Olen palstaa päivittäin lukeneena Pattayan ystävänä ihaillut jo pitkään thain aviomiestä ja hänen lifestyleä Pohjois-Thaimaassa. SiamHD nimi sopii hänelle myös mainiosti, koska hän elää Siamissa ja heillä on 2 hoodeetä. Toinen 50000 thaimaan euroa ja toinen 30000 thaimaan euroa thaimaan euroina. Thaimaassa hoodeet myydään aina tasarahalla.
Tosi harva lapsiperheellinen yrittäjämies pääsee Thaimaassa piireihin siten kuin tuo kaunopuheinen naistenmies, joka korkeakoulusta noukki tulevan nuoren vaimonsa ja mitä ilmeisimmin vielä rahoitti tuon neitsyen hammaslääkäriopinnot.
Samalla kun vaimo aloitti työskentelemään omalla klinikallaan hammaslääkärinä, piti löytää toimenkuva myös tuolla havumetsien miehelle ja sijoittajalle.
Sellainen löytyikin kun vaimon nimiin ostettiin osa ravintolakonsernista ja tatuointiliikkeestä, joihin herrasmies sijoittaja ostaa ja sijoittaa alkoholijuomia kylmäkaappiin päivisin. Ravintoloissaan näytetään youtubesta amerikkalaisia videoita, joissa on moottoripyöriä ja silikonitissejä.
Myös kukkien kasvattaminen Lotas kauppamarkkinoille myyntitarkoituksessa kukoistaa ja niitäkin pitää kuljetella niitä kukkasia ja hellyyden ehdoilla tietenkin.
Sitten kun heitä huvittaa ja kellään ei ole hammas kipeä, niin viikonloppuisin ja koulujen lomien aikaan tuo koko perhe päristelee moottoripyörillä Phuketiin. Hua Hinin kautta tietenkin, jossa jahti odottelee parkissa. 1700 kilometrin matka taittuu nopeimmillaan reilussa kolmessa tunnissa, koska moottoripyöränsä ovat todella nopeita. Huvilalla he polttelevat sitten sikareita.
Kaikesta aktiivisesta elämäntyylistä huolimatta Chiang Main onnenpekka ehtii myös piipahtaa silloin tällöin valistamassa meitä Pattayan hölmöläisiä siitä, kuinka asiat todellisuudessa on. Siitä hänelle vielä erityismaininta. Harva noin onnellinen mies jaksaa vielä tehdä moista hyvää suomikaksnelosen patilan sivustolla.
Muistakaa rakkaat Pattayan ystävät, että tuota vaatimatonta ja erittäin thaimaalaista perhettä tulee arvostaa ja ihailla. Olisi tosi törkeää, jos joku epäilisi että kyseessä olisi sama thain aviomies, sijoittajamies ja Nasan astronautti, kuin on Hua Hinissa asuva suurmies ja kuuluisuus, joka myöskin tunnetaan kukkien kasvattajana ja Lotus & Tescossa sekä Pig C marketeissa asioivana äärimmäisen thaimaan-amerikkalaisena henkilönä ja kulinaristina.
Jos ette nimittäin usko tuota tarinaa, niin hän ei suostu täältä poistumaan ja kutsuu teitä Maija-nimellä, joka on tosi julmaa niille joiden nimi ei ole Maija.
Kannattaa siis uskoa ja ihailla.
Aviomiehen perheonnen peukuttaja
173
1081
Vastaukset
- toinenihhailija
Silloin kun hammaslääkärin poika oli ihan pieni, niin hänelle lämmitettiin maitoa hoodeen pakoputken päällä vauhdissa. Villin näköistä hommaa mutta nuo on käyneet molemmat vastaohjauskurssin ja tottuneet vasemmanpuoleiseen liikenteeseen jo parissakymmenessä vuodessa.
- Tokyosunrise
Noh noh 2010. Meneppä nyt välillä hoitelemaan hyväntekeväisyys yhdistystäsi ja firmojasi. En usko että vuosiansiosi on yli 4 miljoonaa, kun päivystät täällä palstalla AINA. Tuskin uskoo kukaan muukaan. PELLE
- Prmn
Tokyosunrise kirjoitti:
Noh noh 2010. Meneppä nyt välillä hoitelemaan hyväntekeväisyys yhdistystäsi ja firmojasi. En usko että vuosiansiosi on yli 4 miljoonaa, kun päivystät täällä palstalla AINA. Tuskin uskoo kukaan muukaan. PELLE
Silloin kun numerolerppa olit "Otahanuriinpoju" Hiekkaharjusta, niin puputit aina tuosta Tokiosta Orlandon lisäksi. Ei ole koira karvoistaan päässyt vieläkään. Nyt on vaan pääsi seonnut entistä enemmän ja jakaantunut persoona repii sinua pitkin Thaimaata Hiekkaharjun kautta kerien. Kaikki muut ovat sinulle maijoja vain siksi kun järkesi ei riitä erittelemään eri henkilöitä.
Olet sä kyllä sellainen kansainvälinen lerppa ettei mitään rajaa. Varmaan välillä luulet olevasi kanarianlintu? Milloin edes juttelit viimeksi muun kuin itsesi kanssa? Kassaneitiä ei alepassa lasketa. Olet sairas ja yksinäinen vanhus plus katkerin ihminen kenen sekoilua olen koskaan lukenut. - PikkuPetriJyväskylästä
2010 on mun mielestäni kaikkein sekopäisin. Kertoo haaveistaan totena, ja roikkuu täällä AINA
- Anonyymi
PikkuPetriJyväskylästä kirjoitti:
2010 on mun mielestäni kaikkein sekopäisin. Kertoo haaveistaan totena, ja roikkuu täällä AINA
Resuperse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Resuperse.
Joka toisesta sanoo on ite.
- Anonyymi
Mulla mukavaa.
- Anonyymi
Amalia rulez.
- Anonyymi
Prmn kirjoitti:
Silloin kun numerolerppa olit "Otahanuriinpoju" Hiekkaharjusta, niin puputit aina tuosta Tokiosta Orlandon lisäksi. Ei ole koira karvoistaan päässyt vieläkään. Nyt on vaan pääsi seonnut entistä enemmän ja jakaantunut persoona repii sinua pitkin Thaimaata Hiekkaharjun kautta kerien. Kaikki muut ovat sinulle maijoja vain siksi kun järkesi ei riitä erittelemään eri henkilöitä.
Olet sä kyllä sellainen kansainvälinen lerppa ettei mitään rajaa. Varmaan välillä luulet olevasi kanarianlintu? Milloin edes juttelit viimeksi muun kuin itsesi kanssa? Kassaneitiä ei alepassa lasketa. Olet sairas ja yksinäinen vanhus plus katkerin ihminen kenen sekoilua olen koskaan lukenut.Katsos siinäpä PRMN:n sanailua kovin nykyisen kaltaista .......
- ThaiHdSiamOriginal
Maija. kestotilauksesi vastaanotettu ja bonuksena aloituskirjoituksesta, joka tietenkään sinun mielestäsi ei ole niin sanotusti maustettu mielesi mukaiseksi, saat pitkääkin pidemmän vuosikerran, että tahtosi matkailupalstan tasosta säilyy.
- sissij
Jos et lerppa juoman jakomies huomannut niin kysymys oli esitetty torpan lerpalle huitsun hutsulaan.
- KiitosPäivittäin
On hienoa että täällä on aloittajan kaltainen päivittäin palstaa lukeva Pattayan ystävä.
Syytä nostaa tämä keskustelu joka päivä aktiiviseksi, niin kaikki muutkin Pattayan ystävät saavat suuren nautinnon lukiessaan tämän päivittäisen lukijan Pattayalaisille ominaista ajatuksenkulkua ja niin äärimmäisen tasokasta provoilua.
Tämä peukuttaja joka peukkunsa ohella imee mansikan makuisia ehkäisyvälineitä ON VARMASTI PATTAYAN ASUKKAIDEN VIISAIN HENKILÖ. - MaijaTykkääHuomiosta
Sääliessäni Maijaa pyydän että kaikki Pattayalahkolaiset myös säälii ja lukee tämän keskustelun avauksen kaikella sillä ymmärryksellä joka on käytössä.
- HuaHininYstävät
Säälikäämme lerppaa oli kauan sitten e4sitetty totuus, joka vieläkin pitää paikkansa.
Lerppa ja toinen nykyinen hahmonsa HD huijari Ciang Maista, haluavat loistaa areenan tähtinä päivästä toiseen ja aamuista iltoihin... - HuaHininYstävät
HuaHininYstävät kirjoitti:
Säälikäämme lerppaa oli kauan sitten e4sitetty totuus, joka vieläkin pitää paikkansa.
Lerppa ja toinen nykyinen hahmonsa HD huijari Ciang Maista, haluavat loistaa areenan tähtinä päivästä toiseen ja aamuista iltoihin...Tosiasiassa ovat niitä persläpilerppoja, joita hylkiöinä tapaamansa ihmiset kohtelevat...
- PäätähtiMaija
HuaHininYstävät kirjoitti:
Tosiasiassa ovat niitä persläpilerppoja, joita hylkiöinä tapaamansa ihmiset kohtelevat...
Säälikää Maijaa kun Maijaa häiritsee, että ei ole enään areenan päätähti.
- SairashanTämäOn
HuaHininYstävät kirjoitti:
Säälikäämme lerppaa oli kauan sitten e4sitetty totuus, joka vieläkin pitää paikkansa.
Lerppa ja toinen nykyinen hahmonsa HD huijari Ciang Maista, haluavat loistaa areenan tähtinä päivästä toiseen ja aamuista iltoihin...Haaveilee vaikka mitä täällä 24/7.
Ihailee Sedua ja haluaisi olla kuin hän:
Entinen mestari jalkapalloilija, ravintolaketjun omistaja, loma-asunnon Hua Hinissä omistaja ja jne.....jne.......jne. - M.Suvas
Tämän viisun teki alunperin Aviomiehen thaivaimo rakkauden huumassa Phuketin Seinäjoella 1982 Aviomiehen kosinnan jälkeen. Jo silloin oli selvää että rakkaus ja vauraus on ikuista, kuin liekki Hoffnerin nokassa tai jahtiensa ankkurivalo öisellä rakkauden merellä.
https://www.youtube.com/watch?v=k2gDuH8bmzM - Llss
M.Suvas kirjoitti:
Tämän viisun teki alunperin Aviomiehen thaivaimo rakkauden huumassa Phuketin Seinäjoella 1982 Aviomiehen kosinnan jälkeen. Jo silloin oli selvää että rakkaus ja vauraus on ikuista, kuin liekki Hoffnerin nokassa tai jahtiensa ankkurivalo öisellä rakkauden merellä.
https://www.youtube.com/watch?v=k2gDuH8bmzMNiin herkkää että se kuvottaa.
- Paljononneavaan---
Eikö tämä Aviomies, siis nykyisin Sensei- ole lerppa, joten avionni on taattu hänellä vain gay rakkaansa kera.
Onnittelut siitä huolimatta sinne Hiekkaharjun vehreille kankahille. - PattayanViisain
Tuo on tiedetty pitkään. Aviomies on laitosmies, mutta se ei ole ammattinsa. Hoivakodeissa pidetään rutiineista ja kellonajoista kiinni, jotta asukit pysyisivät liikkeellä hallitusti. Aviomiehen hoivakotiin pitäisi antaa voimakas nootti siitä antavat mielisairaan henkilön häiriköidä netissä ihmisiä toistakymmentä tuntia vuorokaudessa. Ilmeisesti tämä "aviomies" valehtelee ja äksyilee hoitajille siihen malliin että katsovat paremmaksi antaa sen olla omissa oloissaan ja antavat tämän usein skippaa ohjatut toiminnat.
https://dementiakoti.fi/hoivakoti-varpula
"Jokaisella on myös oikeus yksityisyyteen, lepoon ja omaan rauhaan. Mottomme onkin ollut koko toiminnan ajan ”Vierivä kivi ei sammaloidu”."
Jos haluat tehdä viisaasti, niin jätä tuo trolli rauhaan. - Anonyymi
vuokralla asuva hinin pelle..
- Anonyymi
Pohjoisen miestä voikin peukuttaa, perheonnesta, pattayanboyssia vuokravosun valinnasta.
- Anonyymi
Varakas vuokralainen..
35NumBall
07.04.2018 17:19
katsos resu on kateellinen muutaman tonnin rollsista... mietens resu mulla on vielä camry, navara, forza ja wave miten sulla vanha polkupyörä varo resu ketjupolttajia reppana...
Muuten reppana, hua hin päihittää mennen tullen pattayan ja minkä tahansa suomen kaupungin, eikö vain - Anonyymi
Muuten resupetteri miten tilanne muuttuisi vaikka joku asuisikin vuokralla, Thaimaassa vuokra pitää maksaa omalla rahalla, ei ole suuresti rakastamaa kelaa täällä apuna, kuten sinulla Kuopiossa, eikä sinulla ole edes omavastuuta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuten resupetteri miten tilanne muuttuisi vaikka joku asuisikin vuokralla, Thaimaassa vuokra pitää maksaa omalla rahalla, ei ole suuresti rakastamaa kelaa täällä apuna, kuten sinulla Kuopiossa, eikä sinulla ole edes omavastuuta.
Mutta jos vuosia kehuu että omistaa 200 neliöisen talon uima- altaalla..
Mutta onkin vain tuulen huuhtoma perse.
Ai niin, nanan luksus condo...
Ai niin, osake pattayalla...
Täällä kuopiossa ei sentään puhuta paskaa.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta jos vuosia kehuu että omistaa 200 neliöisen talon uima- altaalla..
Mutta onkin vain tuulen huuhtoma perse.
Ai niin, nanan luksus condo...
Ai niin, osake pattayalla...
Täällä kuopiossa ei sentään puhuta paskaa..Kovastippa Kuopiossa ollaan aktiivisia matkailupalstamatkailijoita niin viisain kirjoitelmin ja 10 papukaijamerkkiä aktiivisuudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovastippa Kuopiossa ollaan aktiivisia matkailupalstamatkailijoita niin viisain kirjoitelmin ja 10 papukaijamerkkiä aktiivisuudesta.
Meillä täällä kuopiossa, asiat erinomaisesti. On omaisuutta ja savustettuja joulukinkkuja ollen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta jos vuosia kehuu että omistaa 200 neliöisen talon uima- altaalla..
Mutta onkin vain tuulen huuhtoma perse.
Ai niin, nanan luksus condo...
Ai niin, osake pattayalla...
Täällä kuopiossa ei sentään puhuta paskaa..Millainen vamma pitää päässä olla että tällaisella palstalla kehuu olemattomalla omaisuudella..?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millainen vamma pitää päässä olla että tällaisella palstalla kehuu olemattomalla omaisuudella..?
Aijaisitko tiliotteen ja seteleitä sängyllä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aijaisitko tiliotteen ja seteleitä sängyllä?
Ja näin kätevästi taas persoona vaihtui...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja näin kätevästi taas persoona vaihtui...
Älä ole alahuuli lerpallasi, aijaa myös se ostoskeskuksen "olohuonekuva" jossa pilarit ruiskubetonoidut pilarit dimensiota nam.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuten resupetteri miten tilanne muuttuisi vaikka joku asuisikin vuokralla, Thaimaassa vuokra pitää maksaa omalla rahalla, ei ole suuresti rakastamaa kelaa täällä apuna, kuten sinulla Kuopiossa, eikä sinulla ole edes omavastuuta.
Jaa mitenkö muuttuu? Siten että "Pohjoisen mies" on vuosia jo naureskellut niille jotka vuokraa. Se on köyhyyden merkki hänen tarinoissaan. Hän kun ostaa kaiken vastaantulevan vaikkei tarvisikaan. Esimerkiksi saaria, jahteja, rantahuvilota jne. Mitä vaan. Ne maksaa aina miljoonia. Kuten sinullakin. Kelapäivinä olet sinäkin hetken miljonääri kunnes laskuhumala muuttaa tilanteen.

