Vanhempien seksi on ihan OK

Tästä-ei-valiteta

Luin hämmästyneenä vanhan keskusteluketjun vanhempien seksistä. Siinä kirjoittajat ehdottavat aivan sairaita puuttumisia seksiin mm. asiasta pitäisi kertoa sossun tädeille ja toisi joku jo pyytää poliisinkin apua. Minusta vain kai yksi 15 v. poika oli erimieltä. Älykäs nuori. No toki joku muukin mainitsi miten hänetkin on maailmaan saatettu jne. Valtaosa oli hyvin tuomitseva.
Vanhempien avioseksi on aivan luonnollinen juttu ja kuuluu ihmisen perusoikeuksiin. Lapsella eikä kellekään ulkopuolisella ole mitään oikeutta huomautelle asiasta vanhemmille. Toki yhdyntä kuuluu yleisemmin makuuhuoneeseen, mutta toki joskus saattaa yllättää ja toiminta onkin jossain muualla. Toki vanhempien harkinta pettää pahasti jos se tieten tahtoen tapahtuu lasten nähden. Sitä ei pitäisi tehdä näin eikä edes humalatila anna siihen oikeutta. Tokkopa tämä on edes yleistäkään. Ainostaan lapsi voi asialle tehdä hankkimalla itselle korvatulpat. Ei maksa paljon. Jos vanhemmilla on tapana pitää makuuhuoneen ovea auki voi sen jo etukäteen sulkea ja siten viestittää, että seksi häiritsee lapsen nukkumista. Mitään muuta ei ole soveliasta tehdä. Missään nimessä ei siitä saa huomauttaa.
Keski-ikäinen pariskunta harrastaa seksiä 1-3 kertaa viikossa ja usein miten sekin tapahtuu viikonloppuina , joten muina öinä voi nukkua huoletta.
Nykyaikana melkein aina on vanhemmilla oma makuuhuone kun vertaa yli sataa vuotta sitten, kun koko perhe nukkui samassa huoneessa. Ja silloinkin homma onnistui ja lapsia syntyi useitakin.
Jokainen lapsi tai nuori joutuu aina jossain vaiheessa elämäänsä asian kanssa tekemisiin. Hyvät unenlahjan saneet nuoret onnistuvat paremmin elämään asian kanssa. Muistakaa, että tekin olette jossain vaiheessa isiä ja äitejä. Perhe, jossa haastetaan säännöllisesti seksiä, joutuvat harvemmin kärsimään avioeron tuskia.

2

371

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaikilla vain ei satu olemaan insestifetissiä, eli mielikuva vanhemmista nussimassa saattaa olla aika vastenmielinen.

    • Ajattelevainrakkautta

      On parempi, ettei ajattelee siitä asiassa mitään sillä se toki saattaa tuntua oudolta lapsesta, mutta kun tulee ikää lisää, niin silloin sen jo hyväksyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1014
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      583
      855
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      68
      641
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe