Olen jo vuosia tuntenut kyseisen henkilön, työnettä kautta tutustuimme. Olen täysin kyllästynyt tähän ihmiseen, meillä ei ole mitään yhteistä ja joka kerta kun henkilö avaa suunsa sieltä ei tule mitään järkevää. Joudun häpeämään häntä yleisillä paikoilla. Olen niin turhautunut. Olen pian kolmekymppinen nainen ja tällä hetkellä minulla ei ole ketään muuta, jonka kanssa tehdä asioita. Olen sinkkuna nyt, joten yksinäisyys korostuu. Olen käynyt ulkona aika paljon, mutta eihän baareista löydy muita kuin seksinnälkäisiä miehiä ja itse kaipaisin naispuolisia kavereita.
Ainoa syy tuon henkilön näkemiseen on siis se, että ketään muuta ei ole, mutta en vaan kestä enää. Näemme työyhteisössä joitakin kertoja viikossa ja tuon tyypin mielestä olemme suurinpiirtein parhaita kavereita! Kellään muulla samanlaista? Olen kuullut että "mieluummin yksin kuin paskassa seurassa," mutta jos olen täysin yksin en edes lähde paikkoihin joissa kohdata muita. Mistä tämän ikäinen ihminen löytää meneviä kavereita?
Ainoa syy tuon henkilön näkemiseen on siis se, että ketään muuta ei ole, mutta en vaan kestä enää. Näemme työyhteisössä joitakin kertoja viikossa ja tuon tyypin mielestä olemme suurinpiirtein parhaita kavereita! Kellään muulla samanlaista? Olen kuullut että "mieluummin yksin kuin paskassa seurassa," mutta jos olen täysin yksin en edes lähde paikkoihin joissa kohdata muita. Mistä tämän ikäinen ihminen löytää meneviä kavereita?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen itse kolmissakymmenissä menevä mies jonka parisuhde on ollut viimeajat kovalla koetuksella ja yksinäisyys on viimeviikot ollut päällimmäisiä tunteena itselläkin.
Kaikkialla toitotetaan harrastuksia. Meidän kunnassa niitä näyttäisi olevan tarjolla hyvin ja olen miettinyt josko voisi aloittaa kokeeksi jotain. Sitä kautta voisi saada uutta energiaa eloon - joka nyt tuntuu kuristavalta - ja tavata uusia ihmisiä. Pitäisi vaan saada se energia kaivettua jostain, että saisi itsensä liikkeelle. Baarista en minäkään lähtisi ystäviä hakemaan.
Moi "Enkestäenää", mulla on pikkuisen sama tilanne, eli en jaksa ainutta kaveriani. Tosin mä en kyllä häpeä häntä julkisilla paikoilla, mutta en vaan jaksa hänen juttujaan enää! Päivästä toiseen jankkaa samoja asioita, siis omia miessuhteitaan jne. Mun kuulumiset kysyy kyllä, mutta ei jaksa kuunnella vastausta. Vatvoo omia asioitaan puhelimessa usein tuntitolkulla, ja mä olen liian kiltti jotta sanoisin että nyt pitää lopettaa. Tavatessa haluaa lähinnä lähteä kaljalle, jotta saisi taas pienessä nousuhumalassa vatvoa omia juttujaan.
En jaksa enää! Haluaisin niin kaverin, jonka kanssa voisi käydä vaikka lenkillä, tai teatterissa. Puhua ihan niitä näitä, eikä vatvoa aina samoja asioita. Mutta ei mulla ole ketään muuta, kuin tämä yksi kaveri. :(
Hei! Mulla samantapainen kokemus ex- parhaasta ystävättärestä.Kerettiin tuntea liki 20 vuotta. Minä olin aina antajan puolella. Kuuntelin huolet, hoisin lapsia kun hän halusi lähteä viihteelle. Lainasin rahaa jota ei koskaan maksanut takaisin. Lopulta suuttui siitä kun en päässyt häihinsä kun olin kipeä. Kerran käytiin vuosia sitten kahvilla. Vihelsin pelin poikki kun ei todellakaan enää kiinnostanut olla lypsylehmänä kyseiselle henkilölle. Nyt olenkin sitten niin yksin kuin olla voi mutta ystävättärellä on sentään perhe ja paljon tuttuja. Yritti facen kautta vielä kaveriksi vaan en huolinut.
Asutteko missä päin vastaajat? Jospa teistä voisi tulla aloittajan kanssa uusia ystäviä...
Kyllä kaveria saa inhota, kaveriin voi suuttuakin. Itse säätelee näkemisen kerrat ja yhdessä olon.
Ei meidän oo pakko olla niiden kanssa, jotka inhottavat. Emme voi muuttaa ketään, voimme vain kävellä pois.
Mulla on sama tilanne, mutta kyseessä on "kumppanini", lainausmerkeissä, koska aitoa kumppanuutta tästä suhteesta on turha hakea. Tämä henkilö on myös ainoa henkilö elämässäni, kenen kanssa viettää aikaa, mutta todellisuudessa en jaksa tämän henkilön typeriä ja pinnallisia juttuja ja hävettää liikkua hänen kanssaan. Kaipaan aikuista ja kypsää seuraa, läheisyyttä ja syvällisiä keskusteluja, mutta tietyistä syistä en uutta suhdetta tule saamaan. Parempi yksin.. no enpä tiedä koska jos eroamme jään aivan yksin, ja hankalaa sellainenkin elämä on. Toisaalta vihaan itseäni päivä päivältä enemmän, koska jään vaikka tarvitsen ja haluan jotain aivan muuta. Tätä tilannetta voinee ymmärtää vain toinen yksinäinen tai samassa tilanteessa oleva. Muiden mielestä ja omastanikin tällainen roikkuminen lienee aivan helvetin säälittävää.