Voi voi että harmillista kun pohjoisen mies ostaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi voi että harmillista kun pohjoisen mies ostaa.
Pohjoisen Nainen ostaa kaikenlaista tarinoissaan.
Painopiste on sanalla tarinoissaan. Todellisuudessa nuudelipussi on siellä suurimpien ostoksien joukossa. Annas kun arvaan niin sinulla jää työkyvyttömyyseläkkeestä asumiskulujen ja lääkkeiden jälkeen sellainen 400 euroa kuukaudessa muuhun elämään. Kuinka lähelle osuin? Oletko kotiviinimiehiä enemmän vai kotipolttoisen miehiä? Olethan kehuskellut että "ravintoloitsijan tulee hallita pontikankeitto". Ihmettelen edelleenkin että olet toistaiseksi välttynyt monielinvauriolta. Rasvamaksa, sepelvaltimotauti, diabetes, astma, keuhkoahtauma, uniapnea ja muuta elämäntapataudit sinulla on.
Verenpaine, verenohennus ja mielialalääkitys sinulla on myös. Minä vuonna sulla oli se infarkti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pohjoisen Nainen ostaa kaikenlaista tarinoissaan.
Painopiste on sanalla tarinoissaan. Todellisuudessa nuudelipussi on siellä suurimpien ostoksien joukossa. Annas kun arvaan niin sinulla jää työkyvyttömyyseläkkeestä asumiskulujen ja lääkkeiden jälkeen sellainen 400 euroa kuukaudessa muuhun elämään. Kuinka lähelle osuin? Oletko kotiviinimiehiä enemmän vai kotipolttoisen miehiä? Olethan kehuskellut että "ravintoloitsijan tulee hallita pontikankeitto". Ihmettelen edelleenkin että olet toistaiseksi välttynyt monielinvauriolta. Rasvamaksa, sepelvaltimotauti, diabetes, astma, keuhkoahtauma, uniapnea ja muuta elämäntapataudit sinulla on.
Verenpaine, verenohennus ja mielialalääkitys sinulla on myös. Minä vuonna sulla oli se infarkti?On se niin harmillista mutta hyvä että sinulla on aiheen tiimoilta puuhaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se niin harmillista mutta hyvä että sinulla on aiheen tiimoilta puuhaa.
Olet kuitenkin maailman ainoa makkarakeitolla, nuudeleilla ja spagetilla elävä multimiljonääri ravintolakonserninjohtaja. Hyvä että siun "akka" juo vettä spagetin kanssa ni jääpi rahaa hiivaan ja sokeriin. Tuo on elämää josta kaikki unelmoi.

Meillä täällä thaimaassa sanottaisiin että olipa hyvä heitto..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa mitenkö muuttuu? Siten että "Pohjoisen mies" on vuosia jo naureskellut niille jotka vuokraa. Se on köyhyyden merkki hänen tarinoissaan. Hän kun ostaa kaiken vastaantulevan vaikkei tarvisikaan. Esimerkiksi saaria, jahteja, rantahuvilota jne. Mitä vaan. Ne maksaa aina miljoonia. Kuten sinullakin. Kelapäivinä olet sinäkin hetken miljonääri kunnes laskuhumala muuttaa tilanteen.
Asia on niin poju että vuokraus on varsin usein ainoa järkevä vaihtoehto, varsinkin jos et ole ns. sikarikas, factaa kun on että ulkomaalainen ei voi ostaa maata lainkaan Thaimaasta, joten maanomistus joudutaan aina "järjestelemään", me joilla on thaipuoliso voimme asian helposti järjestellä, thaipuoliso omistaa maan, farangi puoliso taas maalla olevan kiinteistön ja irtaimiston, jos farangi on yksin tai hänellä on farangi puoliso tilanne on hemmetin paljon hankampi, thaimaan maanomistuslaki on erittäin hankala, siellä on lukuisa joukko pommeja, jota maanvuokrauksen yhteydessä kerrota vuokraajalle, yleensä maat vuokrataan 3x33 vuodeksi, ja vuokra-ajan päättyessä, voidaan vuokrasopimus suhteelllisen helposti purkaa, vedoten milloin mihinkin, yleisin on vedota siihen että kiinteistöä ei ole merkitty rasitteeksi tontille, joten kiinteistöä ei pitäisi olla olemassa lainkaan... sitten on joukko muitakin syitä.
Kannattaa muistaa että jokainen sijoitus thaimaahan on riskisijoitus, ja farangi on aina heikoilla jos joutuu riitelemään, joten älä sijoita tänne enemmän kuin on varaa hävitä.
By NumBall - Anonyymi

