Käytiin koiraani eläinlääkärin silmätarkastuksessa. Koiralleni tiputettiin silmiin laajennustippoja. Pullon in kyljessä oli avauspäivämäärä huhtikuulta ja kuitenkin valmistajan ohje on että säilyy avattuna 28 päivää. Miten on. Kysyin asiaa vastaanoton hoitajalta. Hän sanoi että heillä on tapana käyttää tippoja pidempään. Nytkin siis käytetty nelisen kuukautta vaikka ohje 1kk. Valmistaja ei varmaankaan vastaa tippojen vaikutuksista jos niitä käytetään ohjeiden vastaisesti. Lisäksi silmätipat annettiin omistajalle itse tiputettavaksi ilman minkäänlaisia ohjeita pitää pullon kärki puhtaana. Monenlaista tipantiputtajaa kun koirien omistajissakin on.
Vanhentuneet silmätipat?
12
561
Vastaukset
- Raiar
Valitettavasti tapa on tuo. Osassa paikoista avauspäivää ei edes merkitä lääkkeisiin. Hirvittävä silmätulehdusriskihän tuollainen on.
Edellisessä työpaikassa käytettiin injektoitavia lääkkeitä kun kuukausia avaamisen jälkeen.. Vaikka lääkkeet oli vielä säilytettykin neula koko ajan pullossa paikallaan (avoin reitti bakteereille).. - Liiantarkkako
No eikös tuota valvo kukaan tai mikä on työntekijöiden moraalinen vastuu toimia oikein hygienian kannalta?
- Raiar
Onhan se moraalinen vastuu, ja ihan lainkin mukaan vastuu, mutta ae on hankala väittää vaataan jos ell käskee toimimaan tietyllä tavalla.
Valviralle voi kokeilla tehdä ilmoitusta, koska yleensä tuollaisilla klinikoilla mm myös huumausainekirjanpidossa on sanomista.- Liiantarkkako
Olisiko mahdollista että tuosta työpaikasta lähtenyt työntekijä tekisi ilmoituksen?
- Raiar
Onhan se mahdollista, mutta miksi luottaa siihen kun ilmoituksen voi tehdä itsekin?
- Liiantarkkako
No jos vaikka siksi kun vien koirani ell tarkastukseen ja luotan siihen että koira saa turvallisesti lääkkeet alan ammattilaisilta. Luotan siihen että tunnollinen työntekijä tekee ilmoituksen jos toimitaan vastoin lääkevalmisteiden ohjeita. Ei se lääkäri enää tänä päivänä niin suuri auktoriteetti ole että pitäisi toimia väärin kun hän määrää. Sitä paitsi hoitajana näet kaikki ne muutkin virheet, minä koiranomistajana näen vain sen mitä koiralleni tehdään tai annetaan. Toki voin itsekin tehdä ilmoituksen sen lisäksi että ammattitaitoinen vastuunsa kantava hoitaja myös tekee.
- padatjakattilat
Liiantarkkako kirjoitti:

Mistä sinä sait päähäsi, että nikillä "Raiar" kirjoitteleva olisi ollut töissä juuri sillä klinikalla, jossa kävit asioimassa? Et ole edes kertonut kyseisen klinikan nimeä! Kukaan ei näin ollen voi sinun puolestasi ilmoitusta tehdä, ja vaikka voisikin, niin toisten osoittelu ja vastuun nokittaminen kaikille muille paitsi itselleen ei auta yhtään mitään. Kuka tahansa vastuuntuntoinen tekee ilmoituksen kun on itse ollut asianosaisena, oli se oma osa ihan mikä hyvänsä. Muiden tekemisiin ja tekemättä jättämisiin on turha luottaa ja kiukutella vain siitä, mitä muiden olisi milloinkin tehtävä. Tee siis itse ilmoitus, jos koet olevasi vastuuntuntoinen.
