Kyselisin epilepsiasta

Meidän samasta syystä lopetettu sakumme oli 6 vuotias kun alkoi saamaan niitä. Ensin tilanne lähti Heinävedeltä jossa se toisena päivänä yritti vimmatusti saada kiinni nuorempaa koiraa. Huomasin että vauhti hiipui ja illalla jo kun olimme menneet jokainen nukkumaan alkoi kuulua hirveä kolina. Niiin siis mieheni oli vielä pöydän ääressä kuuntelemassa radiota, siis eivät kaikki olleet vielä nukussa.

Havahduin tietty kolinaan ja mieheni sanoi että Jamilla ei ole kaikki hyvin. Tajusin sen itsekin ja nousin katsomaan. Koira vispasi kaikkia jalkojaan ja vaahtoa tuli suusta. Tämä oli sen eka kohtaus. Muuta eroa vanhaan käytökseen en huomannut kuin sen että se ei juoksussa saunalta mökille pärjännyt alkuunkaan.

No se ei loppunut siihen. Mentiin kaikki nukkumaan ja koirakin nukkui sillä hetkellä. Meni noin 1,5 tuntia kun sama toistui, lisäksi oli hemmetinmoinen ukkonen. Taas sama uudestaan ja aikamme oltuaan tilanne tasottui. Sitä muuten vaikeutti se että nuorempi oli hyvin kiinnostunut asiasta mutta en antanut sen häiritä vanhempaa.

Näin jatkui kello kahteen asti yöllä ja poikani ja mieheni lähtivät soittamaan jostain että mistä saisi apua. Sitä löytyi noin 30 kilometrin päästä kun lekuri hälytettiin työpaikalleen. Hän nukutti koiran niin että se nukkui aamulla pitempään auton takakontissa. Kun se heräsi se oli sekasin kuin käkikello. Mietin miten 2 koiraa pärjää jos matkalla saa kohtauksen.

Kuitenkin oli selvää että nyt lähettiin kotiin ja niin tehtiin. Vuokra-aika ko.paikassa olisi kestänyt vielä 4 päivää mutta valinnanvaraa ei ollut. Vein koiran pieneläinklinikalle ja siellä se oli kolme päivää. Lääkkeet vaihdettiin mutta koira ei tullut koskaan entiselleen.

Päästiin hyvin kotiin, matkalla ei tapahtunut mitään kummallista. Sen jälkeen yksi kohtaus kotona mutta ei muuta. Lääkitys oli päällä koko ajan.

Meni vuosi ja tilanne muuttui täysin. Silloin oltiin mökillä saaressa ja sinä vuonna olimme vielä molemmat töissä, siis mieheni ja minä. Mökki oli vuokrattu 1.7. alkaen ja niin sinne mentiin, Jamin lääkitys oli entisellään vaikka ei ollut kohtauksia saanut vuoteen.

Ensimmäinen viikko saaressa meni hyvin mutta sitten Jami rupesi saamaan niitä taas jatkuvasti. Viimeinen yö ennen koiran lopetusta oli sellainen ettei se uskaltanut nukahtaa. Siinä vaiheessa kohtaukset olivat noin 3-4 kertaa yössä. Aina kohtausten välillä kun sitä seurasin, se istui ja nuokku, silmät olisivat menneet kiinni mutta se ei uskaltanut nukahtaa. Lisäksi se tuli jo parin kohtauksen jälkeen ko. saaressa vihaiseksi toiselle koiralle. Se hyökki toisen kimppuun ja meidän piti laittaa se turvaan kunnes kohtauksen jälkimainingit olivat taas ohi.

Silloin viimeisenä aamuna soitin 112 ja kerroin koirasta jolloin hälytysihminen sanoi että hän vähän katsoo, ei pidetä puhelinta varattuna ja niin tehtiin. Hän soitti mulle 15 minuutin kuluttua ja kertoi ko. alueen systeemin.

Niinpä seuraavana päivänä ajan saatuani seuraavaksi aamupäiväksi lähdettiin Jamin kanssa matkaan. Toinen jäi mökille ja sen ilme oli näkemisen arvoinen. Minä pääsen mutta sä et.

Tämäkin lääkäri yritti että jos vielä kokeillaan sitä ja tätä, sanottiin että se on tässä.

Muuten en mitään ennakkokäyttäytymistä huomannut, ainoa mitä ihmettelin siellä Heinävedellä oli se että hyväkuntoinen 6 vuotias ei pärjää 1 vuotiaalle.

Lisäksi yksi meidän 11 vuotias sai kohtauksen pari kertaa niin että oli pari viikkoa välissä, Toisen kohtauksen jälkeen, siis saman päivänä kun oli aamuyöstä kohtauksen saanut, laahasi jalkaansa eli käytössä oli vaan kolme. se oli halvaantunut siltä osin ja mieheni vei sen pieneläinklinikalle joka oli silloin meistä vajaan 10 minuutin matkan päässä.

siellä sanottiin että lopetuspäätös on oikea ja niin meidän Roopekin lähti.

Roopesta muistuu yksi hassu juttu mieleen. Asuttiin Kyläsaaressa omakotitalossa ja se oli toimestamme aidattu. Siellä ulkona ei uhannut mikään mutta jos yksikin kärpänen oli sisällä,Roope tuli jopa vessaan mukaan, sehän tarvitsi suojelua.