By NumBallMiksi sitten olet vuosia puhunut että sinulla on oma talo.? Eihän vuokratalo ole oma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sitten olet vuosia puhunut että sinulla on oma talo.? Eihän vuokratalo ole oma.
kun talo nyt vaan sattuu olemaan oma... eikä edes maksanut paljon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovastippa Kuopiossa ollaan aktiivisia matkailupalstamatkailijoita niin viisain kirjoitelmin ja 10 papukaijamerkkiä aktiivisuudesta.
4 min.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
4 min.
Hällä myös on tämä mielikuvitusystävä pohjoisesta, lapsilla näitä mielikuvitusystäviä esiintyy useasti. Lapsen asteelle jääneillä vieläkin useammin..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se niin harmillista mutta hyvä että sinulla on aiheen tiimoilta puuhaa.
3min.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kun talo nyt vaan sattuu olemaan oma... eikä edes maksanut paljon.
Missä keltainen tabien baan..??
Aivan, niinpä tietenkin... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä keltainen tabien baan..??
Aivan, niinpä tietenkin...Miksi hänen mopokuvat on Kalervon talon pihasta jota Kale vuokraa 8000 patia kuukaudessa vai onko hän silavanaama itse? Nyt vuosien jälkeen hänelle on valjennut että köyhän ei kannata ostaa. Siispä hän ei ostanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä keltainen tabien baan..??
Aivan, niinpä tietenkin...Siellä samassa kaapissa jemmassa missä on elite status ja musta amex, joka oli jouluna vaihtunut titaaniseen amexiin.
Olikin jo tiedossa että joulu tuo hänelle rikkauksia. Hänhän aikoi ostaa Terveystalonkin muutamalla miljardilla ja myydä sen lääkkeiden patentit Kiinaan, koska luuli sitä lääketehtaaksi. Aiemmin Vaisalalle myydyt patentit olivat vaihtuneet Vaisalalle myydyiksi firmoiksi. On paljon mahdollista että loppiaiseen mennessä hän on ilmavoimien kenraali. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä samassa kaapissa jemmassa missä on elite status ja musta amex, joka oli jouluna vaihtunut titaaniseen amexiin.
Olikin jo tiedossa että joulu tuo hänelle rikkauksia. Hänhän aikoi ostaa Terveystalonkin muutamalla miljardilla ja myydä sen lääkkeiden patentit Kiinaan, koska luuli sitä lääketehtaaksi. Aiemmin Vaisalalle myydyt patentit olivat vaihtuneet Vaisalalle myydyiksi firmoiksi. On paljon mahdollista että loppiaiseen mennessä hän on ilmavoimien kenraali.Resupetteri taas on yhteiskunnan tarjoamat puurot vedetty naamaan niin jaksat taas totuustarkkailla kirjoituksiani, resu, resu musta amex on titaania, en edelleenkään tunne Kalea, yhden Kalevin tunnen enkä yhtään Kalervoa, niinkuin sanoin joskus vuosia sitten tapasin yhden Kalervon tai Kalevin market villagessa, mutta siitä on aikaa ainakin neljä vuotta tämän jälkeen ei ole miestä näkynyt.
Jatkahan poju totuustarkkailua, reppana.... takuulla jo 16 vuotta pattaya matkailua virtuaalisena, apuna google maps... eikö vain resuperse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi hänen mopokuvat on Kalervon talon pihasta jota Kale vuokraa 8000 patia kuukaudessa vai onko hän silavanaama itse? Nyt vuosien jälkeen hänelle on valjennut että köyhän ei kannata ostaa. Siispä hän ei ostanut.
Kuvat oli kyllä reppana ihan omalta pihalta... miten se 7/11 kokis, kananmunat ja väkiviina... eikö kuopiossa ole 7/11 reppana,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuvat oli kyllä reppana ihan omalta pihalta... miten se 7/11 kokis, kananmunat ja väkiviina... eikö kuopiossa ole 7/11 reppana,
Saat kopiot kolmesta kiinteistön tabianbaanista keltainen, neljästä autosta sininen ja kolmesta moottoripyörästä vihreä, sekä pinkan päällimmäisenä amex centaurion titania, sekä laitetaan vielä mukaan thai-idkortti, vaaleanpunainen, muovia...
Kunhan poju laitat aijaten 7/11 kaupan kuitin jostain pattayalta, osta kokis, kuuden kananmunan kenno, ja pullo etikkaa... katsotaan oletko mies vai marjanpoimija, ja muista reppana että vaimoni on thai... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Resupetteri taas on yhteiskunnan tarjoamat puurot vedetty naamaan niin jaksat taas totuustarkkailla kirjoituksiani, resu, resu musta amex on titaania, en edelleenkään tunne Kalea, yhden Kalevin tunnen enkä yhtään Kalervoa, niinkuin sanoin joskus vuosia sitten tapasin yhden Kalervon tai Kalevin market villagessa, mutta siitä on aikaa ainakin neljä vuotta tämän jälkeen ei ole miestä näkynyt.
Jatkahan poju totuustarkkailua, reppana.... takuulla jo 16 vuotta pattaya matkailua virtuaalisena, apuna google maps... eikö vain resuperse.Juu juu. Jokainen lentokapteeni miljardööri kenellä on musta amex käyvät Suomessa umpisuolen jälkitarkastuksessa ja riitelevät sadan euron lääkkeiden kelakorvauksista kelan kanssa eri oikeusasteissa, syövät kuponkiruokaloissa ja matkustelevat bussilla pitkin Thaimaata majoittuen Pattayalla 260 patin seitsemännen kerroksen "kattosviittiin" jossa on poreamme ja 80 tuuman telkkari. Sieltä sitten suurlähetystön juhliin suljettuun lähetystöön.
Vain pohjoisen mies on patenttimajuria vielä rikkaampi mutta hänen omistusosuutensa ovat salaisia henkilökohtaisista syistä. Hyvää vappua Palvelukeskus Kertunnokkaan teille molemmille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu juu. Jokainen lentokapteeni miljardööri kenellä on musta amex käyvät Suomessa umpisuolen jälkitarkastuksessa ja riitelevät sadan euron lääkkeiden kelakorvauksista kelan kanssa eri oikeusasteissa, syövät kuponkiruokaloissa ja matkustelevat bussilla pitkin Thaimaata majoittuen Pattayalla 260 patin seitsemännen kerroksen "kattosviittiin" jossa on poreamme ja 80 tuuman telkkari. Sieltä sitten suurlähetystön juhliin suljettuun lähetystöön.
Vain pohjoisen mies on patenttimajuria vielä rikkaampi mutta hänen omistusosuutensa ovat salaisia henkilökohtaisista syistä. Hyvää vappua Palvelukeskus Kertunnokkaan teille molemmille.Pattayan rakkailla / rakkaalla sama yhtäläisyys, ovat Pattayalla, mutta juttu muuttuu kun täytyisi seiskassa käydä.
Sauvatkin ostanut vaan kamera rikki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pattayan rakkailla / rakkaalla sama yhtäläisyys, ovat Pattayalla, mutta juttu muuttuu kun täytyisi seiskassa käydä.
Sauvatkin ostanut vaan kamera rikki.kas näin, dumbo muuttui pohjoisen miljonääriksi..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kas näin, dumbo muuttui pohjoisen miljonääriksi..
Kuten sanoin, juttu muuttuu kun illuusiopattis ei toimi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu juu. Jokainen lentokapteeni miljardööri kenellä on musta amex käyvät Suomessa umpisuolen jälkitarkastuksessa ja riitelevät sadan euron lääkkeiden kelakorvauksista kelan kanssa eri oikeusasteissa, syövät kuponkiruokaloissa ja matkustelevat bussilla pitkin Thaimaata majoittuen Pattayalla 260 patin seitsemännen kerroksen "kattosviittiin" jossa on poreamme ja 80 tuuman telkkari. Sieltä sitten suurlähetystön juhliin suljettuun lähetystöön.
Vain pohjoisen mies on patenttimajuria vielä rikkaampi mutta hänen omistusosuutensa ovat salaisia henkilökohtaisista syistä. Hyvää vappua Palvelukeskus Kertunnokkaan teille molemmille.Rohkeasti 7/11 ostoksille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rohkeasti 7/11 ostoksille.
Hienoa asia tuo virtuaalinen nettimatkailu, ainoa ongelma on vaan se että kaikki on kiinni tuosta netistä, ja muuten resu, olen syönyt useasti jopa vain ja ainoastaan 20 paateroa maksavaa puuroa missä on jauhelihaa, yleensä vielä investoin settiin yhden kananmunan, maksaa 10 paateroa pehmeäksi keitettynä, lisäksi annokseen kuuluu vielä jotain vihanneksia, kalakastiketta sekä etikkakurkkua.

menehän nukkumaan välillä niin jaksat taas aamulla aikaisin nousta päivystämään.

Pattayallakin on seiskoja. Harvemmin tulee käytyä. Tukuissa ja ravintoloissa kyl.
https://aijaa.com/5FUnox - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pattayallakin on seiskoja. Harvemmin tulee käytyä. Tukuissa ja ravintoloissa kyl.
https://aijaa.com/5FUnox"Lenkkari" Lengkee on Pattayalla sellaista keskitasoa mutta löytyy spesiaaliakin. Hua Hinissa ei kuitenkaan ole kuin pari niin hyvää ravintolaa. Huassa kun on se ongelma ettei maksavia asiakkaita ole montaakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Lenkkari" Lengkee on Pattayalla sellaista keskitasoa mutta löytyy spesiaaliakin. Hua Hinissa ei kuitenkaan ole kuin pari niin hyvää ravintolaa. Huassa kun on se ongelma ettei maksavia asiakkaita ole montaakaan.
hua on saattohoitola..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pattayallakin on seiskoja. Harvemmin tulee käytyä. Tukuissa ja ravintoloissa kyl.
https://aijaa.com/5FUnox6-0
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pattayallakin on seiskoja. Harvemmin tulee käytyä. Tukuissa ja ravintoloissa kyl.
https://aijaa.com/5FUnoxHauska leijuva kuitti viimevuoden lomaheilalta joka tarjoilija.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hauska leijuva kuitti viimevuoden lomaheilalta joka tarjoilija.
ja päivämäärä oli..?
balliaivon kuittia odotellen.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja päivämäärä oli..?
balliaivon kuittia odotellen..Mielenkiintoinen kuitti sanoisinko ..... no sanon ja hieman sitä selvennän täältä thaimaasta Kuopion seudulle.
On riisiä rapusekoituksella, kookosjuomaa, vettäkin iso lasi, tosin vähän jäitä, grillattuja mustia tiikeri katkiksia, sydänsimpukkaa, lumikalaksi kutsutaan ja soijalla maustetaan, merikorvaa paitetulla kaalilla style kiina, parsaa, paistettua ankan kieltä, äyriäisiä, parsakaalia ja ravun saksia raajoineen.
Itse kuvatekniikasta huomioni, että leijuva on.
Ai ettäkö mistä kielitaito, no vaimo auttoi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoinen kuitti sanoisinko ..... no sanon ja hieman sitä selvennän täältä thaimaasta Kuopion seudulle.
On riisiä rapusekoituksella, kookosjuomaa, vettäkin iso lasi, tosin vähän jäitä, grillattuja mustia tiikeri katkiksia, sydänsimpukkaa, lumikalaksi kutsutaan ja soijalla maustetaan, merikorvaa paitetulla kaalilla style kiina, parsaa, paistettua ankan kieltä, äyriäisiä, parsakaalia ja ravun saksia raajoineen.
Itse kuvatekniikasta huomioni, että leijuva on.
Ai ettäkö mistä kielitaito, no vaimo auttoi.Pöytäliinan päällä on ilmeisesti lasi tai pöytälevy on lasia. Nyt odottelemme numpaalilta kuvia kolmesta kiinteistöstä, tabianbaanista keltainen, neljästä autosta sininen ja kolmesta moottoripyörästä vihreä, sekä pinkan päällimmäisenä amex centaurion titania, sekä thai-idkortista, vaaleanpunaisesta joka on muovia. Numpaali ei söisi koskaan noin kalliita pöperöitä. Kuponkiruokalat sopii hänen hintatasolleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pöytäliinan päällä on ilmeisesti lasi tai pöytälevy on lasia. Nyt odottelemme numpaalilta kuvia kolmesta kiinteistöstä, tabianbaanista keltainen, neljästä autosta sininen ja kolmesta moottoripyörästä vihreä, sekä pinkan päällimmäisenä amex centaurion titania, sekä thai-idkortista, vaaleanpunaisesta joka on muovia. Numpaali ei söisi koskaan noin kalliita pöperöitä. Kuponkiruokalat sopii hänen hintatasolleen.
Katsos onko nyt asia niin, että valokuva ei ollutkaan sinun, vaan ratsastat toisen aijauksella apina?
Päättele poju lasipöytälevyjä.
Kyllä Pattayalla populaa on vaan sinä et ole käynyt Pattayalla koskaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsos onko nyt asia niin, että valokuva ei ollutkaan sinun, vaan ratsastat toisen aijauksella apina?
Päättele poju lasipöytälevyjä.
Kyllä Pattayalla populaa on vaan sinä et ole käynyt Pattayalla koskaan.Itse asiassa olen Pattayalla talvet. Taitaa olla nyt siis kuudes talvi. Perhejoulu Suomessa ja ensi perjantaina takaisin. Käytin aiemmin erästä nimimerkkiä mutta en viitsi käyttää enää kun pelkkää vithuilua tulee sieltä huahinin hiekkaharjusta.1995 ekan kerran kävin vaimon kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse asiassa olen Pattayalla talvet. Taitaa olla nyt siis kuudes talvi. Perhejoulu Suomessa ja ensi perjantaina takaisin. Käytin aiemmin erästä nimimerkkiä mutta en viitsi käyttää enää kun pelkkää vithuilua tulee sieltä huahinin hiekkaharjusta.1995 ekan kerran kävin vaimon kanssa.
Höpöhöpö hoplop itse asiassa olet täys kilahtanut juttujesi kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö hoplop itse asiassa olet täys kilahtanut juttujesi kanssa.
Mites ne kuvat jotka lupasit?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mites ne kuvat jotka lupasit?
Seiskan kuitista munineen, ei facekaverilta tilattua leijuvaa, jolla ratsastat matkailematon.
Hähhääääähähähääää joka talvi sä poju oot pulkkamäessä, etkä koskaan ollu pattiksella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hauska leijuva kuitti viimevuoden lomaheilalta joka tarjoilija.
Outoa että kuitissa on vuosiluku 2020, vaikka se on muuten thaikielinen kuiteissa on aina thaimaan vuosiluku, taitaa olla kuvankäsittelysoftalla hieman editoitu...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Outoa että kuitissa on vuosiluku 2020, vaikka se on muuten thaikielinen kuiteissa on aina thaimaan vuosiluku, taitaa olla kuvankäsittelysoftalla hieman editoitu...
Pyysin ostaa 7/11 sen takia että nämä kaikki tarpeet on joka tarpeellista kulutustavaraa, kokista tulee juotua aina silloin tällöin, kananmunia voi paistella tai keitellä hieman yksinkertainenkin, ja etikka on alkoholia, joka sopii hyhvin meduusanpolttoihin, lisäksi kuitti kertoo kellonajan ja ostopaikan, kun liittää kuvaan vielä nuo tarpeet lienee mahdotonta tekaista kuittia suomesta käsin , kuten nyt on ilmeisesti tapahtunut, joskin vaikeaa se on suomen kuopiosta käsin laittaa asia kuntoon... siksi sitä ei tulla näkemään, lisäksi tositaan päivämäärä ihmetyttää yleensä thaikielisissä kuiteissa on thaiajanlasku,
By Numball - Anonyymi

