Mahtaako kenelläkään olla kokemusta, miten Helsingin oikiksessa hyväksiluetaan aiempia opintoja? Jostain syystä olen käsityksessä, että huonosti?
Olen siis ensimmäisen vuoden opiskelija aloittelemassa opintojani, joten en ole vielä päässyt kenenkään kanssa näistä juttelemaan, mutta toki orientaatioviikolla viimeistään.
Mitenkähän esimerkiksi Tampereen yliopistossa suoritetut julkisoikeuden opinnot (esimerkiksi valtiosääntö-, hallinto-, eurooppaoikeutta esim. oikeudellisen ajattelun perusteet jne.)? Onkohan nuo sisällöiltään liian kaukana (miksiköhän minulla mielikuva, että ovat)? Selviäähän nämä jossain kohtaa, mutta auttaisi opintojen ja aikataulujen suunnittelussa, kun osaisi hiukan arvioida etukäteen, onko mistään kursseista mahdollista saada korvaavuuksia. Eli kaikki kokemukset ko. aihepiiristä otetaan kiitollisuudella vastaan.
AHOTointi Helsingin oikiksessa
6
409
Vastaukset
- Tylsävapaapäivä
Mielikuva tosiaan on, että Helsingin yliopiston oikeustieteellinen hyväksilukee muiden yliopistojen kursseje melko nihkeästi. Tämä johtuu lähinnä siitä, että Helsingissä ollan todella tarkkojan kurssien vastaavuuksien kanssa. Itse olen tämän takia tehnyt ennen tutkinto-opiskelijana aloittamista kursseja vain Helsingin yliopiston avoimesta. Kuitenkin edellisessä yliopistossa sain melko hyvin hyväksilukuja ulkomailla ja toisessa suomalaisessa yliopistossa tehdyistä kursseista. Tärkeää oli tehdä itse mahdollisimman kattava selvitys omien opintojen ja kohdeyliopiston kurssien vastaavuuksista.
Selvittelin vähän Tampereen yliopston tarjoamien kurssien ja Helsingin vastaavien sisältöjä. Helsingin yliopiston sivut on ihan solmussa, mikään linkki ei tunnu vievän oikeaan paikaan, mutta täällä on jotain infoa hyväksiluvuista/sisällyttämisestä:
https://www.helsinki.fi/fi/aikaisempien-opintojen-ja-muun-osaamisen-hyvaksilukeminen
"Hyväksilukemisen muodot ovat korvaaminen ja sisällyttäminen. Korvaaminen tarkoittaa tutkintovaatimuksiin kuuluvien opintojen korvaamista aiemmin hankitun osaamisen perusteella. Tämä vaatii, että sisällöt vastaavat toisiaan.
Sisällyttäminen tarkoittaa aiemmin hankitun osaamisen liittämistä osaksi tutkintoa, esimerkiksi sivuaineena tai yksittäisinä muina opintoina. Tällöin ei edellytetä sisällöllistä vastaavuutta."
Voisin kuvitella, että opintojen korvaaminen aiemmilla kursseilla käy läpi tarkemman seulan kuin sisällyttäminen. Seuraavassa muutaman mainitsemasi kurssin sisällöt Tampereella ja Helsingissä (huom. en tiedä milloin kurssit olet suorittanut, joten tarkasta itse todella suorittamasi kurssin sisältö ja ajankohtainen vastaavuus!). Alla vain ensimmäiset vastaantulleen esimerkit, kurssivaatimukset ovat varmasti ainakin osaksi muuttuneet!!
Valtiosääntöoikeus
Tampere 5op https://www10.uta.fi/opas/opetusohjelma/marjapuuro.htm?id=21252
Suoritustapa: luennot (20 h) ja kirjallinen tentti tai luennot (20 h); essee ja kirjallinen tentti.
