas, ettei uskalla tunnustaa Jeesusta kaikkivaltiaaksi, sillä juuri Hän on portti ja samalla tie.
      Joh. 14:6
      Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

      Kuitenkin tämän päivän kristityistä on yli miljardi löytänyt portin ja tien.

      Vain usko Jeesukseen pelastaa, jota ei tee usko Jumalaan, eikä myöskään usko SRK;hon.

      >>Pelastuksen kannalta ainoaksi mahdollisuudeksi jää pyrkiä ahtaasta portista sisälle.** Pelastuksen kannalta vain usko JEESUKSEEN PELASTAA, EI portti.

      Toit esille Room. 3:24–25, mutta teksti unohtui, ja samaan kontekstiin kuuluu myös jae 26;
      24 mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi
      25 Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta,
      26 mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen.

      Missä siinä on portti, ei missään, mutta on fokus; hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen.
      Tuota et kehdannut laittaa esille.

      Toistan vielä, kerrotko missä Raamatussa ihminen saarnaa toiselle synnit anteeksi.

      Sielunvihollinen on tehnyt jo uskonne vaikeaksi, ette usko Jeesusta Kaikkivaltiaaksi Herraksi.

      Tuota lopun soopaa, en jaksa enää kommentoida. Melko fariseuksia olette.

      • Luepa_Heprea-

        laiskirje ajatuksen kanssa. Ja jos mahdollista tohtori Keijo Nissilän ohuehko kirja, jossa kirjettä on kommentoitu. Kirjanhan saa vaikka kirjastosta.


      • Luepa_Heprea- kirjoitti:

        laiskirje ajatuksen kanssa. Ja jos mahdollista tohtori Keijo Nissilän ohuehko kirja, jossa kirjettä on kommentoitu. Kirjanhan saa vaikka kirjastosta.

        Hebrealaikirje on hebealaisille, sain sen 10 vuotislahjaksi aikoinaan Isältäni, joten olen käynyt sen läpi aika ajoin, vuosien aikana.

        Muuten, onko Nissilä hebrealainen, eli israelilainen?


      • Käsittääkseni
        Kesitas kirjoitti:

        Hebrealaikirje on hebealaisille, sain sen 10 vuotislahjaksi aikoinaan Isältäni, joten olen käynyt sen läpi aika ajoin, vuosien aikana.

        Muuten, onko Nissilä hebrealainen, eli israelilainen?

        Nissilä on aito Jumalan valtakunnan asukas. Hänen puheensa voi kuunnella... hetkinen, katson löydänkö...


      • exhulluntai

        Sinä helluntaiperkele et sitten tajua mitään Raamatusta, kun toistat tuota mantraasi tulevasta Jumalan valtakunnasta. Kuitenkin Jeesus sanoo:
        Matt. 6:33
        Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
        Sanoisiko Hän noin, jos pitäisi etsiä jotain, joka on tuleva?
        Etkö tiedä helluntaihieroja, että Jumalan seurakunta on aina ollut maan päällä.


      • Valitettavasti
        Käsittääkseni kirjoitti:

        Nissilä on aito Jumalan valtakunnan asukas. Hänen puheensa voi kuunnella... hetkinen, katson löydänkö...

        en mistään löytänyt yhtään Keijo Nissilän saarnaa. Jos jaksaisi kaivaa Kesäseuraradion ohjelmista, siellä hän esiintyy useitakin kertoja.

        No ei se mittää - - - kuuntelepa Kesi täältä Porin Suviseuroja:

        http://www.suviseurat.fi/2017/vieraille/ohjelma/torstai/

        Siellä on heprealaisia pilvin pimein... Klikkailet vain eri päivien kohdalle ja valitset sieltä minkä tahansa seurapuheen niin aina viitataan Heprealaiskirjeeseen. Tarkkuutta vain!


      • Valitettavasti kirjoitti:

        en mistään löytänyt yhtään Keijo Nissilän saarnaa. Jos jaksaisi kaivaa Kesäseuraradion ohjelmista, siellä hän esiintyy useitakin kertoja.

        No ei se mittää - - - kuuntelepa Kesi täältä Porin Suviseuroja:

        http://www.suviseurat.fi/2017/vieraille/ohjelma/torstai/

        Siellä on heprealaisia pilvin pimein... Klikkailet vain eri päivien kohdalle ja valitset sieltä minkä tahansa seurapuheen niin aina viitataan Heprealaiskirjeeseen. Tarkkuutta vain!

        Minäkö? Miksi, eihän teillä ole muuta kun näennäinen; - Synnit anteeksi suksen nimessä ja veressä.


      • exhulluntai kirjoitti:

        Sinä helluntaiperkele et sitten tajua mitään Raamatusta, kun toistat tuota mantraasi tulevasta Jumalan valtakunnasta. Kuitenkin Jeesus sanoo:
        Matt. 6:33
        Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
        Sanoisiko Hän noin, jos pitäisi etsiä jotain, joka on tuleva?
        Etkö tiedä helluntaihieroja, että Jumalan seurakunta on aina ollut maan päällä.

        Niin, etsikää?


      • kukanoitajaksaa
        exhulluntai kirjoitti:

        Sinä helluntaiperkele et sitten tajua mitään Raamatusta, kun toistat tuota mantraasi tulevasta Jumalan valtakunnasta. Kuitenkin Jeesus sanoo:
        Matt. 6:33
        Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
        Sanoisiko Hän noin, jos pitäisi etsiä jotain, joka on tuleva?
        Etkö tiedä helluntaihieroja, että Jumalan seurakunta on aina ollut maan päällä.

        etkö sinä luupää tajua että Jumalan seurakunta ja Jumalan valtakunta on kaks eri asiaa!!?

        JUmalan valtakunta on sitten kun HÄN hallitsee ja kaikki muut kumartavat Häntä, tajsusitko !!
        Näetkö sellaisen jo toteutuneen edes siellä oulussanne!!

        no et tietenkään kun teille ei mitään tervettä koskaan opeteta tiesitkö sitäkään no et tietenkääntiennyt!


      • vl-punainen.lanka
        kukanoitajaksaa kirjoitti:

        etkö sinä luupää tajua että Jumalan seurakunta ja Jumalan valtakunta on kaks eri asiaa!!?

        JUmalan valtakunta on sitten kun HÄN hallitsee ja kaikki muut kumartavat Häntä, tajsusitko !!
        Näetkö sellaisen jo toteutuneen edes siellä oulussanne!!

        no et tietenkään kun teille ei mitään tervettä koskaan opeteta tiesitkö sitäkään no et tietenkääntiennyt!

        Älä yritä opettaa vanhoillislestadiolaiselle Raamatun totuuksia.

        Henkilö, jolle vastasit ja valtaosa muistakin vanhoillislestadiolaisista noudattaa arvostetun vl-puhujan ohjetta:

        "Tässä ei raamatuita tarvita!"


      • vl-punainen.lanka kirjoitti:

        Älä yritä opettaa vanhoillislestadiolaiselle Raamatun totuuksia.

        Henkilö, jolle vastasit ja valtaosa muistakin vanhoillislestadiolaisista noudattaa arvostetun vl-puhujan ohjetta:

        "Tässä ei raamatuita tarvita!"

        Oikeassa olet, ei he hevillä tajua, eivät edes lue Raamattua.
        Mutta on huomioitava se, että nuori polvi alkaa olemaan jo lähellä Raamatun punaista lankaa, Jeesusta Kristusta.
        Se on hyvä.


      • Joo_se_on_hy-
        Kesitas kirjoitti:

        Oikeassa olet, ei he hevillä tajua, eivät edes lue Raamattua.
        Mutta on huomioitava se, että nuori polvi alkaa olemaan jo lähellä Raamatun punaista lankaa, Jeesusta Kristusta.
        Se on hyvä.

        vä. Mutta sinun kannattaisi ensisijaisesti huolehtia oman sielusi autuudesta ja kiirehtiä parannuksen askelille. Kempeleessä se olisi helppoa kun Jumalan lapsia on melkein joka toisessa töllissä.