By NumballHöpsistä. Kansainvälisissä ravintoloissa käytetään länsimaista ajanlaskua. Milloin olet käynyt viimeksi thaimaassa ravintolassa? Sehän riippuu ihan paikasta. Leng Kee on kiinalainen ravintola. Tässä koko kuitti ilman zoomausta. Lukeekos ravintolan nimi ja muut tuossa yläosassa thaikielellä? https://aijaa.com/nRpyxj
Ei lue. Pistelepäs munamies tulemaan ne kaikki lupaamasi jutut vai onko taas lisävaatimuksia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpsistä. Kansainvälisissä ravintoloissa käytetään länsimaista ajanlaskua. Milloin olet käynyt viimeksi thaimaassa ravintolassa? Sehän riippuu ihan paikasta. Leng Kee on kiinalainen ravintola. Tässä koko kuitti ilman zoomausta. Lukeekos ravintolan nimi ja muut tuossa yläosassa thaikielellä? https://aijaa.com/nRpyxj
Ei lue. Pistelepäs munamies tulemaan ne kaikki lupaamasi jutut vai onko taas lisävaatimuksia?Tulee vaan silakkalaatikko, kuksa ja leijuvat passit.
Nämä kaikki thaimaasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulee vaan silakkalaatikko, kuksa ja leijuvat passit.
Nämä kaikki thaimaasta.Tästä vielä laitetaan munakokis-miehelle alle tunnin vanha kuitti Pattayalta.
https://aijaa.com/ie8sD4 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä vielä laitetaan munakokis-miehelle alle tunnin vanha kuitti Pattayalta.
https://aijaa.com/ie8sD4Titaani-Amexmiestä ei näy. Odottelemme edelleen kuvia kolmesta kiinteistöstä, tabianbaanista keltainen, neljästä autosta sininen ja kolmesta moottoripyörästä vihreä, sekä pinkan päällimmäisenä amex centaurion titania, sekä thai-idkortista, vaaleanpunaisesta joka on muovia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä vielä laitetaan munakokis-miehelle alle tunnin vanha kuitti Pattayalta.
https://aijaa.com/ie8sD47/11 on joka paikassa thaimaassa lähellä. kuopiossa ei ole
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Titaani-Amexmiestä ei näy. Odottelemme edelleen kuvia kolmesta kiinteistöstä, tabianbaanista keltainen, neljästä autosta sininen ja kolmesta moottoripyörästä vihreä, sekä pinkan päällimmäisenä amex centaurion titania, sekä thai-idkortista, vaaleanpunaisesta joka on muovia.
Lerppis saattaa hyvinkin olla vuokralla Hua Hinissa, onhan siellä paljon muitakin vastaavia eläkeläisiä ja sairaseläkeläisiä. Saattaa hyvinkin ostaa kananmunia ja kokista seiskasta. Noihin hommiin riittää suomalainen keskieläke vielä jos on omaishoitajan hommannut Thaimaasta. Mutta mitää amexeja ette tule näkemään häneltä.
Hänellä meni roolit sekaisin "pohjoisen miehen" kanssa kun lupasi postittaa kuvat kolmesta moottoripyörästä. Ne kun on tähän asti olleet pohjoisen miehen kokoelmassa. Kaksi harleyta ja Indian. Hua Hinin miehellä oli Yamaha ja PCX skootterit Kalervon talon pihassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lerppis saattaa hyvinkin olla vuokralla Hua Hinissa, onhan siellä paljon muitakin vastaavia eläkeläisiä ja sairaseläkeläisiä. Saattaa hyvinkin ostaa kananmunia ja kokista seiskasta. Noihin hommiin riittää suomalainen keskieläke vielä jos on omaishoitajan hommannut Thaimaasta. Mutta mitää amexeja ette tule näkemään häneltä.
Hänellä meni roolit sekaisin "pohjoisen miehen" kanssa kun lupasi postittaa kuvat kolmesta moottoripyörästä. Ne kun on tähän asti olleet pohjoisen miehen kokoelmassa. Kaksi harleyta ja Indian. Hua Hinin miehellä oli Yamaha ja PCX skootterit Kalervon talon pihassa.Katsokaas kuittimiehet minä tästä sivullisena kommentoin.
Ensinnäkin seiskamiehen kanssa ymmärtääkseni keskustelu on käynnissä, mutta hän turvautuukin toisen ystävänsä aijauskuitteihin saadakseen vastineeksi luvattuja aijauksia,
Tämä Kuopiolainen seiskamies kun ei ole nyt kuitenkaan tämä ravintolakuittien aijaaja.
Pattayalla lienee satoja suomalaisia, eikä tämän yhden kuittiaijaajan kuitit ole sitä mitä pyydetty.
Nämä facebookikaverit voivat lähetellä mitä tahansa kuitteja, vaan kun se ei ole Kuopiolaisen kuitti saadakseen jotain amexeja sun muuta.
Juttu on niin että tämä kuopiolainen palstahörhö ei ole koskaan Pattayalla käynyt ja nyt väittää 5 talvea viettäneensä, vaan ei viiden vuoden talvikirjoitteluista sekään ilmene.
Minä sanon hoplop ja illuusiorakennustyömaa uudenvuodenjuhien kanssa jossa 200 vierasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsokaas kuittimiehet minä tästä sivullisena kommentoin.
Ensinnäkin seiskamiehen kanssa ymmärtääkseni keskustelu on käynnissä, mutta hän turvautuukin toisen ystävänsä aijauskuitteihin saadakseen vastineeksi luvattuja aijauksia,
Tämä Kuopiolainen seiskamies kun ei ole nyt kuitenkaan tämä ravintolakuittien aijaaja.
Pattayalla lienee satoja suomalaisia, eikä tämän yhden kuittiaijaajan kuitit ole sitä mitä pyydetty.
Nämä facebookikaverit voivat lähetellä mitä tahansa kuitteja, vaan kun se ei ole Kuopiolaisen kuitti saadakseen jotain amexeja sun muuta.
Juttu on niin että tämä kuopiolainen palstahörhö ei ole koskaan Pattayalla käynyt ja nyt väittää 5 talvea viettäneensä, vaan ei viiden vuoden talvikirjoitteluista sekään ilmene.
Minä sanon hoplop ja illuusiorakennustyömaa uudenvuodenjuhien kanssa jossa 200 vierasta.aijaa silakkalaatikko ja savustetut joulukinkut.!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulee vaan silakkalaatikko, kuksa ja leijuvat passit.
Nämä kaikki thaimaasta.Mikä vastineeksi CM Lotaksen tämän päivän kuittia vastaan ostoksena jotain pientä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
menehän nukkumaan välillä niin jaksat taas aamulla aikaisin nousta päivystämään.
0 min ...!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsos onko nyt asia niin, että valokuva ei ollutkaan sinun, vaan ratsastat toisen aijauksella apina?
Päättele poju lasipöytälevyjä.
Kyllä Pattayalla populaa on vaan sinä et ole käynyt Pattayalla koskaan.4 min.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö hoplop itse asiassa olet täys kilahtanut juttujesi kanssa.
3 min.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsokaas kuittimiehet minä tästä sivullisena kommentoin.
Ensinnäkin seiskamiehen kanssa ymmärtääkseni keskustelu on käynnissä, mutta hän turvautuukin toisen ystävänsä aijauskuitteihin saadakseen vastineeksi luvattuja aijauksia,
Tämä Kuopiolainen seiskamies kun ei ole nyt kuitenkaan tämä ravintolakuittien aijaaja.
Pattayalla lienee satoja suomalaisia, eikä tämän yhden kuittiaijaajan kuitit ole sitä mitä pyydetty.
Nämä facebookikaverit voivat lähetellä mitä tahansa kuitteja, vaan kun se ei ole Kuopiolaisen kuitti saadakseen jotain amexeja sun muuta.
Juttu on niin että tämä kuopiolainen palstahörhö ei ole koskaan Pattayalla käynyt ja nyt väittää 5 talvea viettäneensä, vaan ei viiden vuoden talvikirjoitteluista sekään ilmene.
Minä sanon hoplop ja illuusiorakennustyömaa uudenvuodenjuhien kanssa jossa 200 vierasta.Minä ketjuun kirjoitelleena SIVULLISENA tässä... sanonko mikä tuli kellohameeseen....en sano...JÄNNÄKAKKA....tuli.
KHIIJAII ,!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä vastineeksi CM Lotaksen tämän päivän kuittia vastaan ostoksena jotain pientä?
7/11 ison talkkipurkin titanium kuitti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asia on niin poju että vuokraus on varsin usein ainoa järkevä vaihtoehto, varsinkin jos et ole ns. sikarikas, factaa kun on että ulkomaalainen ei voi ostaa maata lainkaan Thaimaasta, joten maanomistus joudutaan aina "järjestelemään", me joilla on thaipuoliso voimme asian helposti järjestellä, thaipuoliso omistaa maan, farangi puoliso taas maalla olevan kiinteistön ja irtaimiston, jos farangi on yksin tai hänellä on farangi puoliso tilanne on hemmetin paljon hankampi, thaimaan maanomistuslaki on erittäin hankala, siellä on lukuisa joukko pommeja, jota maanvuokrauksen yhteydessä kerrota vuokraajalle, yleensä maat vuokrataan 3x33 vuodeksi, ja vuokra-ajan päättyessä, voidaan vuokrasopimus suhteelllisen helposti purkaa, vedoten milloin mihinkin, yleisin on vedota siihen että kiinteistöä ei ole merkitty rasitteeksi tontille, joten kiinteistöä ei pitäisi olla olemassa lainkaan... sitten on joukko muitakin syitä.
Kannattaa muistaa että jokainen sijoitus thaimaahan on riskisijoitus, ja farangi on aina heikoilla jos joutuu riitelemään, joten älä sijoita tänne enemmän kuin on varaa hävitä.
By NumBallAsiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lerppis saattaa hyvinkin olla vuokralla Hua Hinissa, onhan siellä paljon muitakin vastaavia eläkeläisiä ja sairaseläkeläisiä. Saattaa hyvinkin ostaa kananmunia ja kokista seiskasta. Noihin hommiin riittää suomalainen keskieläke vielä jos on omaishoitajan hommannut Thaimaasta. Mutta mitää amexeja ette tule näkemään häneltä.
Hänellä meni roolit sekaisin "pohjoisen miehen" kanssa kun lupasi postittaa kuvat kolmesta moottoripyörästä. Ne kun on tähän asti olleet pohjoisen miehen kokoelmassa. Kaksi harleyta ja Indian. Hua Hinin miehellä oli Yamaha ja PCX skootterit Kalervon talon pihassa.Hienoa resupetteri kun kirjoitat noin "Lerppis saattaa hyvinkin olla vuokralla Hua Hinissa, onhan siellä paljon muitakin vastaavia eläkeläisiä ja sairaseläkeläisiä", olen ylpeä kun olen tehnyt sinun lähtemättömän vaikutuksen, kannattaa varmaan miettiä omaa elämää kun on minun ikäinen, että onko silloin sinulla varaa "Saattaa hyvinkin ostaa kananmunia ja kokista seiskasta" silloin edes noihin. Palstalla vaikuttamisesta ei kerry varallisuutta, ja kun olet sitä todistettavasti tehnyt jo 15 vuoden ajan, eläkekertymäsi on negatiivinen, samoin varallisuutesi, mutta jokainen tablaa tyylillään, ja niillä resursseilla mitä itsellään on, sorry vaan poju, minulla on kolme moottoripyörää yamaha, pcx sekä forza, joka ostin viime vuoden lopulla tai oikeammin vaimoni osti, että säästyy verojen maksamiselta.
Muuten ihan kokemus on osoittanut että heikossa massitilanteessa viihtyvät ovat nimen omaan pattyalla, pattayalla tuo vuokrataso on vielä halvempi kuin hua hinissä, samoin ruoka siis paratiisissasi,, joten argumentaatiosi on hieman ontuvaa.
Muuten soitin taas kaverille joka omistaa sen kuuluistan 200m2 kattohuoneiston, 80" televisiolla ja porealtaalla, ei ole kuulemma vuoteen thaimaassa, joten voin mennä sinne taas vesisota aikaa, muutama lapsuuden kaveri on kanssa tulossa suomesta, tuo majoitus ei maksa paljon, nyt ei mitään, siispä minulla on siihen varaa kunnolla, muuten ehdotti että kun minulla on se condo siellä jompparilla vaihdetaan, hän pitää paikasta koska se on hyvin rauhallinen.
Oikein naurattaa tuo lauseesi suomalainen keskieläke riittää just kananmuniin, ja kokikseen... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mites ne kuvat jotka lupasit?
Resuperse, et näe näitä ikinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi hänen mopokuvat on Kalervon talon pihasta jota Kale vuokraa 8000 patia kuukaudessa vai onko hän silavanaama itse? Nyt vuosien jälkeen hänelle on valjennut että köyhän ei kannata ostaa. Siispä hän ei ostanut.
Silavanaama...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varakas vuokralainen..
35NumBall
07.04.2018 17:19
katsos resu on kateellinen muutaman tonnin rollsista... mietens resu mulla on vielä camry, navara, forza ja wave miten sulla vanha polkupyörä varo resu ketjupolttajia reppana...
Muuten reppana, hua hin päihittää mennen tullen pattayan ja minkä tahansa suomen kaupungin, eikö vainHehehee on pelit ja vehkeet..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja näin kätevästi taas persoona vaihtui...
Mutta kateus ja katkeruus säilyi...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mites ne kuvat jotka lupasit?
Missä kuvat Joululta ja Juhannukselta?
- Anonyymi
"Mutta mitää amexeja ette tule näkemään häneltä".
Ette tule koskaan näkemään Ducatia uudisrakennuksen pihassa jossa ruiskubetonipilarit 30 cm x 30 cm terdellä porekylpy ja pääovi mallia Monaco.
Sen sijaan tulette vuosikaudet näkemään lerptusta.- Anonyymi
Minä aijasin ne ravintolakuitit. Tänään mennään illalliselle naisystävän kanssa ja voin laittaa lisää. Mitään munia ja kokista en mene seiskasta hakemaan sen takia että joku saa haluamanlaisensa kuitin jostakin ihmeellisestä syystä jota en laisinkaan ymmärrä. Minä en myöskään tee mitään kenenkään kuiteilla. Ne ei kelpaa verotukseenkaan. Minä en myöskään oo luvannu mitään kuitteja. Nakkasin nuo vain siksi ku täällä epäillään ettei kukaan oo oikeasti Pattayalla. Se on eri asia jos lupaa laittaa kuvia hienoista vehkeistään ja mustista amexeista niin sitten ne kannattaa sanojensa vahvuudeksi laittaa.
Kirjeenvaihtoa harrastin 1974 vuonna viimeksi. En ala siihen 2020, Oon vähän liian vanha sellaiseen.
SoimanS - Anonyymi

