Ketju Av:lla psykiatrian haitoista

Jatkoa:
"Unohtelen ihmisten nimet hyvin helposti mutta saatan muista miltä he näyttävät, tai jos muistan heidän nimen, aivoni eivät pysty yhdistämään siihen yhtälöön kasvoja. Tai sitten on niin, että molemmat unohtuvat. Myös luovuuteni on kadonnut, en ole enää sellainen innovatiivinen ihminen kuten ennen. Kuin pääni olisi tyhjä ajatuksista ja ideoista. Olen hyvin elottoman oloinen. Koska en juuri tunne mitään, eivät kasvonikaan mitään kykene ilmaisemaan. Jos hymyilen, on se täysin pakotettu hymy, muistuttaen enemmänkin irvistystä. Kasvojeni lihakset ovat myös hyvin jähmeät, kuin Parkinsonin tautia sairastavilla potilailla, sellaiset vahamaiset ja liikkumattomat. Kehoni koordinaatio ja hienomotoriikka on myös muuttunut huonompaan suuntaan, koko kehoni on kauttaaltaan hyvin jäykkä, kuin vanhuksella. Tuntuu kuin niveleni olisivat kalkkeutuneet, en kykene esimerkiksi liikuttamaan jalkojani kunnolla kävellessäni. Kehoni liikkeet ovat hitaammat kuin ennen ja saatan menettää tasapainoni todella nopeasti, joten kaatumisriski on suuri. Kiinnostuksemme asioita ja ihmisiä kohtaan juontaa juurensa tunne-elämästämme, mielihyvän ja nautinnon tuntemista säätelevä alue sijaitsee aivojen etuotsalohkossa, limbisessä järjestelmässä. Jos tämä kyseinen aivojen osa-alue vaurioituu pysyvästi, mikään asia ei saa aikaan mielihyvän tunnetta aivoissamme, koska limbisessä järjestelmässä sijaitsevat ihmisen tietoisuus sekä tunne -ja mielihyväkeskus. Tunnekokemukseni ja maailmani on pysyvästi vaurioitettu, tunnehuiput on leikattu pois neuroleptisillä lääkkeillä. Kyseessä on siis kemiallinen lobotomia, kun totean tämän, ei se ole liioittelua ollenkaan. Tällaisten lääkkeiden vaikutus on täsmälleen sama, kuin sen alkuperäisen, eri kirurgisin instrumentein suoritettu lobotomia, jossa aivojen etuotsalohkon yhteydet taaemmas aivoihin katkaistaan. Tämä johtaa tunnemaailman pysyvään kapenemiseen, jopa absenssiin. Sama koskee persoonaa, ihminen muuttuu ihan erilaiseksi. Olen lukenut useita, mm. auto-onnettomuudessa vammautuneiden aivovauriopotilaiden kertomuksia, vamman aiheuttaman aivovaurion oireet täsmäävät omaan tilanteeseeni ihan täysin. Persoonani on muuttunut täysin, tunne-elämäni on huomattavan kapea tätä nykyä mutta toisaalta persoonallisuuteni on yksinkertaisempi, lapsenomaisempi, pragmaattisempi, kummallinen, estoton. Suutun hyvin helposti ja olen myös hyvin välinpitämätön asioita, ja muita ihmisiä kohtaan. En kykene tuntemaan ihastumisen enkä rakastumisen tunteita laisinkaan, se perhosia vatsassa-tunne on minulle täysin vieras. Olen vähemmän empaattisempi kuin aiemmin. Nämä lääkkeet myös vaurioittivat seksuaalisuuttani pysyvästi, aiemmin sensuaalisesta ja hyvin seksuaalisesta ihmisestä tuli lähes täysin aseksuaali. En kykene kiihottumaan kunnolla, ja kun joskus harvoin kiihotun, se ei ole kovin voimakasta. Itsetyydytys ei tuota minkäänlaista nautintoa, en saa enää niitä tajunnan räjäyttäviä ja huumaavan euforisen tunteen aiheuttavia orgasmeja. Alapääni on turta. Koska olen apaattinen ja kykenemätön kiinnostumaan mistään, ei minulla ole tulevaisuuden suhteen mitään sunnitelmia."

