Eli nyt teille vaihteeksi tulee erillainen kysymys. Ilmiannoin naapurin joka jätti heitteille ulos kissan 2-3 kk ilman ruokaa ja hoitoa . Tänä aikana minä lopulta aloin ruokkimaan kissaa, kun aluksi luulin kissan eksyneen ja etsin eri ilmoituksin sen omistajaa. ISitten sain tietää kissan omistajan olevan naapuri. Puhuttelin hänet, mutta vajaata viikkoa myöhemmin kissa potkaistiin taas ulos ja jätettiin ruuatta. Aluksi kissa pelkäsi kosketusta meni lyttyyn ja murisi, kun se pelkäsi minun lyövän sitä. Viikkojen kuluessa kissa alkoi luottaa minuun ja saatoin ottaa jo syliin kissan ja se kehräsi.
Samalla naapurilla oli myös toinen kissa sisällä.
Viimein sain talkkarin käymään asunnossa. Ja se minkä hän kertoi näkemästään siellä sai minut hoputtamaan viranomaisia. Eilen valvontaeläinlääkärit kävivät asunnossa. Tulos luurangonlaihaksi laihtunut kissa, nahkaa, luuta ja iso pää määrättiin rankkurin noudettavaksi eläinkotiin ja ulkona heitteillä oleva kissa samoin. Molemmat nyt turvassa, mutta Suomen eläinsuojelulaki on paska. Näille hirviöille annetaan mahdollisuus haastatteluun ja kissojen lunastamiseen takaisin. Eukko on patologinen valehtelija. Muutkin naapurit ovat sen tulleet huomaamaan. Ja aikaisemmin samalta eukolta on haettu pois koira vastaavasta syystä. Pelottaa eläinten kohtalo. Siis miten minä itse voin vaikuttaa siihen ettei hänelle eikä poikakaverille anneta enää takaisin kissoja ja, että saisivat eläintenpitokiellon?
ELÄINTENPITOKIELTO
4
154
Vastaukset
- Mara798
Ahneus. Ja Raha. Vallitsee tälläkin palstalla. Uskovaiset minä-minulle paskat noteeravat täällä eläimen tavaraksi.
- jurristi
Mahdollinen rangaistus ja eläintenpitokielto kuuluvat viranomaisille. Jokaisella on oikeus ilmoittaa havaitsemistaan väärinkäytöksistä viranomaisille ja olla todistajana. Muuta vaihtoehtoa ei ole.
- keskipohjanmaallaa
Kiitos vastauksesta. Olen kyllä kirjoittanut kirjallisen selonteon kaikesta ja tulen toimittamaan eteen päin huomenna. Jospa se havahduttaisi viranomaisia.
- Anonyymi00004
keskipohjanmaallaa kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. Olen kyllä kirjoittanut kirjallisen selonteon kaikesta ja tulen toimittamaan eteen päin huomenna. Jospa se havahduttaisi viranomaisia.
Tuo on jo selkeää eläinrääkkäystä, oikein olet tehnyt. Mutta kaikki valehteluun ja vääristelyyn perustuvat ilkeyksissään tehdyt ilmoitukset ovat rikos ja näihinhän syyllistyvät usein julkista valtaa käyttävät. Tässä sivullisena todistajana mielivallan ja ehkäpä narsismin hampaissa ohimosuoni pullistelee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1751461
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411039Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38735- 14660
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21650- 36643
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28642Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577