SoimanSJahas sbuge itse.
Kuitteja ei ole sinulta pyydetty vaan kuopiolaiselta rakkaaltasi.
Nakkasin jepjep 2020 myös nakkaa usein.
Kyllä "kukaan" on Pattayalla ja moni muukin, vaan ei Kuopiolainen joka amexeja kaipaa.
Muuten hauska se sormipuolikuva ampumaradalta kun myös 2020 on sormipuoli.
Joo sanojen vahvuudeksi ystävälläsi 2020 kamera rikki kun kovasti illuusiorakennellut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jahas sbuge itse.
Kuitteja ei ole sinulta pyydetty vaan kuopiolaiselta rakkaaltasi.
Nakkasin jepjep 2020 myös nakkaa usein.
Kyllä "kukaan" on Pattayalla ja moni muukin, vaan ei Kuopiolainen joka amexeja kaipaa.
Muuten hauska se sormipuolikuva ampumaradalta kun myös 2020 on sormipuoli.
Joo sanojen vahvuudeksi ystävälläsi 2020 kamera rikki kun kovasti illuusiorakennellut.Mitä kummaa sensei? Aiemminhan kaikki oli illuusiomatkaajia? Mites sun mieli nyt muuttui yllättäen? Mitä tekemistä sinulla on nimimerkki numballin luottokorttien kanssa kun olet niistä niin kamalan innoissasi ja lupailet kuvia hänen puolestaan ja miten numballin moottoripyörätkin on siirtyneet sinulle? Kuka siellä Kalervon talossa oikeasti asuu? Joku tuttusi. Siellä kun on 100 metrin päässä tien toisella puolen seiska, amazon cafe ja huoltoasema. Lyhyt matka käydä mopolla hakemassa munia. En kyllä usko että kumpikaan teistä on lähelläkään Thaimaata eikä näy ensimmäistäkään kuittia teiltä. Pattayan pojilta näkyy, vaan ei sinulta. Missä jahdit ja harlikat? Missä merenrantahuvilat ja menestysravintolat? Munakuittiakaan ei näy ennenkuin Kalervo käy seiskassa. On mageaa glamourelämää olla munapaketin kanssa Hua Hinissa. Wau.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä kummaa sensei? Aiemminhan kaikki oli illuusiomatkaajia? Mites sun mieli nyt muuttui yllättäen? Mitä tekemistä sinulla on nimimerkki numballin luottokorttien kanssa kun olet niistä niin kamalan innoissasi ja lupailet kuvia hänen puolestaan ja miten numballin moottoripyörätkin on siirtyneet sinulle? Kuka siellä Kalervon talossa oikeasti asuu? Joku tuttusi. Siellä kun on 100 metrin päässä tien toisella puolen seiska, amazon cafe ja huoltoasema. Lyhyt matka käydä mopolla hakemassa munia. En kyllä usko että kumpikaan teistä on lähelläkään Thaimaata eikä näy ensimmäistäkään kuittia teiltä. Pattayan pojilta näkyy, vaan ei sinulta. Missä jahdit ja harlikat? Missä merenrantahuvilat ja menestysravintolat? Munakuittiakaan ei näy ennenkuin Kalervo käy seiskassa. On mageaa glamourelämää olla munapaketin kanssa Hua Hinissa. Wau.
Kaikki ?
Mitä tekemistä sulla ?
Moottoripyörät siirtyneet ?
Osoite tarkka Hua Hinissä ? Aha ei siis ole !
Pattayan poika ei ole kaikki Pattayan pojat, eikä varsinkaan Kuopion matkailematon.
Kovasti sinua kismittää glamour, kiinnostaako Neitsykän glamour-talo ?
Mukavaa normaalia viikonloppua sinne Kuopioon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki ?
Mitä tekemistä sulla ?
Moottoripyörät siirtyneet ?
Osoite tarkka Hua Hinissä ? Aha ei siis ole !
Pattayan poika ei ole kaikki Pattayan pojat, eikä varsinkaan Kuopion matkailematon.
Kovasti sinua kismittää glamour, kiinnostaako Neitsykän glamour-talo ?
Mukavaa normaalia viikonloppua sinne Kuopioon.Ok. Eli ensin on leijuva ja väärennetty kuitti ja kaikki on illuusiomatkaajia jotka ei koskaan ole käyneet Pattayalla. Lupaat laittaa komeita tositteita miljonäärielämästäsi vastineeksi kuitista.
Sitten lisäkuittien jälkeen myönnätkin olleesi väärässä ja sanot "tottakai siellä Pattayalla on satoja suomalaisia", mutta et laita edelleenkään kuvia. Et edes sitä kokiskuittia seiskasta.
Esität lisävaatimuksia sen sijaan, yhdistelet henkilöitä ja pakenet paikalta pullon ääreen katkeroitumaan lisää. Oletko Vantaalla vai Paraisissa? Onko seuraava jorvin keikka jo sovittu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ok. Eli ensin on leijuva ja väärennetty kuitti ja kaikki on illuusiomatkaajia jotka ei koskaan ole käyneet Pattayalla. Lupaat laittaa komeita tositteita miljonäärielämästäsi vastineeksi kuitista.
Sitten lisäkuittien jälkeen myönnätkin olleesi väärässä ja sanot "tottakai siellä Pattayalla on satoja suomalaisia", mutta et laita edelleenkään kuvia. Et edes sitä kokiskuittia seiskasta.
Esität lisävaatimuksia sen sijaan, yhdistelet henkilöitä ja pakenet paikalta pullon ääreen katkeroitumaan lisää. Oletko Vantaalla vai Paraisissa? Onko seuraava jorvin keikka jo sovittu?Puhutko nyt Numballe vai Senseille, päätä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jahas sbuge itse.
Kuitteja ei ole sinulta pyydetty vaan kuopiolaiselta rakkaaltasi.
Nakkasin jepjep 2020 myös nakkaa usein.
Kyllä "kukaan" on Pattayalla ja moni muukin, vaan ei Kuopiolainen joka amexeja kaipaa.
Muuten hauska se sormipuolikuva ampumaradalta kun myös 2020 on sormipuoli.
Joo sanojen vahvuudeksi ystävälläsi 2020 kamera rikki kun kovasti illuusiorakennellut.Hoplop
Kilahtanut
Hoplop
Kilahtanut
Hoplop
Kilahtanut
Hoplop
Dingtong
KHIII JAIII !!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hoplop
Kilahtanut
Hoplop
Kilahtanut
Hoplop
Kilahtanut
Hoplop
Dingtong
KHIII JAIII !!!Kovin heiluu rakkaalla tasot kirjoituksissaan, taitanee olla aikamoinen aivotoimintakäyrä.
Pohdin minkälainen nainen mahtaa tuon seurassa viihtyä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhutko nyt Numballe vai Senseille, päätä.
Ihan sama.
Sika-Amalian jätöksiä.
Yks ja sama. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovin heiluu rakkaalla tasot kirjoituksissaan, taitanee olla aikamoinen aivotoimintakäyrä.
Pohdin minkälainen nainen mahtaa tuon seurassa viihtyä.Teatraalisesti vain maksullinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teatraalisesti vain maksullinen.
Väärin, ton följyyn ei lähde kuin ostarilta hupparihutsu jolla pakkasellakin koffitölkki kourassa.
- Anonyymi
Joo niinhän ne pärskyy ja vuosiluku 2019.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo niinhän ne pärskyy ja vuosiluku 2019.
Kassan ohjelmaan jäänyt vanha länkkärivuosi? Sellaista sattuu Thaimaassa. Meillä syödään vielä paremmin ja on oikeat vuodetkin. Terkkuja täältäkin ja seuralaiselta, jonka sormi varmaan kelpaisi amaliallekin! https://aijaa.com/P4X7S2
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kassan ohjelmaan jäänyt vanha länkkärivuosi? Sellaista sattuu Thaimaassa. Meillä syödään vielä paremmin ja on oikeat vuodetkin. Terkkuja täältäkin ja seuralaiselta, jonka sormi varmaan kelpaisi amaliallekin! https://aijaa.com/P4X7S2
7-0
- Anonyymi
Mulla mukavaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhutko nyt Numballe vai Senseille, päätä.
Sama se,
haisee se.
Ihan sama.
Sika-Amalian jätöksiä.
Yks ja sama.
Haisee se.
Jos laitatte mulle teiän mutsista nakukuvia joissa se seisoo päällään joulukinkun kanssa Pattayan päivän lehden kanssa ja taustalla näkyy arvi lind niin laitan teille kuvan missä mulla on melkein litra kokista. Voin vakuuttaa että olen jo täälä ja mulla on varaa siihen.
- Anonyymi
nää on oikeasti ihan parhaita.!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
nää on oikeasti ihan parhaita.!!!
saisko vielä kuvan senssubumban talkkipurkista ja pukamavoiteesta?? oliko kallista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
nää on oikeasti ihan parhaita.!!!
Pesun tulosko tehnyt palstasta parhaan, no nauttikaapa parhaasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pesun tulosko tehnyt palstasta parhaan, no nauttikaapa parhaasta.
ainakin nämä kloonin kommentit ovat lähempänä totuutta kun bubosenssun omat kommentit..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ainakin nämä kloonin kommentit ovat lähempänä totuutta kun bubosenssun omat kommentit..
Joo on kyllä, lisää näitä klooneiluja, pysyy Pattayan palsta rakkaiden tasolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo on kyllä, lisää näitä klooneiluja, pysyy Pattayan palsta rakkaiden tasolla.
2 min.
voide toimii. - Anonyymi
Senssu on antanut sisältöä elämääsi, se on hyvä asia, sinulla enemmän aivotoimintaa kuin aiemmin, mitä kalakukko maksaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Senssu on antanut sisältöä elämääsi, se on hyvä asia, sinulla enemmän aivotoimintaa kuin aiemmin, mitä kalakukko maksaa.
onko tammikuun vuokra maksettu.?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
nää on oikeasti ihan parhaita.!!!
On on !!
- Anonyymi
Ihan kuin itsensä palstapäivystäjän suusta.
- Anonyymi
Litteroidaan hieman numballin kummallisia muuttuvia tarinoita tuolta ylempää.
Ensinnäkin on täysin mahdotonta ettet tunne Kalervoa, jos asut siellä missä sanot asuvasi.
On kummallista että kehuskelet korkealla iällä. Mikä ihmeen meriitti se on? Miten vanhuksen asuminen jossakin on jotenki vaikeampaa ja hienompaa? En ymmärrä. Kaiken lisäksi sanot olevasi vain 59 vuotias. Ei se ole vanha edes nykypäivänä eikä eläkeikäinen.
Miten tuossa iässä on jo siinä kunnossa että on sairaalakierteitä ja naiset ei kiinnosta?
Vaimosi siis osti mopon jotta välttyy veroilta. Mihis vähennyksiin se mopo oikein kelpaa kun vaimosi tulot koostuu sairaseläkkeestä joka tulee Suomesta? Katsopas sieltä ehdoista saako miten paljon tehdä töitä sairaseläkkeellä. Kerropas kuka myönsi verovähennyksen tuosta moposta? Kuulostaa köyhien kikkailulta. Semmoinen mopo maksaa muutaman kymppitonnin. Verovähennyksenä puhutaan siis muutamasta sadasta eurosta. Onko se rikkaiden tapa moposta hakea verovähennyksiä joita ei edes saa?
Sinä olet se joka on ollut menossa ostamaan niitä kokiksia ja kananmunia jo kuukausitolkulla ja luvannut toimittaa kuitin jolla näkökulmastasi todistat Hua Hinin rikkaudet ja asumiset.
Jos jotakin todistella haluat niin ei se toimi millään kokiskuitilla. Rikkaat tekevät vähän isompia ostoksia kuin 40 patia. Sinä olet köyhä kuin kirkonrotta, mutta silti koetat leveillä olemattomilla. Heitäpäs nyt se amex kortti tiskiin päivän lehden kanssa ja kirjoita lehteen jotakin. Ok?
Se Pattayan rakennus josta laitoit kuvan. Kuva oli seiskakerroksen siivousparvekkeelta eikä katolta. Siellä ei ole mitään kattosviittiä ensimmäistäkään, vaan normaaleja hotellihuoneita. Sanoit silloinkin että olette hotellissa kimppahuoneessa. Sitten se muuttui 120 neliön kämpäksi ja nyt se on muuttunut "kaverin 200 neliön kattohuoneistoksi" johon keksit myöhemmin porealtaat ja jättitelkkarin.
Kyseinen hotelli on 3 tähden hotelli, eikä viiden tähden, kuten senkin valehtelit.
Ne condotalot Pattayalla joissa on isoja kattohuoneistoja, kuuluvat rikkaille. Rikkaat eivät lainaile ilmaiseksi kattohuoneistojaan, eivätkä todellakaan ota sinne majailemaan mitään kimppaporukkaa.
Jos joku Pattayalla vuokraa juhlapyhien ajaksi hyvin varustellun kattosviitin, niin sen hinta on 1000-5000 euroa yö. Eikä 1000 bahtia, kuten kerroit. Tuhannella bahtilla saa juhlapyhien aikaan 12 neliön vierashuoneen Sukhumvitin toiselta puolelta jossa on kimppavessa ja suihku käytävällä.
Eläkekertymistä jaksat aina puhua, ikäänkuin mitään muuta keinoa elämän rahoittamiseen ei voisi olla. Meillä oikeilla menestyvillä yrittäjillä ja ammattilaisilla on rahaa ja omaisuutta, emmekä ole riippuvaisia mistään eläkekertymistä. Köyhät eläkkeitään mainostaa.
Pattaya ja Hua Hin eivät ole vertailukelpoisia missään mielessä. Valikoima kaikessa on satakertainen Pattayalla verrattuna Hua Hiniin. Pattayalta saa hienon huoneen hyvästä hotellista 2000 bahtilla mutta Hua Hinista ei saa. Hua Hin on ylihintainen ja likainen, ränsistynyt autiokaupunki. Siellä ei edes ole hienoja hotelleja.
Pattayalla on niin paljon tarjontaa kaikenlaista että rahaa palaa ihan niin paljon kuin vain sitä käyttää. Kaikki kun on mahdollista. Hua Hinissa ei kulu rahaa koska siellä ei ole mitään tekemistä.
Hölmöhän se on kuka ylihintaa maksaa vuokrissa. Ei sillä voi kehuskella että Hua Hinin vuokrat on kalliimpia. Se ei ole mikään myyntivaltti eikä kenenkään etu. Pattayalla on hinta-laatu kaksi kertaa parempi kuin Hua Hinissa. Kaikessa. Thaimaan parhaat moottoripyörät ja veneet vuokralle yms.
Sinulla ei ole mitään lapsuudenkavereita tulossa mihinkään, eikä kavereita muutenkaan, eikä sinulla ole jompparilla mitään condoa eikä siellä ole Michelin ravintolaakaan, josta myös valehtelit. Sinä olet vuokralla Hua Hinissa tai olit joskus. Joku tuttusi asuu siellä edelleen ja häneltä pyydät kuitista kuvia, mutta hänkin on kyllästynyt pelleilyysi eikä jaksa toimia asiamiehenäsi.
Sinun yksinäisen ressukan kannattaa nyt keskittyä ihan kuule vaan tähän realimaailmaan. Yleltä tulee ohjelmia sinulle ilmaiseksi ja voit unohtaa amexit ja kattohuoneistot nyt ihan kokonaan.- Anonyymi
Resuperse, minä asun jo täällä omassa talossa eikä maksanu paljon.
- Anonyymi
Nanan 240 neliöistä luksuscondoa unohtamatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nanan 240 neliöistä luksuscondoa unohtamatta.
Se on vähintään 240 neliötä. Välillä 280 neliötä, eikä se ole vielä ihme kun talonkin ulkomitat on 30 x 28 metriä. Sisältä kuulema seinien verran vähemmän. Ei ihme että tarvii kylmää tallentavat seinät, kun yli 800 neliön talon jäähdyttäminen maksaa maltaita Thaimaassa.
Tollukalla on niin huono laskupää että ei vaivautunut edes laskemaan ennen satuilua mistä puhuu. Siinä korttelissa jossa hän kertoo asuvansa on saattohoitokotien lisäksi parikymmentä taloa, joissa vain kahdessa on uima-allas ja kumpikaan niistä ei ole Kalervon talo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on vähintään 240 neliötä. Välillä 280 neliötä, eikä se ole vielä ihme kun talonkin ulkomitat on 30 x 28 metriä. Sisältä kuulema seinien verran vähemmän. Ei ihme että tarvii kylmää tallentavat seinät, kun yli 800 neliön talon jäähdyttäminen maksaa maltaita Thaimaassa.
Tollukalla on niin huono laskupää että ei vaivautunut edes laskemaan ennen satuilua mistä puhuu. Siinä korttelissa jossa hän kertoo asuvansa on saattohoitokotien lisäksi parikymmentä taloa, joissa vain kahdessa on uima-allas ja kumpikaan niistä ei ole Kalervon talo.Minulle tarjottiin vuokralle taloa tuosta samasta slummista jokunen vuosi takaperin.
Päästin röhönaurun. - Anonyymi
Onkohan tämä alituinen litteroija mukavaa juttuseuraa, kiitos ei.
- Anonyymi
Vai oikein litteroit, en nyt kuitenkaan viitsi kauheasti tuota sinun oksennusta kommentoida, niinkuin sanoin jokainen tablaa tyylillään, niin sinä kuin minä, ei minulla ole mitään syytä korjata mielipiteitäsi, jos korjaisin voisit vaikka hirmuisesti pahastua, enkä minä halua että sinulle tulee paha mieli, tai pää sen enempää pipiksi mitä se jo nyt on.
Ainoastaan yhtä asiaa ihmettelen, on täysin sinun oma asia, mitä jutuistani uskot tai olet uskomatta, se on aivan sinun pääteltävissä, enkä minä siihen aijo puutua.
Mutta jatkakaamme samalla tavalla kommunikointiamme, että on jotain tekemistä, sait kuitenkin aikaa metrin kirjoituksen.
Tavataan pattayalla 12-18.4.2020 välisenä aikana... sieltä kattuhuoneistossa, resuperse. Anonyymi kirjoitti:
Minulle tarjottiin vuokralle taloa tuosta samasta slummista jokunen vuosi takaperin.
Päästin röhönaurun.Kiitos kun kerrot, tällä asuinalueella ei ole tietääkseni koskaan vuokrattu yhtään taloa,
Tuohon on pakko ottaa kantaa " Meillä oikeilla menestyvillä yrittäjillä ja ammattilaisilla on rahaa ja omaisuutta, emmekä ole riippuvaisia mistään eläkekertymistä. Köyhät eläkkeitään mainostaa."
ei poju toimintasi vaikuta kovinkaan yrittäjämäiselle ja ammattimaiselle, roikut palstalla 24/7 miten helvetissä sinä reppana kuvittelet olevasi yrittäjä ja jonkin alan ammattilainen, tuo vaatii kovaa itsekuria sekä rajusti ammattitaitoa, eikä sitä saada mitenkään täällä palstalla rääkymällä, totuustarkkailemalla kirjoittelemalla mielikuvituskaverista, Kalervoista, onkopojista, sika-amaliasta ja muutamasta kymmenestä mielikuvitus kaveristasi.
Syö nyt poju oikeesti lääkkeesi, ja hae itsellesi apua, tai no taitaa olla liian myöhäistä.
hörö naurua.
Ja resupetteri katson joka päivä ylen uutiset areenasta, kun herään.- Anonyymi
Numball kirjoitti:
Kiitos kun kerrot, tällä asuinalueella ei ole tietääkseni koskaan vuokrattu yhtään taloa,
ei varmasti ole vuokrattu, kuka hullu siellä asuisi.?
- Anonyymi
Numball kirjoitti:
Tuohon on pakko ottaa kantaa " Meillä oikeilla menestyvillä yrittäjillä ja ammattilaisilla on rahaa ja omaisuutta, emmekä ole riippuvaisia mistään eläkekertymistä. Köyhät eläkkeitään mainostaa."
ei poju toimintasi vaikuta kovinkaan yrittäjämäiselle ja ammattimaiselle, roikut palstalla 24/7 miten helvetissä sinä reppana kuvittelet olevasi yrittäjä ja jonkin alan ammattilainen, tuo vaatii kovaa itsekuria sekä rajusti ammattitaitoa, eikä sitä saada mitenkään täällä palstalla rääkymällä, totuustarkkailemalla kirjoittelemalla mielikuvituskaverista, Kalervoista, onkopojista, sika-amaliasta ja muutamasta kymmenestä mielikuvitus kaveristasi.
Syö nyt poju oikeesti lääkkeesi, ja hae itsellesi apua, tai no taitaa olla liian myöhäistä.
hörö naurua.
Ja resupetteri katson joka päivä ylen uutiset areenasta, kun herään.Sinua harmittaa nyt vaan kun satumaailmasi ei ole totta, eikä siihen ole kenelläkään syytä uskoa. Arvaa miksi? Koska olet tuhannen valheen mies. Tuhannen naurettavan valheen jotka ovat niin lapsellisia että pieni lapsikin sanoisi nuo kuullessaan että hei älä viitsi. Mutta sinä viitsit sittenkin.
Hua Hinin halvimmassa slummissa kuumassa kopissa asuminen yksinään riisillä ja spagetilla eläen pimennetyssä huoneessa kuulostaa painajaiselta minun korviini ja sinulle se on unelmaa. Nauti Suomesta ja kelakortista, äläkä haikaile mihinkään rasvanaama kalervon tölliin. - Anonyymi
Numball kirjoitti:
Tuohon on pakko ottaa kantaa " Meillä oikeilla menestyvillä yrittäjillä ja ammattilaisilla on rahaa ja omaisuutta, emmekä ole riippuvaisia mistään eläkekertymistä. Köyhät eläkkeitään mainostaa."
ei poju toimintasi vaikuta kovinkaan yrittäjämäiselle ja ammattimaiselle, roikut palstalla 24/7 miten helvetissä sinä reppana kuvittelet olevasi yrittäjä ja jonkin alan ammattilainen, tuo vaatii kovaa itsekuria sekä rajusti ammattitaitoa, eikä sitä saada mitenkään täällä palstalla rääkymällä, totuustarkkailemalla kirjoittelemalla mielikuvituskaverista, Kalervoista, onkopojista, sika-amaliasta ja muutamasta kymmenestä mielikuvitus kaveristasi.
Syö nyt poju oikeesti lääkkeesi, ja hae itsellesi apua, tai no taitaa olla liian myöhäistä.
hörö naurua.
Ja resupetteri katson joka päivä ylen uutiset areenasta, kun herään.unohdit noista mielikuvituskavereista vielä, otahanuriinpoju, zaphodbbx, taksiterojkl...
kuulostiko mikään tutulta.? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Resuperse, minä asun jo täällä omassa talossa eikä maksanu paljon.
Toki toki !!
- Anonyymi
Itse en matkusta koskaan kehitysmaihin.
- Anonyymi
Mutta haaveilet siitä joka päivä sen keskustelupalstalla ja kerrot tarinoita joissa asut siellä luksuselämää viettäen koska sinulla on mahtava eläke ja hienot vakuutukset, mutta toisinaan et sitten asukaan siellä koska siellä ei kelakortti toimi ja se on kehitysmaa. Tänään on sellainen "en asu siellä" päivä.

