Perheenlisäystä Martinalle

Ennustan että Martinalle tulee perheenlisäystä ensi kevään korvalla. Naama on sen näköinen. Kulahtanut. Voi olla toki rasituksestakin . Saa nähdä osuuko oikeaan.
251993
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Mistä rasituksesta? Eiköhän matami ole lomalla suurimman osan ajastaan, vaikka väittää joka ikisessä mahdollisessa käänteessä, kuinka hän ahkeroi, töitä niin hirveesti, kone aina auki, kun sillä hän raataa kukonlaulun aikaan aamusta.
En laske työnteoksi kuntosaleilla tai lenkeillä käymistä yms.
Mutta: Stefanin täysin muuttuneesta käyttäytymisestä voisi kyllä päätelläkin pikku stefumaran olevan itusena jo tuloillaan.

Äänestä

entä jos maailmaan pulahtaa pikku hanski.

Äänestä
  • Mitä uutta? Eihän Vichykään ole Eskon lapsi.

    Äänestä

"Mulla on ollut seesteistä ihan koko ajan"

Ja tätä on Maran seesteinen elämä:
- Seiska: "Myöhemmin päivällä ohjelman kuvaustauolla Hannes ja Martina yltyivät avoimesti hempeilemään. Hannes muun muassa painoi päänsä Martinan rintoja vasten, mistä tämä ei ollut moksiskaan vaan hihitteli Hanneksen vierellä valtoimenaan."
"...kaksikolla oli Sieravuoressa käytössään yhteinen mökki"
- IL: "Voin vahvistaa teille, että olemme eronneet Martinan kanssa, Stefan Therman viestitti "
- Mara itse; "Elämä on liian lyhyt voimaan huonosti riidellen. Rohkeutta ja voimaa näihin päiviin", "Tulin kattoo uutta kotia mulle ja tytöille"
- Seiska: "Vip-käsirysystä video: Martina Aitolehti potki järjestysmiehiä, runteli ensin Sofia Belórfia",
- IL: "Martina Aitolehdestä jo kaksi pahoinpitelyepäilyä"
- Hymy "Martina ui jälleen ulosottomiehen vanavedessä. Useita juttuja on päätynyt ulosottoon viime ja tämän vuoden puolella"

Äänestä
  • Ihmettelin samaa "seesteistä" jossain lööpissä..Ajattelin, ettei Martina taida tietää, mitä sana seesteisyys tarkoittaa.

    Sehän ei sinänsä ole mikään ihmettelyn aihe. On niin paljon muitakin sanoja ja ilmaisuja, mitä Martina ei ymmärrä. Martina on harvinaisen sivistymätön tollo. Jotenkin ihan uskomatonta, miten joku on voinut elää keski-ikäiseksi 5-vuotiaan kauhukakaran sanavarastolla. Melkein hatunnoston arvoinen suoritus. Mutta ainoastaan melkein.

    Äänestä

Martina vuoksi moni jättää hänen mainostamia tuotteita ostamatta.

Äänestä
  • Minä ostin 8 selätintä Martinan takia!

    Äänestä

  • minniniinni_endorfkoukku kirjoitti:

    Minä ostin 8 selätintä Martinan takia!

    Vain 8 :)))

    Äänestä

Gladiaattori vauva tulossa?

Äänestä

Toivotaan kaksosia tai jopa kolmosia kun on niin äidillinen Martsu. Ihan sama kenen muksuja, kyllä Steppuli pupu hoitaa koko lauman. Siis ihanaa, seesteistä olisi.

Äänestä

Kovasti on pömppö vatsa. Eikö oikein kunnolla tee vatsalihaksia .

Äänestä

Montako Martinan lasta stefu suostuuko elättämään?
Se on tiedossa että Stefu haluaisi vielä pojan mutta ei varmaan haluais gladiaattori vauvaa kuitenkaan....

Äänestä

Ovat rakentaneet rankan kuntoiluradan tai kentän Hangon paikkaan, joten tuskinpa vauva masussa tuollaista lähtisi rehkimään. Tai toivottavasti ei. Vauvahan olisi ihana, jos vaikka pieni poika tulisi 👶.

Äänestä
  • Hahaaa

    Maran "rankat" treeni on nähty. Pyllistelyä ja "selkäleikkauksia", jotka estävät osallistumisen kaikkiin oikeisiin kisoihin.

    Äänestä

Aloittaja on väärässä. Yleensä odotus tuo äidin kasvoille hormonituotannon aiheuttaman onnellisen hehkun ja ilon.