Jyränki & Husa: Valtiosääntöoikeus, 2012, s.1-372
Hallberg: Perusoikeudet, 2011, 1-213, 831-905
Helsinki 5op (uusimmassa 4 1op) https://weboodi.helsinki.fi/hy/opintjakstied.jsp?MD5avain=adaac8f8-f255-481b-b509-2a4639b32165&Kieli=1&OpinKohd=118900214&OnkoIlmKelp=0&ooo_SortJarj=2&vl_tila=4&takaisin=vl_kehys.jsp&Opas=5296&Org=116715988&haettuOpas=5296&haeOpintJaks=haeopintojaksot
Luennot; oikeustapausharjoitukset; välikuulustelu; loppukuulustelu. Harjoitustapausten pienryhmäopetukseen osallistuminen on pakollista.
1) Hallberg, Pekka et al. (toim.): Perusoikeudet (2011, ), s. 63–195, 217–279, 886–905) (218 s.);
2) Jyränki – Husa: Valtiosääntöoikeus (2012), s. 68–94 ja 138–371 (248 s.)
3) Ojanen, Tuomas: EU-oikeuden perusteita (2016), s. 135–188 ja 221–246 (80 s.);
4) Pellonpää, Matti et al.: Euroopan ihmisoikeussopimus (2012), s. 15-80, 141–311. (232 s.) (Yhteensä 778 s.)
Hallinto-oikeus
Tampereen puolelta en onnistu löytämään edes suunnilleen ajantasaista kurssikuvausta, jossa olisi kerrottu opiskeltava materiaali (monessa kuvauksessa oli vain "katso moodlesta", jonne en pääse). Ne kuvaukset, joissa materiaali oli mainittu, eivät mielestäni vastanneet Helsingin yliopiston materiaaleja.
Helsingin yliopistossa hallinto-oikeus oli aikaisemmin 10op:n paketti, jonka pystyi suorittamaan 5 5op. Uusimmassa suunnitelmassa ensimmäisenä vuotena on 4op:n kurssi ja toisena 6op:n. Avoimen kautta pystyi viime vuonna vielä tekemään vanhan 10op:n paketin, jossa tehtiin luentojen lisäksi monivalintatentit ja tehtävät moodleen ja tenttiin:
1. Mäenpää, O.: Hallinto-oikeus (2013) luvut II, IV ja VI-VII. (625 s.) ja Tuori, K. & Kotkas, T.: Sosiaalioikeus (2016) luvut 1 ja 6. (199 s.)
2. Hallinto-oikeus (2013) luvut III ja V (575 s.) ja Halila, L. & Aer, J.: Oikaisumenettely hallinnossa (2011) luvut II-III. (230 s.).
Nykyinen suunnitelma:
Yleinen hallinto-oikeus 2op ( 1 1op) https://weboodi.helsinki.fi/hy/opintjakstied.jsp?MD5avain=adaac8f8-f255-481b-b509-2a4639b32165&Kieli=1&OpinKohd=118900293&OnkoIlmKelp=0&ooo_SortJarj=2&vl_tila=4&takaisin=vl_kehys.jsp&Opas=5296&Org=116715988&haettuOpas=5296&haeOpintJaks=haeopintojaksot
Mäenpää, Olli: Yleinen hallinto-oikeus (2017). (450 s.)
säädöksiä
Hallintomenettely- ja hallintoprosessioikeus, 6 op https://weboodi.helsinki.fi/hy/opintjakstied.jsp?MD5avain=adaac8f8-f255-481b-b509-2a4639b32165&Kieli=1&OpinKohd=118901091&OnkoIlmKelp=0&ooo_SortJarj=2&vl_tila=4&takaisin=vl_kehys.jsp&Opas=5296&Org=116715988&haettuOpas=5296&haeOpintJaks=haeopintojaksot
1) Mäenpää, Olli: Hallinto-oikeus (2013) luvut III ja V (575 s.);
2) Halila, Leena – Aer, Janne: Oikaisumenettely hallinnossa (2011) (294 s.)
