Viime torstain Suur-Keuruussa Ossi Järvenpää kirjoitti siipirataslaiva Elias Lönnrotista, tuosta kaupungin orpopojasta. Jälleen Järvenpää kirjoitti asiasta, eikä asian vierestä, hyvin näkökantansa perustellen. Ei voi muuta kuin ihmetellä sitä ammattitaidottomuutta ja suorastaan kelvottomuutta miten Ellu-asiaa on hoidettu tai paremminkin jätetty hoitamatta. Ellu on tullut maksamaan veronmaksajille suunnattomasti, jopa niin paljon, että jos jokaiselle risteilylle haluavalle olisi tarjottu kahvit satamassa ja maksettu 50 euroa, ettei häntä vaan tarvitsesi viedä laivalla mihinkään, olisimme päässeet halvemmalla. Järvenpään laskelmat ja taustoitus Ellun ympärillä käydystä suhmuroinnista kannattaa lukea oikein ajatuksen kanssa ja vähän miettiä sitäkin onko tuollaisessa ymmärtämättömässä laivanvarustaja-hommassa mitään järkeä. Kun asiat on annettu kehittyä nykyiselleen, jossa Ellu ruostuu ja lahoaa käyttämättömänä sataman laiturissa ja rahaa palaa, niin kannattaisi ottaa Järvenpään ehdotus tosissaan Ellun myynnistä vaikka 1 eurolla jos joku sen nyt ylipäätään ottaisi kontolleen. Ainoa joka järvimatkailusta jotain Keuruulla oikeasti tietää on Heikki Hokkanen mutta hän ei enää ole käytettävissä muutoin kuin asiantuntijana. Ellua ei voi pelastaa koska Heikin asintuntemusta eivät kaupungin virkamiehet halua käyttää ja luottamusmiehet kaupungivaltuustossa ja -hallituksessa eivät asiasta ymmärrä herttasen hölynpöläystä.
Myykää se purtilo ennen kuin se uppoaa sinne satamaan.
Kallis, kalliimpi, Ellu
19
1097
Vastaukset
- Nodlon
Olipa papukaijamaista kertaamista. Näinkin paljon voi kirjoittaa sanomatta mitään.
- papukaijoja
Löytyihän heti se tyypillinen kommentoija joka pyrkii heti alkuun ohjaamaan keskustelua keskustelua sivuraiteelle. Taitaa olla kyseessä kaiken kiistävä kaupungin virkamies tai suurta vastuuta tunteva luottamushenkilö, joka ei todellakaan itse asiasta ymmärrä mitä on tullut töpeksittyä.
- Vietämätön
Tietämätön veti porot sieraimiin....
- citroenkuski
Emeritus Kippari HH on kunnon äijä.
- Jankustoo
Olis varmaan kannattavampaa nostaa Ellu kuivalle maalle siihen johonkin satamakahvilan läheisyyteen ja pitää ravintolaa siellä sisällä, kannella vois olla vaikka lavatansseja ja live-musaa. Turhaan sitä on uppoavaa laivaa pitää vesillä pelkän nostalgia pärinän takia.
- KoiJariMatti
Noo, mutta Heikkiiii jos keskittyisit siihen eläkkeeseen ;))
- Simmottii
Tuokaa se Turkuun Aurajokeen ravintolalaivaksi. Keuruulle ei sovi ravintolalaivakulttuuri, koska Puna Paikki bistroineen on ollut Keuruun ravintolakulttuurin ja yöelämän mekka jo vuosikymmenten ajan.
- Ellulle
Ellu laitettaisiin myyntiin vaikka 2000€ . Ehkäpä laivurikurssin käynyt nuori yrittäjä haluaisi jatkaa. Näin tunnetuksi tehty ja mainostettu matkailu yritys saisi jatkoa. Tulisi työpaikkoja. Huolto pelaisi. Yrittäjä ja verottaja saisi euronsa.
- Anonyymi
Pappilan Pidot liikennöi Ellua 2020. https://www.suurkeuruu.fi/a/484bd5b4-5e6b-4f0c-9a66-10cf2f04b466?c=1537784399031
- Anonyymi
Ellu kuivalle maalle se on kuin luotu bordelliksi, kysyntää on valtavasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ellu kuivalle maalle se on kuin luotu bordelliksi, kysyntää on valtavasti.
Ellua pitää tarjota kuusakoskelle, jos menis metallinkierätykseen, päästäis ogelmasta eroon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ellua pitää tarjota kuusakoskelle, jos menis metallinkierätykseen, päästäis ogelmasta eroon.
Sieltä saisi parhaan hinnan.
- Anonyymi
Ei Ellua saa päästää liikenteeseen, sehän lisää tarpeetonta turismia ja kateutta.
eikä myöskään lompparia saa enään koskaan avata. - Anonyymi
Ei mikään pieni pyrähdys vedä enää järvimatkailussa. Turisteille pitäisi tarjota esim. yhteyttä Tampere-Vilppula-Gösta Serlachiuksen museo-Mänttä-Keuruu. Kuivat matkat bussilla. Yhteydet Keuruulta junalla tai bussilla.
- Anonyymi
Tuotteistamisesta ja brändäyksestä kiinni, katsokaa miten varuskuntakin sai eloa kun sen osaa, kiitos Saarisen.
Palkatkaa tuo Saarinen Keuruun myyntipäälliköksi, vastuuna asukasluvun kasvattaminen, tulos tai ulos pohjalta.
Mitä Elluun tulee, myyntiin se ja vaihto laivaan jossa hytit yöpymiseen, samanlaiseen risteilijään kuin Saimaalla risteilee, vanhas tyylikästä risteilyä yöpymisineen! Ja Heikki takaisin töihin jos kykenee, hän osaa laivahommat, kaupungin johto ei tiedä siitä mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuotteistamisesta ja brändäyksestä kiinni, katsokaa miten varuskuntakin sai eloa kun sen osaa, kiitos Saarisen.
Palkatkaa tuo Saarinen Keuruun myyntipäälliköksi, vastuuna asukasluvun kasvattaminen, tulos tai ulos pohjalta.
Mitä Elluun tulee, myyntiin se ja vaihto laivaan jossa hytit yöpymiseen, samanlaiseen risteilijään kuin Saimaalla risteilee, vanhas tyylikästä risteilyä yöpymisineen! Ja Heikki takaisin töihin jos kykenee, hän osaa laivahommat, kaupungin johto ei tiedä siitä mitään.Keuruun kaupungin johto ei tiedä mistään mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keuruun kaupungin johto ei tiedä mistään mitään.
Mutta suhmurointien naamioimisessa he ovat mestareita.
- Anonyymi
Olet oikeassa - valitettavasti.
- Anonyymi
Voi Ellu parkaa😒
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743660
- 2012992
- 252890
- 492768
- 232683
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412455Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2512159Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241907Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2091888- 441847