pankit jarruna asunnonvaihdossa

toppia.top

Olen suunnitellut muuttoa toiselle paikkakunnalle, jossa aloittaisin uudelleen yritystoiminnan. Kokemusta on alalta yli 25 vuotta. Taantuma lopetti tilaukset ja toiminnan muutama vuosi sitten, mutta nyt näyttäisi valoisammalta jatko ja intoa olisi uuteen alkuun.

Haluaisin ostaa talon uudelta paikkakunnalta, mutta koska vanha on myymättä, pankki ei anna uutta lainaa. Olen kysynyt monelta pankilta ja käynyt pankissa lainaneuvottelussakin, mutta lainaa ei tipu. Ensin vanhan myynti ja sitten uudelleen harkitsevat lisärahoitusta. Kysymyksessä on pieni summa, noin 50 tuhatta, muu rahoitus on kunnossa.

Mielestäni pankit ovat nyt ikävinä jarruina työllisyyden kasvulle, koska pakottavat asumaan kuin pallo jalassa siellä minne asukkaat ovat jääneet laman tultua. Ennen oli joustavuutta ja nykytermiä käyttäen ketteryyttä vastata asunnonvaihdossa tilanteen mukaan ja lainanottajan tarpeisiin. Koska oma yritykseni on palveluammatin työtä, ja teen sitä kodin yhteydessä omilla laitteillani, asunto ja sen sijaintipaikkakunta on erityisen tärkeä asiakasmäärän vuoksi. Mutta kun ei pääse työtä tekemään.
Oma taloni on kaupan, mutta sen myynti voi kestää vaikka vuoden. En voi odottaa sen toteutumista turhanpanttina.
Tätä pankki ei ymmärrä, tai halua ymmärtää. Kummaa menoa.

6

165

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Väliaikaisesti_vuokralle

      Muutat vuokralle. Vuodenkaan odottelu vuokralla ei maksa kohtuuttomasti. Kun saat talosi myydyksi, ostat uudelta paikkakunnalta toisen. Ja lopuksi vaihdat pankkia.

      • toppia.top

        Tähän on kaiketi pakko mennä. Ikävää on, että työtilani laitteet tulee asentaa kiinteästi siihen tilaan jossa toimin. Se ei onnistu ihan missä vain vuokrahuoneessa. Ja se maksaa.
        Olen laskeskellut, että sopivan työtilan vuokraaminen veisi ison osan aloittavan yrityksen liikevaihdosta, joten jos sen päälle vielä pitää löytää perheelle kotikin, ei riitä tämän palveluyrittäjän kapasiteetti ja rahavarat.

        Yrityslainakaan ei onnistu, koska haluavat noin vuoden näytön toiminnan voitosta ennen lainan antoa. En ole ennustaja, ja jos jo alkukin tökkii, vaikeaksi menee tuoton maksimointi.
        Eduskunnalle tästä pitäisi kertoa, koska ensisijaisesti on valtion agendaa työllisyyden parantaminen ja yrittäjyyden tukeminen!


    • maxcvb

      Minä ostin vaan asunnon toiselta paikkakunnalta. Pankissa ei ensin tykänneet kun olin antanut tarjouksen. Ei olisi pankkineuvoja antanut lainaa mutta sanoin, että vakuuksiahan on enemmän kuin tarpeeksi kun on kaksi asuntoa ja toisesta muutama kymppitonni lainaa jäljellä. Ellen saa myytyä parissa kuukaudessa niin laitan vuokralle. No, pankintäti meni pankinjohtajan puheille ja pankinjohtaja sanoi, että totta kai lainaa kun vakuudet on kunnossa.

      Nyt vuokralaiseni maksaa vahaa lainaa ja yhtiövastikkeenkin siitä, muutama vuosi niin vanha asunto on maksettu. Taloudessani ei ole tapahtunut mitään ongelmaa vaikka lyhennän kahta lainaa pankille. Ja omaisuus karttuu säästöön. Oikeastaan oli hyvä liike.

      • toppia.top

        Mikä pankki?
        Kuulostaa hyvältä. Nordea ei myönnä, vaikka olen ollut kohta 60 vuotta avainasiakkaana.


      • toppia.top kirjoitti:

        Mikä pankki?
        Kuulostaa hyvältä. Nordea ei myönnä, vaikka olen ollut kohta 60 vuotta avainasiakkaana.

        Miten olet voinut olla 60 v Nordean asiakkaana, kun koko pankki on aika uusi. Ensin oli SYP ja KOP, jotka yhdistyivät Meritaksi, josta syntyi sitten Nordea. Koska mustini näistä asioista kuitenkin vain kattavat menneet 30 vuotta, niin tarina on vielä epäuskottavampi.


      • toppia.top

        No, kun olen vanha ja olen ollut jo Pypin asiakkaana syntymästäni lähtien.
        PYP= Pohjoismaiden yhdyspankki
        ja sitten SYP jne...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      130
      2216
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      1009
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      897
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      766
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      83
      737
    6. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      637
    7. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      636
    8. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      153
      634
    9. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      626
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      136
      586
    11. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      549
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      534
    13. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      523
    14. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      520
    15. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      508
    16. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      157
      498
    17. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      497
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      488
    19. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      486
    20. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      463
    Aihe