Mania vai masennus

ikuinenkipuko84

Minulla on todettu pari vuotta sitten kaksisuuntainen mielialahäiriö,ja haitallisimpia olotiloja on manian ja masennuksen lisäksi ns.tyhjät olot,jossa ei ole maniassa eikä masentunut,vaan täytyy hakea jotain juttua mistä saa itsensä liikkeelle ja langan tähän kaikkeen,löytyisikö kenestäkään tämäntyyppiseen vertaistukea?

3

279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suhtautuja4000

      Aika normaaliahan sellainen ahdistus on, jos on esim. sinkku ja vailla töitä, tai muutakaan suuntaa ja mielekästä tekemistä. Hyvä puoli on että jos sellaista hommaa keksii, niin kaikki alkaa taas innostaa. Kyllä sitä "terve" ihminenkin ajoittain (tai oikeastaan tosi useinkin) putoaa kaikenlaisiin henkisiin kuoppiin, ja tuntuu että on polttoaine lopussa ja kaikki näyttää harmaalta. Ne menee kuitenkin aina pois ennemmin tai myöhemmin. Sitä ohminenevyyttä ei vain pysty ymmärtämään silloin kun on siinä tilanteessa (henkisessä kuopassa). Joskus ei vaan auta kuin olla ja kestää, että "myrsky" menee ohi. Kuoppiin putoamista voi yrittää ennalta ehkäistä elämällä periaatteiden mukaan, mitkä voivat tulla esim. uskonnosta tai jostain muusta lähteestä. Vaikeudet ja ahdistus kasvattavat. Sitä voi ajatella kasvukipuna.

      • ikuinenkipuko84

        En onneksi ole täysin toimeton,on elämänkumppani monia pitkä aikaisia harrastuksia ja olen ollut 2 vuotta työkokeilussa,ja sen kyllä tiedostan että nämä "kuopat" menevät ohi koska ovat menneet ennenkin,mutta tämä sama vaiva on vaan ollut noin 10 vuotiaasta.


    • Mitkä ovat syyt noihin kuoppiin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      251
      4535
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      127
      2971
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2742
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1710
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1451
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1304
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      204
      1083
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1075
    Aihe