- Liiantarkkako
padatjakattilat kirjoitti:

Ihme hyökkäys, koitahan pysyä asiassa.
Mistä sinä sait päähäsi että minä luulin nikin Raiar olevan töissä juuri sillä klinikalla missä kävin asioimassa?
Väännän rautalangasta: jokainen hoitaja joka on töissä eläinklinikalla ja näkee väärinkäytöksiä on velvollinen niihin puuttumaan oli siten millä klinikalla hyvänsä. Ja mistä sinä voit tietää etten omalta osaltani tehnyt kaiken voitavani ja tehnyt ilmoitusta. Täällä ei kukaan muu hyöki toista vastaan eikä kiukuttele kuin sinä. Asioista voidaan keskustella ilman henkiökohtaisuuksiin menemistä. Aikuistu. - eioletottakaan
Liiantarkkako kirjoitti:
Ihme hyökkäys, koitahan pysyä asiassa.
Mistä sinä sait päähäsi että minä luulin nikin Raiar olevan töissä juuri sillä klinikalla missä kävin asioimassa?
Väännän rautalangasta: jokainen hoitaja joka on töissä eläinklinikalla ja näkee väärinkäytöksiä on velvollinen niihin puuttumaan oli siten millä klinikalla hyvänsä. Ja mistä sinä voit tietää etten omalta osaltani tehnyt kaiken voitavani ja tehnyt ilmoitusta. Täällä ei kukaan muu hyöki toista vastaan eikä kiukuttele kuin sinä. Asioista voidaan keskustella ilman henkiökohtaisuuksiin menemistä. Aikuistu.Hahahaa! Höpö höpö, pölvästi. Ainoa hyökkikä olet SINÄ. Kyllä näistä ihme kommenteistasi saa väkisinkin sellaisen kuvan, että se on raiarin ja kaikkien muidenkin tehtävä tehdä juuri sinun käyttämästä klinikastailmoitus kun kyselit, eikö joku sen entinen työntekijä voisi ilmoitusta tehdä. Jos olet jotain muuta meinannut, niin omapa on vikasi kun olet kommenteissasi niin epämääräinen. Padat ja kattilat kertoi ihan asialliseen sävyyn mielipiteensä täällä ruinaamisesta ja muiden velvoittamisesta ilmoituksia tekemään, mutta sinä aloitit asiattoman säksättämisen, jossa vielä surkuhupaisasti syytät häntä asiattomuudesta. Aikuistu, ruikuttaja ja ala ottamaan vastuuta omista tekemisistäsi syyttelemättä muita.
- padatjakattilat
Liiantarkkako kirjoitti:
Ihme hyökkäys, koitahan pysyä asiassa.
Mistä sinä sait päähäsi että minä luulin nikin Raiar olevan töissä juuri sillä klinikalla missä kävin asioimassa?
Väännän rautalangasta: jokainen hoitaja joka on töissä eläinklinikalla ja näkee väärinkäytöksiä on velvollinen niihin puuttumaan oli siten millä klinikalla hyvänsä. Ja mistä sinä voit tietää etten omalta osaltani tehnyt kaiken voitavani ja tehnyt ilmoitusta. Täällä ei kukaan muu hyöki toista vastaan eikä kiukuttele kuin sinä. Asioista voidaan keskustella ilman henkiökohtaisuuksiin menemistä. Aikuistu."Mistä sinä sait päähäsi että minä luulin nikin Raiar olevan töissä juuri sillä klinikalla missä kävin asioimassa?"
Ihan kuule sinun sanavalinnoistasi. Tässä hyvä esimerkki:
"Sitä paitsi hoitajana näet kaikki ne muutkin virheet, minä koiranomistajana näen vain sen mitä koiralleni tehdään tai annetaan."