Kateus on kansantauti ja kun siihen lisää katkeruuden, niin aiheuttaa tuollaista kirjoitelmaa 24/7 10 vuotta eikä loppua ole näkyvissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kateus on kansantauti ja kun siihen lisää katkeruuden, niin aiheuttaa tuollaista kirjoitelmaa 24/7 10 vuotta eikä loppua ole näkyvissä.
Kun puhuu aina totta niin ei tarvi jälkikäteen miettiä mitä on kellekin ja missä sanonut.
Valehteluun uskomatta jättäminen ja siitä huomauttaminen ei ole kateutta eikä katkeruutta, vaan huomauttamista. Naurettavien tökeröiden valheiden suoltaminen on häpeäksi valehtelijalle ja kertoo paljon hänen älykkyydestään ja kyvystään arvioida muiden älykkyys.
Lerppasensein kaltainen valehtelija elää ihan omassa maailmassaan ja kuplassaan ja valehtelusi on viisivuotiaan lapsen tasolla, jos saan puhua tasoista suosikkitermiäsi lainaten.
Katsos kun jos esimerkiksi tietää joidenkin talojen olevan sellaisia 150 neliön perustaloja niin siellä joukossa ei ole 900 neliön taloa. Jos tietää jonkun kolmen tähden perushotellin olevan täynnä pikkuhuoneita, niin sinne ei ilmesty viiden tähden 200 neliön kattohuoneistoa kenellekään vaikka kuinka niin sanoisi. Se johtuu siitä yksinkertaisesti että siellä ei ole 200 neliön kattohuoneistoa, eikä edes 120 neliön. Ymmärrätkö? Et. Anonyymi kirjoitti:
Kun puhuu aina totta niin ei tarvi jälkikäteen miettiä mitä on kellekin ja missä sanonut.
Valehteluun uskomatta jättäminen ja siitä huomauttaminen ei ole kateutta eikä katkeruutta, vaan huomauttamista. Naurettavien tökeröiden valheiden suoltaminen on häpeäksi valehtelijalle ja kertoo paljon hänen älykkyydestään ja kyvystään arvioida muiden älykkyys.
Lerppasensein kaltainen valehtelija elää ihan omassa maailmassaan ja kuplassaan ja valehtelusi on viisivuotiaan lapsen tasolla, jos saan puhua tasoista suosikkitermiäsi lainaten.
Katsos kun jos esimerkiksi tietää joidenkin talojen olevan sellaisia 150 neliön perustaloja niin siellä joukossa ei ole 900 neliön taloa. Jos tietää jonkun kolmen tähden perushotellin olevan täynnä pikkuhuoneita, niin sinne ei ilmesty viiden tähden 200 neliön kattohuoneistoa kenellekään vaikka kuinka niin sanoisi. Se johtuu siitä yksinkertaisesti että siellä ei ole 200 neliön kattohuoneistoa, eikä edes 120 neliön. Ymmärrätkö? Et.Resupetteri olet täysin oikeassa, itseasiassa huoneiston omistaa eräs venäläinen liikemies, itseasiassa monta niistä asunnoista, se ei ole edes hotelli, sama ukko omistaa myös useita muita huoneistoa pattayalla mm. soi 4 olevan kerrostalon en tiedä omistaako koko taloa mutta ainakin monen monta huoneistoa, kerroksia on kahdeksan.
Katsoppas poju, 60 neliön huoneistoista saadaan helposti 240 kun laitetaan seinät sileäksi, ja peruskorjataan koko huoneisto, näin hän on juuri tehnyt, itselleen.
Reppana sinulla on hieman omalaatuinen tapa harrastaa tuota totuustarkkailua...
Katso petteri kun tietää tosiasiat ei tarvitse arvuutella, muuten voit käydä siellä katsomassa, kattohuoneistoon vie oma hissi, joka on hieman piilossa mutta löytyy kun viitsii hieman ympärilleen katsella.
Mutta tosiaan jatka arvuuttelua, jos se saa olosi tuntumaan paremmalle, voit etsiä sitä siihen että olen sinua nuorempi, komeampi, rikkaampi ja ennen kaikki seksuallisesti aktiivimpi, kun en tarvitse siihen aina 1000 paateron seteliä
pitää käydä nukkumaan... hyvää yötä sekopää.- Anonyymi
Numball kirjoitti:
Resupetteri olet täysin oikeassa, itseasiassa huoneiston omistaa eräs venäläinen liikemies, itseasiassa monta niistä asunnoista, se ei ole edes hotelli, sama ukko omistaa myös useita muita huoneistoa pattayalla mm. soi 4 olevan kerrostalon en tiedä omistaako koko taloa mutta ainakin monen monta huoneistoa, kerroksia on kahdeksan.

pitää käydä nukkumaan... hyvää yötä sekopää.ei jumalauta....

pitää käydä nukkumaan... hyvää yötä sekopää.Asia selvä.
Ensin se oli viiden tähden hotellin kattosviitti 120 neliötä ja maksoi neljälle miehelle jokaiselle 260 patia.
Sitten se paljastui kolmen tähden hotellin seiskakerroksen pieneksi huoneeksi.
Seuraavaksi se pompsahti 200 neliön kattosviitiksi ja saitte sen siksi halvalla koska "olet luotettava asiakas". Sitten sinne tuli poreamme ja jättitv.
Nyt se muuttui neljännen kerran venäläisen oligarkin omistamaksi remontoiduksi kattohuoneistoksi, johon menee oma salainen hissi. Neliöt on nousseet jo 240 neliömetriin ja se ei enää olekaan se kolmen tähden hotelli, jonka seiskakerroksen parvekkeelta laitoit valokuvan. Liikemies on tietenkin tuttavasi ja hän luovutti sinulle ja seurueellesi tuon arviolta 5000 euron vuorokausihintaisen huoneiston 40 eurolla, koska olet hirmuisen mukava ja luotettava asiakas.
Tämähän on ihan selvä asia muuten, mutta kuvasi on edelleenkin kolmen tähden hotellin seiskakerroksesta ja siinä hotellissa ei ole kattosviittejä ja sitä hotellia ei omista venäläismies. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asia selvä.
Ensin se oli viiden tähden hotellin kattosviitti 120 neliötä ja maksoi neljälle miehelle jokaiselle 260 patia.
Sitten se paljastui kolmen tähden hotellin seiskakerroksen pieneksi huoneeksi.
Seuraavaksi se pompsahti 200 neliön kattosviitiksi ja saitte sen siksi halvalla koska "olet luotettava asiakas". Sitten sinne tuli poreamme ja jättitv.
Nyt se muuttui neljännen kerran venäläisen oligarkin omistamaksi remontoiduksi kattohuoneistoksi, johon menee oma salainen hissi. Neliöt on nousseet jo 240 neliömetriin ja se ei enää olekaan se kolmen tähden hotelli, jonka seiskakerroksen parvekkeelta laitoit valokuvan. Liikemies on tietenkin tuttavasi ja hän luovutti sinulle ja seurueellesi tuon arviolta 5000 euron vuorokausihintaisen huoneiston 40 eurolla, koska olet hirmuisen mukava ja luotettava asiakas.
Tämähän on ihan selvä asia muuten, mutta kuvasi on edelleenkin kolmen tähden hotellin seiskakerroksesta ja siinä hotellissa ei ole kattosviittejä ja sitä hotellia ei omista venäläismies.Oikein mieluisaa että olet löytänyt elämällesi tarkoituksen tältä Pattayan matkailupalstalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikein mieluisaa että olet löytänyt elämällesi tarkoituksen tältä Pattayan matkailupalstalta.
Kerkesitpäs pitkään nukkua. Asia on ihan selvä. Asuit siis hotellissa joka ei ollut hotelli ja siinä oli salainen hissi ja sinä sait sen edullisesti koska olet mukava mies ja sen neliöt muuttui kuin jahtiesi mitat konsanaan koska olet luotettava asiakas. Ei tainnut kuitenkaan olla norsukäyttöinen se hissi tällä kertaa? Hotellin omistaa kiinalaiset, jos haluat tietää. Kolmen tähden halpishotelli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikein mieluisaa että olet löytänyt elämällesi tarkoituksen tältä Pattayan matkailupalstalta.
vaikuttaisi siltä että joku muukin on löytänyt elämän tältä Pattayan matkailupalstalta. Vieläpä ihan päivittäin ja lähes 20 tuntia päivässä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerkesitpäs pitkään nukkua. Asia on ihan selvä. Asuit siis hotellissa joka ei ollut hotelli ja siinä oli salainen hissi ja sinä sait sen edullisesti koska olet mukava mies ja sen neliöt muuttui kuin jahtiesi mitat konsanaan koska olet luotettava asiakas. Ei tainnut kuitenkaan olla norsukäyttöinen se hissi tällä kertaa? Hotellin omistaa kiinalaiset, jos haluat tietää. Kolmen tähden halpishotelli.
Olet mielenkiintoinen hullu, kertoisitko enemmän siitä että asut yksin ja miten päiväsi vietät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet mielenkiintoinen hullu, kertoisitko enemmän siitä että asut yksin ja miten päiväsi vietät.
äsken kerroit meneväsi nukkumaan, eikö uni tullut silmään kun Pattaya palstalla on niin himskatin jännää..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet mielenkiintoinen hullu, kertoisitko enemmän siitä että asut yksin ja miten päiväsi vietät.
Eikö sviittimiehelle tule uni silmään edes kahdelta yöllä? Minä pelailen nettipokeria tässä samalla ja naaraspuoleinen on nukkunut jo monta tuntia. Kumpi mielestäsi on hullu, asiasta tietämätön valehtelija vai valheen oikaiseva tietäjä? Minä olen tuo jälkimmäinen ja sinä et ole ollut missään venäläisen liikemiehen kattohuoneistossa ja sillä selvä. Mikä tässä on epäselvää sinulle?

