Eläinlaki on uusittava

Vaikuttaa_voi

Nykyinen eläinlaki ei suojele eläimiä ja on 20 vuotta vanha.
Lakia ollaan nyt uusimassa ja siitä on tulossa samanlainen, kuin se on nyt.
Eli parannuksia ei ole tulossa. Ainakaa eläinten hyväksi.

Pakollisen sirutuksen ja rekiteröinnin avulla kissa ja omistaja löytyisivät.

----------------------------------------------------------

Koirien ja kissojen tunnusmerkintä ja rekisteröinti ei ole tulossa pakolliseksi.

"5. Koirien ja kissojen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti tulee säätää pakolliseksi.

Seura- ja harrastuseläinten kasvatukseen liittyy monia vakavia ongelmia, kuten pentutehtailua, eläinten salakuljetusta ja eläinten hylkäämistä. Pakollinen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti vähentäisivät näitä ongelmia, sillä ne auttavat eläimen taustan ja omistajan jäljittämisessä. Ne auttavat myös vakavien tarttuvien tautien torjunnassa sekä perinnöllisten sairauksien seurannassa, kun eläinten liikkuminen ja tausta on mahdollista selvittää.

Löytöeläinten kohdalla saadaan aikaan myös taloudellisia säästöjä kunnissa, kun eläimen omistaja löytyy rekisteriin merkityn tunnistetiedon avulla.

Seura- ja harrastuseläimistä ainakin kissojen ja koirien tunnistusmerkintä ja rekisteröinti on säädettävä pakolliseksi. Muiden eläinten kohdalla pakollisen tunnistusmerkinnän ja rekisteröinnin tarve tulee selvittää. Eläimille tulee luoda valtakunnallinen rekisteritietokanta, johon kaikki tunnistusmerkityt eläimet tulee liittää. Tämän rekisterin tulee olla yhteensopiva kaikissa EU-maissa. Tunnistusmerkintä on tehtävä mikrosirulla tai muulla eläimelle haitattomalla merkintätavalla."

Vielä on mahdollisuus vaikuttaa.

http://elainlaki.fi/

10

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elukkalaki

      Luuletko edelleen jotakuta kiinnostavan.

      • Näemmäkiinnosti

        Näemmä sinua kiinnosti niin paljon, että vinkumiskynnyksesi ylittyi ja päätit vinkua peräti kahdessa eri aloituksessa. Jos itse pointti ei sinua kiinnosta, niin sehän kertoo sinusta enemmän kuin tajusitkaan paljastavasi. Eli miten on, juoksentelevatko kattisi heitteillä vai mikä on syy siihen, että pakkosirutus hirvittää noin kamalasti?


    • Nukusinäälykäs

      Älähän nyt pullaasi tukehdu sinä älynjättiläinen. Ihme höpötystä jaksat jorista. Menehän nyt nukkumaan pääsi selväksi, eiköhän tuo lapsellinen kiukuttelusi siitä helpotu.

      • Näemmäkiinnosti

        Kyllä se ainoa angstaava kakara täällä olet ihan sinä itse. Sinun ei mikään pakko ole täällä tyhjänpäiten asiallisissa aloituksissa kiukutella, joten otapas itse ne päikkärit ja syö vaikka vähän välipalaa (älä kuitenkaan pullaa), niin jospa mieli siitä kohenisi.


    • Lannanjauhaja

      Sinä se jaksat jauhaa lantaa. Tiedätkö muuten, että paha mieli rasittaa myös sydäntä. Surullista jos vajaiden aivojesi lisäksi sydämesi alkaisi oireilemaan. Sääli koko ihmiskunnalle.

      • efkw

        Hyvä Lannanjauhaja. Hienoa, että tiedät itsekin mikä olet.


      • Nokkelaefkw

        Oletpa nokkela.


    • sakotusauttaakissoja

      Lakiuudistus on odotettu,ja tarpeellinen.Kissojen olot ovat järkyttävät suomessa.Niitä jää autojen alle,katoaa,ja hylätään sekä pidetään tarkoituksella vaaroissa heitteillä.Vaikka laki moisen rääkkäämisen kieltää.Lakia on kyllä uudistettava siten,että jokaisen on oikeasti otettava vastuu lemmikistään.Ja huolehdittava sen tarpeista omistamallaan alueella,ja etstettävä kaikin keinoin lemmikin karkaaminen ja katoaminen.Lakia on noudatettava,ja lain rikkojat jävät kiinni kun löytökissan siru tarkistetaan.Ja tietysti,rikkureita sakotetaan,eihän ne muuten mitään opi.

      Satasen sakko olisi sopiva lakien rikkomisesta(kissan heitteillejättö ja hylkääminen),talteenottomaksu kuljetusmaksua kissan löytäjälle 40€vähintään,ja normaali hoitopäivämaksu hoitolalle 15€ siihen päälle. Hoitopäivämaksua kannattaisi kyllä tuplata, jotta kulut peittyisivät,siivoaminen ja ruokkiminen ei ole ilmaista.Karkureissulle tulisi hintaa noin 155€ riippuen, kuinka kauan omistajalta kestää hakea rakas lemmikkinsä kotiin.Ja paljonko on hoitopäivämaksu.
      Eiköhän sitten pysy niiltä holtittomiltakin mirrit tallessa.Ja kissojen kärsimykset pakkasessa,nälissään ,autoteidenvarsilla ja luonnonpetojen armoilla vähenisivät kertaheitolla.
      Jos vahingossa kisuli karkaa,niin mieluusti maksan tuon.Viellä ei ole karannut,kop,kop

    • 2birmaa

      Pakko sirutus olisi mahtava juttu. Omat kissani ovat sisäkissoja mutta olen silti ne sirututtanut ihan varmuuden vuoksi. Sääli vain että ei tuota kovin helpolla voisi valvoa että toteutuu vaikka tulisikin, en usko että ne jotka eivät kissojaan esmes lääkäriinkään vie vaan katselevat vaan ja ehkä miettivät keskustelupalstoilla että mitäs nyt kun kissa vaikutta kipeältä alkaisivat siruttamaankaan se kun hui kauhea maksaa.
      Ja kun se siruttamaton kissa katoaa niin ei sitä varmaan kovin moni etsisi vaan jostakin kyllä saisi uuden tilalle.
      Tokkopa loppuu koskaan kokonaan kissojen vöheksyminen, ja sen sirutuksen valvominen veisi ihan kauheasti resursseja ja kaikkea ei vaan voisi valvoa. Mutta toivon mukaan ainakin vähentäisi huonojen olojen kissaraukkojen määrää.

      • pennuillekaikilsirut

        Pitäisi tulla vaatimus,että kasvattajat siruttaa kaikki pennut ennen myyntiä.Sirutus tulisi suorittaa nennen kun kissa on luovutusikäinen, vaikka kissa jäisikin kasvattajalle.Ja sirurekisteriin merkitään ostajan nimi,niin vastuu kissasta siirtyy oston yhteydessä ostajalle ;)
        Tiettyyn päivään mennessä, pitäisi myös kaikki aikuiset kissat siruttaa, jos ei sirua näy tarkistuksessa löytöeläintalolla.Voidaan kissa heti todeta villiintyneeksi,ja joko siruttaa ja sijoittaa uudelleen,tai hävittää jos se on liiaksi jo luonnossa villiintynyt.

        Kissa on aliarvostetuin lemmikki, ja se johtuu kissojen katoinkohtelijoista.Jotka ei arvosta kissaa lemmikkinä, ja he sitten hylkää ja heitteillejättää niitä ;/


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2655
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2243
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      88
      1991
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1709
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1681
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1646
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1636
    8. 91
      1573
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1437
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe