Lähinnä Lidlin ja Tokmannin kaupoissa asioidessa, usein vartija kulkee ohi ja joskus jää kassan taakse vahtimaan. Johtuuko se siitä että kerran oli toisen kaupan ostokset mukana muovipussissa jonka laitoin kärryyn. Sitä mietin itsekin että olisi pitänyt laittaa lokeroon eikä ottaa mukaan kauppaan.
Sitten Lidlissä, en voi tosin olla varma että se olen juuri minä jota seurataan, ehkä he tekevät siellä jatkuvasti kierroksia, mutta melkein aina minun ohitse käytävällä. Joka tapauksessa se on inhottavaa, seurasivat ketä tahansa. Pysyisivät siellä kopissaan ja zoomailisivat vaikka kameralla! Haluavatko he karkottaa maksavat asiakkaat? Harmi vaan, koska on niin paljon halvempi kuin muut kaupat.
Miksi olen vartijoiden silmätikku?
20
1025
Vastaukset
- Tuliko-perseiltyä
Siksi ne siellä liikkeessä pyörivät, jotta koiruuksia suunnittelevat huomaavat lain ja järjestyksen olevan paikalla. Mikä menee tunteisiin josset voi edes olla varma että seuraavat sinua?
- Kesäheinää
Vaikka en suunnittelekaan varastavani, niin silti se vaan tuntuu epämiellyttävältä käydä kaupassa, jossa vartija tekee itsensä liiankin näkyväksi. Monesti vartijoilla on mahtaileva ja aggressiivinen olemus toisin kuin poliiseilla rauhallinen. En vaan ymmärrä miksi pitää ahdistella ihmisiä jos he eivät aiheuta mitään häiriötä eivätkä ole tehneet mitään väärää? Onko heidän tarkoituksensa jopa provosoida ihmisiä? Jos huomaat että sinua seurataan tai tarkkaillaan eikö siitä tulekin hiukan hermostunut olo? Luuleeko tämä vartija sitten että se hermostuneisuus johtuu pahoista aikeista? Älyttömyyden huippu. Heidän pitäisi koulutuksen ja laajan ihmistuntemuksen puuttuessa keskittyä vain ja ainoastaan varkaiden kiinniottamiseen.
- Tuliko-perseiltyä
Ei hermostua, koska tiedän olevani syytön. Sillon tällöin käyn esittäytymässä vartijalle, että omasta alakokemuksestani johtuen huomaan varjostuksen, ja että tottakai saat vaikka kävellä koko reissun ajan vieressäni, mutta sillä aikaa oikea rosvo saa rellestää rauhassa.
Tai sitten vain olet epäsiisti, tai muuten vain epäilyttävän näköinen. - Kesäheinää
No just, jos vartija alkaa toisen ulkonäön perusteella seurata, niin se on räikeää ammattitaidottomuutta. Miten määritellään epäsiisti ja epäilyttävän näköinen? Ihonväri? Tatuoinnit? Lävistykset? Suoraan lenkiltä kauppaan poikennut hikinen tyyppi?
Tullaan taas takaisin tähän koulutuksen puutteeseen, mikä on poliiseilla paljon laajempi kuin vartijoilla. Vartijalla sitä ei ole tarpeeksi jotta hän voisi päätellä ulkonäöstä sen enempää. Leimaaminen pärstän perusteella on sitä paitsi syrjintää. - Tuliko-perseiltyä
Kesäheinää kirjoitti:
No just, jos vartija alkaa toisen ulkonäön perusteella seurata, niin se on räikeää ammattitaidottomuutta. Miten määritellään epäsiisti ja epäilyttävän näköinen? Ihonväri? Tatuoinnit? Lävistykset? Suoraan lenkiltä kauppaan poikennut hikinen tyyppi?
Tullaan taas takaisin tähän koulutuksen puutteeseen, mikä on poliiseilla paljon laajempi kuin vartijoilla. Vartijalla sitä ei ole tarpeeksi jotta hän voisi päätellä ulkonäöstä sen enempää. Leimaaminen pärstän perusteella on sitä paitsi syrjintää.Itsehän sen juuri totesit, ulkonäön perusteella on vaikea päätellä asiakkaan tarkoitusperiä, joten parempi lähteä liikkeelle sillä, että jokainen asiakas on varas. Vaihda kauppaa jos ahdistaa.
- rehellinen.ernest
Käväisin Lidlissä paluumatkallani tuoretta leipää ostamassa. Ovihälytin alkoi vinkumaan mennen tullen.
