Risteilyllä sattunutta

Typerää-juttua

Varmaan kyseessä foorumilaisista
- kännisiä
- pummeja
- typeryksiä.

Erikoinen tapahtumasarja johti oikeusjuttuun, jossa kaksi miestä tuomittiin toistensa pahoinpitelyistä.
Teot tapahtuivat lokakuussa 2016 M/S Baltic Queen -laivalla. Laiva tekee 22 tunnin risteilyjä Tallinnaan.
39-vuotiaan muistikuvat risteilystä olivat vähäiset. Hän kertoi oikeudessa muistavansa kuinka oli ystäviensä kanssa lähtenyt risteilylle, ollut ravintolassa ja sitten sammunut hyttiin.
Seuraava muistikuva oli se, että häntä heräteltiin hyttikäytävältä, kun hän oli saanut nyrkiniskun silmäänsä.
39-vuotias ei muistanut käyneensä 24-vuotiaan miehen kimppuun.
24-vuotiaan muistikuvat sen sijaan olivat selkeämmät. Kun hän oli menossa tyttöystävänsä kanssa ravintolasta hyttiin, heitä houkuteltiin käytävän toiselta puolelta.

39-vuotiaan ystävät halusivat, että kaksikko kirjoittaisi nimikirjaimensa sammuneen 39-vuotiaan pakaraan.
Kesken kaiken 39-vuotias heräsi ja suuttui tilanteesta. Hän lähti 24-vuotiaan kimppuun, joka vastasi nyrkiniskulla. 39-vuotias menetti tajuntansa.
Helsingin käräjäoikeuden mukaan pila ei oikeuttanut hyökkäystä, mutta myös 24-vuotiaan reaktio oli ylimitoitettu.
39-vuotias tuomittiin jutussa pahoinpitelystä 30 päiväsakkoon ja maksamaan 180 euroa. 24-vuotias sai hätävarjelun liioitteluna tehdystä pahoinpitelystä 50 päiväsakkoa, josta maksettavaa tuli 300 euroa.
24-vuotiaan on lisäksi maksettava kivusta, särystä ja sairaanhoitokuluista 39-vuotiaalle reilut 1700 euroa.

---

Tosin vain vuoden vanha.
Tosin laiva ei enää liikennöi Tallinnaan.

0

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

        Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
        Ikävä
        78
        1815
      2. Tietysti jokainen ansaitsee

        Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
        Ikävä
        18
        1699
      3. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        16
        1514
      4. 50+ naiset kyl

        Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
        Ikävä
        19
        1203
      5. En voi sille mitään

        Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
        Ikävä
        12
        1194
      6. Välitän sinusta mies

        Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
        Työpaikkaromanssit
        6
        1182
      7. hieman diabetes...

        Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
        Pattaya
        12
        1146
      8. Annetaanko olla vaan

        Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
        Ikävä
        29
        1131
      9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

        siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
        Tunteet
        6
        1119
      10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

        Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
        Kielipolitiikka
        7
        1114
      Aihe