Alkoholi vähentää sydän- ja verisuonitautien riskiä

Jeppe

Kohtuullisen alkoholinkäytön puolesta esitetään uusia todisteita tuoreen JAMA-lehden julkistamassa kahdessa tutkimuksessa. Tutkimusten mukaan kohtuujuominen vähentää ikääntymisen mukanaan tuomia sydän- ja verisuonitautien riskejä ja jopa edistää sydänkohtauksesta toipumista. Erityisesti alkoholin kohtuukäytöstä on hyötyä yli 65-vuotiailla ihmisillä, joilla 3-4 alkoholiannosta päivässä alensi vanhenemisen myötä uhkaavan sydämen toiminnanvajauksen riskin jopa puoleen absolutisteihin tai runsaasti juoviin verrattuna. Tutkittaessa sydänkohtauksen jälkeistä toipumista kohtuujuojilla näyttäisi olevan 20-30 prosenttia pienempi riski kuolla infarktin seurauksena suurkuluttajiin tai absolutisteihin verrattuna. JAMA-lehden pääkirjoituksessa todetaan, että alkoholin edut ja haitat ovat aina yksilöllisiä. Vaikka sydänsairauksien ehkäisyssä kohtuukäytöstä näyttää olevan hyötyä. Pääkirjoittaja suosittaakin alkoholinkäyttöä suojaamaan nimenomaan ikäihmisten sydämiä.
Kahdessa erillisessä yhdysvaltalaistutkimuksessa kartoitettiin alkoholin käytön suhdetta infarktin seurauksiin sekä ikääntyvien ihmisten sydämen toiminnanvajauksen kehittymiseen. Akuutin sydäninfarktin vuoksi sairaalahoitoon joutuneiden lähes 2000 potilaan tilaa seurattiin neljä vuotta infarktin jälkeen. Alkoholin kulutus infarktia edeltävän vuoden ajalta perustui potilaan omaan ilmoitukseen. Alle seitsemään alkoholiannokseen rajoittuva juominen vähensi infarktin jälkeisen kuoleman vaaraa selvästi absolutisteihin verrattuna. Toisessa tutkimuksessa kartoitettiin yli 2000, keski-iältään 74- vuotiaan henkilön alkoholinkäyttötottumuksia ja ikääntymiseen liittyvän sydänvian kehittymistä 14 vuoden ajan. Sydämen toiminnanvajauksen riski näytti koehenkilöillä alentuvan, kun päivittäisen alkoholin kulutus kasvoi. Tulos koski ainoastaan 3-4 lasillisessa pitäytyvää kohtuujuomista. Molemmissa tutkimuksissa kohtuukäytön hyödyt olivat samanlaiset niin miehillä kuin naisillakin.

Uutispalvelu Duodecim
(JAMA 2001; 285: 1965-1970, 1971-1977)



--------------------------------------------------------------------------------

Aiemmin alkoholin kohtuukäytön on havaittu vähentävän sydäntaudin riskiä nostamalla ns. hyvän kolesterolin eli HDL-kolesterolin pitoisuutta veressä. Alkoholi vähentää myös veren hyytymistä ja sillä saattaa olla antioksidanttien tapaisia vaikutuksia. Kolmen ta i neljän päivittäisen drinkin juomisen on havaittu myös ehkäisevän aikuistyypin diabetesta. Tähänastisten tutkimusten myönteiset tulokset koskevat lähinnä miehiä, sillä naisten sydäntaudin todennäköisyys on miehiä pienempi, naisilla alkoholin kohtuuannos on puolet pienempi kuin miehillä. Yli neljän drinkin päiväannoksesta ei ole havaittu olevan kenellekään hyötyä.



--------------------------------------------------------------------------------

Tohtori.fi Uutistoimituksen tuottamien uutisten tekijänoikeudet ovat Corame Oy:llä. Uutispalvelu Duodecimin tuottamien uutisten tekijänoikeudet ovat Kustannus Oy Duodecimilla. Uutisaineistoja ei saa ilman erillistä sopimusta jälleenlähettää, julkaista tai käyttää kaupallisiin tarkoituksiin.

Uutinen julkaistu 27.8.2004

11

1118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Blossom Blue

      Mikä oli kirjoituksen pointti? Missä on oma mielipide?

      Kyllähän se on ennenkin tiedetty että olut tai lasillinen viiniä päivässä puhdistaa verisuonia. Mutta ei se vaikuta siihen tosiasiaan että alkoholia käytetään yleisesti, varsinkin nuorten osalta yksinomaisesti humalahakuiseen juomiseen joka johtaa väkivaltaan, rattijuopumuksiin ja jopa kuolemiin. Tarkemmin sanottuna noin 1500:aan kuolemaan vuosittain.

    • jeppe

      Taitaa olla alkoholi pistäny taas viinahörhön pään ihan pehmeeks! Alkoholille on oma kategoria!

      ;9

      • Jermu

        -
        alkoholi psykoaktiivinen
        Kirjoittanut: ... 30.1.2005 klo 17.43

        Psykoaktiivisuutta aiheuttava aine lasketaan huumeeksi.