säädöksiä
Helsingin hallinto-oikeuden muutoksesta https://courses.helsinki.fi/sites/default/files/course-material/4503404/Hallinto-oikeus vastaavuudet ja suoritusohjeet siirtymäajalle (002).pdf - Tylsävapaapäivä
Eurooppaoikeus
Tampere 5op https://www10.uta.fi/opas/opetusohjelma/marjapuuro.htm?id=25479
1. Raitio, Juha: Euroopan integraatio ja Euroopan unionin rakenteet, 2011.
2. Ojanen, Tuomas: EU-oikeuden perusteita, 2010.
Helsinki (avoimessa vanhan opintosuunnitelman mukaan) 6op https://courses.helsinki.fi/fi/a20017/118598653
1) Raitio, J, Euroopan unionin oikeus, ensimmäinen painos, Helsinki, Talentum, 2016, sivut 3-752. säädökset
Flammasta löytyvän korvaavuustaulukon mukaan vanha 6op:n eurooppaoikeus korvaa uuden opetussuunnitelman mukaiset kurssit ONJ212 Julkinen eurooppaoikeus (3 op) ja ON-P210 EU:n
sisämarkkinaoikeus (3 op)
Julkinen eurooppaoikeus, 2 op https://weboodi.helsinki.fi/hy/opintjakstied.jsp?MD5avain=adaac8f8-f255-481b-b509-2a4639b32165&Kieli=1&OpinKohd=118900268&OnkoIlmKelp=0&ooo_SortJarj=2&vl_tila=4&takaisin=vl_kehys.jsp&Opas=5296&Org=116715988&haettuOpas=5296&haeOpintJaks=haeopintojaksot
Raitio, Juha: Euroopan unionin oikeus. Talentum, Helsinki 2016, s. 3–337.
ON-P210 on uuden suunnitelman mukaan 6op:n kurssi (EU:n sisämarkkinaoikeus ja markkinaoikeus on yhdistetty) ja siihen tulee lukea
Raitio, Juha: Euroopan unionin oikeus (2016) ja Villa, Seppo et al.: Yritysoikeus (2014).
Oikeudellisen ajattelun perusteet -kurssia en edes lähe etsimään, sillä siihen on Helsingissä niin heppoiset kuvaukset. Kurssi on koko opintojen ensimmäinen kurssi, joten sen suorittaminen ei liene vaikea rasti lainkaan.
------
Kokoavasti:
- Etsi suorittamiesi kurssien tarkat kuvaukset, mitä kurssin suorittaminen on vaatinut, mitä kirjallisuutta on pitänyt tenttiä ja kuinka laajasti, minkälaisia esseitä/tehtäviä kurssilla tuli tehdä, oliko jotain ryhmätehtäviä/kuinka laajoja.. eli kerää KAIKKI materiaali, mitä kurssilla käytiin, itse väkersit ja kopiot vaikka tenteistäkin.
- Sitten etsi Helsingin yliopiston opetussuunnitelmasta kurssi, jonka olet mielestäsi suorittanut Tampereella. Katso, että kurssin opintopisteet vastaavat (suorittamasi kurssi voi olla laajempi kuin Helsingin, mutta epäilen että toisinpäin ei), vertaa tenttimateriaalien sisältöä, pakollisten tehtävien määrää, esseiden sana/sivumääriä jne. Kokoa nämä kaikki tiedot selkeästi esim. taulukkoon ja perustele, että olet Tampereella suorittanut opintojaksosisällöltään täsmäävät kurssit.
Pyydä Tampereelta mahdollisesti vaikka opintojakson vasuuproffalta/opintojaksovastaavalta jonkinlainen "lausunto" siitä, vastaako kurssi vaatimuksiltaan Helsingin kurssia.
Luulen, että suoraan kurssien korvaaminen voi olla vaikeaa, sillä eri yliopistoissa kurssien sisällöt vaihtelevat. Ei tuo iso homma silti ole selvittää, ja itse ainakin yrittäisin saada korvaavuuksia.
