Sitä sopii monenkin miettiä jotka eivät sitä ole tehneet. Voi olla että kyse on myös haluamattomuudesta eikä koe sitä niin tärkeäksi kun vain ne tunteet, että vain tuntee se riittää. Jos kokee että haluaa mahdollisuuden olla kaivatun läheisyydessä fyysisesti niin eikö silloin sitten se palava halu mene edelle ja antaa palaa (ei tarkoiteta nyt varattu tilanteessa olevia). Tuota ei voi muulla selittää jos tunteita on niin paljon ettei paskallekkaan taivu, joten lähestymättömyys enemmälti kertoo sitä ettei niitä ole tarpeeksi tai ollenkaan. Kuka nyt täysin masokistikaan haluaa olla tai tietämättömänä toisen tunteista jos on joku mahdollisuus käytettävänä ratkaistakseen jotain. Mikäs siinä jos tykkää pitää tunteitansa sisällä niin ihan jokaisen oma valinta ja ahdistus,tuskin se kaivattu tipahtaa eteen tekemättä mitään, muuta kuin ehkä elokuvissa mutta sehän on jo fiktioita ja epätodellisuutta.
Onko kaivattusi lähestymisen arvoinen
7
371
Vastaukset
- Enääeiuskallustamihinkää
No ihmiset on erilaisia.
Itselleni ei riitä pelkät tunteet. Haluaisin välillemme oikeasti jotain, mutta mulla on niin suuri torjutuksi tulemisen pelko etten uskalla tunteitani kertoa. Mitä enemmän tunteita on, sitä vaikeampaa mun on niitä näyttää. Pelko voimistuu sitä mukaa mitä enemmän niitä on. - hyväkirjoitus
Itse olen kyllä ihan tutustunut kohteeseen jonkin verran.. en hirveästi mutta sen verran että on aivan hirveä halu saada tietää lisää. Sen takia täällä kirjoittelenkin.. tosin nyt olen laantumassa koska on tavallaan käynyt jo selväksi että ei halua. Ei ole suoraan tyrmännyt mutta en tiedä kehtaanko enää kysyä toistamiseen..
Hassu ja pitkä kysymys, mutta lyhyt ja ytimekäs vastaukseni on: KYLLÄ.
- eeerfgg
Mä miehenä olen erittäin arka toimimaan. Toivon naisern tekevän aloitteen.
- keräärohkeutes
Minä en tekisi koskaan mitään aloitteita miehille, joskus oon tehnyt. Mielummin otan sit vaikka miehen, joka minusta tykkää ja ite vähemmän.
- arvovaltaisuutta
Jos lähtökohtaisesti miettii onko joku jonkun arvoinen niin ihminen, joka näin miettii ei ole kenenkään arvoinen. Tottakai rakastuneet haluaa olla toistensa lähellä ja tietty fyysistä läheisyyttä ja osa tarttee jonkinlaista henkistäkin läheisyyttä. Tunteet ei riipu pelkästn siitä onko varattu tai vapaa. Tottakai jos vapaa tuntee vahvasti varattua kohtaan ja kertoo tunteistaan ja varatulla on tunteet toista kohtaan ja on onnellinen suhteessaan niin silloin runteet on yksipuolisia. Mutta kyllä itsellä ainakin on ihan sama kun tuolla aiemmin jollain eli tyrmätyksi tulemisen pelko, joka voi johtua monesta syystä, joku tekijä voi saada epäilemään.
- hänkaipaajulkkista
On hän varmasti lähestymisen arvoinen, mutta kun hän ei arvosta MINUN lähestymistäni. Minä en merkitse hänelle mitään joten miksi lähestyisin häntä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512284Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖261127Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut841007Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt55922Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914- 68883
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me127867vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22793Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49769