Pohdintaa murhan suosijoista

PaskatPaskana

Täällä keskustelua lähinnä sotkevat murhan suosijat eivät ole penaalin terävimpiä kyniä. Heidän kanssaan keskustelu on oikeastaan mahdotonta, sillä he eivät todellisuudessa keskustele.

Kyse on siitä, että he eivät kykene mitenkään perustelemaan mielipiteitään. Heillä on viime kädessä vain yksi teesi, eli väite siitä, että murha on "naisen oikeus", eikä edes murha. Viime kädessä heillä ei ole muuta sanottavaa. Kaikki muu teksti, mitä he tänne syöttävät on vain sivukohinaa.

Kiihkeä murhan suosija lukuisine sivupersoonineen tekee vain vahinkoa omalle asialleen. Jokainen järkevä ihminen käsittää murhan olevan useilla perusteilla yksselitteinen ilmiö akselilla paha mukavuusmurha - hyvä lapsen elämä ja sen suojelu.

Esimerkin sairaasta logiikasta saa ketjusta, jossa kirjoittaja tosiaankin puolustelee naista, joka murhasi lapsensa jonkun toisen rikoksen vuoksi. Täällä oikeasti saisi olla jonkinlainen kirjautumispakko, jonka avulla edes osa näistä kaikkein törkeimmistä kirjoittajista karsittaisiin pois. Ihan jokainen mielipide ehkä ei sittenkään vain ansaitse julkisuutta, mielipiteenvapaus tai ei. Vapauteen liittyy myös vastuu.

14

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asiat.asiana

      Tuoko todistaa sinusta jotakin?

    • HeilläOnEtuoikeus

      Eikö joku joskus sanonut että keskustelu abortinvastustajien kanssa on kuin pelaisi shakkia pulun kanssa. Kaataa nappulat, paskoo pöydälle ja lentää pois paikalta julistautuen voittajaksi. En ole nähnyt vastustajilta asiallista tekstiä, niin ettei pilkkaisi vastapuolen kirjoittajaa ja korostaisi pilkkaa useiden hymiöiden ja naurun kera. Vastustaja on kuin lapsi hiekkalaatikolla, oma hiekkakakku ei onnistu joten rikkoo kostoksi muidenkin kakut. Tiedä sitten onko asialla yksi ja sama tyyppi kirjoitustyylistä päätellen.

      Kyseinen henkilö on varmasti ollut koulukiusaaja, varmaakin jatkaa samaa töissä (mikäli on) ja näköjään ainakin tällä palstalla. On ottanut pakkomielteekseen tietyn aiheen, kyttää ja kiusaa ihmisiä sen minkä ehtii ja puolustaa käytöstään, ei näe siinä itse mitään vikaa, ihan niinkuin kiusaajakaan ei näe omassa toiminnassaan. Vastustaja on jäänyt lapsen tasolle. Väittää suojelevansa lapsia tuolla käytöksellä mutta kyseessä on sama asia kuin se että Sipilä jokaisen terrori-iskun jälkeen sanallisesti tuomitsee iskun. Noin, teko tuomittu, mitään pahaa ei enää tapahdu. Joten miksi enää välittää vastustajien valhehorinoista? Se on heidän mielipiteensä eivätkä saa sillä abortteja kiellettyä, onneksi. Oikeastaan on vain huvittavaa katsoa sitä raivoamista, kun niin kovaa väittävät että "se raivo on siellä puoltajan ja abortintehneen päässä, MINÄ olen norrrrrrmaaaali!!!!".

      • Oon huomannut myös näissä abortintehneissä olevan samoja, jotka taas on mieleltään lapsentasoisia kun ei itse halunnut lasta ja mikä viittaa enemmän siihen koulukiusaamiseen hän todennäköisesti kiusaaja ja itse halun tappaa jo syntyneen lapsensa.

        Ihan loogisempaa on sellainen on .

        Olen huomannut naisia, jotka yllyttää ystävä miestä tekoon ja uhriksi esittäytyy. Valehtelevat naiset läpeensä koska nainen hedelmällisillään tekee enemmän pettämisiä.
        Tämä on tutkittua juttua.

      • valtakunta kirjoitti:

        Oon huomannut myös näissä abortintehneissä olevan samoja, jotka taas on mieleltään lapsentasoisia kun ei itse halunnut lasta ja mikä viittaa enemmän siihen koulukiusaamiseen hän todennäköisesti kiusaaja ja itse halun tappaa jo syntyneen lapsensa.

        https://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/miksi-nainen-pettaa-syyta-miehekkaampia-miehia-he-herattavat-naisten-seksihalut/5310152

        Joten silloin raskaaksi tulo on todennäköisempää ja sepä on helpompaa naiselle todistaa toisen raiskanneen ja itselleen olevan haluttu.
        todennäköisesti nämä naiset ovat narsistisia koska kykenevät valheisiin ja on tunne kylmiä lastaan kohtaan.

        "Olen huomannut naisia, jotka yllyttää ystävä miestä tekoon ja uhriksi esittäytyy. Valehtelevat naiset läpeensä koska nainen hedelmällisillään tekee enemmän pettämisiä.
        Tämä on tutkittua juttua."

        Siis mikä on tutkittua juttua? Tuo on ihan käsittämätöntä kieltä, missä ei ole päätä eikä häntää. Laita jotain tutkimuksia tänne asiasta, jospa siitä selviäisi mitä oikein ajat takaa tuolla siansaksalla.

      • tieteilijä kirjoitti:

        Noh siinä on linkki mutta näyttävästi on sulla vaikea katsoa sitä.

      • tieteilijä kirjoitti:

        "Olen huomannut naisia, jotka yllyttää ystävä miestä tekoon ja uhriksi esittäytyy. Valehtelevat naiset läpeensä koska nainen hedelmällisillään tekee enemmän pettämisiä.
        Tämä on tutkittua juttua."

        Siis mikä on tutkittua juttua? Tuo on ihan käsittämätöntä kieltä, missä ei ole päätä eikä häntää. Laita jotain tutkimuksia tänne asiasta, jospa siitä selviäisi mitä oikein ajat takaa tuolla siansaksalla.

        "Nainen sen sijaan pettää huomattavasti valikoivammin. Naiset ovat flirttailevampia, ottavat riskejä ja käyttäytyvät provosoivammin – eritoten ovuloidessaan. Ja ovulaatio onkin tässä avainsana: naiset myös tuntevat enemmän vetoa maskuliinisempiin ja fyysisesti viehättävämpiin miehiin ovulaationsa aikana.

        Tiedäthän eläinten soidintanssin, jolla uros yrittää tehdä naaraaseen vaikutuksen ja osoittaa olevansa se kaikista vahvin, parhain ja komein mahdollinen ehdokas? Naaras valitseekin näillä perusteilla parittelukumppaninsa taatakseen terveet jälkipolvet.

        Naisten halukkuutta ja pettämiseen linkittyvää käyttäytymistapaa selitetäänkin muun muassa evoluutiobiologi Ronald Fisherin vuonna 1930 kehittämällä teorialla: koska naisten lisääntymisen mahdollisuus on rajallinen, naiset, jotka ovat seksuaalisesti aktiivisia (ja näin ollen myös pettävät kumppaniaan) nostattavat mahdollisuuksiaan lisääntyä pariutuessaan viehättävän ja vetoavan miehen kanssa ovulaationsa aikana. Näin ollen myös lapsista tulisi terveempiä ja viehättävämpiä. Siksi uskotaan, että naiset pettävät herkemmin kumppaniaan ovulaationsa aikana.

        "

        Olen myös katsonut dokumentin aiheesta, jossa tutkittiin ja kiihottumisen lämpöä "vieraisiin" miehiin mitkä osottautui erittäin korkeammaksi kuin oma kumppani.

      • LGT
        valtakunta kirjoitti:

        https://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/miksi-nainen-pettaa-syyta-miehekkaampia-miehia-he-herattavat-naisten-seksihalut/5310152

        Joten silloin raskaaksi tulo on todennäköisempää ja sepä on helpompaa naiselle todistaa toisen raiskanneen ja itselleen olevan haluttu.
        todennäköisesti nämä naiset ovat narsistisia koska kykenevät valheisiin ja on tunne kylmiä lastaan kohtaan.

        Miten noi sun pettämis jutut ja maikkarin juttu liittyy aborttiin? Pelkääkö valtakunta että ukko on pettämässä vai miks pettäminen mielessä? Semmosia ne miehet on. Voi jättää monenkin lapsen äidin kun ei leikki huvita. Siinä sitten on moraalinsa kanssa. 😢

    • Mitä kertoo abortinvastustajan älystä, kun ei osata muuta kuin apinoida toisten kirjoituksia eikä keksitä mitään rakentavaa keskustelua, vaan kommentit on täynnä törkeää nimittelyä ja hymiöitä.

      • Sinun rakentavaa keskustelua ei näkynyt tuossa ylempänä, eikä tässä kun olet itse tekemässä juuri sitä, mitä syytät niiden tekevän näissä virkkeessäsi ja kuvasi on hymysi.

        Ei käytöstapoja

      • valtakunta kirjoitti:

        Sinun rakentavaa keskustelua ei näkynyt tuossa ylempänä, eikä tässä kun olet itse tekemässä juuri sitä, mitä syytät niiden tekevän näissä virkkeessäsi ja kuvasi on hymysi.

        Ei käytöstapoja

        Anteeksi mutta en ymmärrä tuota siansaksaa.

      • tieteilijä kirjoitti:

        Anteeksi mutta en ymmärrä tuota siansaksaa.

        Olet vain valehtelija ja kieroilija.sen varmasti ymmärrät.

      • tieteilijä kirjoitti:

        Anteeksi mutta en ymmärrä tuota siansaksaa.

        Ja nyt hyvin yksinkertaistin sanomani sinulle.

      • ompataaskumma

        "eikä keksitä mitään rakentavaa keskustelua, vaan kommentit on täynnä törkeää nimittelyä"

        Tääkin räksytykses puuttuu totaalisesti oman sakkis (sun ;)) alotuksesta :DDDD
        Mitä se sitten kertookaan sossupaatin älystä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5077
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      22
      3436
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      27
      2745
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1790
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1576
    6. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1352
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1346
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      240
      1306
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1048
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      54
      935
    Aihe