        Älkoholi on psykoaktiivisuutta aiheuttava, jolloin

        alkoholi = huume

        Se on laillistettua huumetta. keksikää joku argumentti, minkä ihmeen takia alkoholi ei ole huumauttava aine, ja määritelkää päihteen ja huumeen ero.

        http://www.stakes.fi/neuvoa-antavat/julkaisut/alkoholi_ huumeena_ja_lääkkeenä.htm

        Joka tapauksessa vähän lainausta (ettehän te tietenkään noita linkkejä katso)

        "Alkoholi on nopeimmin vaikuttavia suun kautta nautittavia huumeita, ja muistuttaa vaikutuksiltaan enemmän tai vähemmän rauhoittavia ja unilääkkeitä, mutta myös muita liuottimia kuten kloroformia ja eetteriä - joita juotiin niiden alkuaikoina joskus alkoholin tapaan. Alkoholin vaikutukset riippuvat käyttäjän persoonallisuustyypistä, mielentilasta ja monesta muustakin tekijästä. Pieninä annoksina alkoholilla on joskus piristäviä vaikutuksia, mutta riittävän suurina annoksina se vaikuttaa nukutusaineen tavoin aiheuttaen hengityksen lamaantumisen, kooman ja kuoleman."

        artikkelista Alkoholi huumeena ja lääkkeenä,
        Petri Päivärinta, Biolääketieteen tutkija, FT-

        Niin onko se alkoholi huume vai ei?

        Miksi pitää kategoriaa vaihtaa, jos alkoholi kerran huume vai onko se ;) ?


    • Narc

      Lähde:

      http://www.tohtori.fi/terveysuutiset/faq.php3?uutiset=604

      "ihmisillä, joilla 3-4 alkoholiannosta päivässä"; alkuperäisessä "ihmisillä, joilla 1-2 alkoholiannosta päivässä"

      "Tulos koski ainoastaan 3-4 lasillisessa"; alkuperäisessä "Tulos koski ainoastaan 1-2 lasillisessa"

      "Kolmen ta i neljän päivittäisen drinkin juomisen"; alkuperäisessä "Yhden tai kahden päivittäisen drinkin juomisen"

      "Yli neljän drinkin päiväannoksesta"; alkuperäisessä "Yli kahden drinkin päiväannoksesta"

      "ei saa ilman erillistä sopimusta ... julkaista"

      Tulihan varmasti sovittua Duodecimin kanssa uudelleenjulkaisusta?

      • HÖRHÖR

        "oikeuden puolesta vaikka vääryydellä" tahtoo olla.
        Mutta niilläkin on oikeus elää ja kirjotella.
        Ikävää.

        Oispa niillä puhtia edes niin kuin Hitlerillä.
        Pirirefloissa vetäs kuulan kalloon (tuskin ite, Eeva auttoi, taas).
        sano


    • HÖRHÖR

      100 mg Disperiniä paivässä ehkäisee paremmin infarktia ja on jälkihoidossa myös tehokkaampi.

      Sitäpaitsi se on halvempaa ja auttaa myös kankkuseen, tosin ei tuolla "lasten" annoksella, mutta artikkelin nukaan nuorten ei pitäisikään käyttää alkoa vaan tyytyä limunaatiin.

      Mitenkähän on referaatin laittajalla osunut otanta oikealle palstalle ja vieläkö mahtaa puikko pysyä vakaana kädessä vai roiskuuko jo rinnuksille?

    • Tottapa totta.

      Alkoholista pitäisi tehdä ehdottomasti lääke jolloin kaikista vahingollisista alkoholin "viihdekäyttäjistä" tulisi automaattisesti rikollisia lääkeainelainsäädännön perusteella ja heidät saataisiin lainsäädännöllisesti siihen kategoriaan johon he kuuluvatkin.

      Hyvä että toit pointin julki.

      • N.N.

        Tiedätkö miksi alkoholin kieltolaista luovuttiin melko pikaiseen tahtiin Yhdysvalloissa ja Suomessa ja missä se sattuikaan olemaan joskus vuosisadan alussa käytössä? (Tapahtumat sijoittunevat jonnekin 1920-1930 tietämille, en jaksa googlettaa.)

        Mietippä sitä, sanois Saukkonen.

        Samat syyt muuten ennen pitkää johtavat hampunkin kieltolain kumoamiseen, toivottavasti.


    • elmeri

      Tänään kuulin radiosta aamulla, että kuolemantapaukset, joihin liittyi alkoholi, oli tutkimusten mukaan yhtä yleistä kuin tapaukset, joihin liittyi tupakointi. NIH!

      • heh

        Eipä ollut varmaan kannabiksesta aiheutuneita kuolemantapuksia, itse en ole kuullut yhtäkään.
        Sekin on kuitenkin yksi aika konkreettinen tapa määritellä aineen haittavaikutus, eikös jookos?

        Kuollut on kuitenkin aina kuollut.

        We are the knights who say NIH!


      • Anonyymi
        heh kirjoitti:

        Eipä ollut varmaan kannabiksesta aiheutuneita kuolemantapuksia, itse en ole kuullut yhtäkään.
        Sekin on kuitenkin yksi aika konkreettinen tapa määritellä aineen haittavaikutus, eikös jookos?

        Kuollut on kuitenkin aina kuollut.

        We are the knights who say NIH!

        Parempi totutella kuolemaansa, ettei tule suurempia ylläreitä vastaan


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      48
      6018
    2. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      63
      3711
    3. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      16
      2857
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      186
      2789
    5. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      13
      2349
    6. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      36
      2335
    7. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      21
      2169
    8. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      19
      2160
    9. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      149
      1438
    10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      293
      1389
    Aihe