1Äänestä
  • Aloittaja sotkee tähän Maran nousuhumalan aikaansaaman hehkun.

    Äänestä

Entäpä jos...... Mara meinasi vaihtaa NHL-pelaajaan luullen heidän kaikkien olevan rikkaita. Ja onhan se Nannan Jerekin paljon hotimpi kuin bailu-bailu pikkupoika. Kun totuus paljastui, iski paniikki, Stefu on saatava takaisin. Ehkäpä Stefulle kerrottiin että kaikki onkin johtunut hormonimyrskystä koska Mara odottaa kolmatta lastaan. Nyt pitää saada lapsi nopeasti alkuun ennen kuin juoni paljastuu..

No, ehkä ei näin, mutta ovat monet naiset tehneet maailman sivu tätäkin juonta käyttäneet.

Äänestä
  • Omista konsteistasiko kerrot?

    1Äänestä

  • lisääpenskoja kirjoitti:

    Omista konsteistasiko kerrot?

    Anne luennoi asiasta Snellun Reiki-tunneilla.

    Äänestä

Nimimerkille kokenut.tietää.
Kun raskaus on vasta aluillaan, jokainen nainen kulahtaa . Toiset enempi ja toiset vähempi. Hormoonien aiheuttama ns raskaushehku tulee vasta, kun raskaus on kestänyt useamman kuukauden.

Äänestä

Ei noin vanhan naisen pitäisi enää lapsia tehdä...eihän hän pysty eikä jaksa kunnolla hoitaa kahtakaan.

Äänestä

Hannes H on sijoiottanut viisaasti NHL -miljoonansa sijoitusasuntoihin Tukholmassa. Yhdessä Hanneksen asunnoissa asuu hänen ex-avovaimonsa kahden nuoremman lapsensa kanssa ja yhdessä asuu Hanneksen vanhin lapsi. Hannes itse asuu Helsingissä huomattavasti pienemmässä kämpässä; mitäpä yksikseen asusteleva tekisikään valtavalla lukaalilla!

Äänestä

Vai perheenlisäystä?herra varjele!! Noin epävakaaseen suhteeseenko? Silläkö se tota hiirtä kiristää? Kai toi ääliö osaa laskea kun myös hurja kävi polkemassa vosua samoihin aikoihin kevät-talvella nähdään tulos

Äänestä
  • Ihan karmea ajatus ,että toi nainen vielä lisääntyis,eihän se jaksa noita kahta olemassa olevaakaan ,oiskohan viisaampaa vaan treenailla ja pitää jalat yhdessä ,ettei kukaan enempää joudu kärsimään

    Äänestä

Tunnistan raskaana olevan naisen heti silmistä. Raskauden aikana naisen silmien pinta kiiltää tavalla, jolla vain ja ainoastaan raskaana olevan naisen silmät voi kiiltää. En oikein osaa selittää sitä. Kai se sitten on osa sitä raskaus"hehkua". Olen jokaisen sukulaisen, ystävän ja työkaverin kohdalla huomannut silmistä, että ovat raskaana. Raskauden kesto on kyseisillä henkilöillä ollut suunnilleen noin 8-10 vkoa, kun on näkynyt silmistä.

Martinan silmiä en ole mennyt tuijottelemaan, enkä haluakaan mennä. Samapa tuo minulle on, onko hän raskanaa vai ei. Kommentoin tänne jotta ymmärrätte, että silmiä lukuunottamatta ei naisen kasvoista voin mistään nähdä, onko raskaana vai ei. Joten jos ette ole tuijotelleet Martinaa silmiin, niin on turha spekuloida mitään.

Yksi asia tosin hieman vaivaa...Joku kirjoitti täällä, että Martina on sanonut etsivänsä uutta kotia hänelle, ja tytöille. Miten muka luottotiedoton voi etsiä jotain uutta kotia? Onko Martinalla joku tuttava, joka suhteilla vuokraa asunnon, vaikka on luottotiedot menneet? Vai miten muka Martina saa jostain uuden asunnon? Luottotiedoton helsinkiläinen kyllä voi saada kaupungilta vuokra-asunnon, mutta alueelta, mikä tuskin (oletan) kelpaa Martinalle. Eli tuskimpa Martina haluaa muuttaa mihinkään Jakomäkeen, tai Tapanilan Saniaistielle? En haluaisi itsekään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ennustajaeukkonen kirjoitti:

Ennustan että Martinalle tulee perheenlisäystä ensi kevään korvalla. Naama on sen näköinen. Kulahtanut. Voi olla toki rasituksestakin . Saa nähdä osuuko oikeaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu