Monesta paikasta olen lukenut positiivista palautetta sähköhoidosta, omaakin kokemus on ollut ensin positiivinen, mielialassa ei tapahtunut huomattavia muutoksia, mutta jaksaminen on parantunut, henkilökunnan mukaan minun kohdalla ei ollut mitään vaikeuksia hoidon yhteydessä.
Ongelmia kuitenkin alkoi ilmestyä muutaman hoitokerran jälkeen, muisti alkoi pätkiä pahasti, esimerkiksi tällä hetkellä en muist missä päin on posti konttori, viikko sitten kävin tilaamassa uudet lasit, en muista mistä. Pyöräkellarissa pitäisi olla kaksi minun pyörää, en muista miltä kumpaakaan niistä näytti.
Käytännössä lähes kaikki mikä ei ole kirjattu ylös unohtuu, tulee mieleen Memento- leffa paitsi minä unohdan satunnaisesti päivien, viikkojen tai jopa vuosien takaisia tapahtumia hoidon jälkeen. Onneksi älypuhelin tulee avuksi.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Nettihakuun: ECT Resources org. Sieltä löytää kaiken tarvittavan mitä tarvitsee päätöksen tekoonsä sähköshokkiin liittyen.
Kannattaa lukea kaikki, mikä luettavissa on ja kysellä hoitavalta lääkäriltä, joka määräämästään hoidosta vastaa. Sitten on hankittava "second opinion" mielellään useammaltakin taholta. Minullekin sähköhoitoa tarjottiin vaikeaan masennukseen, mutta kieltäydyin. Katsoin potentiaaliset riskit, erityisesti muistihäiriöihin liittyvät, liian suuriksi (ammattini on lääkäri).
Sähköshokkia suositteleviin psykiatreihin tai muihin niin sanottuihin mielenterveysalan ammattilaisiin ei ole luottaminen. Heidän tehtävänsä on peittää mistä toimenpiteessä on todellisuudessa kysymys.
No mistä toimenpiteessä on todellisuudessa kysymys?
Lue esim. ketjun aikaisempi postaus 14.8.
Luettu on, mutta nyt kysynkin sinulta.