Tässä sanamuoto _näet_ viittaa varsin selvästi nikkiin "Raiar" ja sinähän vastasit tuon pitkän valitusvirtesi siitä, miten kyseisen klinikan työntekijän pitäisi sinusta ilmoitus tehdä nimenomaan samalle henkilölle, joten onkos se ihmekään, että se vaikuttaa jokaisesta lukutaitoisesta siltä, että joko nikin "Raiar" tai jonkun muun ex-työntekijän on sinusta ehdottomasti oltava se, joka kyseisestä klinikasta ilmoituksen tekee. Jos kirjoitat yhtä, mutta tarkoitat toista, niin ei se ole minun vikani. Sinun huonon ulosantisi aiheuttamista sekaannuksista on turhaa minulle alkaa kakaramaisesti kiukuttelemaan.
"Ja mistä sinä voit tietää etten omalta osaltani tehnyt kaiken voitavani ja tehnyt ilmoitusta."
Esimerkiksi siitä, että kirjoitit _tänään_ klo 14:38 seuraavaa:
"Toki voin itsekin tehdä ilmoituksen sen lisäksi että ammattitaitoinen vastuunsa kantava hoitaja myös tekee."
Tuosta selviää lukutaitoiselle, että ilmoitusta ei vielä kyseiseen kellonaikaan ollut tehty, joten on erittäin todennäköistä, ettei sitä oltu tehty vielä klo 15:07, jolloin oman kommenttini kirjoitin. Jos se on tehty, niin palataan taas siihen, että ulosantisi on järjettömän surkeaa, sillä se viittaa aivan muuhun.
Väännänpä siis minäkin kommenttini pääpointin rautalangasta:
Kuka tahansa on velvollinen ilmoituksia tekemään omien kokemustensa perusteella, oli kyse sitten asiakkaasta taikka työntekijästä. On siis aivan turhaa kiukutella vain siitä, että kyllähän työntekijöiden niin pitäisi tehdä, jollei itse ole mitään tehnyt. On totta, että jokaisen työntekijän pitäisi, mutta siitä kiukuttelu ei edelleenkään auta itse tilanteeseen mitenkään.
"Asioista voidaan keskustella ilman henkiökohtaisuuksiin menemistä."
Et sinä näköjään voi, joten älä viitsi sepittää jotain, minkä takana et voi suoralla selällä seistä. - Liiantarkkako
Liiantarkkako kirjoitti:
No jos vaikka siksi kun vien koirani ell tarkastukseen ja luotan siihen että koira saa turvallisesti lääkkeet alan ammattilaisilta. Luotan siihen että tunnollinen työntekijä tekee ilmoituksen jos toimitaan vastoin lääkevalmisteiden ohjeita. Ei se lääkäri enää tänä päivänä niin suuri auktoriteetti ole että pitäisi toimia väärin kun hän määrää. Sitä paitsi hoitajana näet kaikki ne muutkin virheet, minä koiranomistajana näen vain sen mitä koiralleni tehdään tai annetaan. Toki voin itsekin tehdä ilmoituksen sen lisäksi että ammattitaitoinen vastuunsa kantava hoitaja myös tekee.
Raiar-nikille
Kiitos asiallisesta keskustelusta ja toivon että ymmärrät että kyse ei ole sinusta eikä minusta vaan ylipäätään klinikoista ja koirien oikeudesta saada lääkkeet oikein. Ymmärrän että klinikoilla kuuluu tehdä niin kuin ohjeistus annetaan ja jos muut hyväksyvät toimintatavat, yhden on vaikea lähteä käytänteitä muuttamaan. Lisäksi kyseessä saattaa jopa olla oma työpaikka ja sen jatkuminen.
- Raiar
Juu, ymmärrän hyvin tunteesi. Itse olen pari ilmoitusta tehnyt, mutta valitettavasti nykymaailmassa se tarkoittaa kengänkuvaa hanuriin tuotannollistaloudellisilla perusteilla. Siksi hoitajien kynnys kapinoida on korkea, koska alalla on paljon työttömyyttä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä913050Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3001727Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461607IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051427- 881421
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21169Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381087Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun339930Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden270918