Taskussa oli navigaattori sammutettuna. siinä se syy saattoi olla hälytimen vinkumiseen. Kukaan ei tullut tarkistamaan. - psychovaksi
Tuo toisen kaupan ostosten tuominen myymälään on yksi vanhimmista keinoista, joilla omaa anastusta pyritään peittämään. Yksinkertaisista hyllyistä vaan nakellaan tavaraa kassiin ja ovelimmat jopa poistaa toisista liikkeistä poistetun tavaran kassista ennen anastuksia. Sitten kuittiin vedoten itketään syyttömyyttä. Onneksi tuollaiset jutut harvoin menevät läpi poliisille.
Vuodessa tai parissa vartijat oppivat tunnistamaan melko nopeasti erilaiset ongelmaryhmät kuten narkkarit, mt-tapaukset, alkoholistit. sekakäyttäjät ja tapanäpistelijät. Lisäksi myymälöissä pyörii säännöllisesti kaiken maailman riidanhaastajaa ja kaikenmaailman paskantonkijaa, jotka etsivät tavaraa roskiksista tai jotka ilmaisten tuotteiden toivossa piilottavat tavaraa hyllyjen taakse vanhentumaan.
Lidleissä ei muutenkaan ole mitään valvomoita. Jos niskaan hengittäminen häiritsee, niin jätä ostokset lokerikkoon tai vaikka autoon. Muutenkin kannattaa muistaa, että vartija on siellä töissä ja jos ei miellytä niin mene muualle!- mitenonn
Psychovaksi: Voisitko tarkentaa miten vartija oppii tunnistamaan mainitsemasi ongelmaryhmät (narkkarit, mielenterveyshäiriöstä kärsivät ihmiset, alkoholistit ja sekakäyttäjät)? Ymmärrän, että tapanäpistelijöiden käyttäytymisen näkee, sillä hehän varastavat ja on selvä syy suorittaa seurantaa heitä kohtaan. Mutta millä perusteella seurantaa suoritetaan näille muille ihmisille? Ulkonäön perusteellako? Seuranta on ilmeisesti sellaista, että pyritään ahdistelemaan kohteeksi valittua henkilöä. Esimerkiksi monet mielenterveyshäiriöstä kärsivät ihmiset tarvitsevat erityisesti turvallisuuden tunnetta ja en voi kerta kaikkiaan ymmärtää, miksi vartijat pyrkisivät luomaan heille ahdistavaa olotilaa. Tilanne johtaa lopulta siihen, että ihminen ei enää pysty käymään julkisilla paikoilla, esim. hakemassa ruokaa ruokakaupasta. Levitetäänkö esim. mielenterveyshäiriöisestä koko vartijapiirin joukkoon tieto siitä, että TUO henkilö on mielenterveyshäiriöinen? Eli pahimmillaan kymmenet (ehkä sadat?) vartijat ovat leimanneet yhden ihmisen, joka ei välttämättä pidä edes paikkansa, koska tiedon ihmisen mielenterveydestä voi saada vain konsultoimalla häntä hoitanutta lääkäriä ja katsomalla diagoosia. Tietääkseni vartijtoilla ei ole pääsyä sellaisiin tietoihin.
- aaivan22
Pitäisiköhän sinun kysyä keskustelupalstojen sijaan siltä vartijalta, että miksi hän kyttää juuri sinua?
- stsii
Voin sanoa, että tilanteessa jossa sinuun kohdennetaan järjestäytyneesti seurantaa ja ahdistellaan, ei luoda ilmapiiriä jossa voisi keskustella, vaan vartijat pyrkivät enemmänkin luomaan häpeän tunnetta ja sellaista tunnetta, että täytyy lähteä pois ja et ole tervetullut.
Lisäksi tosi inhottavaa mennä kysymään vartijalta "Seuraaksä mua?". Vartijahan vastaa siihen, että en. Olisi todella nöyryyttävä tilanne, koska sitten olisit tavallaan luonut vainoharhaisen kuvan itsestästi, vaikka totuus on, että seurantaa tehdään.
Jos ilmoittaa kaupan omistajalle, että vartijat ahdistelivat häntä, niin hyvin todennäköistä, että vartiointiliikkeellä on selitys tilanteelle ja asiakas jää kakkoseksi.
- ghgfjfghkfg
Pysähdy seuraavan kerran ja ota kuvia varjostajasta. Tuo laukkujuttu saattaa tosiaan olla yksi syy. Voisitko ainakin laittaa ne pussit tiukkaan solmuun ja vaikka solmita toisiinsa kiinni ja pistää kärryyn ylösalaisin.