On oikein hyvä että sinulla on netti, sehän palvelee kaikkia tarpeitasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On oikein hyvä että sinulla on netti, sehän palvelee kaikkia tarpeitasi.
kuin myös tämän kommentoijan, pattaya palstalla 20 tuntia päivässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On oikein hyvä että sinulla on netti, sehän palvelee kaikkia tarpeitasi.
Satupalstat on erikseen. Täältä jotkut matkaa suunnittelevat saattaa hakea tietoa Pattayasta, niin heille ei ole hyväksi kuulla venäläisliikemiehen vuokraamista 240 neliön kattohuoneistoista omalla salahissillä ja jättitelkkareilla, jotka irtoaa 30 eurolla per vuorokausi hyville asiakkaille.
Tulevat hieman pettymään kun alkavat 30 euroa taskussaan etsimään sellaista huoneistoa, josta satusetä on juuri tarinaa iskenyt. Etkö osaa edes hävetä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Satupalstat on erikseen. Täältä jotkut matkaa suunnittelevat saattaa hakea tietoa Pattayasta, niin heille ei ole hyväksi kuulla venäläisliikemiehen vuokraamista 240 neliön kattohuoneistoista omalla salahissillä ja jättitelkkareilla, jotka irtoaa 30 eurolla per vuorokausi hyville asiakkaille.
Tulevat hieman pettymään kun alkavat 30 euroa taskussaan etsimään sellaista huoneistoa, josta satusetä on juuri tarinaa iskenyt. Etkö osaa edes hävetä?Olet äärimmäisen oikeassa, kiitos että annat päivittäin opastustasi joillekin, jotka matkaa suunnittelevat, olet korvaamaton, kiitos, kirjoituksiasi on miellyttävä lukea, olet ykkönen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet äärimmäisen oikeassa, kiitos että annat päivittäin opastustasi joillekin, jotka matkaa suunnittelevat, olet korvaamaton, kiitos, kirjoituksiasi on miellyttävä lukea, olet ykkönen.
Koetahan lerppa lopultakin tajuta että sä et ole mikään bill gates etkä george clooney etkä elon musk, et einstein etkä mikään supersuosittu rikas julkimo, vaan olet ihan tavallinen suomalainen sairaseläkeläinen jolla tekee rahan kanssa tiukkaa ja on vilkas mielikuvitus ja suuret unelmat.

Me kaikki Pattayan matkailupalstaa lukevat kiitämme sinua paneutumisestasi lerppaasi, se on hienoa, että olet löytänyt oman sinulle soveltuvan tavan olla aivan vaan oma itsesi häpeilemättä vajavaisuuksiasi, se on todellista rohkeutta.

Mitä jäljellä jää jos lerpatus katoaa, tyhjyys. En voi niin tehdä se on elämäni sisältö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä jäljellä jää jos lerpatus katoaa, tyhjyys. En voi niin tehdä se on elämäni sisältö.
Kannattaa katsoa areenasta Joonas ja pakkooireet, onko totuustarkkailu pattayapalstalla pakkooire, kyllä 30 v. suomalaiset on sekaisin, kuten palstalla helposti oivaltaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa katsoa areenasta Joonas ja pakkooireet, onko totuustarkkailu pattayapalstalla pakkooire, kyllä 30 v. suomalaiset on sekaisin, kuten palstalla helposti oivaltaa.
Hulluja on menenlaisia, areena Tuhkan lapset, taas 30 vuotiaat leikkivät, voi jumalauta...
Anonyymi kirjoitti:
Koetahan lerppa lopultakin tajuta että sä et ole mikään bill gates etkä george clooney etkä elon musk, et einstein etkä mikään supersuosittu rikas julkimo, vaan olet ihan tavallinen suomalainen sairaseläkeläinen jolla tekee rahan kanssa tiukkaa ja on vilkas mielikuvitus ja suuret unelmat.
Poju ei ja vielä kerran ei, sinä et ole yrittäjä etkä edes minkään alan ammattilainen, olet palstalle pesiytynyt trolli ja mielenterveysongelmainen kaikkien mielenterveysongelmaisten äiti, ei isoäiti, todennäköisesti kuopion suunnalta, kuljet verovaroin, syöt verovaroin, asut verovaroin, vai oikein naaras vierellä, mikä siinä on niin ihmeellistä, että pitää erikseen mainita normaali ihmisen ei tarvitse, yksinkertaisesti hullu sinä olet, aivan varmasti.

Vai oikein tietäjä, resuperse.

mutta onhan se hienoa että numball kulkee terveen papereilla.
lukekaa tuo ketju "moninimimerkkimies" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta onhan se hienoa että numball kulkee terveen papereilla.
lukekaa tuo ketju "moninimimerkkimies"No nyt todellisen uutisen pudotit yritttäjä, ammattilainen, tietäjä vain15 vuoden palsta kokemuksella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta haaveilet siitä joka päivä sen keskustelupalstalla ja kerrot tarinoita joissa asut siellä luksuselämää viettäen koska sinulla on mahtava eläke ja hienot vakuutukset, mutta toisinaan et sitten asukaan siellä koska siellä ei kelakortti toimi ja se on kehitysmaa. Tänään on sellainen "en asu siellä" päivä.
En ole eläkkeellä ja eksyin tänne jostain ihmeen syystä ekaa kertaa. Onneksi olen työelämässä, niin on varaa matkustaa lomalle jonnekin sivistyneisiin maihin ja jätän mielelläni nämä kehitysmaakohteet köyhille eläkeläisille.
- Anonyymi
Hehheh näitä numban juttuja..
"Muuten soitin taas kaverille (venäläinen liikemies) joka omistaa sen kuuluistan 200m2 kattohuoneiston, 80" televisiolla ja porealtaalla, ei ole kuulemma vuoteen thaimaassa, joten voin mennä sinne taas vesisota aikaa, muutama lapsuuden kaveri on kanssa tulossa suomesta, tuo majoitus ei maksa paljon, nyt ei mitään, siispä minulla on siihen varaa kunnolla, muuten ehdotti että kun minulla on se condo siellä jompparilla vaihdetaan, hän pitää paikasta koska se on hyvin rauhallinen"
Salaiseen huoneistoon on kuulema oma salainen hissikin. Siellä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa viel ois ollut senssu mukana!- Anonyymi
Pientä kunnioitusta. Hänet tunnetaan nykyään nimellä Starman, Tähtimies. Hän on jo ja siksi hänen ei tarvi lukea mitään paitsi 5000 kirjaa. Mukana kirjaklassikko Pipsapossu saa kaverin ja paljon muuta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pientä kunnioitusta. Hänet tunnetaan nykyään nimellä Starman, Tähtimies. Hän on jo ja siksi hänen ei tarvi lukea mitään paitsi 5000 kirjaa. Mukana kirjaklassikko Pipsapossu saa kaverin ja paljon muuta.
Nauratti kun numeroukkeli kertoi että hänellä oli 5000 kirjaa. Meni taas pikkuisen överiksi. Jos kirjan paksuus on keskimäärin 4cm, niin numeroukkelin kirjasto vaati 200 metriä hyllytilaa. Sellaista ei ole pienissä maakuntakirjastoissakaan.
Jos taas leikitään että hän on lukenut ne kaikki 5000 kirjaa ja yhden kirjan lukemiseen menisi kaksi päivää, niin hän on lukenut niitä kirjoja silloin 28 vuotta yhtäsoittoa.
Todella uskottavaa kaiken muun ohella mutta olihan hänellä 3 miljardin umpisuolileikkauskin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nauratti kun numeroukkeli kertoi että hänellä oli 5000 kirjaa. Meni taas pikkuisen överiksi. Jos kirjan paksuus on keskimäärin 4cm, niin numeroukkelin kirjasto vaati 200 metriä hyllytilaa. Sellaista ei ole pienissä maakuntakirjastoissakaan.
Jos taas leikitään että hän on lukenut ne kaikki 5000 kirjaa ja yhden kirjan lukemiseen menisi kaksi päivää, niin hän on lukenut niitä kirjoja silloin 28 vuotta yhtäsoittoa.
Todella uskottavaa kaiken muun ohella mutta olihan hänellä 3 miljardin umpisuolileikkauskin.Ja talo thaimaassa.
- Anonyymi
Mukavia nämä numerosensein seikkailut vuosien takaa
- Anonyymi
Mukava että rakas on löytänyt itselleen mieleistä lukemista yksinäiseen ajanviettoonsa.
Resupetteri kun äiteen kanssa kävin 2008 omais hoitajan haku matkalla niin antovat mullen kylällä arvo nimen räijai-saku joka tarkoitti suurta ja viisasta johtajaa. Vasta kun vaimo muutti takas taimaahan se kerto sen tarkoittaneen kullinenää. Olin niin tuohtunut että kuksa kaatui ja iskin pöydällä olleeseen tuli tikku askiin ison klommon.
SenssuChlangMai kirjoitti:

se oli karate isku. khiai.
- Anonyymi
SenssuChlangMai kirjoitti:
se oli karate isku. khiai.
heh heh heh ja taas taputellaan numerosenssukkaa 6 - 0 ....!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
heh heh heh ja taas taputellaan numerosenssukkaa 6 - 0 ....!!!
Kun lueskelee noita thaimaan miljonäärin kommentteja, niin sanoisinmettä 100-0
- Anonyymi
Aimo tykkää peukuttaa.
- Anonyymi
SikaSenssuaNai
Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187504Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662166- 1761830
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551161Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019