"Jatkoa vielä (pahoitteluni viestin kokonaispituudesta).
Olen totaalisen passivoitunut. Aiemmin haaveissani oli opiskella itselleni ammatti, hankkia työpaikka ja mahdollisesti matkustella. Enää en edes haaveile mistään, mikään ei kiinnosta. Kaikesta on tullut yhdentekevää minulle. Ironisesti, mielialalääkkeiden tarkoitus on tehdä ihmisestä toimintakykyinen mutta minun kohdallani tarkoitus kääntyi täysin päinvastaiseksi. Lääkkeiden aiheuttamien vaurioiden takia, olen tällä hetkellä työkyvyttömyyseläkkeellä ja tulen mahdollisesti olemaan vielä pitkään, kenties jopa koko loppuelämäni ajan.
Muut ihmiset eivät juurikaan kiinnosta minua, ajatuskin sosialisoinnista on puuduttava. En osaa olla ihmisten seurassa, en keksi mitään järkevää sanottavaa, en kykene ylläpitämään mielenkiintoista ja stimuloivaa keskustelua. Olen kuin tyhjä kuori. Ainoa mitä haluan, on kuolla pois. Tämä ei ole ihmisarvoista elämää, olemassa olollani ei ole minkäänlaista merkitystä. Ajatus kuolemasta on äärimmäisen lohdullinen. Ei tämä elämäni ollut muutenkaan mitenkään ihanaa, olen ollut kiusattu ihan tarhaikäisestä lähtien, sama kiusaaminen jatkui ala-asteella, ylä-asteella ja ammattikoulussa, jonka sittemmin keskeytin. Kaiken huipuksi, vanhempani ja sisarukseni kiusasivat minua, kuten myös silloiset ns. ystäväni. Tämän takia sairastuin masennukseen, paniikkihäiriöön, ahdistuneisuushäiriöön, hypokondriaan ja syömishäiriöön. Kehonkuvani on aina ollut vääristynyt, ja itsetuntoni ihan äärimmäisen huono. Muiden ihmisten minulle aiheuttaman tuskan ja kärsimyksen takia, minua rankaistiin psykiatrisilla lääkkeillä. Minut täytyi lääkitä "yhteiskuntakelpoiseksi" ja "normaaliksi" mutta samaan aikaan, täysin sairaat ja kieroutuneet ihmiset saavat kuleksia vapaana, ottamatta vastuuta teoistaan. Tunnen oloni katkeraksi, ja niin totaalisen pettyneeksi, mitä pahaa minä tein ansaitakseni kaiken tämän tuskan? Toivon nyt etten koskaan olisi mennyt yhdenkään psykiatrin vastaanotolle, he tuhosivat elämäni täysin. Kaikesta kokemastani paskasta huolimatta, olin fyysisesti ja henkisesti terve, ja täysin normaali ennen näiden puoskarien astumista mukaan kuvioihin. Sen jälkeen elämäni on mennyt tasaista vauhtia alamäkeen, ja loppua sille ei näy. Olen tullut tieni päähän, ja ainoa keino ulos tästä on kuolema mutta en uskalla tappaa itseäni, sillä ajatuskin pysyvästi invaliditeetista, esimerkiksi neliraajahalvaantuneena on kammottava."

Tässä vielä linkki kyseiseen ketjuun: http://www.vauva.fi/keskustelu/2944217/muita-jotka-ovat-vaurioituneet-mielialalaakkeiden-takia-pysyvasti

Tosi tutulta kuulostaa.Psyykelääkkeet tuhoaa ihmisyyden.Pahinta minulle on jatkuva väsymys,en ikinä tunne itseäni levänneeksi.Lääkkeet tuhosi kyvyn nukkua oikeaa unta.

Tuohan kuvaushan ilmentää skitsofrenialle tyypillisiä oireita, jotka pahenevat vuosien aikana etenkin, jos ei käytä antipsykoottisia lääkkeitä. Eikö kukaan psykiatri ole kertonut tästä? Skitsofrenia on vakava geneettinen aivosairaus, joka vähitellen tuhoaa hermosoluja ja aiheuttaa kognitiivisia puutosoireita sekä negatiivisia oireita, kuten kyvyttömyyttä kokea mielihyvää ja aloitekyvyttömyyttä. Jos tuo onneton potilas ei vain ymmärrä vakavaa sairauttaan? Hän kuvittelee, että hänen henkensä pelastaneet lääkkeet ovat syynä hänen aivovaurioonsa, vaikka syynä on dementia praecox, aivokupan kaltainen etenevä aivosairaus, joka aiheuttaa pahoja vaurioita keskushermostossa. Monet erittäin asiantuntevat tutkijat (esim. Goff et al. 2017 ) ovat kaikessa viisaudessaan päätelleet, että vaikka neuroleptit aiheuttavat samankaltaisia muutoksia eläinmalleissa kuin skitsofrenia skitsofreenikoilla, jotka käyttävät neuroleptejä, niiden toimintamekanismi muuttuu päinvastaiseksi silloin, kun ne vaikuttavat skitsofreenikoiden aivoihin. Riippuu täysin tämän henkilön diagnoosista, miten hänen aivonsa reagoivat lääkkeeseen. Jos hänen aivonsa ovat skitsofreeniset, samat kognitiiviset puutteet ja dopaminenergisen järjestelmän häiriöstä johtuvat oireet johtuvat hänen sisäsyntyisestä, äärimmäisen geneettisestä aivosairaudestaan, jota voidaan hoitaa vain neurolepteillä. Jos hänen aivonsa ovat normaalit eli vähän kuin muilla apinoilla ja eläimillä yleensä, niin neuroleptit tosiaan voivat aiheuttaa skitsofrenian kaltaisia oireita, mutta onneksi ne ovat aivojen plastisuudesta johtuen usein ohimeneviä. Skitsofreenikoilla taas neuroleptien lopettaminen johtaa hirvittäviin, hengenvaarallisiin oireisiin, jotka johtavan ennenaikaiseen hautaan ja syvään psykoosiin, joka tuhoaa loputkin jäljellä olevat aivosolut. On nimittäin tutkittu, että ajattelu, joka on psykoosissa olennainen elementti, voi aiheuttaa aivokupan kaltaisia oireita ja myrkyttää aivot niin, että aivot suorastaan vaurioituvat lopullisesti. Jos henkilöllä on siis skitsofreniadiagnoosi, niin pyrkisin hetimiten aloittamaan uuden neuroleptilääkityksen, jotta taustalla piilevä geneettinen häiriö ei pääse tuhoamaan aivosoluja enempää. Ihmiset ovat niin aivopestyjä, että uskovat kaikenmaailman salaliittoteorioihin psykiatrien pahuudesta ja sen semmoisesta, eivätkä sen takia enää uskalla hoitaa sairauksiaan asianmukaisella lääkityksellä. Vähä-älyiset psykoosisairaat etenkin ovat alttiita tälle manipulaatiolle, koska he sairaudentunnottomina eivät edes usko tarvitsevansa näitä ihmeellisiä aivoja suojaavia lääkkeitä vaan kuvittelevat, että psykiatrit vain ilkeyttään ja ahneuttaan määräävät niitä heille. Tämähän ei pidä paikkansa, vaan pakkohoitaminen neurolepti-injektioilla on suurta hyväntekeväisyyttä ja huolenpitoa, josta vain hyvinvointivaltion degeneroituneet yksilöt nauttivat. Siksi heidän eliniänodotteensa on vain 20 vuotta alhaisempi kuin muulla väestöllä keskimäärin. Voi vain kuvitella, mitä se olisi ilman näitä ihmelääkkeitä...