Lidlissä en ole havainnut tällaista, mutta Tokmannilla on ollut yksi erittäin tökerö tapaus, kun sisään tullessani joku heidän vaatteeseen aikaisemmalla käynnillä unohtama lappu piippasi ja minua kohdeltiin kuin rikollista. Siis pysäytettiin heti kauppaan tultuani ja kyseltiin ja pyydettiin riisumaan takkia. En käynyt Tokmannilla moneen kuukauteen sen jälkeen. Ja se oli heidän oma virheensä, skannausvirhe, tai kassan laiminlyönti, kun ei poistanut piipparia. Minulle ei edes selitetty, mitä he olivat tehneet väärin. Suunnilleenb päästettiin menemään, 'kunhan tämä ei toistu' -tyyliin (no, ei ihan niin sanottu, mutta siltä tuntui).
Toisessa asuinmaassa usein huomasin varjostusta. Olinko jotenkin siihen kulttuuriin sopimattoman näköinen? Olkalaukku oli yleensä mukana, sekin saattoi olla ongelma. Siellä ei edes ollut lokerikkoja, minne olisi voinut jättää tavaroitaan. - kukkanen111
Minuakin vartijat seurasivat 5 vuotta joka ainut kerta, kun liikuin heidän vartioimalla alueella, eli käytännössä kaikissa ruokakaupoissa, kauppakeskuksissa, keskustan kaduilla ja työpaikallani. Tiedän todellakin kuinka epämiellyttävältä se tuntuu! En koskaan saanut tietää syytä tälle, ajattelin itse, että on varmasti tapahtunut jokin väärinkäsitys tai virhe heidän osaltaan. He tulivat aina agressiivisen oloisina, kuten sinäkin kuvailit, vaikka liikuin ihan normaalisti kuin kuka tahansa muu ihminen. Sain siitä kyllä jonkinlaiset traumat, koska vieläkin ajattelen koko ajan, että pian vartija taas tulee vihaisena. Seuraaminen voi siis pahimmillaan jatkua vuosia.
- stsii
Kesäheinää: Sanoisin, että jos vartija todellakin on aina paikalla, kun olet kaupassa ja hän kulkee ohitsesi sellaiseen tapaan joka aiheuttaa sinussa ahdistusta, niin se tehdään tahallisesti. Vartijoilla on erilaisia lähestymistapoja, joten he voisivat myös lähestyä ihan normaalisti ja ystävällisesti, jos haluaisivat. Ihmettelen vain, miten he voivat aina tunnistaa ihmisen katsomalla kameroista. Onko käytössä jokin muu tunnistamistapa, kuin pelkkä kameroista katsominen? Voimia sinulle, toivottavasti vartijat lopettavat seuraamisen ja saat jatkossa tehdä ostoksesi rauhassa!
- Vanda
Entä jos erehtyvät henkilöstä?
- Vartijanayli20vuotta
Minuakin kaikki myymälävartijat seurraavat,kunnes menen juttelemaan ja sanon olevani samalla alalla.
- Kikkakakki
Saiko sen jälkeen pölliä rauhassa?
- VartijatVSpoliisit
Kuinkahan rehellisiä nuo kaiken maailman vartijat ylipäätään on? Poliiseja jää aina silloin tällöin rikoksista kiinni mutta vartijoiden puolella on hiljaisempaa? Johtuukohan se vain siitä ettei ketään kiinnosta tutkia?
- Anonyymi
Tähän kommentoisin, että olen usein sairastellut ja ollut sen takia väsynyt, kalpea ja on heikottanutkin kaupassa. Mutta asioilla on pitänyt silti käydä.
Monta kertaa olen herättänyt olemuksellani vartijan huomion, mikä tuntuu pahalta.
He tietysti huomaavat, että asiakkaassa on jotain ehkä vialla, mutta miksi tehdä se seuranta niin näkyvästi? Syitä kun voi olla niin monia, kuten minun tapauksessani oli anemia! Se tekee myös hermostuneeksi ja hikoilevaksi ja vartija tietysti kuvitteli mielessään jotain ihan muuta.
Syytön kunnes toisin todistetaan. - Anonyymi
Syytä voi olla ihan mikä vaan. Itsellä lapsi muutti luokseni. Exä sitten levitti tarinaa millä voisi estää tämän. Lopputuloksena poliisi seuraa ja vartijatkin kaupassa seuraa poliisin ohjaamina. Sossut maalittaa. Onhan tuo vainoaminen todella ahdistavaa. Miettikääpä hetki myös lapsen asemaa..
Nimim. Elämää entisessä ddr:ssä - Anonyymi
Vartijat haluavat heittää mummoja rautoihin kun pelkäävät vähänkään vahvempia tyyppejä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926526Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652039- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151247Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71126RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521025Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962