      • Joo_se_on_hy- kirjoitti:

        vä. Mutta sinun kannattaisi ensisijaisesti huolehtia oman sielusi autuudesta ja kiirehtiä parannuksen askelille. Kempeleessä se olisi helppoa kun Jumalan lapsia on melkein joka toisessa töllissä.

        Sieluni, sekä Jeesuksessa oleva ruumiini ei tarvitse vähä- uskoisten, kuten Kempeleen RY;N huolehtimista.
        Pyri samaan.
        Kempeleen Ry;llä suunitellaan vain busines- keikkoja, ja etsitään maksajia.


    • milloinheräätte

      Onko rasittavampaa porukkaa tässä maassa kuin nuo veeällät ja lestalaiset yleensä, jotka leikkivät uskovaista ja samalla eivät tunne Raamattua ei sitten yhtään mitään sieltä.

      Muutama tuhanteen kertaan seuroissaan hoettu fraasi on jokaisella mielessä ja siinä se on sitten kaikki.

      ..saanko minäkin vielä uskoa, eikä ole aikomustakaan ojentua Raamatun mukaan!

      ...synnit anteeksi...nimessä ja ...ssä ja eikun uutta tekemään saman tien.

      ...usko syntisi anteeksi jne... kaikki Raamatulle vierasta tulta eikä aikomustakaan oikaista oppia ja vaellusta, ei mitään muuta kuin väkeä väännetään lisää ja kiipeillään yhteiskunnan rappusia niin ylös kuin pääsee.

      ja samalla ollaan olevinaan se jumalan valtakunta voi hyvänen aika millaista voikin olla!

      • Kuuntelepa_täs-

    • vlturku

      ""Etkö tiedä helluntaihieroja, että Jumalan seurakunta on aina ollut maan päällä."

      On ollut ja on yhä, mutta se ei olekaan mikään rajattu seurakunta (vanhoillislestadiolaisuus), vaan kaikki ne, joissa on Herran henki eli Pyhä Henki, ja seuraavat Jeesusta Kristusta, seurakuntajohtajansa jalan jäljissä ja odottavat todellisen näkyväisen Jumalan valtakunnantuloa.

      • Onko tukea Raamatusta?


      • Kesitas kirjoitti:

        Onko tukea Raamatusta?

        Pitäisikö kaikkitietävälle olla sellaistakin .
        -


      • teuta01 kirjoitti:

        Pitäisikö kaikkitietävälle olla sellaistakin .
        -

        Teuta.
        Oletko Sinäkin sille lingalle luisunut, että voi puhua, kuten ihminen, jolla ei ole ala- leukaa ollenkaan Vl jumalien valtakunnasta sekä ylipäätään uskon asioista, pystymättä kertomaan, missä se on Jumalan Sanassa.

        Näin toimii vain lahkolaiset.


    • vlturku

      ""Onko tukea Raamatusta?""

      Aina on tukea Raamatusta:

      Luuk. 17:21
      eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".

      • vlturku, kirjoittaa asian joka moni vl ei ole vielä käsittänyt. Näin Raamatussa opetetaan. Moni muu vl ei ilmeisesti tietää raamatunpaikan.


      • rauhansanalainen kirjoitti:

        vlturku, kirjoittaa asian joka moni vl ei ole vielä käsittänyt. Näin Raamatussa opetetaan. Moni muu vl ei ilmeisesti tietää raamatunpaikan.

        Näin on. Tällä lauseella kumotaan kokonaan se, että se olisi Lestadiolaisuudessa, ei se on uudestsiyntyneissä ihmisissä, joita taa VL ei ole.

        Kes.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      3020
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      300
      1717
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1597
    4. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1417
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1411
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1149
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1077
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      337
      923
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      264
      895
    Aihe