Ja vaikka et virallisesti saisi kaikkia (tai edes mitään) korvattua, olethan kuitenkin jo opiskellut asiat, joten kurssien suorittaminen "uudelleen" ei liene haaste eikä mikään. Tietenkin turhauttavaa varmasti käydä pakolliset luennot ja tehdä ryhmätehdät jne., mutta vaikeaa sen ei pitäisi olla ja pystyt varmasti käymään opintoja nopeutettuun tahtiin koska pystyt keskittymään muiden kurssien tentteihin paljon enemmän. - MietMart
Kiitos kovasti vastauksesta! Tästä oli jo apua.
Yritän siis ainakin ja teen tosiaan vaikka jonkinlaiseen taulukkomuotoon nuo (hyvä vinkki).
Kaikkiaan minulla taitaa noita julkisoikeuden opintoja olla yli 60 op, joten sikäli vähän tylsää, jos mistään ei saa korvaavuuksia (1-2 kurssiakin auttaisi vähentäen pakollisia läsnäoloja, edes oikeudellisen ajattelun perusteiden tmv. osalta). Laajempiakin nuo näyttäisivät opintopisteitten osalta suurimmaksi olevan kuin oikiksen vastaavat, mutta varmaan sisällössä on painotuksellisa ym. eroja. Toisaalta sillä ajatuksella olen matkaan lähtenyt, että korvaavuuksia tuskin tulee, joten sillä mennään tarvittaessa.- Tylsävapaapäivä
Oikeudellisen ajattelun perusteiden korvaavuutta haetaan vastuuopettajalta. Kirjaudu Flammaan niin löydät täältä https://flamma.helsinki.fi/fi/HY307926 aika hyvät ohjeet melko monen jutun suhteen hyväksilukuasioissa.
Niin ja se vielä, että vaikka et saisi suoria korvaavuuksia paljoakaan, voit luultavasti saada vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineeksi sisällytettyä tutkintoon jotain. Silloin sisällön ei tarvitse olla täysin tutkintorakenteeseen kuuluvien pakollisten kurssien kanssa vastaava. En usko, että kaikkia aikaisempia opintoja saat hyödynnettyä, mutta jos yli 60op on kasassa relevantilta alalta, niin kyllä niistä jotain olettaisi irti saavan.
Jeesaamaan vielä vastaavuustaulukko https://flamma.helsinki.fi/content/res/pri/HY364738
ja notaarin opetussuunnitelma 2017-> https://flamma.helsinki.fi/content/res/pri/HY364742
- Anskuka
Vähän samaa aihetta liipaten. Osaako joku sanoa, miten korvaavuuksilla "suoritetut" kurssit näkyvät todistuksessa jne. sitten aikanaan? Kyse siis aiempaan tutkintoon kuuluvista opinnoista, joilla ajattelin yrittää korvata jokusen aineopintoihin liittyvän kurssin. Olen suorittanut nuo aikanaan, muutama vuosi sitten, hyvin arvosanoin, mutta tuleeko tuo edes lopullisiin papereihin mitenkään näkyviin?
- Piippolanvaari
Merkintätavat ovat vissiinkin hieman oppilaitos- ja opintokohtaisia. Itsellä on kokemusta kahdesta: toisessa merkittiin "Suoritettu" tai "korvattu" (en nyt muista kumpi) ja liitteenä oli selvitys aiemmista opinnoista. Liitteessä näkyy alkuperäisen kurssin nimi, suorituspäivämäärä, oppilaitos ja arvosana. Sain aiemmilla opinnoilla muutaman pakollisen kurssin ja sivuaineen tutkintoon.
Toiseen hyväksiluin pakolliset kieliopinnot, niistä tutkintodistuksessa on vain maininta tyyliin "suorittanut kieliopinnot osana aikaisempaa tutkintoja" tms. ja ei muuta tietoa. Tietenkin siitä aikaisemmasta tutkinnosta on paperit, eli sieltä löytyy sitten tarkemmat tiedot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827086Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1086157Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380